Kuopiossa nainen kuoli leipäjonossa.

Parsku71

Suomi - maa jossa ihmisiä jo kuolla kupsahtelee nälkään leipäjonoissa.
Kuopiossa nainen kuoli nälkään leipäjonossa: sosiaalitoimi murhasi naisen Kuopiossa.
Tällä kertaa kuolema sai huomiota, koska se tapahtui yleisellä paikalla.
Yleensä köyhät kuolevat nälkään huomaamatta kodeissaan, suurta ääntä itsestään pitämättä.
Niin se suomalaisten mielestä pitää mennäkin, köyhät olkoot mahdollisimman näkymättömiä ja sitten vaan hiljaa ja huomaamatta hautaan.
Kuollut nainen oli taas yksi niistä kymmenistä tuhansista suomalaisista, jotka eivät saa mistään tukea. Eivät Kelasta, eivätkä sosiaalitoimesta.
Suomi on näet lopettanut toimeentulotuen maksamisen ja ulkoistanut köyhien auttamisen leipäjonoille ja silloin käy helposti näin.
Kuukausia, ellei vuosia nälän ja nälän aiheuttaminen sairauksien heikentämä ihminen ei jaksakaan enää seisoskella tuntikausia ulkona, vaan saa lopulta jonkinlaisen sairaskohtauksen ja kuolee.
Virallinen kuolinsyy on sitten tietysti sairaskohtaus, mutta oikea kuolinsyy on nälkä.

Sosiaalitoimi ei antanut tulottomalle, kaikista köyhimmälle ihmiselle euron euroakaan ruokaan, jotta tämä ihminen selviäisi, vaan fanaattisessa säästövimmassaan päätti tappaa naisen.
Kuopion kaupunki teki säästöjä, mutta millä hinnalla?
Ihmishengen kustannuksella.

Raha on elämää arvokkaampi ja tärkeämpi asia myös Kuopiossa.
Siksipä köyhillä ei katsotakaan olevan mitään arvoa.
Käytännössä Kuopion sosiaalitoimi siis murhasi tuon leipäjonossa seisseen naisen.
Koska sen olisi pitänyt tietää että jatkuva nälässä oleminen ja juuri ja juuri elossa pysyminen pelkän satunnaisen ruoka-avun ansiosta heikentäisi ihmistä ja altistaisi hänet monenlaisille sairauksille.

Kun sosiaalitoimi sitten antoi viimeisen kielteisen päätöksen, niin tuomitsi se samalla naisen kuolemaan. Edes nälästä jo valmiiksi heikentyneelle ihmiselle ei tässä viheliäisessä Suomen maassa enää makseta toimeentulotukea. Kunnan säästöt ovat tärkeämpiä kuin ihmishenki.
Eivätkä sosiaalityöntekijät ja etuuskäsittelijät ole vastuussa kenellekään päätöksistään.
He voivat tehdä aivan mitä huvittaa, heillä on Suomessa köyhiin absoluuttinen valta.
Ja yleensä he valitsevat tehdä pahaa ihmisille, mieluummin kuin hyvää.
He ovat moraalittomia pahantekijöitä, ihmisoikeusrikollisia.

Ainahan ihmishenki onkin Suomessa halpa ollut ja samoin suhtautuu asiaan myös kuntien sosiaalitoimet. Säästöt ovat ihmisten terveyttä, hyvinvointia ja jopa elämää tärkeämpiä.
Suomen sosiaalitoimen suhtautuminen köyhiä, nälässä olevia ihmisiä kohtaan on vähintään yhtä julma, ylimielinen, empatiakyvytön, sivistymätön, sadistinen, pöyhkeä ja sairas kun natsi Saksaa.

4

222

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaikkikuoleekuitenki

      Oli se sille ihmispololle helpotus päästä jonottamasta ilmaista ruokaa. Jokainen kuolee jotenkin. Ihmisiä on kuollut auton rattiinkin ja lento-onnettomuuksissa. Suomessa kuolla kupsahtaa joka päivä monen monta ihmistä, köyhiä ja rikkaita.

    • Anonyymi

      Aikamoinen näkökanta mutta ei kannata verrata natsileiri oloihin Kyllä pitäisi asiat Suomessa muuttua oikeusvaltio kun on Totuus kuitenkin on että EU:sta ei hyödy kun virkamiehet!!

    • Anonyymi

      Suomi tuo"maailman onnellisimpien maa"
      Asiaa on varmaankin kysytty vain tulo desiilin ylimmältä kymmenykseltä.

    • Ihmisiä kuolee sairauskohtauksiin jatkuvasti, leipäjono ei millään tavalla suojele sellaiselta. Toisaalta se jono ei myöskään sellaisenaan aiheuta sairauskohtauksia, ellei mielenterveydellisiä lasketa mukaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5926
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      39
      3892
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3333
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      12
      2798
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      29
      2252
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      2217
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      162
      1916
    8. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      19
      1572
    9. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1372
    10. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      25
      1283
    Aihe