Tyrkkäänpäs nyt tänne juttua aiheesta, joka mieltäni kaihertaa. Olen 25-vuotias nuori nainen, takana muutama pitkä suhde ja jonkin verran villiä sinkkuelämää ;) Olen jokin aika sitten tavannut kivan, älykkään ja hauskan miehen, joka valitettavasti on aika tavalla naisten perään... Hän kuitenkin osoitti sitkeää kiinnostusta minua kohtaan ja halusi ruveta seurustelemaan. Pyristeltyäni aikani vastaan annoin periksi tunteilleni ja nyt ollaan sitten kimpassa.
Minulla on tähän asti ollut poikaystäviä, joille uskollisuus on ollut itsestäänselvyys, mutta nyt olen jatkuvasti vähän varpaillani ja pelkään heittäytyä suhteeseen täysillä mukaan. Nykyinen poikaystäväni on myöntänyt suoraan, että baarissa naisten hänelle tekemät ehdotukset kiinnostavat kovasti ja halu seksiseikkailuihin olisi suuri. Mutta koska hän nyt seurustelee, hän ei hölmöile. Naisia hänen ympärillään riittää, eikä itsellänikään seurasta olisi pulaa; erotuksena on se, että itseäni seksi ventovieraiden kanssa ei kiinnosta.
Kyttäävää, kaikkia menoja kieltävää, mustasukkaista akkaa minusta ei saa tekemälläkään. Mietin vain, miten luottamus pystyy rakentumaan tällaisessa suhteessa, miten minun pitäisi toimia? Mutkikkaita nämä suhteet :)
Minulla on tähän asti ollut poikaystäviä, joille uskollisuus on ollut itsestäänselvyys, mutta nyt olen jatkuvasti vähän varpaillani ja pelkään heittäytyä suhteeseen täysillä mukaan. Nykyinen poikaystäväni on myöntänyt suoraan, että baarissa naisten hänelle tekemät ehdotukset kiinnostavat kovasti ja halu seksiseikkailuihin olisi suuri. Mutta koska hän nyt seurustelee, hän ei hölmöile. Naisia hänen ympärillään riittää, eikä itsellänikään seurasta olisi pulaa; erotuksena on se, että itseäni seksi ventovieraiden kanssa ei kiinnosta.
Kyttäävää, kaikkia menoja kieltävää, mustasukkaista akkaa minusta ei saa tekemälläkään. Mietin vain, miten luottamus pystyy rakentumaan tällaisessa suhteessa, miten minun pitäisi toimia? Mutkikkaita nämä suhteet :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
kuukauden ajan tunteeni vahvistuivat ja aloin uskoa että ehkä mies todella haluaa vakiintua ja on kyllästynyt niihin baaripanoihin. Mutta annas olla kun lähti laivamatkalle kaveriporukalla, siellähän se otti ja petti. Oli sentään pokkaa sanoa se minulle eikä jatkaa sanomatta mitään.
No olipas lohduttavaa, mutta ite oon nykyisin kahta enemmän varpaillani jos saan tietää miehen menneisyydestä tällaisia faktoja.
Mutta kyllä niitäkin löytyy ketkä tosirakkauden kohdalla ajattelevat vain sitä omaa naista, eikä tulisi mieleenkään pettää. Toivottavasti sinun poikaystäväsi olisi sellainen.
voin sanoa että tiedän tunteen! itse seurustellut samanlaisen tyypin kanssa jo kaksi vuotta ja sanompa sinulle ettei se tunne "naisten miehestä" oikeastaan koskaan häviä. tuollaiset miehet eivät koskaan kasva aikuiseseksi saatikka sitten opi mikä on tärkeää parisuhteessa. vinkki: siirry eteen päin jos et enää jaksa, koska siihen kypsyy kyllä aikanaan. tai sitten jäät ja elät suhteen loppuun asti mikä ei kyllä tule päättymään kauniisti.
Hmm, kiitos kommenteista :) Osasinkin odottaa vähän tämän tapaisia vastauksia, ikävä kyllä. Katsotaan nyt miten homma lähtee etenemään. Jos miehen hormonit hyrräävät liikaa muihin naisiin päin, en jää odottamaan "ihmeen" tapahtumista. Itse olen kuitenkin jo sen ikäinen, että en todellakaan jaksa enää pelleillä ja hukata aikaani juttuun, joka ei johda mihinkään. Asia erikseen on sitten miehen rehellisyys. Hän matkustelee paljon, joten reissut antavat hyvän mahdollisuuden seikkailla niin, että minä en saa koskaan tietää ellei hän itse kerro. Nähtäväksi jää...
Itse seurustelin ”pelimiehen” kanssa hieman reilun vuoden (suhteemme päättyi n. 1,5 vuotta sitten). Hänellä oli aina riittänyt naisia ympärillään ja oli viettänyt melko railakastakin elämää ennen minua. Itsellänikin oli/on vientiä, mutta koskaan en ole oikein ollut kiinnostunut yhdenillan jutuista.
No, jokatapauksessa aloimme seurustelemaan, kun hän oli aikansa pyörinyt ja liehitellyt minua ja "puhunut ympäri".. Ensimmäinen puoli vuotta meni ihan mukavasti – olin tosin jo silloin melko varuillani, tietäen miehen menneisyyden. Toinen puolivuosi meni sitten enemmän tai vähemmän hyvin.. vaihtelevalla menestyksellä. Mies kiersi kavereidensa kanssa baareissa ja keräili naisten puhelinnumeroita ja ehdotteli näille tapaamisia, viestitteli.. puhelin oli aina äänettömällä, kun olimme yhdessä.. etsi netistä seuraa (tämän tiedän siitä, kun satuin katsomaan sivuhistoriaa omalta koneeltani!).. Sitä en tiedä tapailiko näitä ”kavereita” ja jos tapaili niin missä merkeissä ja kuinka usein.. Hän ei koskaan suostunut myöntämään mitään – sanoi vaan näiden olevan ”kavereita”.. niinpä niin.. Otimme usein yhteen näistä hänen ”kavereistaan”, yhteydenpidoistaan ja menemisistään ym.ym. Hän ei nähnyt niissä mitään pahaa ja halusi olla kanssani. Tämä oli mielestäni loppujen lopuksi mahdoton yhtälö, jolla ei ollut tulevaisuutta. Mies ei ollut valmis luopumaan tavoistaa tai ”kavereistaan” (en siis tarkoita oikeita kavereita, vaan näitä ”baarituttavuuksia”), ja lopulta ilmoitin, etten kerta kaikkiaan jaksa tuollaista elämää ja mies sai jäädä ja mennä omia menojaan. Kertaakaan en ole päätöstäni katunut. Mies olisi halunnut vielä jonkin ajan kuluttua jatkaa suhdetta, mutta pysyin päätöksessäni. Jälkeenpäin olen ollut päätökseeni päättää suhde erittäin tyytyväinen, vaikka se vaikea päätös olikin. Olin tuolloin henkisesti aivan rikki.
Me emme päässeet miehen menneisyydestä/nykyisyydestä eroon, emmekä kyenneet saamaan luottamusta aikaan suhteeseemme, mutta tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei teidän suhteenne voisi onnistua ja ettettekö kykenisi rakentamaan luottamusta suhteellenne. Kaikki on teistä itsestänne kiinni. Suosittelisin, että keskustelisit oman pelimiehesi kanssa asiat selviksi eli mitä molemmat hyväksytte suhteessanne ja mitä ette. Uskoisin, että jos ajatuksenne kohtaavat ja olette näistä asioista samaa mieltä, niin teillä on hyvät mahdollisuudet edetä suhteessanne. Tsemppiä teille ja suhteellenne kaikkea hyvää toivottaen!