Tilaisuus tutustua

Neliapila123180

Olen miettinyt, miten saadaan tilaisuus tutustua naiseen ennen kuin pyydetään tätä treffeille. Lyhyet keskustelut esimerkiksi työ- tai opiskelupaikalla eivät vielä mahdollista tarpeeksi vahvan siteen syntymistä. Treffien tarkoituksena on tutustua toiseen, mutta osa naisista haluaa tuntea miehen hyvin jo ennen ensimmäisiä treffejä. Tämä on toki ymmärrettävää, koska valitettavan monella miehellä ei ole puhtaita jauhoja pussissa.
Omalla kohdallani tämä on kuitenkin johtanut aina korkeintaan siihen, että kyseisestä naisesta on tullut ystäväni (friendzoned). Jos taas olen pyytänyt naista ulos liian aikaisin, vastauksena on ollut esimerkiksi juuri "Mä en sillee tunne sua". Tein niin tai näin en ole koskaan onnistunut saamaan tyttöystävää. Tiedän, että elämä ei ole reilua, eivätkä jotkut koskaan löydä elämänkumppania. Haluaisin kuitenkin kuollakseni tietää, mitä olen tehnyt väärin.

28

697

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Epäilen.ma

      Että tuo "en tunne sinua sillai lähteäkseni treffeille kanssasi" on vain "mukamas nätti" kiertoilmaus sille että "en ole luonnistunut sinusta siinä mielessä"

      • Epäilen.ma

        *kiinnostunut


      • totta.aivan.totta

        noinhan se on


    • Jutelkaa

      Pyydä häntä kahville kanssasi (tai mitä aktiviteettia keksitkään) ja puhukaa toisillenne samalla. Tutustukaa ei se ole niin vaikeaa. Jostain on aina lähdettävä liikkeelle.

    • EdesUnissa

      Juttelemalla. Tulen juuri illasta jossa jututin rokkari-tyttöä. Ei ollut tyytyväinen elämäänsä, mutta halukas tapaamaan uusia ihmisiä. Sanoin että jos en olisi varattu, niin juuri hänen kanssaan haluaisin tavata.
      Kun ei vedä täys-kännejä niin ulkona tapaa yllättävän mukavia ihmisiä.

    • 12121212121212

      Lue yllä.

      "En tunne sinua riittävän hyvin" on tekosyy. Useimmat naiset luokittelevat miehet kategorioihin, ja toivovat rakastuvansa ensisilmäyksellä mieheen joka "vain ilmestyy jostain". Kaverina lähestyminen vie tämän mahdollisuuden, erityisesti jos et ole poikkeuksellisen komea tai omaa tilanteessa statusta jonka ansiosta johdat muita.

      Luultavasti parempi strategia olisi keskittyä briljeeraamaan sosiaalisissa tilanteissa ja ignoorata nainen, jotta tämä voisi tarkkailla sivusta maneerejasi ja kehitellä päässään ajatuksia siitä kuinka mahtava olet.

      Sillä tavalla työpaikkaromanssi syttyy paremmin. Nainen miettii sitä kiinnostavaa miestä työpaikalla, stalkkaa tätä somessa, ja koko ajan kuva miehestä muuttuu naisen omassa päässä edustavammaksi. Lopulta sitten, kun tilanne on kypsä, sopivan tilaisuuden tullen tavataan firman juhlissa ja ies pistää asiat vain tapahtumaan.

      Jos tasosi, siis ulkonäkö/raha ja status/sosiaaliset taidot/pelimiestaidot, ei riitä...on pyrittävä kehittämään ko. asioita.

      • Tuollaiset kaukoihastumiset ovat teinien juttu, jota ei juuri aikaihmisillä tapahdu. Kyllä ihmiseen pitää saada kontakti ennen kuin kiinnostus voi oikeasti alkaa.


      • elämäonelämä

        Tuollainen esittäminen karkoittaa henkisesti tasapainoiset naiset. Joku dramaqueen voi jäädä koukkuun, mut sellaiset sopii vain pelureille jotka jaksaa sitä draamaa. Aloittaja on siihen liian suorasukainen.

