Aika on kai se, joka auttaa unohtamaan.
Kuinka kauan mahtaa aikaa kulua, ennen kuin pääsee surusta, pettymyksestä, itsensä tai toisen syyttelystä, vihasta ja katkeruudesta erotilanteissa eroon?
Kokemuksia?
Kuinka kauan mahtaa aikaa kulua, ennen kuin pääsee surusta, pettymyksestä, itsensä tai toisen syyttelystä, vihasta ja katkeruudesta erotilanteissa eroon?
Kokemuksia?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Riippuu kuule ihan siitä millaisin ajatuksin sinä ko. asioita ja aiheita käsittelet. Väärällä asenteella vääntämällä ja vihaamallaKuo podet ja märehdit juttua loppuelämäsi.
Hei nimimerkki, Äskettäin
Mietit kuinka kauan kestää päästä tasapainoon eron jälkeen, eroon vihasta ja katkeruudesta. Se lienee melko yksilöllistä, olemme niin erilaisia. Joku pääsee asioista nopeammin irti, toinen joutuu kärvistelemään pitempään. Itseään voi kuitenkin auttaa asiassa.
Jos päättyneen parisuhteen eroon johtaneiden asioiden syyt on selvillä ja myös yhdessä asioita on läpikäyty, ehkä nopeammin pääsee irti suhteesta. Sekin auttaa, jos voi jonkun ihmisen kanssa puhua niistä tunnelmista minkä kanssa elää eron jälkeen, puhuminen usein vie asioita eteenpäin. Jonkun ulkopuolisen ammatti-ihmisen kanssakin voi asiaa käsitellä, hän voi osata ottaa puheeksi sellaisia näkökulmia, jota auttavat. Jotkut saavat mieltään purettua kirjoittamalla, piirtämällä, liikunnalla tms tavoin. Hyvä, jos löydät itsellesi sopivat keinot itsesi auttamiseen tilanteessa, johon olet joutunut.
Voimia, lämpimin ajatuksin,
Pirkko-pappi
Jumppaamalla lähtee erosuru.
Ihminen kyllästyy kaikkeen myös suremiseen. Yleensä muistamme noin kaksi vuotta jolloin tulemme tilanteeseen missä "aika kultaa muistot". Parhaiten tämä näkyy viihdeteollisuudessa. Kun joku onnistuu pääsemään ykköseksi, kestää se noin kaksi vuotta ennenkuin alas tulee.
Ja se johtuu kyllästymisestä. Ei siitä, että ykkönen jotain mokuja tekisi. Sama pätee eroihin. Niihin kyllästyy lopuksi. Ystäväsi tulevat sanomaan suoraan, että "älä jaksa...".
Hei,
käsititkö tahallasi vai vahingossa väärin kommenttini... En tarkoittanut, että erosuru lähtee jumppaamalla vaan, että ihminen saa toisinaan kurjan asian mielestään pois tekemällä mukavaa, esimerkiksi metsäkävely on tutkitusti yksi apu kohentamaan mielialaa. Itseään ja oloaan kannattaa auttaa ja helpottaa monin eri tavoin, silloin kun elämä on vaikeaa.
Ystävällisesti,
Pirkko-pappi
On tullut selväksi, ettei lohdutusta löydy kirkosta. Erosuru lähtee siis metsäkävelyllä.
Normaali erosuru tosiaan lähtee keskittymällä hyvään elämään. Eli tekee asioita, joista nauttii, jotka kokee mielekkääksi, joista saa voimaa.
Mutta erosuru, joka johtuu ihmisen omista käsittelemättömistä tunne-elämän ongelmista (mm. syyttely, viha) ei lähde mitenkään muuten kuin käsittelemällä ne ongelmat.
Moi.
Ihmissuhdekriisissä itsestäni tuntui, ettei tämä tuska lopu milloinkaan.
Kävin asiaa läpi ainakin puoli vuotta uudestaan ja uudestaan kaikilta kanteilta. Jossain vaiheessa aloin etsimään itselleni uusia teitä elää sovussa tapahtuneen kanssa ja hain uusia asioita, jotka tekisivät minulle hyvää henkisesti ja fyysisesti. Mielestäni vaikea kriisi vaikuttaa ihmiseen sekä psyykkisellä että fyysisellä puolella.
Jos mahdollista, kuluta ystäviäsi puhumalla asiastasi tai käytä tarvittaessa ammattiapua.
Kun tunnet itse, että asiasi on oikeasti vakava, arvostat ja rakastat jo itseäsi oikealla tavalla.
