Väärin olla rikas

Sosiaalipoliittinen keskustelu keskittyy usein köyhyyden vähenemiseen, ja toki ihan hyvästä syystä. Köyhyyden aiheuttamia sosiaalisia ongelmia haluttaisiin korjata ideologiasta riippuen joko kannustimilla tai uudenlaisilla sosiaaliturvan muodoilla.

Keskustelun toinen puoli jää kovin usein käsittelemättä. Tosiasia nimittäin on, että on yksinkertaisesti väärin olla rikas.

Länsimaissa on ollut trendikästä ajatella, että yhden ihmisen rikkaus ei ole muilta pois. Eräällä tasolla se onkin totta, sillä talouskasvu on olemassa oleva asia, ja kunkin talouden koko on harvoin sama vuodesta toiseen. Tyypillinen rikkaiden anteeksipyytely alkaakin aina kakkuvertauskuvalla: sen sijaan, että jaetaan nykyistä kakkua uudestaan, kasvatetaan koko kakkua, niin kaikki saavat enemmän.

Ikävä kyllä tuo yhteiskunnan ”kakku” ei voi kasvaa loputtomiin. Suomen kohdalla kakun pitäisi jopa pienentyä reippaasti, sillä keskivertosuomalaisen ekologinen jalanjälki on kestämättömällä pohjalla.

Kun maapallon luonnonvarat vähenevät vuosi vuodelta ja ­jopa uusiutuvia luonnonvaroja ylikäytetään aina vain enemmän, länsimaalaisten on hyväksyttävä elämän karut tosiasiat. Yhteiskunnan kakun ei pitäisi kasvaa tämän enempää, vaikka se olisikin mahdollista.

Suomen eri tuloluokkien tulokehitys viime vuosikymmeniltä näyttääkin rikkauden todelliset kasvot. Siinä missä talouskasvun aikana kertynyt varallisuus yhä useammin kertyy rikkaimman kymmeneksen tileille, kriisien aikana puhutaan talkoista ja yhteisestä veneestä, jossa me kaikki muka olemme. Rikkaus ei olekaan sitä nerokkaan yksilön henkilökohtaista onnistumista, joksi se mielletään, vaan sitä, että tulot yksityistetään ja menot tehdään julkiseksi asiaksi. Rikkaat ovat siis taakka yhteiskunnalle.

Olisi tietysti hölmöä väittää, että kaikki omaisuus on pahasta. Rajan vetäminen terveen toimeentulon ja paheellisen rikkauden välille on vaikeaa. Silti erotus hyvän toimeentulon ja kulttuuria mädättävän pröystäilyn välillä on todellinen.

Kysykää vaikka muinaisilta roomalaisilta. Kulttuurin mätäneminen ja loisivan yläluokan elättäminen on romahduttanut imperiumeja aikaisemminkin.
15183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Perneri on tuon loisivan yläluokan miekankantaja!

Äänestä

Se on kuitenkin se "loisiva yläluokka" joka maailmassa töitä tarjoaa, joten huonoa olisi ilman heitä.
Myös valtion olisi kurja olla ilman yläluokan maksamia veroja, eipä olisi juurikaan mitään sosiaalietuja, kun ei varaa niitä rahoittaa.

Äänestä
  • Paskat ne mitään töitä tarjoa! Veroja vielä vähemmän maksavat.
    Keinottelemalla ja sisäpiirikaupoilla se miljoonaomaisuus tehdään, ei yrittämällä.
    Siellä on lakimiesarmeija palkattu pelkästään verojen kiertoa varten!
    Kemijärvellä ei ole verotietojen perusteella yhtään nk. yläluokkaan kuuluvaa....vielä näitä täällä aletaan puolustelemaan...heh!
    Eipä paljon järki päätä pakota!!!

    Äänestä

  • omanoksansahaajat kirjoitti:

    Paskat ne mitään töitä tarjoa! Veroja vielä vähemmän maksavat.
    Keinottelemalla ja sisäpiirikaupoilla se miljoonaomaisuus tehdään, ei yrittämällä.
    Siellä on lakimiesarmeija palkattu pelkästään verojen kiertoa varten!
    Kemijärvellä ei ole verotietojen perusteella yhtään nk. yläluokkaan kuuluvaa....vielä näitä täällä aletaan puolustelemaan...heh!
    Eipä paljon järki päätä pakota!!!

