On todella surkeaa katsella rapistuvaa Pelkosenniemen kirkonkylän yleisilmettä. Tänä vuonna on sentään jotain tienvarsia siistitty raivaamalla ja pressuja vanhan kaupan ikkunoista suoritettu. Olen usein todennut, että kaikki syrjäkylän pihapiiritkin ovatkaa siistiä ja idyllisiä verrattuna kunta "keskukseen". Kuntakeskus on Pelkosenniemen kunnan rumin kylä.
Vastaukset 30
- Jotain...Hyvääkin
No toisten kiinteistöjä ei voi siistiä vaikka halukkaitakin olisi.
Yksityiset ovat kuitenkin omiaan siistineet, mutta joidenkin muualla asuvien tontit ovat törkyä - Purkua
Eikö joku lakikin velvoita siistimään tai purkamaan rötisköt? Mutta mitenpä tyhjätasku perikuntia tai omistajia pakotetaan siihen.?
- asdasdasdadsd
Milläs vitulla niitä siistit kun ei riitä kiinteistöhuollon miehiä
- Ambion
Kunhan saatas nuo nykyset ees töihin.
- Ähkyyi
Joo ruma on
- Jotain.hyvääkin
Ihan jees kyläkeskus jos vertaatte muohin kuntiin niin Kemijärvi ja isommat paikkakunnat pystyvät järjestämään puutarhurit ja muut ympäristöstä vastaavat töihin paremmalla tulopohjalla. Rahastahan se on kiinni niinkuin kaikki muukin ei yksi pitkäaikaistyötön ehdi koko kylää raivata ja siivota
- Ähkyyi
Ei ole uusi koulu .
- luontoapuun
Antaa ryteikköjen kasvaa tien reunassa. Sitten peittyvät luonnollisesti rapistuneet rakennukset.
- Pihat
Asuinympäristön siisteys ja järjestys ei vaadi niinkään rahaa vaan viitseliäisyyttä ja aikaa. Jokaisella kiinteistöllä lienee omistaja, hylätyillä liike- ja pankkikiinteistöilläkin tai sitten vuokralainen, joka on velvollinen huolehtimaan omista rojuistaan. Palkattu maisematyöntekijä tekee arvokasta ja laadukasta työtä, hänelle kiitos siitä, sillä sekin työ vaatii ammattitaitoa ja osaamista. Mutta kaikkea rummuttaa ei voi ulkoistaa yhteiskunnan vastuulle, emme me tänne syrjäkylillekään odota tai edes saa yhteiskuntaa pihoja hoitamaan ja väärällä olevia nurkkia korjaamaan tai liiterin takusta raivaamaan. Tottahan myös sekin, ettei kuntakeskuksessa ole oikein suunnitelmallisuutta esimerkiksi nk. tori ympäristön osalta, laitetaan ne patsaat minne sattuu "tipahtamaan".
- Niinmakaakupetaa
Patsaat on laitettu siten, että suvut joista patsaat on tulleet haluavat olla eturivinporukkaa.
Lohipatsas on rantapuolella koska lohi ei nouse kemijokeen ilman tankkiautoa ja rantapusikkoon joutas narkkarin patsaskin.- Hulipunpaa
ei kaikki juopot patsasta saakkaan. Ja mistä sitä tietää etes esittää vuoden puli- patsasta muille,ku osa killittää piilossa kotona .
- asukki
kaikkia perk....n hevos ym. patsaita niitä laitetaankin, samoin kuin tajukankaan huttu-ukko ( hah hah ) sehän on tekijän omakuva, aivan saman näköinen.
- Kaljalokki
Kohta pystytämmä patsaan jollekki kylän kulukukoirallekki.
- Ilikepelkosenniemi
I likePelkosenniemi
- KauniitOnPyhälläMaisemat
Kunnan keskus pitäisi siirtää pyhälle. Siellä on kaunista eikä rapistuvia tönöjö tienposkissa :)
- Tahtotilakuntoon
Sellainen kunta kuin Pelkosenniemi on nimeltään se on myös olemassa Pyhätunturi nimistä kuntaa ei ole olemassa ei myöskään Pyhätunturin kuntakeskusta.
Pyhätunturi on sievä kylä Pelkosenniemellä...hieman syrjäinen jos vertaa etäisyyksiä muista Pelkosenniemen kylistä kirkonkylään ja etäisyyttä Pyhältä kirkonkylään. Pidetään kuitenkin huolta myös näistä syrjäisimmistä kunnan kylistä ja järjestetään pyhän lapsille päivähoito ajantasaiseksi vastaamaan tämän päivän tarpeita.
Eikös vain? - Kotimaisemat
Tahtotilakuntoon kirjoitti:
Sellainen kunta kuin Pelkosenniemi on nimeltään se on myös olemassa Pyhätunturi nimistä kuntaa ei ole olemassa ei myöskään Pyhätunturin kuntakeskusta.