Kriisiä ei pääse pakoon ja tuska on helvetillinen, mutta siitä yleensä selviytyy . Mielestäni Pirkon neuvot olivat hyviä, vaikka en ole kirkkoon kuuluva (ei liity keskusteluun). Itse olen pitkälle selviytynyt vaikeasta ihmissuhdekriisistä näillä sinänsä yleisinhimillisillä ehdotuksilla, joita Pirkko halusi välittää sinulle.
Voimia vaikeassa olossasi.
Hei.
Kiitos tuosta, että kerroit omasta kokemuksestasi; aluksi puolisen vuotta kävit kriisiä läpi monesta suunnasta ja lopulta olit valmis uusiin asioihin, jotka toivat sinulle hyvää mieltä. Noin se usein menee, että kun aikansa asiaa käsittelee, jossain kohtaa on valmis irrottautumaan ja jatkamaan elämää, muuttuneena. Kaikki kokemamme vaikuttavat meihin ja muutumme niiden kautta. Hyvä, jos emme katkeroidu.
Hyvää kesää toivotellen,
Pirkko-pappi
Hei,
riippuu todella paljon ihmisestä ja hänen tavoistaan käsitellä asioita. Itse pääsin eroon n. puolessa vuodessa, mutta minulla on kaveri, joka ei näin viiden vuoden jälkeen ole vielä päässyt asioista eroon.
Ensimmäinen neuvoni on: anna aikaa. Saat ottaa itsellesi hararstuksia, tekemisiä ja ystäviä ympärillesi, mutta ota myös aikaa olla yksin ajatustesi kanssa. Se on hankalaa, se tuntuu pahalta, seinät voivat kaatua päälle. Mutta se on normaalia ja kuuluu prosessiin. Sinun on jossain vaiheesas kuitenkin kohdattava ne ajatukset ja parempi ne on kohdata heti, kuin vasta vuosien kuluttua.
On normaalia tuntea itsensä masentuneeksi ja saatat saada jonkinsorti paniikkikohtauksia tai itsetuhoisia ajatuksia. Näitä pahoja hetkiä varten voit hyvinä hetkinä varautua: kirjoita itsellesi kirje, jossa kerrot, että sinulla on hyvä olla, kuinka olet rohkea ja vahva ihminen ja kuinka teit oikean päätöksen.
Surun käsittelyssä on normaalia:
- kaivata mennyttä
- kaivata tuttua ja turvallista
- kaivata exää (tai ei lähinnä exää, vaan sitä tuttua ja turvallista tunnetta, jonka exä on luonut)
- nähdä pelkkää pimeää tulevaisuudessa
- nukkua suuria määriä
- tai jättää nukkumatta oikeastaan ollenkaan
- jättää syömättä
- itkeä
- kokea äärimmäisen ahdistavia ajatuksia
- kuvitella olevansa yksin
Omalla kohdalla auttoi myös mantelin kantaminen mukana. Veljeni kertoi, että mantelitumake on ihmisen pelkotilojen aiheuttajana aivoissa ja myös eron aikana vahvasti mukana prosessissa. Kun siis pelko alkoi ilmestyä eteeni, otin mantelin käteeni ja mietin tuota mantelitumaketta. Kysyin itseltäni: Pitäisikö minun pelätä? Ja vastasin, että ei, ei pitäisi. Se rauhoitti todella paljon oloa ja sai aivot hiljalleen siirtymään muihin ajatuksiin.
Anna itsellesi aikaa ja nauti niistä asioista, mistä pystyt. Tuo alkaa kyllä helpottamaan päivä päivältä. Välillä päivät voivat olla hankalia, välillä helpompia, mutta yhtä lailla olet joka päivä askelen lähempämä sitä parempaa oloa.
Ei ole aika se, joka auttaa unohtamaan. Vaan ihmisen on itse lopetettava jonninjoutavan syyttelyn, vihan, katkeruuden ym. veivaaminen omassa pääkopassaan. Kun (jos) kokee oman elämänsä mielekkääksi ja merkitykselliseksi, eroa tietysti suree jonkin ajan, ja se siitä sitten. Jos taas tuntee, että elämä meni exän mukana - on selvää, että suruun jää kiinni ja jumiin, jopa loppuelämäkseen. Jos niin tapahtuu, niin tarvitsee apua. Usein eron jälkeen kaikki vuosien ehkä vuosikymmentenkin takaiset omat henkilökohtaiset käsittelemättömät tunteet, traumat ja kriisit (tunnelukot) nostavat päätään. Niitä voi yrittää taas painaa Villasella, pyrkiä unohtamaan, mutta se ei kannata. Elämä on mielekkäämpää, kun kohtaa itsensä silmästä silmään ja selvittää mielensä sotkut.