    Tilastokeskuksen+veronalaiset+tulot-tilasto.++Kovapalkkaisin+11+prosenttia+maksoi+45+prosenttia+Suomen+suorista+veroista,+mukana+on+ansiotulovero,+pääomatulovero,+kunnallisvero+ja+sairausvakuutusmaksut.+Näitä+suoria+veroja+maksettiin+29+miljardia+euroa+vuonna+2013.Suurituloisten+45%+vero-osuus+oli+13+miljardia+euroa.Toisessa+ääripäässä+oli+runsaat+2+miljoonaa+pienituloista,+jotka+maksoivat+7,5+prosenttia+suorista+veroista,+eli+noin+2+miljardia+euroa.++Pienituloisista+noin+60+prosenttia+saa+myös+enemmän+tukina+takaisin,+mitä+maksavat+suoria+veroja.Keskituloiset,+joiden+vuositulot+olivat+20+000+-+50+000+euron+välissä,+maksoivat+vajaat+48+prosenttia+suorista+veroista.+Tähän+ryhmään+kuului+runsaat+45%+tulonsaajista.+Keskituloisten+maksama+verojen+määrä+oli+siten+melkein+14+miljardia+euroa.Näin+siis+merkittävä+osa+julkisen+sektorin+verokertymistä+on+suurituloisten+varassa.

    Äänestä

  • Miten tämä aiheeseen liittyy? Eikö kyse ole ökyrikkaista jotka ei veroja suomeen maksele?
    meinaavat vielä muuttaa lakia niin että voivat ulkomaisia omistuksia piilotella.

    Äänestä

  • Paljonko Wahlroos maksaa veroja suomeen? Paljonko nalle saa suomesta tukia?

    Äänestä

  • voutit kirjoitti:

    Paljonko Wahlroos maksaa veroja suomeen? Paljonko nalle saa suomesta tukia?

    Nalle on maksanut noin 50 miljoonaa veroa Suomeen 2000-luvun aikana, joten ihan hyvä veronmaksaja, vaikka onkin muuttanut kirjansa Ruotsiin perintöveroja välttääkseen.

    Äänestä

  • voutit kirjoitti:

    Paljonko Wahlroos maksaa veroja suomeen? Paljonko nalle saa suomesta tukia?

    Jos tarkoitat maataloustukia, niin niitä maksetaan hehtaariperusteisesti viljellystä pellosta.
    Suurmaanomistaja saa siis enemmän kuin pientilallinen, mutta samassa suhteessa myös kulut kasvaa. Lannoitteet ja polttoaine- ja muut kulut nousee aivan hehtaareiden mukaisesti, eli maataloustuki ei suinkaan ole mitään nettotuloa, joksi asiaa ymmärtämättömät näyttää sen laittavan.

    Äänestä

Niin son. Ensin jonkun pitää yrittääkki jot valtion kassaan kertyy rahaa. Kyllä demarit ,vihreät ja vassut osaa jakaa ne . Ja niin ne tekeeki ko ovat vallassa.

Äänestä
  • Näinkin+on.+Asialla+on+myös++toinenkin+puoli.+Kun+vesit++keskusteluun++politiikan+ja+puolueet++silloin+pitää+myös+katsoa+kuka+niitä+veroja+maksaa.Kyllä++siellä+missä+on+demareita++ja+vihreitä+niillä+alueilla+myös+maksetaan++palkkatulosta+veroa.Jos+maksetaan+veroja+silloin++niistä+voi+jakaakkin,+esim+keskustalaisille++kunnille+koska+ne+ovat+90%+toisten+elatuksen+varassa.++Kovin+on+vähän+Kemijärvelläkin++vähän+veronmaksajia++jos+ei+lasketa+niitä+joidenka+palkka+tulee+yhteisistä+verovaroista.

    Äänestä

Suomessahan se on laillistettua ryöstöä nykyään.

Äänestä

Suomessa tähän oikeasti rikkaiden kermaan kuuluu muutama sata, kuitenkin alle tuhat henkilöä, eikä yksikään niistä asu lähelläkään Kemijärveä.
Varallisuus on siirretty ulkomaille verottajan ulottumattomiin jo aikoja sitten.
Että se siitä.

Äänestä
  • Varallisuutta ei noin vain voi siirtää ulkomaille verottajan ulottumattomiin, maaomaisuus kiinteistöt ja jopa yritykset on vaikeita siirtää. samoin nykyisin myös muu varallisuus. Ne veroparatiisit on EU:n myötä avautuneet EU-maiden verottajille aika hyvin. Jatkuvasti on asiaa kiristetty, tämä vuosi on ensimmäinen kun esim. Luxemburgin pankit ilmoittaa kaikki talletukset eri maiden verottajille, sama koskee EU:n piirissä myös muita entisiä veroparatiiseja, joten alkaa olla vaikea omaisuutta nykyisin piilottaa. Toki maailmasta vielä pimeitä kolkkia löytyy, mutta piilottelu alkaa käydä niin kalliiksi, että siitä ei koidu enää taloudellista hyötyä, joten silloin se on jo turhaa touhua.