Pyhätunturi on sievä kylä Pelkosenniemellä...hieman syrjäinen jos vertaa etäisyyksiä muista Pelkosenniemen kylistä kirkonkylään ja etäisyyttä Pyhältä kirkonkylään. Pidetään kuitenkin huolta myös näistä syrjäisimmistä kunnan kylistä ja järjestetään pyhän lapsille päivähoito ajantasaiseksi vastaamaan tämän päivän tarpeita.
Eikös vain?Asiaa kirjoitat, Pelkosenniemi on ollut jo 100 vuotta olemassa! Kirkonkylä on ihan keskus Kemijoen rantamilla, siltakin on Valopilkku nimeltään! Nyt sitä vain, niinkuin sanotkin "tahtotila kuntoon", jokainen tekemään kotikunnan hyväksi positiivisiä asioita, myös sanoissa positiivisyyttä! Kaikista kuntalaisista on pidettävä huolta, Pyhän hoitoasiat kuntoon ja koululaisille kirkonkylälle opinahjo! Käyttäkäämme myös oman kylän palveluja ja kun esität toiveita ja niitä toeutetaan, ole silloin mukana myös, älkäämme vain valittako " tavan vuoksi", ottakaamme asioista selvää, meillä on täällä vaikka mitä mahdollisuuksia! Ei se "ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolella", joka paikassa on omat hyvät ja huonot puolensa!Meillä on luonto lähellä, on Kemijoki, Pyhätunturi,laaja erämaa jokamiehen oikeuksineen! Sitä on vain joskus mentävä kauemmaksi, että näkee lähelle! Mukavaa syksyä!
- Pravda2
Minusta Pelkosenniemi on Lapin rumin kuntakeskus, ylivoimaisesti. Melkein kuin Venäjällä oltais.
- Tahtotilakuntoon
No silloinhan sinulla on kotoinen tunnelma
- hävetkäänousukkaat
pyhätunturilaiset haukkuu perinteikästä pelkosenniemen kirkonkylää
- Pihat
Toivon todella, että tänä talvena voimaan tullut työttömien aktiivimalli mahdollistaisi ja myös velvoittaisi ympäristönhoidon palkkaamaan Pelkosenniemelle siistijöitä, kunnan omistamien alueiden ja rakennusten entraamiseen. Yksityiset voivat hoitaa itse pihansa ja ympäristönsä. Mikäli vanhukset tai muut vajaakuntoiset eivät itse jaksa, Sykkeen työntekijät vois tehdä apuna tai kunnan aktiiviset vapaaehtoiset työttömät. Seuraan kirkonkylän "kasvojen kohotusta" ohikulkiessani hyvin hoidetulle syrjäkylälle.
- Anonyymi
Oli ilo lukea, että vihdoinkin yritetään tehdä kirkonkylän yleisilmeelle jotain; mm. avustamalla yksityisiä " köyhiä" purkamaan loppuun ränsistyneet rakennukset, 100 000 määräraha oli varattu ( ent rahassa 600 000 mk). Tuolla rahalla tulisi jo jotain näkyvää saadakin, ohiajettavan kirkonkylän ilmeeseen.
On kyllä mennyt aikaa, siitä kuin tämän puheenaiheen aloitin, nyt jo toimitaan!- Anonyymi
Järjestetään kirkonkylään ”rumin ja törkein piha” -kilpailu. Tulokset kuvineen lehteen. Kiinteistön omistajan nimi jätettäköön julkaisematta. Josko se saisi uutta ilmettä kyläkuvaan.
- Anonyymi
Todellakin kirkonkylä kaipaa ehostusta, on todella vastenmielisen näköinen rapistuvine tönöineen pusikoineen. Kaasu pohjaan ja äkkiä muualle, ei houkuttele pysähtymään. Enää kun vkp:kaan ei saa harjoitusmielessä niitä polttaa. Eikö tähän saisi jotain Leader -rahaa, on sitä vaan turhenpaakin käytetty?
- Anonyymi
Mitkä talot saa purkutuomion katselmuksen seurauksena? Toivottavasti katselmoijat tajuavat, että talo voi näyttää huonokuntoiselta mutta on täysin terve. Että ei turhaan pureta.
- Anonyymi
Olisiko hevosen kuivalihavellin keittämisestä talkoilla myyntiin mitään apua?
- Anonyymi
Tiedossahan on että syrjäseutujen talot, uudetkin ovat lähes arvottomia, ei niihin saa lainaa että sellaisen ostais. Jälleenmyyntiarvo on nolla.
- Anonyymi
Onko siis kuntakeskuksen, kirkonkylän talot arvottomampua, kuin syrjäkylien? Jos jotain pitää kunnossa, niin kuitenkin aina tavarasta saa "käyvän hinnan".
- Anonyymi
Kirkko kylässä ei nosta kiinteistön arvoa. Niemi on kuollut syrjäkylä.
- Anonyymi
Joo onhan se 10 t€ ihan käypä hinta, mutta onko ostajia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1271790
- 50970
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r154822Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 70676
- 67626
- 53617
- 59606
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.132585Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120552Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 51490
- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 34487
- 55478
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118476Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 4449
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.140441