Reilu parikymppisiä molemmat osapuolet.
Olemme seurustelleet 2 vuotta joista vuoden nainen asui luonani ja toisen olemme asuneet yhteisessä asunnossa. Nainen on todella fiksu ja mukava yleensä ja aina muiden nähden varsinkin. Olemme hyvin samanlaisia ja arki sujuu hyvin aina siihen pisteeseen asti kun haluaisin tehdä jotain omiani ja olisi mahdollisuus että hänellä ei olisi mitään tekemistä. Siitä alkaa aivan turhanpäiväinen huutaminen ja riehuminen. Hakkaamista, raapimista, kiristämistä, tavaroiden heittelyä yms. Pelkkä tieto että mahdollisesti joskus tulevaisuudessa joku asia ehkä saattaisi mennä niinkun hän ei halua saa aikaan räjähdyksen. Hän väittää että olen itsekäs ja en ikinä tee mitään niinkuin hän haluaisi vaikka suurimman osan ajasta kaikki pyörii hänen napansa ympärillä. Hän on myös negatiivinen suurimman osan ajasta mikä on hänen mielestään realismia.
Aikaisemmin olen alistunut tähän koska ei ole kiinnostanut riidellä yhtään. Nykyään olen huomannut että hänellä pitää olla kontrolli asioista. Silloin voin olla kavereideni kanssa jos hän on omiensa mutta muuten ei tule kuuloonkaan. Se että olemme niin samanlaisia tekee suhteesta siedettävän ja ajoittain oikein mukavan. Riitojen jälkeen hän yleensä on mukava jonkin aikaa mutta sitten taas hän palautuu kontrolloivaksi.
Hän yrittää tehdä minusta riippuvaisen itsestään. Kun olen päässyt välillä otteeseen hänestä (ei tietenkään myönnä ikinä mitään) niin alkaa mykkäkoulu ja sen jälkeen hän alkaa siivoomaan ja pyykkäämään yms ja muistuttelemaan miten auto on hänen ja miten en saisi ikinä parempaa kun hän. Hän myös haukkuu ja sanoo asiaoita minulle mitä en ikinä kehtaisi hänelle sanoa.
Lapsuuden taustoista sen verran että itse olen ollu kovan kurin alaisena koko lapsuuteni ja oppinut kunnioittamaan vanhempiani. Naiseni vanhemmat taas ovat olleet lepsuja ja kilttejä ja se näkyy vieläkin. Häntä on lellitty ja äitinsä antaa vielä tänäkin päivänä periksi ja koittaa kaikin tavoin yrittää asettua tyttärensä asemaan ja koittaa ymmärtää häntä vaikka hän olisi esimerkiksi tappanut jonkun. Pari kertaa olen heidän väittelyään kuullut ja se loppuu heti kun tyttöystäväni alkaa huutamaan vaikka olisikin täysin väärässä.
Itse syyllistyn huutamaan takaisin vielä kahta kauheemmin ja haukun myöskin ääliöksi yms (todella lievää vert. mitä hän minulle sanoo, uhkaillut esim nussia kavereitani jos erotaan) ja huudan ettei kiinnosta enää seurustella ja että vituttaa sen lapsellinen ääliökäytös ja komentelu. Nykyään siis hermot ei kestä yhtään ja alennun samalle tasolle jos hän alkaa turhasta kiukkuamaan/pomottelemaan. Olen myös monesti aika tunne kylmä häntä kohtaan koska vanhat asiat painaa alitajunassa.
Onko asialle tehtävissä mitään? Onko tuommoisesta mahdollista parantua? Vähän tuntuu että ei. Miten lähteä tälläisestä suhteesta kun on yhteinen asunto? Salaa vaan viedä tavarat pois? Muuten se oikein onnistu kun hän tekee kaikkensa estääkseen. Kiristää yms.
Olemme seurustelleet 2 vuotta joista vuoden nainen asui luonani ja toisen olemme asuneet yhteisessä asunnossa. Nainen on todella fiksu ja mukava yleensä ja aina muiden nähden varsinkin. Olemme hyvin samanlaisia ja arki sujuu hyvin aina siihen pisteeseen asti kun haluaisin tehdä jotain omiani ja olisi mahdollisuus että hänellä ei olisi mitään tekemistä. Siitä alkaa aivan turhanpäiväinen huutaminen ja riehuminen. Hakkaamista, raapimista, kiristämistä, tavaroiden heittelyä yms. Pelkkä tieto että mahdollisesti joskus tulevaisuudessa joku asia ehkä saattaisi mennä niinkun hän ei halua saa aikaan räjähdyksen. Hän väittää että olen itsekäs ja en ikinä tee mitään niinkuin hän haluaisi vaikka suurimman osan ajasta kaikki pyörii hänen napansa ympärillä. Hän on myös negatiivinen suurimman osan ajasta mikä on hänen mielestään realismia.
Aikaisemmin olen alistunut tähän koska ei ole kiinnostanut riidellä yhtään. Nykyään olen huomannut että hänellä pitää olla kontrolli asioista. Silloin voin olla kavereideni kanssa jos hän on omiensa mutta muuten ei tule kuuloonkaan. Se että olemme niin samanlaisia tekee suhteesta siedettävän ja ajoittain oikein mukavan. Riitojen jälkeen hän yleensä on mukava jonkin aikaa mutta sitten taas hän palautuu kontrolloivaksi.