        Opettele aloittaja flirttaamaan, flirttaa naisen kanssa mutta älä ole liian helppo.


      • Tysa
        outsider1 kirjoitti:

        Tuollaiset kaukoihastumiset ovat teinien juttu, jota ei juuri aikaihmisillä tapahdu. Kyllä ihmiseen pitää saada kontakti ennen kuin kiinnostus voi oikeasti alkaa.

        Aijjaa mää on sit 40 v teini. Kuva riittää saamaan mut kiinnostuneeksi


    • Pillujen--asiantuntija

      Jos ei pääse tutustumaan niin on liian ruma

    • Kovasti ihmettelisin, jos joku lähtee treffeille jonkun kanssa tuntematta etukäteen. Lokeroin tuntemattomat treffeille pyytäjät suorilta käsiltä vajakeiksi.

      Ihmisiin tutustutaan ihan juttelemalla. Jos jossain kohtaa sitten kun toinen on tullut tutuksi huomataan molemmin puolista kiinnostusta, voi pyytää toista treffeille jollei se ole tapahtunut jo ihan spontaanisti luonnostaan. Jos sitä toisen oikeanlaista kiinnostusta ei selvästi löydy, ei myöskään mennä tunkeilemaan eikä ahdistelemaan millään treffipyynnöillä.

      • 12121212121212

        Olet nainen. Sinun näkökulmastasi asiat vain tapahtuvat. Miehen näkökulmasta asiat on laitettava vain tapahtumaan.

        Lisäksi näkökulmaasi värittää se ettet käy baareissa etkä oletettavasti käytä suuria määriä alkoholia. Baariympäristössä vaaditaan suoraviivaisempaa, äänekkäämpää ja fyysisempää lähestymistapaa.


      • 12121212121212 kirjoitti:

        Olet nainen. Sinun näkökulmastasi asiat vain tapahtuvat. Miehen näkökulmasta asiat on laitettava vain tapahtumaan.

        Lisäksi näkökulmaasi värittää se ettet käy baareissa etkä oletettavasti käytä suuria määriä alkoholia. Baariympäristössä vaaditaan suoraviivaisempaa, äänekkäämpää ja fyysisempää lähestymistapaa.

        Jokainen valitsee itse seuransa, varmaankin sitten juurikin niistä paikoista joissa aikaansa viettää itsekin.

        Se "tapahtuma" on aina vuorovaikutustilanne.

        Muun väittäminen on keskenkasvuista teiniä, jonkin sortin vajakkiutta tai burgerointia.


      • Olisiko.näkökulma

        kysymys.

        Meinaan toiset vaativat että tuntee jollain tasolla treffikumppanin.

        Itse taas näen treffit juurikin tutustumisena uuteen ihmiseen ja kartoituksena siitä onko toinen mahdollisesti sen oloinen että parisuhde voisi tulla kyseeseen.


      • Nainen39vee
        Olisiko.näkökulma kirjoitti:

        kysymys.

        Meinaan toiset vaativat että tuntee jollain tasolla treffikumppanin.

        Itse taas näen treffit juurikin tutustumisena uuteen ihmiseen ja kartoituksena siitä onko toinen mahdollisesti sen oloinen että parisuhde voisi tulla kyseeseen.

        En usko, että juuri kukaan edellyttää ihan oikeaa tuntemista, vaan sillä tarkoitetaan sitä, että on edes jollain tasolla tuttu - tietää toisesta jotain, minkä vuoksi saattaisi haluta tutustua enemmän. Jos joku täysin random ehdottaa kahville menoa kadulla, niin ei sitä samalla tavalla lähde kuin vaikka jonkun työkaverin kanssa, jonka kanssa on vaihdettu silloin tällöin muutama sana ja josta tiedetään ainakin, että hän on se, joka sanookin olevansa.

        Netissäkin vaihdetaan muutama viesti ensin, jotta tiedetään edes vähän minkätyyppinen ihminen on kyseessä, onko mahdollisesti jotain yhteistä, jne.


      • "Lokeroin tuntemattomat treffeille pyytäjät suorilta käsiltä vajakeiksi."

        Siksi koska olet itse sairalloisen ujo ja autisti. Tuskin uskallat edes naapureitasi tervehtiä tai katsoa kohti. Älä toisia nimittele psyykkisien ongelmiesi takia.


    • "Pyydä häntä kahville kanssasi"
      Itse asiassa pyysin erästä naista juuri kahville, mutta siihen tuli vastauksena tuo "Mä en sillee tunne sua". Mitenköhän tuo nainen on ikinä voinut tutustua kehenkään?
      "Kun ei vedä täys-kännejä niin ulkona tapaa yllättävän mukavia ihmisiä"
      En juo, joten sitä ongelmaa ei ole. En kuitenkaan käy baareissa, koska niissä aina jotkut muut miehet tulevat soittamaan suutaan.
      "Jos ei pääse tutustumaan niin on liian ruma"
      Osa naisista on kuitenkin halunnut tutustua minuun. Kuitenkin nämä naiset ovat tällä hetkellä vain ja ainoastaan ystäviä. Tuskin he esimerkiksi itse halaisivat minua, jos pitäisivät minua vastenmielisenä.

      • Nainen39vee

        No olisiko voinut olla niin, että tuo "mä en sillee tunne sua" -nainen ei vaan ollut kiinnostunut. Jos kyse oli vaikka työ- tai opiskelukaverista, niin kahville pyytämisessä ei ole minusta mitään vikaa. Sinussakaan ei välttämättä ollut mitään vikaa - pitää muistaa myös se, että kaikki naiset eivät aina syystä tai toisesta etsi tai edes ole halukkaita löytämään seuraa, vaikka olisivat sinkkujakin. Kun oma pitkä suhteeni päättyi, minusta oli ihan mukava olla jonkin aikaa ihan vaan itsekseni, vaikka ajattelinkin, että varmaan jossain vaiheessa haluan löytää kumppanin.

        Minä en ole tavannut yhtään kumppania baarissa. Myös suurin osa ystävistäni on löytänyt kumppanin jostain muualta. Moni ei edes haluaisi pariutua baarissa.

        Minkä ikäinen olet? Se, että sinulla on naispuolisia ystäviä, on minusta hyvä merkki - et voi olla naisten mielestä vastenmielinen, jos kelpaat ystäväksi. Tosin kaikkien kanssa ei vaan synkkaa sillä lailla, että siitä tulisi suhde. Mutta toivottavasti jossain vaiheessa sellainenkin tulee.


      • Voi hyvin olla, että hän ei vain ollut kiinnostunut. Tätä ovat muutkin sanoneet. Sinänsä yhdenkään yksittäisen naisen pakit eivät haittaa. Vaikka mies olisi millainen, niin silti aina jotkut naiset antaisivat hänelle pakit. (En kuitenkaan nyt väitä, että itse olisin tällainen mies.) Jokainen kohtaa hylätyksi tulemisen jossain muodossa elämänsä aikana.
        Olen tällä hetkellä vähän yli 20-vuotias.
        Olen kyllä hyvin onnellinen, että minulla on naispuolisia kavereita. Kuitenkin olen miettinyt, että tämä voisi viitata siihen, että vika on jossain sellaisessa asiassa, jota en pysty muuttamaan. Pystyn siis kyllä esimerkiksi pitämään keskustelua yllä tarpeeksi hyvin, mutta sitten jossain muussa asiassa mättää.


    • Lerppamuna

      Sen huomaa, kun ihastumista on ilmassa. Aika useit saat nenillesi jos lähestyt naista ilman silmäpeliä tai pyydät treffeille ennen kuin olet voittanut naisen luottamuksen puolellesi. Peluritaitojen opettelu auttaa ymmärtämään miksi et ole nyt onnistunut.

