Onko outoa kun en välitä paskaakaan jos joku läheisistäni kuolee? Vuosi sitten äitini ja ukkini kuolivat saman viikon aikana sairauksiinsa ja ensimmäinen ajatukseni oli että jouduin raahaamaan perseeni hautajaisiin ja käyttämään aikaani ja rahaa moiseen paskaan. Älkää ymmärtäkö väärin, olin molempien kanssa hyvin läheinen ja oli ilo olla osana järjestämässä heille kunnon jäähyväisiä mutta en itkenyt kyyneltäkään enkä vain tunne mitään tähänkään päivään saakka. Hautajaisissakin piti pidätellä hymyä ja naurua kun tuli pari hauskaa asiaa mieleen ja tätini nyyhkytys on aivan vitun huvittava xD
Käytökseni ei muuttunut millään tavalla ja pysyin entisenä. En jäänyt kaipaamaan heitä vaan jatkoin luonnollisesti elämääni. Emt. Ehkä olen psykopaatti tai vain hyvin realistinen elämän suhteen.
Käytökseni ei muuttunut millään tavalla ja pysyin entisenä. En jäänyt kaipaamaan heitä vaan jatkoin luonnollisesti elämääni. Emt. Ehkä olen psykopaatti tai vain hyvin realistinen elämän suhteen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olet kai sitten tunteeton ihminen?
Hei
Sinua tuntematta on mahdotonta vetää mitään johtopäätöksiä. Herää pikemminkin lisäkysymyksiä. Kuinka yleensä suhtaudut asioihin, tunnetko erilaisia tunteita? Mitä merkitsee, että olit äidin ja ukin kanssa läheinen? Kuitenkin mainitset, että oli ilo olla järjestämässä jäähyväisiä heille, eli siinä kohdin tunsit iloa.
Kysyt onko tällainen outoa. Oudolla on heti outo sivukaiku, jokin friikki ja kummallinen. Entäs jos kysyisin oletko kaivannut äitiäsi tai ukkia? Tuleeko tilanteita jolloin olisi kiva oittaa vaikka äidille, ja sitten muistatkin ettet voi soittaa ja tunnet kaipausta?
Kokemukseni mukaan useimmat kyllä surevat ja kaipaavat läheisiään. Joskus tunteet voivat mennä lukkoon kun menetys on niin suuri ettei sitä oikein kykene käsittelemään.
Pappi Elisabet
Miten pitää toimia, jos tunne on lukossa? Mikä on tunnelukon turvasana?
Hei
Kysymyksesi on hyvä ja vaikea. Ei tietty mitään yksioikoista turvasanaa tai vippaskonstia olekaan. Tunnelukoista on paljon materiaalia netissä ja kirjallisuudessa. Ihan guuglaamalla tunnelukko löytyy jo tietoa.
Kaikki psyykkinen työ vaatii työtä ja vaivannäköä. Mutta varmasti se myös kannattaa oman itsen kannalta.
Pappi Elisabet
Miksi tuhlaat aikaasi täällä, koska et uskalla puhua Jeesuksesta?
Ei äiti ole välttämättä läheinen. Minulla äiti kuoli reilu vuosi sitten ja en välittänyt paskaakaan, en ollut hänen kanssaan tekemisissä juurikaan elämäni aikana. Synnyin äpärälapsena ja äitini ei minusta välittänyt eikä siihen aikaan ollut mitään isyydenselvityslainsäädäntöä.
Ihmettelen, miksi biologiset sukulaiset automaattisesti ovat ns. läheisiä?
Jos en tuntisi surua tai iloa mistään, enkä muita tunteita, niin olisin huolissani itsestäni. Myöskin jos tuntisin vihaa äitivainaata kohtaan, se merkitsisi, etten olisi sinut menneisyyteni kanssa.
Kovin sovinnaista ajattelua, jos ajattelee, että biologisten sukulaisten kuolemasta pitäisi automaattisesti tuntea surua. Tai että kuolema on ainut asia, mitä voi surra. Ihmisiä ja muita asioita voi menettää myös elämälle. Ja muutoinkin kuin avioerossa tai vastaavassa. Eikö kukaan muu ole näin menettänyt rakkaista ihmisiä?