Oma taustani:
Olen mielestäni aina ollut isompi kuin muut. Nuorempana suurempi paino johtui lihaksikkaasta kropasta, mutten ymmärtänyt sitä silloin. Pidin itseäni läskinä enkä enää jaksanut välittää mitä söin. Täysi-ikäisenä kuvioihin tuli baarit ja liikunta jäi. Lihoin entisestään. Päästyäni korkeakouluun juhlimme jatkuvasti, minkä seurauksena vatsan ympärille kasvoi vararengas, kasvot pöhöttyivät, piirteet katosivat eivätkä vaatteet mahtuneet päälle.
Paino on noussut muutamaan kertaan 75 kiloon. Silloin tällöin olen saanut sen laskemaan kitudieetillä jopa 61 kiloon, mutta ravinnonpuutteen takia olen sitten sortunut ahmimaan. Mulla siis vaihtelee dieetit ja ahmiminen. Tiedostan itsekin, että jonkinlainen syömishäiriö on (ollut) kyseessä.
Tilanne nyt:
Olen 25-vuotias, painan runsaat 71 kiloa ja olen 162 cm pitkä. Kesäkuun 22. päivä kirjoitin ylös painavani 75 kiloa, joten muutama kilo on jo lähtenyt. Heinäkuun tavoite on/oli 71 kiloa, jossa nyt olisi tarkoitus pysyä. Liian nopeaa tahtia en uskalla laihduttaa, koska jos yhtäkkiä tuleekin (yleensä hetkellinen) stoppi, ahdistun, luovutan ja alan ahmia.
Tällä kertaa tarkoitus syödä säännöllisesti, terveellisesti (pääosin itse valmistamaani, kasvispainotteista ruokaa) ja olla laskematta kaloreita. Myöskään liikunta-aikataulua en aio tehdä, vaan liikkua motivaation ja muun elämänrytmin mukaan.
Päivittelen tänne edistyksestä ja takapakeista, ja mukaan saa liittyä laihdutusseuraksi (vaikka eri metodeja käyttäisikin)! :)
- Aura
Painoa alas, kiitos!
12
273
Vastaukset
- vähemmänonsyötävä
eikö sitä voi syödä vähemmän ihan itsekseenkin
Mä halusin alkaa kirjoittaa tässä edistymisestä johonkin ylös, ja ajattelin että miksen jakaisi sitä muiden kanssa. Kun on vuosia kipuillut ahmimishäiriön ja dieettien kanssa, on aika vapauttavaa kokeilla uutta elämäntapaa, johon ei kumpikaan liity. Ja jos voin olla siinä esimerkkinä jollekin toiselle, niin siinähän ei kukaan häviä.
- OnneaJatkossakin
Olet analysoinut tilannettasi järkevästi.
Ensimmäinen askel on tietää, missä on ja minkä tähden,
jotta tietäisi, miten suunnistaa haluamaansa päämäärään.
Todella hienoa, että lataat kehosi kauden tuoreilla tuotteilla.
Myös liikunnan suhteen on tärkeää joustaa oman voinnin, sään mukaan.
Kunnioitat myös itseäsi huomioidessasi, mikä aiheuttaa ahmimista.
Nämä asiat olet saanut oivaan järjestykseen.
Kokeilemalla löytää itselleen sopivan tavan saavuttaa oma hyvinvointinsa.
Se koskee ravintoa ja liikuntaa. Googlaamalla löytää ehdotuksia.
Moni syö kun aika käy pitkäksi, joten lista mielipuuhistasi olisi avuksi.
Sinulla on varmasti harrastuksia ja kykyjä, joita kehittää syömisen sijasta.Kiitos paljon! :)
Vei vuosia päästä tähän, mutta nyt oon kyllä vihdoinkin viisastunut oman kroppani ja sen tarpeiden suhteen. Oon lisäksi luopunut alkoholista, nikotiinista ja kofeiinista, jotta tuntisin paremmin mitä kroppa kaipaa, oli kyse sitten unesta, tietystä ravinnosta tai liikunnasta. Nuo heikensivät terveyttä ja veivät nälän, joka kuitenkin palasi aina paljon pahempana takaisin, eikä kroppa ei jaksanut liikuntaakaan.
Itse söin juuri ahdistukseen ja tylsyyteen. Nyt olen taas löytänyt juoksemisen ja on ihanaa keskittyä siihen. Ei tee mieli palata entiseen, kun huomaa miten kehittyy!
Pakko tosin lisätä että kyllähän niitä heikkoja hetkiäkin vielä tulee. Välillä tekee mieli jättää syömättä ja sen seurauksena myöhemmin ahmia. Painokin heittelee, mikä aiheuttaa ahdistusta. Mut ei voi muuta kuin pakottaa itsensä syömään terveellisesti. Lopulta olokin helpottaa.- OnneaJatkossakin
Aurii kirjoitti:
Kiitos paljon! :)
Vei vuosia päästä tähän, mutta nyt oon kyllä vihdoinkin viisastunut oman kroppani ja sen tarpeiden suhteen. Oon lisäksi luopunut alkoholista, nikotiinista ja kofeiinista, jotta tuntisin paremmin mitä kroppa kaipaa, oli kyse sitten unesta, tietystä ravinnosta tai liikunnasta. Nuo heikensivät terveyttä ja veivät nälän, joka kuitenkin palasi aina paljon pahempana takaisin, eikä kroppa ei jaksanut liikuntaakaan.
Itse söin juuri ahdistukseen ja tylsyyteen. Nyt olen taas löytänyt juoksemisen ja on ihanaa keskittyä siihen. Ei tee mieli palata entiseen, kun huomaa miten kehittyy!
Pakko tosin lisätä että kyllähän niitä heikkoja hetkiäkin vielä tulee. Välillä tekee mieli jättää syömättä ja sen seurauksena myöhemmin ahmia. Painokin heittelee, mikä aiheuttaa ahdistusta. Mut ei voi muuta kuin pakottaa itsensä syömään terveellisesti. Lopulta olokin helpottaa.Nuorena etsii itseään, luo omaa identiteettiään. Joutuu myös, hmm, väärään seuraan.
Voin hyvin kuvitella opiskelijapiirin jännitykset, odotukset, paineet, vaatimukset.
Helposti sitä lähtee laukaisemaan niitä iloisessa seurassa nuoruuden voimissaan.
Mutta jättää alkoholi, tupakka, ja kahvi! Siihen tarvitaan syvempää oivallusta!
Mutta samalla sinun on täytynyt jättää myös seura, joka sitä harrasti?
Tiedän monia opiskelijoita, jotka elävät liikuntaa harrastaen.
Minäkin tapasin juosta sanoja käsissä tai kielenopiskelu juostessa.
Vieläkö opiskelet?
Vai oletko tullut siihen vaiheeseenn, jolloin hormonit huutavat omaa vauvaa?
Juuri viikolla on tullut paljon TV:stä, miten lievä ylipaino odottavilla äideillä
tulee vaikuttamaan jälkeläisen terveyteen ja elämään.
Tuli myös uusista tutkimuksista miehen kunnon suhteen.
Eivät he olekaan sellaisia "Durall-kaneja", jotka tuottavat täysveroista
tavaraa hautaan asti, kuten ollaan luultu!
Joten olet todella onnellisessa iässä, kun saat itsesi terveeksi, vahvaksi
aikoja varten, joilloin niitä tarvitaan!
Älä pidä pilliraajaisia kuikeloita esimekkinäsi!
Katsele rehellisesti vartaloasi ja pyri palauttamaan lihaksesi takaisin.
Saamaan oman persoonallisuutesi ja kauneutesi esiin.
Googlasin kehon rasva-, vesi-, lihasarvoja. Monia hyviä sivuja.
Siellä näytettiin selvästi, miten nopea laihdutus tai lihominen sen jälkeen
kuluttaa juuri lihaksia ja lisää rasvaa!
Vaakaa ei kannata paljon seurata. Kun saalihaksia, vesiarvot nousevat.
Rasva sisältää vain 10% vettä ja lihas 75%!
Eihän se vaaka voi silloin vähempää näyttää, kun rasva häviää ja
vesi ja lhakset kasvavat!
Mieluummin mittanauha ja vaatteista huomaa, minne ollaan menossa.
Jos olet vielä lomilla niin ehdit kivasti vakiinnuttaa hyvät tapasi.
Kun itsellesi sopiva ravinto ja liikunta on luonnollinen tapa, niin helpottuu.
Kun olet päässyt noista kehoa hidastuttavista aineista eroon, niin
edessäsi on nyt pelkkää alamäkeä, sen vastamäen sijaan.
Onnittelen todellakin sinua saavutuksistasi! Juu, edelleen opiskelen, mutta kuten sanoit, nyt kesällä on hyvin aikaa vakiinnuttaa tavat. Täysin ehdoton en alkoholin ja kofeiinin suhteen ole, mutta eipä niitä vain tule juotua. On niin paljon energisempi olo, kun kroppa ei enää ole niiden vaikutuksen alaisena. Onneksi iso osa kavereistakin on siirtynyt eteenpäin tästä vaiheesta kun poltetaan ja juodaan, joten heiltäkin riittää ymmärrystä jos otan vaikka vihreän teen bissen sijaan.
Vauvaa en ole vielä suunnitellut. Motivaatio tähän lähti puhtaasti siitä, että halusin voida paremmin. :)
Ja lihakset haluan todellakin säilyttää ja samalla kohottaa kuntoa. Eli kitudieetti ei siksikään ole mahdollinen. Pitää saada tarpeeksi energiaa, että jaksaa juosta ja nostaa painoja!- OnneaJatkossakin
Aurii kirjoitti:
Juu, edelleen opiskelen, mutta kuten sanoit, nyt kesällä on hyvin aikaa vakiinnuttaa tavat. Täysin ehdoton en alkoholin ja kofeiinin suhteen ole, mutta eipä niitä vain tule juotua. On niin paljon energisempi olo, kun kroppa ei enää ole niiden vaikutuksen alaisena. Onneksi iso osa kavereistakin on siirtynyt eteenpäin tästä vaiheesta kun poltetaan ja juodaan, joten heiltäkin riittää ymmärrystä jos otan vaikka vihreän teen bissen sijaan.
Vauvaa en ole vielä suunnitellut. Motivaatio tähän lähti puhtaasti siitä, että halusin voida paremmin. :)
Ja lihakset haluan todellakin säilyttää ja samalla kohottaa kuntoa. Eli kitudieetti ei siksikään ole mahdollinen. Pitää saada tarpeeksi energiaa, että jaksaa juosta ja nostaa painoja!Hei, sinä ihana nuori ihminen!
Jotain aloituksessasi vetosi omaan, vähäiseen älyyni ja viehätti!
Sinä, joka olet jo yksin oikaissut passivoivat tavat ja jättänyt "aineet",
tulet itse myös jatkossa oivaltamaan, "mistä kenkäsi puristaa".
Pelästyin omaa yksityiselämääsi tunkeutumista, mutta hienoa, että ymmärsit!
Mielessäni olivat nuo ajankohtaiset asiat uutisista.
Sinulla on aimo annos tervettä itsekunnioitusta ja juuri sitä tarvitaan!
On osattava asettaa omat rajansa periaatteissa ja toimissa.
Mietin, miten voisit kehittää omaa itsetuntemustasi enemmän?
Yksi parhaita tapoja on juuri oman historiasi analysointi.
Mitä "vihreässä" elämässäsi on tapahtunut ja mitä seurauksia niistä tullut.
Kirjoita omaa elämänhistoriaasi aivan alkuvaiheesta vuosi vuodelta.
Itse tein sen ja hämmästyin, miten aloin kuin "sivusta" nähdä itseäni.
Aloin tuntea myötätuntoa itseäni kohtaan ja nähdä uusia ratkaisuja.
Se auttoi minua myös myötämielisemmäksi toisia kohtaan!
Tajusin myös, että tietyt ihmiset kehittivät minussa ahdistusta, jota
aloin hoitaa syöpöttelyllä ja juopottelulla, passivoivalla itsesäälillä.
Juopottelut sain maitokaupasta keskioluella, että rauhoituin, rentouduin.
Kolme olutpurkkia oli kuin pelastusrengas myrskyisällä merelläni":-D!
Oli vaikeaa oppia, että toisillakin on "oppinsa" elämänkoulussa.
Heillä ei ollut minulle mitään rakentavaa.
Minä tyhmyyksissäni menin "hakemaan tyhjiltä hyllyiltä" tarvitsemaani!
Sain vain "ei oota"!
Mutta, se mitä haluamme, tekee meistä kuin magneetteja, ja vetää puoleensa.
Halusit pitää "hauskaa" ystäviesi kanssa ja vedit heidät puoleesi. Oppia sekin.
Nyt olet hakeutumassa terveenpiin ympyröihin ja tulet saamaan seuraasi
toisia vastaavista asioista kiinnostuneita!
Mutta 25-vuotias ei ole vielä täysin kehittynyt ihmisenä.
Sanotaan, että ensimmäiset 30-vuotta sitä toimii kuin ympäristö on vaikuttanut.
Toiset 30-vuotta sitä alkaa tietoisesti valitsemaan oman luonteensa mukaan.
Kun sinulle tulee se "itsenäisyyden tietoinen" aika, niin olet terve, vahva, - onnistut!
Omat pienet "nyrjähdyksemme elämänpolullamme" saavat meidät syöpöttelemään.
Siksi tunneperäinen ja älylliset harrastukset ovat ensiarvoisen tärkeitä meille!
Kun tunne-elämämme on tasapainossa ja meillä on kiinnostavia harrastuksia,
emme loju sipsi-pussin kanssa TV:n edessä huonon elokuvan vietävänä!
Meillä on aivan liian paljon kiinnostavaa puuhaa mielessä!
Tämän olet inspiroinut minussa kirjoittamaan kuin - sanoisin -
vihreän teekupin yli - kun olet kahvista vieroittumassa - :-D
Tämä on varmasti ärsyttävää höpötystä muille, mutta
sinä olet sietänyt sitä tähän asti. Ymmärtäen tarkoitukseni.
En kykenisi sanomaan tätä muille täällä kommentoijille,
joten toivon hiljaisessa mielessäni, etten raivostuta heitä. Huh-huh!
Jos en ole sinulle "liian suuri kulaus Kuollutta Merta", niin jatketaan joskus.
Nyt menen joihinkin 5-min. core-harjoituksiin ja sitten reippaalle kävelylle puiden alle.
Sen jälkeen teen muutaman tasapainottavan yoga-liikkeen saadakseni yhteyden kehooni.
Minulle tämä toimii paremmin kuin oluen lipittäminen nykyisin ;-D
Keho oikaistuu, olo paranee ja voin tarttua uusin ottein päivän puuhiin.
Virkistävää kesäpäivää sinulle -" kotilosta pyristelevä Perhonen" :-)
- Yhdessäonnistumme
Voitaisko tsempata toinen toisiamme? Myös ihan saman asian kanssa painiskeleva.
Pitää jättää ruokavaliosta sokeri, alkoholi ja ylimääräiset hiilihydraatit pois.
Onko muita jotka kaipaisivat just nyt tukea laihduttamiseen ja voisimme yrittää porukalla? - ttt1t
Minulla itselläni on sama ongelma,siis takaisin lihominen.Olen tutkinut asiaa tarkasti nyt noin 3 vuotta,ja nyt olen tullut siihen tulokseen että mitään herkkuja mistä on lihonut,ei saa jättää kokonaan pois.Niitä pitää syödä mutta niiden syöntiä pitää vähentää niin että neljänä päivänä viikosta aina jotain eri herkkua sopivan suuruinen annos.Esim turkkilaista jugurttia puoli litraa ja seuraavana kertana vaikka juustokakkua.
Perustelen herkkujen syönnin sillä että olen seurannut laihojen ihmisten syöntiä työmaan taukotuvassa.Siellä on yksi n 40 vuotias mies joka syö vain roskaruokaa joka päivä sokerijuomia pitsaa ,ja ei ole lihava.Siitä voi päätellä sen että isokalorinen ruoka ei lihota jos ei syö sitä
Jotta laihtuisi saatu kalorimäärä pitää kuitenkin puolittaa
LIIKAA Liika herkuttelu johtaa lihomiseen.Isokalorisen ruuan rinnalla kannattaa syödä reilusti vähäkalorista ruokaa kuten riisiä ja lihaa.Jos on aikaa niin laihtumista pystyy nopeuttamaan puolella liikunnan avulla.Mitä kovempia reenejä tekee sitä enemmän myös laihtuu.Näin kesällä oikein vetelällä suolla kävely on erittäin laihduttavaa ja ilmaista reeniä missä saa hyvät venytykset selän ja niskan alueelle loppuuuu päänsärky sekä niska ja hartiavaivat,sillä jännitykset lähtee jo jaloista.Ja eihän niistä herkuista haluakaan luopua loppuelämäksi. Kunhan vain syö kohtuudella. Ainakin mä kyllä syön ihan hyvällä omallatunnolla joskus jätskiä ja karkkia. :)
Tosin oon huomannut että jotkut voivat syödä mitä vain lihomatta. Itse en valitettavasti kuulu niihin. Mun on pakko seurata syömisiäni ja liikkua myös lisäksi.
- ttt1t
Korjaus
syö sitä liikaa,siis isokalorista ruokaa.Isokalorinen ruoka ei lihota jos sitä ei syö liikaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005328527Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo4366224h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?72193Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1571163Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17806Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.37736Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57732Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?68706- 42686
En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.36637