30-vuotias pariskunta, jossa mies vätvöö päivittäin katkeraa menneisyyttään. Mies ei halua minusta henkisesti eikä fyysisesti enää mitään, silti majailee yhteisessä vuokra-asunnossamme. Ei kysy ajatuksiani eikä kommentoi jos niitä kerron, ikäänkuin hän kuvittelisi jo "tuntevansa" minut vaikkei todellakaan voi kaikkia mietteitäni tietää.
Yhdessä nyt 4 vuotta josta 2 viimeistä ollut näin. Ekat 2 vuotta mies mua kohtaan todella epäluottavainen,jolloin minun piti todella henkihievereissäni osoittaa olevani luotettava. Nyt hän on sitten saanut sen luotettavan naisen joka on alkanut kyllästyttää. Itse haluan elää niin täysillä tämän elämän kuin vain osaan mutten miestä saa siihen näköjään mukaan.
Onko muilla kokemusta tällaisesta,onko tie todellakin vain kohti lopullista tuhoa?
Yhdessä nyt 4 vuotta josta 2 viimeistä ollut näin. Ekat 2 vuotta mies mua kohtaan todella epäluottavainen,jolloin minun piti todella henkihievereissäni osoittaa olevani luotettava. Nyt hän on sitten saanut sen luotettavan naisen joka on alkanut kyllästyttää. Itse haluan elää niin täysillä tämän elämän kuin vain osaan mutten miestä saa siihen näköjään mukaan.
Onko muilla kokemusta tällaisesta,onko tie todellakin vain kohti lopullista tuhoa?
Vastaukset 30
Vanhimmat
Minun mieheni ei ole koskaan ollut kiinnostunut ajatuksistani. Hän ei keskustele kanssani, mutta jos kaveri soittaa, niin kyllä jutun juurta piisaa. Jos vaivautuisin juttelemaan hänelle tai kertomaan ajatuksistani, niin hän tuskin edes kuulisi, mitä sanon, koska häntä ei kiinnosta juttuni. Aika harvoin hän sanoo minulle muuta kuin "laitatko kahvia" tai "pesisitkö paidan" tai "tarvitsetko kaupasta jotain". Tuossa keskustelumme lähes sitten onkin.
Näinpä näin. Tottakai kyllästyttää kenen tahansa naama ja varmasti myös minun,mutta on vaan surkuhupaisaa että ihminen kuvittelee tuntevansa toisen kannesta kanteen eikä todellisuudessa keskustelun puutteen takia tiedä juuri mitään tämänhetkisistä ajatuksista.
Yritti suhteen alussa pommittaa kaikenlaisilla kysymyksillä ja kiertoteitse saada selville mikä olen naisiani ja ikäänkuin sinetöi sen hetkisen "minäni" muistiinsa ja kuvittelee etten ole muuttunut tai kasvanut ihmisenä mitä olen.
Tämä tulee ilmi siitä miten suhtautuu muhun ja puhuu mulle.
Vaikea ymmärtää miksi joku haluaa elää noin kitsaalla liekillä.
Miksi VALITSET viettää aikaasi ihmisen kanssa josta et pidä ja joka ei ole kiinnostunut sinusta tiiman tippaa?
Miksi?
Erosin omasta paljon pitemmästä suhteesta nuiden merkkien ilmaannuttua. En kyllä nuin lyhyessä suhteessa kyselisi muilta, jos kerran vuokra-asuntokin - niin äkkiä se ero.
Toivottavasti se lopullinen tuho suhteelle tulee pian, ellei tule, tee se. Ei ole mitään järkeä tuossa ollut alun alkaenkaan. Mitäpä jos opettelisit rakastamaan ja arvostamaan ensin itseäsi? Kohtelit itseäsi huonosti jo aloittamalla suhteen, jossa mies on pitänyt sinua epäluotettavana. Ei ole tervettä! Vielä vähemmän tämä "minun piti todella henkihievereissäni osoittaa olevani luotettava". Voi pyhä sylvi miten kaameita suhteita ihmisillä on.
Hyviä kommentteja. Oppeliini1, epämääräisyyden takia. Silloin kun teen lähtöä kotoa/sovin menoja mies surkuttelee että jää yksin. Silloin seurani kiinnostaa jonkin aikaa. Nykyään olen kumminkin mennyt menoihini enkä ole välittänyt voivotteluista.
Tilanteet on joskus monimutkaisia, ihminen tottuu ja ymmärtää. Voi olla että miehellä on masennusta koska mikään muukaan ei isommin sytytä. Ainakaan en tiedä enkä näe mikä hänet sytyttää.
En pidä itseäni syyllisenä tähän jolloin en tiedä voinko tälle mitään tehdäkään?