Hän yrittää tehdä minusta riippuvaisen itsestään. Kun olen päässyt välillä otteeseen hänestä (ei tietenkään myönnä ikinä mitään) niin alkaa mykkäkoulu ja sen jälkeen hän alkaa siivoomaan ja pyykkäämään yms ja muistuttelemaan miten auto on hänen ja miten en saisi ikinä parempaa kun hän. Hän myös haukkuu ja sanoo asiaoita minulle mitä en ikinä kehtaisi hänelle sanoa.
Lapsuuden taustoista sen verran että itse olen ollu kovan kurin alaisena koko lapsuuteni ja oppinut kunnioittamaan vanhempiani. Naiseni vanhemmat taas ovat olleet lepsuja ja kilttejä ja se näkyy vieläkin. Häntä on lellitty ja äitinsä antaa vielä tänäkin päivänä periksi ja koittaa kaikin tavoin yrittää asettua tyttärensä asemaan ja koittaa ymmärtää häntä vaikka hän olisi esimerkiksi tappanut jonkun. Pari kertaa olen heidän väittelyään kuullut ja se loppuu heti kun tyttöystäväni alkaa huutamaan vaikka olisikin täysin väärässä.
Itse syyllistyn huutamaan takaisin vielä kahta kauheemmin ja haukun myöskin ääliöksi yms (todella lievää vert. mitä hän minulle sanoo, uhkaillut esim nussia kavereitani jos erotaan) ja huudan ettei kiinnosta enää seurustella ja että vituttaa sen lapsellinen ääliökäytös ja komentelu. Nykyään siis hermot ei kestä yhtään ja alennun samalle tasolle jos hän alkaa turhasta kiukkuamaan/pomottelemaan. Olen myös monesti aika tunne kylmä häntä kohtaan koska vanhat asiat painaa alitajunassa.
Onko asialle tehtävissä mitään? Onko tuommoisesta mahdollista parantua? Vähän tuntuu että ei. Miten lähteä tälläisestä suhteesta kun on yhteinen asunto? Salaa vaan viedä tavarat pois? Muuten se oikein onnistu kun hän tekee kaikkensa estääkseen. Kiristää yms.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olette molemmat selvästikin parisuhteessa vielä melko kypsymättömiä. Selvää on, että ette enää kunpikaan oikein kunnioita toisianne.
Mutta yhtäkaikki, ainut keinosi on puhua asiasta riitelemättä. Vältät provosoitumisen sillä, että pohdit ensin minkälaista elämää haluat itse elää parisuhteessa ja jos toteat että näkemyksenne eivät kohtaa, niin alat järjestelemään itsellesi uutta vuokra-asuntoa.
Jos tyttöystäväsi ei keskusteluyrityksestäsi huolimatta kykene puhumaan asioista järkevästi vaan alkaa käyttämään lapsenomaisia hallintakeinoja (huutaminen, riehuminen, mököttäminen), peli on selvä - poistu rauhallisesti paikalta. Yritä uudelleen mutta älä suotta turhan montaa kertaa.
Jos tulee eron paikka, mitä sitä kiukuttelua pelkäämään. Uhkailkoon, viskokoon kamoja. Tee sinä rauhallisesti se minkä olet päättänyt ja jätä hänet itkemään/karjumaan. Älä myöskään mene siihen lankaan, että hän ottaisi uusia aseita "tapan itseni" tai muuta lapsellista. Anna olla vain.
Hyviä neuvoja
Ei tuollainen käytös muutu, joten mieti tosiaan, haluatko elää esim. 10 vuoden päästä nykyisenkaltaista parisuhdetta. Lapsia tuohon ei voi ajatellakaan. Nainen on väkivaltainen. Hänen pitäisi hakeutua terapiaan ihan itsensä tähden. Sinua neuvoisin lähtemään suhteesta ennenkuin hän saa todella alistettua sinut tahtonsa alle.
Olet siis löytänyt perua-Pirkon itaellesi
Tuollaisia omaan napaan tujottaja narsistisia kontrolli leidejä on liian kanssa. Tosin kontrollifriikkejä naiset on kaikki kuka enempi kuka vähempi ja itku tulee jos ei mee mielenmukaan sitten
omille juoksuille raivataan kyllä tilaa ja roikotetaan miestä mukana mutta toistepäin sitten mies saakkaan mennä,
Sentään puhe yhteys vielä on eikä mitään mykkäkouluia kerta huutamiseksi välillä menee.
Seuraaavalla kerrallla kehoitat pakkaamaan kamansa ja lähtemän sillä omalla autollaan pois pysyvästi ja ett sitten sano pahasti vaan hyvästi,
Kyllä sinä lempeempiluontoisen löydät eihän tuosta mitään tule.
Hakkaaminen, raapiminen ja tavaroiden heittely ovat kaikki TODELLA huolestuttavia eikä niitä pitäisi sietää yhtään. Olen itse ollut parisuhteessa narsistinaisen kanssa ja kertomuksesi kuulostaa tutulta.
Onko hän ollut tuollainen kokoajan vai onko alkanut yhtäkkiä. Jos on alkanut yhtäkkiä niin on mahdollista että jokin tapahtuma on laukaissut asian ja se voi mennä ohi oikealla 'hoidolla'. Jos taas ollut alusta asti niin todennäköisesti on naisen luonne eikä se muutu.