Miksi miehen pitää avata naiselle ovia?

kaikysyäsaa

Treffeillä ja muutenkin. Mies tekee muutenkin kaiken niiden treffien saamiseksi. Mies pyytää treffeille, mies tilaa pöydän raflasta, mies hoitaa kuljetuksen, mies maksaa ruuat ja kuljetuksen, mies vie turvallisesti kotiin eikä nainen sitten enää soita edes. Olisi nyt perkele tasa-arvoa se että nainen avaa kotioven, taxi oven, ravintola oven miehelle kun mies tekee kaiken muun.

63

1290

2Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nainen39vee

      No minusta kenenkään ei tarvitse avata ovea kenellekään. Mutta on kohteliasta avata ovi kenelle tahansa, joka esim. kantaa jotain, kulkee kainalosauvojen tai rollaattorin kanssa, tai joka nyt vaan sattuu kohdalle. Monen mielestä on hyvien tapojen mukaista avata ovi seuralaiselleen, on tämä sitten nainen tai mies, ja täytyy kyllä sanoa, että kyllä minäkin enemmän sellaista arvostan kuin sitä, että esimerkiksi paiskaa oven kiinni toisen nenän edessä.

      Mutta onneksi aika monessa paikassa on nykyisin automaattiovet, niin ei sitten tarvitse tehdä ongelmaa tästäkään.

      • ihraätmi

        Tarkoitatko, että nainen kantaa aina ruhoaan ja siten olisi kiva, jos hänelle avaittaisiin ovet?

    • Nainen39vee

      "Mies pyytää treffeille, mies tilaa pöydän raflasta, mies hoitaa kuljetuksen, mies maksaa ruuat ja kuljetuksen, mies vie turvallisesti kotiin eikä nainen sitten enää soita edes."

      Meinasin ensin kommentoida tähän, että onko heterotreffit tosiaan tällaisia, ja että itse en ainakaan haluaisi mennä treffeille, jos toinen koko ajan ohjeistaa ja jos pitäisi vielä mennä tämän liki tuntemattoman ihmisen autoon lopuksi ja kertoa hänelle kotiosoitteeni... Mutta sitten muistin kaverini treffikokemukset, ja heillä juttu on mennyt kyllä ihan toisin.

      Kavereideni treffit menevät suunnilleen näin: Päätetään yhdessä, mihin mennään. Kumpikin saapuu paikalle omalla bussillaan/ratikallaan/metrollaan/junallaan. Valitaan yhdessä mukava pöytä. Paikka on todennäköisesti kahvila, joten kumpikin ostaa oman kahvinsa (joissain paikoissa tarjoilija tuo sen pöytään, mutta jos ei tuo, niin kumpikin ottaa oman pikku tarottimen, jolla kantaa sumppinsa varoen keikuttamasta tarjotinta ja läikyttämästä kahvia). Keskustellaan. Mikäli treffit jatkuvat toisaalla, voidaan mennä syömään. Kumpikin maksaa ruokansa. Jatketaan keskustelua. Lopuksi kumpikin lähtee omalla kulkuvälineellään kotiin. Todennäköisesti molemmilla on HSL:n kuukausikortti. Mikäli on ollut kivaa, mainitaan ett olis kiva nähdä uudestaan. Myöhemmin viestitellään ja sovitaan jatkosta.

      • Totuuskomissioz

        HSL kuukausikortti kertoo joko köyhyydestä tai luuresiammatisssa toimivasta maisterihipsteristä.

        Sellaista ei kukaan viitsi treffailuun paitsi totaalipilluttomuudessa elävä tai toinen maisteriluuuseri. Tietysti hallintovirkamiehet ja naiset.

      • Nainen39vee
        Totuuskomissioz kirjoitti:

        Se saattaa vaikuttaa sieltä maaseudulta käsin tosiaan siltä. Kuulemma vielä nykyisin maalla elää porukkaa, joiden mielestä auto on jotenkin kova juttu.

        Itse ottaisin kyllä mieluummin luuseriammatissa toimivan maisterihipin, vaikka köyhänkin, kuin jonkun munanjatke-autollaan pätevän tapauksen.

      • Totuuskomissioz
        Nainen39vee kirjoitti:

        Kysymys ei ole siitä että auto olisi munanjatkeena vaan siitä että stadissa ei viitsi bussilla matkustaa koska se ei ole ihmisarvoinen tapa liikkua.

