Jos kansaan satsattaisiin Suomessa jatkuvan kurittamisen sijaan, niin Suomella olisi jokaisessa suuressa yleisurheilukisassa vähintään kymmenkunta hyvin tai erinomaisesti menestyvää yleisurheilijaa, jotka toisivat pistesijoja, mitaleja, näkyvyyttä ja hyvää mainetta Suomeen.
Nämä yleisurheilijat nostattaisivat näin myös kansan itsetuntoa ja itseluottamusta, jotka päättäjämme lyttäävät tasaiseen tahtiin maan rakoon eliittejä hyysäävillä ja kansaa nujertavilla päätöksillään (etenkin talous).
Kansa ja kansan itseluottamus on Suomen tärkein voimavara.
Kansa korjaa Suomen kuntoon kerta toisensa jälkeen ja maksaa eliittien aiheuttamat menot ja velat pienistä tai keskinkertaisista tuloistaan.
Päättäjien osaksi jää taas maan ja kansalaisten nuijiminen rapakuntoon, kun he jälleen toistavat ‘osaamisensa’ ja jakavat rikkaille ja hyvinvoiville rahaa ja muita etuisuuksia sen sadannen kerran kansan nahoista.
Suomen viimeiset 7-8 taantumavuotta (jonka jälleen kerran aiheuttivat maamme valta- ja rahaeliitit ja aiheuttavat aina) takaavat sen, että Suomesta tulevia yleisurheilun tähtiä on tulevaisuudessakin todella harvassa tai ei lainkaan.
Maassa tehdyllä talouspolitiikalla on selvä yhteys Suomen menestymiseen ja menestymättömyyteen yleisurheilussa.
Saatanan roistot, varkaat eli kermaperseet!
Kansa samaistuu yleisurheilijoihin. Elitististen lajien (esim. golf, ratsastus, purjehtiminen, miekkailu, tennis, jne.) katsonta ei kohota monenkaan tavis-kansalaisen mieltä.
--------------------------------------------
‘Jotkin lajit ovat jo eliitin yksinoikeus. Edes keskiluokkaan kuuluvilla vanhemmilla ei ole pian varaa niihin, sanoo liikuntasosiologian professori Hannu Itkonen. Puhutaan äärimmäisen suuresta yhteiskunnallisesta ongelmasta, johon olisi jo pakko puuttua, Itkonen vaatii.’
Kansa samaistuu yleisurheilijoihin
Lempilaji
0
416
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1313196Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk622831Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro352222Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1042131Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1301998Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva441971Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.101242Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville121025Kristinoppi ja vähäkatekismus:
Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas671004Valtuuston puheenjohtaja ei hallitse kokousta
Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja antoi teatterin pyöriä valtuustossa. Sosialidemokraattien Risto Korkalon pu77910