Pointtini on se että on huijattu olo, itseäni kiinnostaa mutta en saa selvää onko tämä nyt tässä miehen puolelta vai jatkaako hän sammaloitumistaan. Auttaako odottelu? milloin on sopivaa katkaista lojaalisuus toista kohtaan mikäli tällä olisi nyt vähän vaikeaa?
"Auttaako odottelu? milloin on sopivaa katkaista lojaalisuus toista kohtaan mikäli tällä olisi nyt vähän vaikeaa? "
EI AUTA! Sori, että huusin. Mutta niin monet menevät tuohon lankaan. Lojaalisuus hetken ajan on ok. Ja sellaisista syistä, joihin on korjausta tiedossa (esim. mies ymmärtää olevansa masentunut ja/tai käyttäytyvänsä huonosti/epätoivotusti/karkeasti on hakeutunut terapiaan). Vaikuttaa siltä, että olet koko suhteenne ajan ollut turhankin lojaali miehen suhteen, mutta unohtanut itsesi. Mitä jos olisit vaihteeksi itsellesi lojaali?
Niin varmaan olenkin unohtanut, se tasapainon ittensä ja muiden huomioonottamisen välillä on yksi piru olalla. Kuka muka jaksaa kuunnella kritiikkiä omasta paskasta käytöksestään niin tulee tehtyä varman päälle.
Omalla kohdalla äitini on ollu todella lojaali vakavasti sairastuneelle miehelleen,ei hylännyt häntä ja saattaa olla että sitä on ottanut mallia vaikkei ole tarkoituskaan.
En pystyisi pettämään,en aloittamaan sivusuhdetta. Mutta kyllähän se ärsyttää että mies ei tavallaan ole antanut tälle suhteelle mitään ja nyt sitten ei edes sen verran ole ns. munaa että sanois suoraan ettei halua tulevaisuutta mun kanssa. Mitä tää on,ghostaaminen,juu,niin siinä varmaan käy.
Tuskinpa miehesi tuosta muuttuu. Hän ei ehkä osaa käsitellä omia menneisyyden vaikeuksiaan ja siksi jauhaa niistä, on juuttunut henkisesti eikä itse kasva ihmisenä, saati kumppanina.
En oikein usko, että kiinnostuksen vähyys siitä johtuisi, että hän olisi jo aikoinaan päättänyt tietävänsä sinusta kaiken. Ehkäpä häntä ei koskaan ole kiinnostanutkaan sinä ihmisenä aidosti; kyselyt olivat aikanaan hänen omaa epävarmuuttaan . Ei kiinnosta ehkä kukaan muukaan parisuhdetaitojen puutteellisuuden vuoksi. Ei osaa keskustella, pohtia kehittävästi, avoimesti ja rakentavasti kaikesta ja jakaa ajatuksia, siksi on lähinnä tuppisuuna ja elää kuin tyhjää polkien.
Onko hän edes ole miettinyt eroa? Jospa tämä on hänelle ihan sopiva tapa olla parisuhteessa.
Joten mitä odotat, ihmettäkö? Jätä elämään jumiutunutta elämäänsä puolivaloilla ja ota sinä omasi haltuun.
Ei ole mitään syytä olla tarpeellinen ja läsnä ihmiselle jolle et itse ole sitä.
Mies ei kysy sinun ajatuksiasi, ei mitään. Oletko itse selvitellyt omia ajatuksiasi ja tunteitasi? Miten ihmeessä olet ryhtynyt tuollaisen miehen kanssa suhteeseen? Miksi vielä odotat miehen muuttuvan? Hän ei muutu. Eroa tai kärsi.
Valot päälle ja 789o molemmat saattoi osua kyllä ytimeen monelta osin.
Tuskin häntä kiinnostaa kukaan,ja vähiten aidosti.
Sitä ensin olettaa että toista kiinnostaa,kun on kuitenkin alkanut pakottamatta mun kanssani aikaa viettämään ja samaan asuntoon muuttanut.
Yksi oleellinen asia on myös se,että voivotellessaan menneisyytensä epäonnistuneita asioita,on myös ääneen takonut mitä on niistä oppinut ja mitä ei enää koskaan tee.
Tosi vaikea kuvailla tätä,toivottavasti tästä saa kiinni: pointti on se että ikäänkuin hän ulkoaopettelisi mitä ja miten asioita kannattaa hoitaa ja tehdä,tavallaan kuin intuitio puuttuisi. En voi käsittää mitä se semmoinen oikein on? On myös joissain asioissa minun kanssani mennyt eteenpäin ettei ainakaan ihan teiniseurusteluksi voi sanoa. Sen takia olen jatkanut tätä suhdetta.