    Äänestä

  • Maaomaisuuden haltijat sekä kiinteistöjen omistajat, eikä palkkatuloa nauttivat henkilöt kuulu nk. ökypohatoihin.
    Montako miljardikerhoon kuuluvaa ilmoittaa asuinpaikakseen Kemijärven?

    Äänestä

  • vain38milj kirjoitti:

    Maaomaisuuden haltijat sekä kiinteistöjen omistajat, eikä palkkatuloa nauttivat henkilöt kuulu nk. ökypohatoihin.
    Montako miljardikerhoon kuuluvaa ilmoittaa asuinpaikakseen Kemijärven?

    Rikkailla jos kellä löytyy maaomaisuutta, kiinteistöjä ja muuta, kosolti enemmän kuin vain palkkatöissä käyviltä henkilöiltä. Vaikka rikaskin voi olla palkkatöissä, Nallekin nauttii hyvää palkkaa pankista, joten ei se palkan nauttiminen sulje pois henkilön omaisuuden määrää. Kaikki pörssifirmojen johtajat on vain palkkarenkejä, mutta osa heistä on kuitenkin ökyrikkaita.

    Kemijärveltä tuskin montakaan rikasta löytyy, jos yhtäkään, pelkkä duunarikylä, mutta sillähän ei tässä keskustelussa ole väliä, koska aloituksessakaan ei mitenkään Kemijärveä sivuttu, vaan rikkaana oloa yleensä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Totuudentorvelot kirjoitti:

Sosiaalipoliittinen keskustelu keskittyy usein köyhyyden vähenemiseen, ja toki ihan hyvästä syystä. Köyhyyden aiheuttamia sosiaalisia ongelmia haluttaisiin korjata ideologiasta riippuen joko kannustimilla tai uudenlaisilla sosiaaliturvan muodoilla.

Keskustelun toinen puoli jää kovin usein käsittelemättä. Tosiasia nimittäin on, että on yksinkertaisesti väärin olla rikas.

Länsimaissa on ollut trendikästä ajatella, että yhden ihmisen rikkaus ei ole muilta pois. Eräällä tasolla se onkin totta, sillä talouskasvu on olemassa oleva asia, ja kunkin talouden koko on harvoin sama vuodesta toiseen. Tyypillinen rikkaiden anteeksipyytely alkaakin aina kakkuvertauskuvalla: sen sijaan, että jaetaan nykyistä kakkua uudestaan, kasvatetaan koko kakkua, niin kaikki saavat enemmän.

Ikävä kyllä tuo yhteiskunnan ”kakku” ei voi kasvaa loputtomiin. Suomen kohdalla kakun pitäisi jopa pienentyä reippaasti, sillä keskivertosuomalaisen ekologinen jalanjälki on kestämättömällä pohjalla.

Kun maapallon luonnonvarat vähenevät vuosi vuodelta ja ­jopa uusiutuvia luonnonvaroja ylikäytetään aina vain enemmän, länsimaalaisten on hyväksyttävä elämän karut tosiasiat. Yhteiskunnan kakun ei pitäisi kasvaa tämän enempää, vaikka se olisikin mahdollista.

Suomen eri tuloluokkien tulokehitys viime vuosikymmeniltä näyttääkin rikkauden todelliset kasvot. Siinä missä talouskasvun aikana kertynyt varallisuus yhä useammin kertyy rikkaimman kymmeneksen tileille, kriisien aikana puhutaan talkoista ja yhteisestä veneestä, jossa me kaikki muka olemme. Rikkaus ei olekaan sitä nerokkaan yksilön henkilökohtaista onnistumista, joksi se mielletään, vaan sitä, että tulot yksityistetään ja menot tehdään julkiseksi asiaksi. Rikkaat ovat siis taakka yhteiskunnalle.

Olisi tietysti hölmöä väittää, että kaikki omaisuus on pahasta. Rajan vetäminen terveen toimeentulon ja paheellisen rikkauden välille on vaikeaa. Silti erotus hyvän toimeentulon ja kulttuuria mädättävän pröystäilyn välillä on todellinen.

Kysykää vaikka muinaisilta roomalaisilta. Kulttuurin mätäneminen ja loisivan yläluokan elättäminen on romahduttanut imperiumeja aikaisemminkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu