Tarja petti meidät valehdellen

Monet.uskoi.valeensa

Sanoi olevansa kokokansan presidentti, liukeni heti takaisin demareihin, kun päättyi kautensa presidenttinä. Olikin vain sdp ja Ay-liikkeen presidentti. Nyt demaripuolue on 4- suurin, ei sieltä voi edustaa kokokansaa.

Voidaan sanoa että petti monet. Olisi nyt pysynyt neutraalina puolueista, kuten presidentille kuuluisikin. Nyt edustaa vain SDP tilaisuuksissa, SDP jäsenenä.
Eli, ei ole presidenttimme.

5

120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 6tonnii

      Sinun tulisi liittyä Halosen kannatusjoukkoihin rauhanomaisesti. Hyvän tahdon eleenä voisit toimittaa Tarjalle oman mehiläistarhasi hunajaa. Halonen voisi olla erittäin otettu vuoden 1976 videosta, joten siitäkin kannattaa vihjata.

    • Häpeä.Tarjalle

      Vai kokokansaa oikein oli edustavinaan demari 16.5 % kannatuksella.

    • Vai.kokokansan

      Halonen oli katala, ei sitä noin vain saisi lähteä kansan parista takaisin punikki puolelle.

      Ilmankos ei sotaveteraanit kiinnostaneetkaan.

      • Hullujen huoneen parhaat pojat painavat.
        Hän ei pilkannut sotiemme veteraaneja kuten Rupla- Urho Kekkonen itse, ja varsinkin hänen kekkoslaiset stalinistikätyrinsä, kuten Matti Ruokola ja Eino S, Repo tekivät.
        Eikö siellä hullujen huoneella ole yhtään näiden kekkoslaisten stalinistien kirjottamia artikkeleita, kirjoja, ääninauhoja tai TV:n kuvanauhoja Urho Kekkosen suuren luomuksen Repo-Radion ajoilta? Entä Matti Ruokolan, Rauhanpuolustajien puheenjohtajan, kekkoslaisia totuuksia?
        Miksi te ette nostaa Urho Kekkosen upeimpia saavutuksia esille? hän pilkkasi aivan avoimesti "ohi ammuttuja".
        Onko ihana olla noin tyhmä, tietämätön ja suorastaan hullu?


    • Ei.ollut.kunnioitusta

      https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/23855-taalta-puuttuu-tarja-halonen

      Vuosi 1918 on monelle suomalaispoliitikolle ja Suomen kansalle yhä hankala paikka. Siitä saatiin tänään osoitus, kun tasavallan presidentti Tarja Halosta ei näkynyt Jääkärisäätiön, Vapaussoturien huoltosäätiön, Lotta Svärd Säätiön ja niitä lähellä olevien yhdistysten järjestämässä juhlassa vapaussodan päättymisen 90-vuotispäivän kunniaksi. Finlandia-talo kyllä oli täynnä, joukossa runsaasti harmaantunutta vetaraaniväkeä kunniamerkkeineen.

      - Pyysimme häntä viimeiseen asti tilaisuuteen, totesi Finlandia-talolla pidetyn tilaisuuden järjestäjiä edustanut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      520
      1608
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1176
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      872
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      62
      871
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      847
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      776
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      76
      751
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      707
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      695
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      691
    Aihe