En tiedä kuinka kärsivällisiä ihmiset yleensä ovat tällaisissa asioissa? Ihankuin ikä vaikuttaisi siihen ettei jaksaisi aloittaa taas jonkun kanssa alusta vaan yrittäisi uskoa,ettei kukaan voi olla niin tampio etteikö joskus hoksaisi miten ihmisten kanssa ollaan ja vietetään hyvää elämää.
Voisiko hänellä olla autismikirjon häiriö? Jos on, niin se selittäisi, että pitää opetella sosiaalisen elämän sääntöjä, eikä silti välttämättä ole helppoa. Itse saan hyvin korkeat pisteet ns. asperger-testeissä. Olen huomannut, että juuri autistiset piirteeni ovat niitä, jotka ärsyttävät eniten muita ihmisiä. En siedä vieraiden ihmisten kosketusta, inhoan mm. kättelemistä. Silmiin katson, koska tiedän, että se on muille ihmisille tärkeää. Vaikka yritän, niin en koskaan saa ihmisistä ystäviä. Olen kouluajoista ja erityisesti lukioajasta saakka, yliopistossa ja työelämässä mm aina joutunut syömään yksin lounaani. Minulla on paljon ajatuksia, syvällisiäkin, mutta ne eivät yleensä kiinnosta ketään. Ihmisiä kiinnostaa yleensä hyvin pinnalliset asiat kuten millaista oli juhlissa tai mitä kivaa tuli tehtyä tms. En osaa juhlia. Ihmisten vitsejä en ymmärrä lainkaan. Yliopistossa vielä yritin nauraa ihmisten jutuille, vaikka niissä ei ollut mitään vitsiä minun mielestäni. Mutta se kävi raskaaksi teeskennellä huvittunutta. Kyllästyin ja tyydyin yksinäisyyteen. Mutta minulla on toisaalta hyvä huumorintaju ja tykkään vitsailla. Tyttäreni joka on myös aspergerpiirteinen, ymmärtää vitsini ja on samalla aallonpituudella, mutta esim mieheni ei ymmärrä minua lainkaan. Siksi en viitsi miehelleni paljon mitään puhua. Ei häntä kiinnosta eikä häntä juttuni huvita lainkaan, enempi vain ärsytän häntä, vaikka laukoisin miten hyviä vitsejä tai puhuisin miten omasta mielestäni kiinnostavista asioista. Jos minua ahdistelee liikaa esim olemalla minulle vihainen, niin vetäydyn omaan maailmaani. Muutenkin taidan elellä aika paljon omassa kuplassani. Jos joku osoittaa kiinnostusta maailmaani kohtaan, niin mielelläni jaan ajatuksiani ym, mutta harvassa ovat ne hetket, kun ketään kiinnostaa. Ehkä miehesi kokee, että et ole kiinnostunut hänen maailmastaan, eikä hän viitsi sitten puuttua sinun maailmaasi, kuten en minäkään mieheni maailmaan. Olisi kuitenkin ihanaa, jos mieheni olisi kiinnostunut minun maailmastani :(. Harmi, että joskus ihmiset elävät aika-avaruudessa niiin lähekkäin...samoissa koordinaateissa ja samaan aikaan vielä...ja ovat etäällä kuin galaksit toisistaan :(.
Miehellä on selkeästi ongelmia mielenterveytensä kanssa. Vaikka hän itse havaitsisi ne ja hakeutuisi hoitoon, niin ei hänellä ole resursseja keskittyä sinuun (eikä parisuhteeseen ylipäänsä). Epäilenpä vain, että mies ei ole kertaakaan edes ajatellut hakevansa apua, vaikka tuollainen katkera menneisyyden vatvominen ei ole tervettä. Tämän vuoksi suosittelen eroa.
Ei tuohon mitään suurempaa mielenterveysongelmaa välttämättä tarvita, usein käytösmallit ihmissuhteissa ja elämänasenteessa juontavat lapsuuden malleista.
Joskus voi olla silkkaa älyn vähyyttäkin mukana, eli ihminen ei koskaan tule tajuamaan, että hänellä olisi kehitettävää/ analysoitavaa/ muutettavaa/ ratkaistavaa persoonassaan ja elämässään. Yksinkertaisuuden kyllä huomaa juuri vähäisestä ja tyhjäsisältöisestä kommunikaatiosta, junnaavasta ajattelutavasta ja elämäntyylistä.
Mitä siihen tulee kuinka kärsivällisiä ihmiset ovat odottaessaan toisen muuttuvan, sanoisin samoin että ikä vaikuttaa - mutta toisin päin kuin ajattelit. Iän myötä olen hyväksynyt, että tietyntyyppiset ihmiset eivät muutu ja kärsivällisyys on oman elämän hukkaan heittoa.