      Nainen suostuu helpommin treffeille, jos sen mielestä olet komea, hauskaa seuraa/ hyvä supliikki (tunne kuin olisitte vanhoja tuttuja tunne siitä, että teillä on paljon yhteistä), rento, kohtelias, fiksu jne. niistä se kemia rakentuu

      • "Nainen suostuu helpommin treffeille, jos sen mielestä olet komea, hauskaa seuraa/ hyvä supliikki (tunne kuin olisitte vanhoja tuttuja tunne siitä, että teillä on paljon yhteistä), rento, kohtelias, fiksu jne. niistä se kemia rakentuu"

        Naiset suostuu treffeille jos mies on komea. Jos mies ei ole komea, niin muilla ominaisuuksilla ei ole mitään merkitystä.


      • ulkonäköonlaittoa
        super-atm kirjoitti:

        "Nainen suostuu helpommin treffeille, jos sen mielestä olet komea, hauskaa seuraa/ hyvä supliikki (tunne kuin olisitte vanhoja tuttuja tunne siitä, että teillä on paljon yhteistä), rento, kohtelias, fiksu jne. niistä se kemia rakentuu"

        Naiset suostuu treffeille jos mies on komea. Jos mies ei ole komea, niin muilla ominaisuuksilla ei ole mitään merkitystä.

        Komeus on suurelta osin pelisilmää. Että osaa laittaa itsensä komeaksi. Harva suomalainen mies osaa.


      • ulkonäköonlaittoa kirjoitti:

        Komeus on suurelta osin pelisilmää. Että osaa laittaa itsensä komeaksi. Harva suomalainen mies osaa.

        Ja paskan vitut. Jos mies on ruma, niin siinä ei hienot vaatteet ja hiustyylit auta yhtään mitään.


      • Palstanainen
        super-atm kirjoitti:

        Ja paskan vitut. Jos mies on ruma, niin siinä ei hienot vaatteet ja hiustyylit auta yhtään mitään.

        Itsetuntoboostin saa punaisilla vaatteilla. ;)


      • Palstanainen kirjoitti:

        Itsetuntoboostin saa punaisilla vaatteilla. ;)

        Omistan punaiset alushousut.


    • nöhkis

      Jos olet tutustunut kiinnostavaan tyttöön työ- tai opiskelupaikalla, niin ensimmäinen askel voisi olla se, että lähdette pienellä porukalla vaikka perjantaina töiden/koulun jälkeen terassille. Sen jälkeen yleensä on helppoa pyytää toinen Facebook-kaveriksi jne.

      Kun on päässyt tällaiselle rennolle vapaa-ajan vietolle, niin on vielä helpompaa ottaa sama uusiksi. Aina voi keksiä tekosyitä juhlimiselle esim. kesäkauden päättäjäiset, elokuun alottajaiset, projektin päättyminen, lämpimän sään ihanuus jne.

      Tällaisen jälkeen on helpompaa pyytää sitten ihan kahden kesken lounaalle, kahville tms. Jos nainen ei senkään jälkeen ole kiinnostunut niin oletpahan ainakin viettänyt kivan illan terassilla mukavia jutellen tms.

      • toimivametodi

        Kaikkiin tyyppeihin oon tutustunut kavereiden kautta, joten tää on se toimiva metodi.


    • crux

      Tuskin sinä mitään olet tehnyt väärin. Tämä kaikki on vaan haluttu tehdä miehelle mahdollisimman vaikeaksi. Käsittääkseni tarkoitus on että mies erehtyy riittävän monta kertaa, nöyrtyy mahdottoman tehtävän edessä ja lopulta sattumalta onnistuu. Silloin nainen saa nöyrän kumppanin Ikea-reissuille ja voi olla tyytyväinen että sattui tapaamaan tämän miehen kohtalon avustamana, juuri kuten oli tarkoitettu ja taivaalle kirjoitettu.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      557
      1828
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      887
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      873
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      806
    5. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      729
    6. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      717
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      68
      695
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      74
      638
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      543
    Aihe