Uuden alun voi aina saada, eikä siihen edes lopulta tarvita "voimia" - kun jättää taakseen omassa kuplassaan elävän tyhjää pyörivän myllynkiven, huomaa kuinka paljon energiaa se veikään.
Sulla on vielä hyvinkin 40 vuotta mukavaa elämää edessä, ala rohkeasti elämään sitä nyt.
Etäällä_lähellä kuulostaa hyvin tutulta nuo esimerkit.
Omassa kuplassaan elely kuvaa osuvasti. Aito kanssakäyminen puuttuu,siitä johtunee ns. sosiaalisten sääntöjen ulkoaopettelu. Ei niitä päässään kelailemalla kukaan voi olla luontevasti tai nauttia yhdessäolosta.
Mutta,
se että kukaan ei vaikuta olevan kiinnostunut maailmastasi,mistä päättelet sen? Millä tavalla olet avannut omaa maailmaasi ja millaisessa tilanteessa se tuntui kannattavalta sinusta? Hyvin usein sitä sortuu ihmisten aliarviointiin aivan pikkuasioiden takia ja kun uskaltaa alkaa puhumaan niitä asioita sopivassa tilanteessa,huomaa ettei olekaan niin ufo ajatustensa kanssa. Ymmärrän jos juttusi ovat oikeasti jotenkin erilaiset ja niiden takia on helpompaa jättäytyä itsekseen.
Mutta ihmiset ei välttämättä osaa kovin dramaattisesti osoittaa että oikeasti kiinnostaa,ja jotkut voi kokea että ei halua tungetella tai udella vaan odottaa että ns. avautuminen on vapaaehtoista ja tulee lähteä avautujasta itsestään. Siinä on minusta ne syyt miksi etäisyys rakentuu, eikä sitä voi silloin rikkoakaan kun ihmiset itse. Eli aloitetta aloitetta...Menikö sun kohdalla ihan metsään vai mitä ajattelet?
Se miten mies suhteen alussa selvitteli ja kyseli ajatuksiani,tuntui siltä että hän "lukitsi" ja luokitteli mut tiettyyn lokeroon ja ei ole ottanut sen jälkeen kuuleviin korviinsa puheitani. Tämän huomaan siitä että on usein laittanut sanoja suuhuni ja kertoo millainen olen ja mitä ajattelen.
Olen sanonut että enhän mä noin ajattele. Muutenkin tuntuu ahtaalta että hän suhtautuu muhun just ja tasan tietynlaisena,muuttumattomana. Surullista on se että päinvastoin pyrin kehittymään ja kehittämään elämästäni parempaa ja pääsemään oikeasti eteenpäin.
Minä ymmärrän tuskastumisen tuohon, että toinen luokittele johonkin lokeroon. Minunkin mieheni usein sanoo, että hän kyllä tuntee minut, ja väittää tietävän, mitä päässäni liikkuu ja mikä kulloinkin on ollut motivaationi toimia tai sanoa jotain. Yleensä hänen tulkintansa on hyvin kielteinen ja väärä, mutta en pysty todistamaan hänelle, että hänen tulkintansa on väärä, koska enhän voi sanoa muuta kuin että en minä noin ajatellut tai että en minä tuon takia noin sanonut tms mutta koska hän omasta mielestään tietää ajatukseni ja motivaationi paremmin kuin minä itse, niin minkäs sille sitten voin. Surullista on se, että yleensä mieheni tulkitsee minun ajatukseni ja motivaationi pahoiksi ja ilkeiksi. Ajatuksia ja motivaatioita ei kuitenkaan pysty todistamaan, joten en pysty koskaan todistamaan miehelleni, että en ole sellainen kuin hän väittää minun olevan.
Miehen käytös ei ole lähellekään normaalia, vaan se viittaa selkeästi persoonallisuushäiriöön. Hänellä ei ole harmainta aavistusta siitä millainen sinä olet oikeasti. Omassa päässään hän järjestelee ja lokeroi sinut "paikalleen". Pelkästään tämä kertoo vahvasti, ettei mies kykene näkemään sinua sellaisena kuin olet (ja tuskin muitakaan joiden kanssa on tekemisissä - vai onko hän kenenkään kanssa tekemisissä?). Josta puolestaan seuraa huomattavaa sosiaalista haittaa, teidän välinen vuorovaikutus ei voi onnistua, eikä teillä sellaista olekaan, ja se rasittaa sinua. Siinä koko ongelman ydin. Rasittaisi ihan jokaista ihmistä, joka siinä miehen rinnalla on. Jos on ja niin kauan kuin on. Persoonallisuushäiriöt ovat siitä ikäviä, että ne ovat pitkäaikaisia, aiheuttavat joustamatonta käytöstä ja ennen pitkää huonontaa toimintakykyä. Se menee huonommaksi vuosi vuodelta.
"Ekat 2 vuotta mies mua kohtaan todella epäluottavainen,jolloin minun piti todella henkihievereissäni osoittaa olevani luotettava"
Tuo on oikeastaan kirjoituksessasi huolestuttavinta. Sillä vaikka miehen käytös on ollut kummaa, outoa , sinua kohtaan väärin, suorastaan henkistä väkivaltaa, niin kuitenkin aloitit suhteen tämän epäluottavaisen miehen kanssa. MIKSI? Mikä sai sinut henkihieverissä osoittamaan miehelle luotettavuutta? Aivan kamalaa. Terveissä suhteissa molemmilla on hyvä olla. En tarkoita tuolla tietenkään, että ollaan onnenkukkuloilla kaikenaikaa, vaan sellainen perus hyväolo ja lämmin, myötämielinen läheisyys. Katkerasti meuhkaavan ihmisen kanssa ei voi rakentaa tervettä ihmissuhdetta. Ole armollinen itsellesi ja eroa.
Haluatko että hän näkisi millainen olet?miten hän silloin parhaimmillaan sut voisi nähdä?
Ytrys kiitos.
Vastaus kysymykseesi miksi on: luulin että minun piti todistaa olevani hyvä.
...
Johtava ohje elämässäni on "Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan". Laulu "I'm trying to be like Jesus" on ihana. Otsikko sanoo kaiken tärkeän elämästä. Läheiseni pitävät minua heikkona ihmisenä, koska Raamatun ohjeet ovat menettäneet merkitystään tässä ajassa esim. avioeroa pidetään nykyaikana usein hyvänä, vahvan ihmisen ratkaisuna haasteellisessa avioliitossa. Kun tuntuu, että haluaisin luovuttaa, niin usein palaan Jeesuksen ohjeeseen anteeksiannosta. Silloin koen rauhan laskeutuvan sieluuni.
Jeesuksen leikkimisellä ja halulla toimia oikein on eronsa.
Tämä ei ole vastaamisen arvoinen kommentti, mutta ihmettelen kyllä.
Voi tsiisus, sanon minä. Anteeksianto on todella hyvä juttu, JOS sen tekee oikeista syistä. Kun antaa toisen kohdella itseään väärin, "anteeksianto" on asian painamista villasella, sivuuttamista, ja mikä pahinta; itsensä mitätöimistä. Antaa sen kumppanin kaikessa rauhassa ajatella minusta negatiivisesti, väärin eli valheellisesti ( kohdella väärin). Se EI kuule OLE OIKEIN!
"Älä usko lauluihin, ne tekee susta haaveilijan.."
Valot_päälle: omaa elämää se on alettava itsekseen elämään, en tosiaan tiedä pääseekö sitä selville ikinä tästä koko kuviosta. Ne itsenäisen elämän yritykset kuten käydä tapaamassa ystäviä tai harrastaa tai valita vain itselleen jokin ruoka kaupasta,on ollu väännön takana. Siis että ne ei ole mitään olankohautus juttuja vaan aina saa perustella miksi. Ja joskus olen yrittäny mahdollisimman lunkisti todeta että jaa,olis viikonloppuna nyt se kaveritapaaminen,mitäs ite meinaat puuhata,niin jo alkaa valitus että hän jää yksin. Siis silloin kaivataan,en usko että niinkään minua vaan jotakuta hengittävää olentoa samaan asuntoon.
Huh. Nämä ristiriitaisuudet todella vie energiaa. Koska mun kanssa ei haluta viettää aikaa asunnolla eikä sen ulkopuolella mutta passissa pitäis silti istua. Ja nyt kun kirjoitan näitä viestejä niin alkaa kuittailu siitä että kirjoittelenko jotain sala tekstiviestejä.
Vai tämmöistäkin. Tuo on jo toisen hallintaa, alistamista ja sinun elämäsi rajoittamista. On hyvin mahdollista, ettei sinua "kaivata" , vaan kyseessä on kontrolloinnin tarve.
Kontrollointi ei ole normaalia ja se tukahduttaa ja ahdistaa, tekee olon aivan sekavaksi. Se voi ulottua vähitellen kaikkiin liikkumisiin ja kanssakäymisiin muiden ihmisten kanssa (kaverit, harrastukset, kauppareissut) ja lopulta myös siihen mitä teet kotona (mitä syöt, milloin syöt, kenen kanssa keskustelet). Keskustelun sävy ei ole useinkaan iloinen ja kiinnostunut, rento saati kannustava. Kontrolloiva ihminen on usein ilkeä, piikittelee ja vihjailee, vaatii perusteita sille mitä kulloinkin teet, jopa aivan kuin olisit tekemässä jotain väärää. Kontrolloiva ihminen ei ole kiinnostunut sinusta, ajatuksistasi eikä oikeasti välitä viettää kanssasi aidosti aikaa - hänen kiinnostuksensa rajoittuu elämäsi hallintaan, sinun arvosteluun, syyllistämiseen ja siihen, että oma elämäsi pyörii vain hänen ympärillään. Kun hän puhuu, hän puhuu yleensä vain itsestään, tai jos puhuu muista, se on yleensä negatiivista.
Kontrolloivan ihmisen lähellä alkaa muuttamaan normaalia käyttäytymistään sellaiseksi, että se aiheuttaisi mahdollisimman vähän kitkaa. Vähitellen saattaa huomata, että viettää yhä enemmän aikaa tunnekylmän ihmisen kanssa neljän seinän sisällä, mutta aitoa ja hyvää läsnäoloa yhdessä ei ole minkäänlaista.
Jos tämä kuulostaa yhtään tutulta, irrottaudu nopeasti tuosta suhteesta.
Näinhän se prikulleen menee Valot_päälle.
Kitkan minimoimiseksi sitä rupeaa himmailemaan ja kutistamaan itseään, toiveikkaat ja rauhanomaiset sielut tekevät niin. Sehän taas ei palvele lopulta ketään.
Jatkuvaan syyllistämiseen on varmaan hyviä syitä paljon.
Onko aina niin että herkästi itseään syyllistävä ihminen saa ympärilläänkin olevat ihmiset syyttämään itseään?
Mistä riippuu tuleeko kohdelluksi kuin elävä ihminen?
Tästä muodostuu jatkuva "täytyy olla vihainen jotta minun ylitseni ei kävellä" ja "jos höllään niin taas kohdellaan kuin ×××"
Minkä verran on siis tervettä joutua puolustamaan lähisuhteissaan itseä joutumatta tallotuksi?
Voiko rentoutua ja olla kiltti ja silti tulla kohdelluksi kuten ihmistä ja saada päättää omista asioistaan ilman syyttelyä?
"Onko aina niin että herkästi itseään syyllistävä ihminen saa ympärilläänkin olevat ihmiset syyttämään itseään?"
Sinulla taitaa olla muutaman näistä alistavan parisuhteen 10 merkistä:
"1. Puolisosi eristää sinut ystävistäsi ja perheestäsi
On normaalia, tervettä ja tärkeää, että ihmisellä on myös muuta elämää parisuhteensa lisäksi. Alistava puoliso voi kuitenkin pikkuhiljaa sabotoida kumppaninsa menoja, perhe- tai ystävyyssuhteita. Alistavan puolison mielestä kumppanilla ei saisi olla muita mielenkiinnonkohteita parisuhteen ja kotielämän lisäksi. Muista myös, että puoliso ei välttämättä kiellä sinua menemästä menoihisi. Hän saattaa manipuloida myös siten, että kieltäytyy itse osallistumasta yhteisiin tilaisuuksiin, jolloin hän vaikeuttaa sinun oloasi.
2. Puolisosi haukkuu, moittii ja mollaa sinua
Jos puolisosi nimittelee tai haukkuu sinua, ja vääntää sen myöhemmin vitsiksi, ei kannata mennä halpaan. Vitsi tai ei, tarkoitus oli saada sinut taas kuriin, ja pahoittamaan mielesi. Usein alistava puoliso vahvistaa omaa oloaan haukkumalla toisia. Usein hän myös syyllistää kumppaniaan, ja väittää tämän olevan liian herkkä tai masentunut. Kuuntele itseäsi ja sisintäsi: jos sinulla on paha mieli kumppanisi sanojen takia, ota olosi tosissaan. Alistava henkilö osaa manipuloida uhriaan siten, että ajan saatossa alistettu voi kuvitella haukkumisen olevan normaalia käytöstä, joka johtuu uhrista.
3. Puolisosi syyttää toisia ongelmistaan
Jos puolisosi löytää jokaiselle asialla syntipukin muualta, yleensä sinusta, se on jo paha merkki. Usein syytöksiin liittyy haukkumista, syyllistämistä sekä manipulointia, jonka alistaja laittaa kumppaninsa syyksi. Terveessä parisuhteessa kuuluu ottaa vastuu omista tekemisistään ja myöntää virheensä.
4. Puolisosi tai sinun liiallinen päihteidenkäyttö
Alkoholi tai huumeet voivat tulla mukaan elämään silloin, kun asiat eivät ole hyvin. Alkoholista tai muista päihteistä voi tulla huono masennuslääke molemmille osapuolille. Usein päihteiden pariin pakeneminen kertoo huonosta olosta parisuhteessa.
5. Puolisosi herättää sinussa pelkoa
Joskus on vaikea myöntää itselleen, että asiat ovat menneet liian pitkälle. Jos pelkäät puolisoasi, silloin voit olla varma, että näin on käynyt. Alistava kumppani voi saattaa toisen ahtaalle väkivallalla tai uhkailemalla. Muista, että henkinen väkivalta on myös väkivaltaa. Ja väkivalta on rikos.
6. Saat rangaistuksen, jos olet viettänyt aikaa muualla
Alistava osapuoli ei useinkaan pidä siitä, jos vietät aikaa poissa kotoa. Hän voi olla kontrolloiva, mustasukkainen ja herkästi loukkaantuva. Usein rangaistus seuraa myöhemmin. Alistaja voi haukkua sinua tai seuraasi, uhkailla, mököttää, käyttäytyä aggressiivisesti tai passiivisesti. Usein hän yrittää saada alistetulle syyllisyydentunteen poissaolon johdosta.
7. Huomaat olevasi kotipiika tai -renki
Alistaja odottaa usein toisten tekevän asioita puolestaan. Lisäksi hän voi odottaa, että toinen päivystää aina valmiina täyttämään alistajan pienimmänkin toiveen. Alistaja ei useinkaan auta toista arkipäivän askareissa.
8. Puolisosi on liian mustasukkainen
Liiallisuuksiin menevä mustasukkaisuus on yleinen tunnusmerkki, jota alistavilla parisuhteen osapuolilla tavataan. Alistaja voi olla muiden ihmisten lisäksi mustasukkainen ajatuksistasi, unelmistasi tai harrastuksistasi. Usein mustasukkaisuus johtuu siitä, ettei alistajalla ole tarpeeksi suurta valtaa elämäsi näillä osa-alueilla.
9. Puolisosi hallitsee sinua tunteidesi ja ajatustesi kautta
Manipuloija on taitava saamaan sinut tuntemaan itsesi syylliseksi. Manipulointiin on monia keinoja: hän voi uhata jättävänsä sinut, syyllistää sinua jos et tee kuten hän toivoo, tai väittää ajatustesi olevan vääriä. Manipuloija voi sanoa käytöksensä olevan vain sinulle oikein ja sitä mitä ansaitsetkin. Toisinaan manipuloija saattaa osoittaa katumuksen ja rakkauden merkkejä, mutta useinkaan ne eivät kestä kauaa. Manipulointi jatkuu, kun alistava kumppani tuntee taas olevansa niskan päällä.
10. Koet suhteessasi fyysistä väkivaltaa
Fyysinen väkivalta on usein alistajan yritys hallita toista. Väkivalta voi alkaa pienistä asioista ja huomaamattomasti: hän voi tönäistä sinua, tökätä sormella, nykäistä hiuksistasi tai pitää sinua väkisin kiinni. Jos parisuhteessasi on näitä pieniä eleitä väkivallan suuntaan, ole varuillasi. Tilanne muuttuu yleensä pahemmaksi. Tarkkaile myös, miten kumppanisi näyttää negatiivisia tunteitaan: tavaroiden heittäminen, kodin särkeminen tai muihin henkilöihin kohdistuvat hyökkäykset kertovat usein karua kieltään siitä, että samaa on odotettavissa kotonakin.
Voi apua. Kun luen noita kymmentä kohtaa, niin ihan jokainen osuu exääni ja meidän suhteeseen. Olin suhteessa vieläpä yli 20v! Alussa oli jo tuollaisia oireita kuin aloittajalla. Lähde nyt kun se vielä on helppoa.
Suhteessa ollessani en lukenut näitä tekstejä. Onneksi lopulta sain repäistyä itseni irti. Olin valmistellut kaiken valmiiksi, etsinyt asunnon ja sitten vain lähdin. Minun ei ole tarvinnut koskaan pelätä miehen väkivaltaista purkausta, mutta silloin pelkäsin.
Tuttua on kohta kymppi. Mies tykkäsi tarttua ranteeseeni ja osoittaa voimansa," et pääse irti, vaikka kuinka väännät". Hän myös saattoi muka vahingossa tönäistä vartalollaan, niin että saatoin kaatua ja sanoi oho en huomannut ja käveli nauraen pois.
Hän ei ainakaan viimeiseen viiteen vuoteen käynyt missään sukujuhlissa tms, edustin aina yksin. En saanut myöskään kotiin kutsua ketään. Minun piti pysyä kotona, mutta olla samalla huomaamaton toisessa huoneessa.
Sain kyllä harrastaa ja tavata ystäviä, kunhan en miehen mittapuun mukasn viipynyt kauan. Illanvietot ym oli ehdoton nounou.
Viimeinen pisara ja sykäys erolle oli kun vaihdoin työpaikkaa. Edellinen olikin alistava ja alentava. Uudessa työpaikassa ihailivst laajaa kokemustani alalta johon minulla oli myös koulutus. Halusivat kouluttaa minua lisää ja nousin työnjohtajaksi. Sehän ei miehelleni sopinut lainkaan, olihan työni mitätöntä ja turhas. Minua kurssitettiin, olin yön yli poissa ja osallistuin myös illanviettoihin. Se oli miehelleni aivan liikaa, hän repi minut aamuvarhaisella sängystä ylös siivoamaan, että minusta olisi jotain hyötyä jne.
Kaikki tämä alkoi pikkuhiljaa varkain. En myöskään nuorena osannut arvostaa itseäni ja vaatia ihmisenarvoista kohtelua. Lähde ajoissa.
Totaalisen kamala suhde teillä, tuho on jo käynyt. En ymmärrä miksi jatkaisit suhdettanne. Olet nuori, elät yhtä elämäsi parasta aikaa. Älä tuhlaa sitä tuollaiseen dorkaan mieheen. Ei ole sen arvoista.
PS Hyvän suhteen tunnistaa siitä, että on hyvä olla. Molemmilla. Teillä ei ole kummallakaan.
""Onko aina niin että herkästi itseään syyllistävä ihminen saa ympärilläänkin olevat ihmiset syyttämään itseään? Mistä riippuu tuleeko kohdelluksi kuin elävä ihminen?
Tästä muodostuu jatkuva "täytyy olla vihainen jotta minun ylitseni ei kävellä" ja "jos höllään niin taas kohdellaan kuin ×××" "
Tuollaisia itseä syyllistäviä kysymyksiä voisi ajatella esittävän nimenomaan sellaisen, joka elää personaallisuushäiriöisen ihmisen kanssa. Silloin oma ajatelutapa vähitellen ja salakavalasti värittyy oudoksi. Normaalissa ihmisen kanssakäymisessä kun ei ole syyllinen-syyttäjä/ylitsekävelijä-alistettu -rooleja ensinkään. Normaalissa kanssakäymisessäkin on erimielisyyksiä, väittelyitä, turhatumista, mutta ei valtataistelua.
Tilanne on niin epänormaali, että sitä on vaikea sellaisen ymmärtää joka ei ole sitä kokenut. Ja silloin kun ei itse enää erota harmaata mustasta, on hyvin vaikea enää kysyä edes oikeita kysymyksiä.
Olet kuitenkin oikeilla jäljillä minusta, jos värität kysymykset uudelleen. Esim. Miten minä haluan tulla kohdelluksi? Jos olen ystävällinen ja huomaavainen, millaista vastakaikua haluan. Ihan konkreettisesti siis - mitä haluaisit että toinen tekee ja sanoo jossain tietyssä tilanteessa. Vertaa sitä nykyhetkeen.
""Minkä verran on siis tervettä joutua puolustamaan lähisuhteissaan itseä joutumatta tallotuksi?""
Mielestäni ihminen saa ja voi aina halutessaan ilmaista ja myös puolustaa itseään, arvojaan ja mielipiteitään. Joten ehkä ei siis olekaan niin että "joutuisi" puolustamaan, vaan että SAA puolustaa - koska se on terveen suhteen merkki.
Terveessä suhteessa toisen kriittinen ja ajatuksia herättävä ajattelu, sopivasti itsenäinen elämä ja pyrkimys itsenäisiin ratkaisuihin lisää kunnioitusta kumppiania kohtaan. Sitä ajattelee, että onpa mulla hieno puoliso, kuinka se tuonkin hoisi, töissään pärjää ja osaa jutella parisuhteesta näin rakentavasti, näkee omat ja minun huonot puolet ja kehitymme koko ajan. Alistaja-alistettu -suhteessa kaikki on ihan vääristynyttä.
""Voiko rentoutua ja olla kiltti ja silti tulla kohdelluksi kuten ihmistä ja saada päättää omista asioistaan ilman syyttelyä?""
Voi. Voit rentoutua ja tulla kohdelluksi hyvin, kun irrottaudut epäterveestä suhteesta ja hyväksyt, ettet voi omalla käytökselläsi vaikuttaa toisen persoonallisuushäiriöön. Voit vain leikkiä mukana, ja upota syvemmälle. Vaikka vääntäisit itsesi mutkalle tai kuminauhaksi, tilanne ei muutu. Ehkä vasta kun löydät ihmisuhteita jotka ovat normaaleja, tajuat miten epänormaalissa tilanteessa olet elänyt.