        Jos ei,autolla niin sitten vaikka filolla.

      • eituleautoa
        Totuuskomissioz kirjoitti:

        HSL kuukausikortti kertoo joko köyhyydestä tai luuresiammatisssa toimivasta maisterihipsteristä.

        Sellaista ei kukaan viitsi treffailuun paitsi totaalipilluttomuudessa elävä tai toinen maisteriluuuseri. Tietysti hallintovirkamiehet ja naiset.

        Olen joskus tavannut joitakin ihmisiä joiden mukaan julkisilla ei voi kulkea, mutta tämä on erittäin harvinainen mielipide ja yleensä se sanotaan huumorilla. Ainakaan itse en aio hankkia autoa niin kauan, kun julkisilla pääsee nopeasti töihin ja muihinkin paikkoihin suht nopeasti. Voin käyttää autoon käytetyn rahan verran vaikka ravintolailtoihin, matkailuun ja harrastuksiin.

        Enkä mikään erityisen köyhäkään ole.

      • HSL_kotiovelle_pliis
        Nainen39vee kirjoitti:

        Se saattaa vaikuttaa sieltä maaseudulta käsin tosiaan siltä. Kuulemma vielä nykyisin maalla elää porukkaa, joiden mielestä auto on jotenkin kova juttu.

        Itse ottaisin kyllä mieluummin luuseriammatissa toimivan maisterihipin, vaikka köyhänkin, kuin jonkun munanjatke-autollaan pätevän tapauksen.

        Auto on maaseudulla kova juttu ihan niinkin yksinkertaisesta syystä, että sille ei ole olemassa vaihtoehtoja.

      • jep.jep.jep
        HSL_kotiovelle_pliis kirjoitti:

        Auto on maaseudulla kova juttu ihan niinkin yksinkertaisesta syystä, että sille ei ole olemassa vaihtoehtoja.

        Niimpä.
        Välttämättömyys se täällä on, toisinkuin Hesassa.

      • DoubtofOrder
        Totuuskomissioz kirjoitti:

        Kysymys ei ole siitä että auto olisi munanjatkeena vaan siitä että stadissa ei viitsi bussilla matkustaa koska se ei ole ihmisarvoinen tapa liikkua.

        Jos ei,autolla niin sitten vaikka filolla.

        No huomaa ettei kovin kokemusta löydy stadissa liikkumisesta. Auto tai fillarikaan nyt oo järkeviä. Auton kanssa saa pyöriä etsimässä pysäköintiä tai hukata sen johonkin tunneliin ja kävellä kilometrejä. Fillarilla ajat henkesi kaupalla. Jos mä lähden täältä landelta niin jätän auton jo Hanasaareen niin pääsee vähemmällä.

    • nnNNjj

      Ei kannata ainakaan ensitreffejä tehdä mihinkään ravintolaan, vaan minusta parempi on tehdä ekat treffit ihan vaan kahville. Ruokatreffit voi sitten järjestää, kun on jo edistytty suhteessa enempi. Ihmettelen tuota taksikuviota. Minä ainakin menen treffeille omalla autolla tai julkisilla, jolloin silloin ei mitään taksia tarvita.

      Minusta on kohteliasta pitää ovea auki. Se osoittaa, että huomioi toisen ihmisen ja kunnioittaa häntä. Valitettavasti sellaista vanhan ajan gentleman-henkeä ei enää oikein ole. Tuntuu myös aika kurjalta, että mies laskelmoi tuollaisenkin pienen asian, ettei voi osoittaa kunnioitusta ja arvostusta naista kohtaan edes sen vertaa, että pitäisi ovea auki tai auttaisi takin päälle. Toki nämä ovat varmaan sukupuuttoon kuolevia käytöstapoja, mutta sanoisin että ainakin keski-ikästen naisten parissa arvostetaan vielä näitä käytöstapoja.

      • Miksi minun pitäisi olla kohtelias naisille ja olla gentleman, kun he eivät arvosta minua?

        Naisten käsitys tasa-arvosta on se, että heitä pitää palvella ja huomioida samalla kun he itse pitävät suurinta osaa miehistä saastana eivätkä huomio heitä millään tavalla.

      • hmmmmmmm
        super-atm kirjoitti:

        Miksi minun pitäisi olla kohtelias naisille ja olla gentleman, kun he eivät arvosta minua?

        Naisten käsitys tasa-arvosta on se, että heitä pitää palvella ja huomioida samalla kun he itse pitävät suurinta osaa miehistä saastana eivätkä huomio heitä millään tavalla.

        No et sinä siinä tapauksessa varmaan joudukaan tilanteisiin, joissa olisi edes tilaisuus olla kohtelias naiselle, treffeistä yt puhumattakaan.

      • hmmmmmmm kirjoitti:

        No et sinä siinä tapauksessa varmaan joudukaan tilanteisiin, joissa olisi edes tilaisuus olla kohtelias naiselle, treffeistä yt puhumattakaan.

        Miksi en joutuisi?

      • kop...kop
        super-atm kirjoitti:

        Miksi en joutuisi?

        Älä kysele tyhmiä.

      • kop...kop kirjoitti:

        Älä kysele tyhmiä.

        Älä vastaa tyhmiä.

    • kaikysyäsaa

      Onko naisista sitten hyvä tapa antaa pakit sanomatta mitään ja lopettamalla yhteydenpidot jos kerran on hyvä tapa avata ovia. Saako mies kiitokseksi hiljaisuutta?

      • Nainen39vee

        Ei ole mitään naisten yleistä mielipidettä. Jotkut harrastavat tuollaista hiljaista katoamista, ja eiköhän sitä osaa tehdä miehetkin. Jotkut tykkäävät ovien avaamisesta (siis että mies avaa oven naiselle), jotkut ei. Ihan samoin kuin ovi-kysymykseen on eri miehilläkin eri mielipide.

        Kohteliasta ei tietenkään ole noin vaan kadota. Ikävää, että sellaista tapahtuu. Ja ikävää, että ovi-asiasta näyttää tulevan uusi ongelma lukuisten heterokanssakäymisen ongelmien listaan.

    • treffikokemuksia

      Jos olet tavannut yhden naisen joka lemppaa ilman sanoja, et voi yleistää kaikkien koko maailman naisten tekevän niin. Jos katkeroidut kukaan ei ainakaan halua katkeraa treffiseuralaista, joten seuraavakin saattaa pelästyä ja katkaista yhteydenpidon! ole mukava ja kohtelias sillä voit tehdä vaikutuksen. Mutta myös miehet toimivat niin, et tiedäkkään kuinka moni sinkkumies (jos ovat edes sinkkuja) netissä torjuvat naisia ensin esittämällä "kiinnostunutta" ja sitten yks kaks yhteydenpito lakkaa tai poistavat profiilinsa ettei nainen voi enää kirjoittaa. Olen nähnyt nettitreffeissä miehiä joiden mielestä kaikki naiset ovat liian rumia ja niitä varattuja jotka eivät tiedä mitä oikein etsivät. Eipä tuokaan ole kauhean hienoa käytöstä! osalla varmaan se vakikumppani jo, jota eivät myönnä tai jotain muita ongelmia, mahdollisesti ehkä myös sitoutumiskammo. Kaikkein omituisimpia ovat "sinkut! jotka laittavat viestiä viikkokausia ja sitten katoavat jälkiä jättämättä, kun ei saa mitään selitystä. Jos aloittaa juttelun, ei ole hyvätapaista kadota ilman selitystä.

      En tiedä mistä tuo tapa on alunperin mutta miesten kuuluu avata ovi, miksei myös auttaa esim. painavien ostosten tai painavan laukun kannossa. Miehet ovat fyysisesti vahvempia, joten tuo voisi olla se syy, ellei nyt mies satu tapailemaan jotain lihaksikasta fitnessnaista.

      • "Miehet ovat fyysisesti vahvempia"

        Naiset puolestaan ovat sekä fyysisesti että psyykkisesti heikompia.

      • miten.se.nyt.oli
        super-atm kirjoitti:

        "Miehet ovat fyysisesti vahvempia"

        Naiset puolestaan ovat sekä fyysisesti että psyykkisesti heikompia.

        Naiset pääsevät mm. eroista yli nopeammin, naiset tekevät vähemmän itsemurhia, miehet tuntuvat valittavan asioista herkemmin (esimerkkinä tämäkin palsta). Aikuiset miehet näyttävät menettävän täysin elämänhallinnan naisettomuuden takia.

      • miten.se.nyt.oli kirjoitti:

        Naiset pääsevät mm. eroista yli nopeammin, naiset tekevät vähemmän itsemurhia, miehet tuntuvat valittavan asioista herkemmin (esimerkkinä tämäkin palsta). Aikuiset miehet näyttävät menettävän täysin elämänhallinnan naisettomuuden takia.

        "Naiset pääsevät mm. eroista yli nopeammin"

        Tiedät itsekin miksi. 80% eroisa on naisten tekemiä. Sen lisäksi nainen on suunnitellut eron valmiiksi ja se tunee miehelle yllätyksenä. Naisella on jo uusi mies ollut panokaverina pitkän aikaa. Erotilanteessa nainen jaa yhteiseen asuntoon, jonka mies on maksanut ja mies muuttaa yksiöön. Nainen saa pitää lapset ja mies saa hyvällä tuurilla joskus nähdä lapsiaan. Feministiviranomaiset ovat naisen puolella.

        "miehet tuntuvat valittavan asioista herkemmin (esimerkkinä tämäkin palsta)"

        Eivät valita. Naiset kieltävät miehiltä jopa kiritiikin, jolle on hyvät perusteet. Naiset puolestaan ovat uhriutumisen sankareita ja valittavat jopa tilanteissa, jotka ovat heille edullisia. Kommenttisi on tyypillinen "älä valita olehan nyt Mies", samalla kun itse valehtelet ja valitat niin että korvissa soi.

        "Aikuiset miehet näyttävät menettävän täysin elämänhallinnan naisettomuuden takia. "

        En ole menettänyt yhtään mitään. Suomalaisista naisista suurin osa on niin surkeita, ettei voi sinkkuutta voi menettämisenä pitää. Jos joku mies menettää elämänhallinnan, niin mitä hienoa siinä on? Kokevatko naiset olevansa voittajia mikäli ovat aiheuttaneet toisille kärsimystä?

    • Totuuss

      Vain säälittävä puliukko tarjoaa jotkut halvat pullakahveet naiselle koska pitää naista vain reikänä. Kyllä miehen nyt pitää naista viedä oikein kunnon treffeille hyvään ravintolaan, mies tilaa ruuat ja juomat ja maksaa laskun. Ravintolan jälkeen mies kysyy että käydäänkö drinkeillä vielä lähibaarissa. Ymmärrän toki että naiset arvostaa enemmän jotain pullakahvi jännämiehiä.

      • 23456

        Naiset arvostavat pullakahveja ekoilla treffeillä siitä syystä, ettei mies silloin yleensä voi odottaa sitä pillupalkkaa uhrauksistaan, ainakaan jos molemmat maksavat omat kahvinsa.

      • Nainen39vee

        En kyllä varsinkaan ekoilla treffeillä lähtisi kenenkään kanssa tällaiseen, missä oletus on, että istutaan iltaa pitkän kaavan kautta. Enkä missään tapauksessa, että minulle tarjotaan illallinen ja juomat hienossa ravintolassa. Sitten jos juttu ei luistakaan, olisi moninverroin kiusallisempaa todeta, jos ei haluakaan tavata enää uudestaan. Vai sekö tuossa on ideana - että toinen ei kehtaa antaa pakkeja, jos hänelle on tarjottu?

        Kahvilatreffejä voi aina tarvittaessa pidentää, joten ei simppeli treffi-idea tarkoita mitään pikatreffejä.

    • tälleesemenee

      Nakkari on hyvä paikka ja hotdog sapuskaksi.
      Se tehoaa aina ja on hyvää. Nainen maksaa, kun lompakko jäi kotiin.
      Jos tämä toimii, voi pohtia uusia treffejä.

    • Jännää!
      Mää ole sitte otettu, ku kuulen näit "kakkeni annoi, mittää e saanu" juttui!
      Miält rauhottaa, ku äijä vinguttaa visa viimesekki ehjät reunat, tilaa ittellee "vaa vettä" ruua kans, ettei vaikuttais iha kokopäiväjuopolt. Koittaa sitte kätkee punastukse, huomatessaa tytykäise selaava viinilistaa ja korjaa äkkiä virhee kysymäl tarjoilijalta "päivä viiniä?".
      Täs vaihees äijä kuvitus ei viä huomannu tyllerö silmäkulmie kiristyvä ("pitääkö täs jotai päivä pohjasakkaa.. viime vuare jäämä listalt juara" ilme)
      Noooh.. luullessaa ereehryksensä jo tullee korjatuks, siirtyy ukkeli renno-omasesti "tykkääksä enemmä punkust ku valkkarist?" lausee kans ruakalista kimppuu, eikä ees huamaa tarjot listaa ens "nii sulosel seuralaisel että".
      Muut rohkastuneena "keppiheikki" sitte mollottaa hampaat kiristye listaa, ku ei tunnist ensimmäistäkää lista ruakaa (äiti ei kertonu näist makaroonilaatiko ja lihapullakastikkee lisäks)
      Koska äijän kutale o kummiski mailman äijä heittää se rennosti jo odottelusta vittuuntuneen näköseks muuttuneel tarjoilijal et "otetaa palourdes sitte escargots ja päivä punkku" (jotta piti sitte... punkkuu ja mere eläviä.. KAUHEETA!)
      Tiätämättömänä tekemästää kartinaalivirheestä kakslahkeine maailmavallottaja ja suuri naistemiäs, jatkaa jutustelua, niiku "ei täs kato eka kertaa ol pappii kyyris" meininkil siihe asti, kunnes etee tulee lautane ja toinenki, jois molemmis o käppyräl tunnistamattoma näkösiä limanuljaskeja. Mielikuvitukse (kuvittelee ne äiteen lihapulliks) ja tahrovoimal kovertaa yhre etana (melkei yäkkää mut saa pirettyä). Vaihtaa sitte lautast ja päättää, et TÄYTYY näitte ol parempia... Sekasorto yhres päälle hörpäty pohjasakkase etova punku kans o omiaa uutee väläyksee.. "Ooon kyl sitä miält, et nää ei oo läheskää yhtähyviä, ku viimeks" lauseesee.
      Sitte ukkelil säteilee taas ja sanoo "voitais kyl mennä meilki" ja kuvittelee miälessää soittavans vanhaa Deep Purplea ja pääseväns "pukil"
      Katkera käppyrä kohtalo (KKK).. Ilmaset viinilitkut litkiny lempukka lähtee käymää "vessas" häipyy se siliä tie ovesta laittaa päivitykse fasepuukkii "paskimmat treffit ikinä!" Äijä taas avaa yksi kotona karjala tölki (ku o siihe tottunu) ja kirjottaa naisia herjaava toteemukse Suomi24 sivustol.

      Ps.
      Rotta jätti säälist puale kertomat, jottei ketalee maine menis lopullisesti.

    • M184

      Vaikka siksi että naisen mennessä sisään sinulla on hetki aikaa skannata minkälaiset pakarat tuli treffattua.

      Mutta vakavasti ottaen, nykyaikana jos kaksi perustervettä ihmistä ilman suurempia kantamuksia menevät ovesta niin oletus varmaan on että mies sen oven avaa. Tämä taitaa olla niitä historian tuomia rasitteita jostakin keskiajalta jolloin miestä pidettiin vahvempana ja siinä roolissa häneltä odotettiin huomaavaisuutta heikompia kohtaan.
      Nyt kun nimenomaan korostetaan tasa-arvoa ja yksilöllisyyttä niin kärjistäen kai se oikea tapa olisi niin että ensin menee toinen joka sulkee oven ja sitten toinen tulee perässä avaten itselleen. Näin molemmat ovat säilyttäneet kasvonsa eikä toisen tarvi pelätä että ovi on avattu hänelle vain siksi että toinen pitää häntä heikompana sukupuolena.
      Toivottavasti tähän ei sentään mennä; ihan riittävän vaikeaa on tietää pitäisikö yrittää tarjota kahvit vai sihahtaako rivien välistä kommentti että en arvosta hänen koulutustaan ja asemaansa työelämästä. Toisaalta jos et tarjoa niin hyvin alkanut yhteinen kemia saattaa laimentua pahasti koska olet niin pihi ettet voi naiselle edes kahvia tarjota.

      Tietysti jatkokysymyksenä voisi esittää naisille että jos arvostat ja odotat tällaisia keskiaikaisia kohteliaisuuksia ja huomionosoituksia niin olisitko sitten itse valmis palaamaan siihen rooliin joka naisilla keskiaikana oli?

      Itse kuitenkin ajattelin jatkossakin avata ovet, maksaa kahvit, auttaa takit ja joskus jopa viedä kukkia treffeille (en kuitenkaan ekoille). Ihan vain siitä syystä että jos nainen tulkitsee nämä kohteliaisuudet jotenkin omaa sukupuoltaan tai omia arvoja loukkaavaksi niin me asumme henkisellä planeetalla niin kaukana toisistamme ettei yhteiseloakaan kannata edes harkita,

    • muutenkin_

      Miksi miehen pitää avata naiselle ovia?
      – siksi kun mies haluaa
      – siksi kun joskus se kannattaa
      – siksi kun äiti opetti
      – ja muutenkin

    • mikäontarkoitus

      Ovien avaaminen on vanha perinne, jonka tarkoitus
      oli laittaa nainen menemään ensimmäisenä ovista (jos siellä oli tappaja, nainen oli ensin syöttinä).
      Tapa verhottiin kohteliaisuudeksi
      ja nykyisin se osoittaa lähinnä
      että itsellään on malttia eikä tunge joka lävestä ensimmäisenä.

      tottakai voi päättää itse mitä osaa käytöstavoista noudatat ja mitä jätät noudattamatta.
      Mut noin yleensä - kohteliausuussäännöistä tulee osapuolille turvallisempi olo.

      Se maksumiehenä oleminen ei saisi olla treffien tarkoitus - vaan tapaaminen.
      Tavatkaa kävelylenkillä, taidenättelyssä tai kahvilassa.

      Miksi sä viet ketään ekalla kerralla juottolaan tai syötät sille mitään täyttä lounasta?

    • Itse avaan jos muistan. Joskus ollut sen verta rivakka täti, että on kerennyt ensin itse mennä. Ravintola-annoksenkin on joku halunnut maksaa, kun olen saapunut vaikka jostain kauempaa. Näistä ei toinna tehdä kynnyskysymyksiä. Se ihminenhän kai tärkein? Mulle ainakin, en mee kyttäämään tapoja niinkään.

    • kaisanoasaa

      Mies avaa oven koska saa katsella naisen persettä eikä mies saa pillua jos ei ole kohtelias.

    • kaisanoasaa

      Mitä paskaa nyt taas? Jollei joku akka saa itse ovea auki niin kävelköön päin.

    • Heh, en tiiä mimmosilla treffeillä ihmiset käy. Mutta sen mitä itse olen treffeillä joskus käynyt, olen onnistunut saapumaan paikalle joko jo ennen miestä tai hetki sen jälkeen kun mies on jo odottelemassa paikanpäällä. Ovista on yleensä menty ulos joko yksin tai peräkanaa. Ovia ei ole muistaakseni auottu kuin kerran, eikä eväitäkään maksettu sen enempää...kerran tai kaks.

      Itteni olen kuljettanut paikalle autollani tai moottoripyörälläni. Samoin pois paikanpäältä myös. :)

      Mä en ole tainnut koskaan käydä ns. sivystyneillä treffeillä missä mies hoitaa kaiken. :D

    • Ulkonäkö-on-kemia

      Säälittävät naiset ei tee mitään treffien saamiseksi. Mies joutuu hoitaa kaiken eikä saa edes pillua.

    • naimisen-ilo

      On kohteliasta avata ovi mutta jos mies ei sitä ymmmärrä niin ei kannata koskaan kysyä naista treffeille.

    • Wulwawa

      Muistakaa myös nousta aina seisomaan kun nainen tulee sisään ja pipo pois päästä. Olisi aika hauskan näköistä jos tuo toteutuisi esim kahviloissa tai metroissa.

      • Wulwawa

        Tuon ohjeistuksen pitäisi olla kansanterveyslaitoksen sivulla num. 1.
        Suomen miehet kun ovat lihavampia ja huonokuntoisempia kuin ikinä ennen. Esim. 70-luvulla olivat naiset miehiä plösömpiä, toisin kuin siis nykyään.

        Näin siis ihan miesten omaa terveyttä ajatellen.. 😊

    • eimullamuuta-

      Pillun takia naisia pitää palvoa. Avaat oven koska muuten et tee hyvää vaikutusta.

      • Wulwawa

        Ja polvistut kosiessasi naista.
        Sitten kun sen naisen saa ja pappi on sanonut aamenensa, voikin rojahtaa sohvalle röhkimään. Vai mitä.

    • " Miksi miehen pitää avata naiselle ovia? "

      Siksi kun nainen on fyysisesti heikompi, herkkä ja hauras, ihana olento jonka eikuulu tehdä jotain niin rahvaanomaista kuin availla ovia kun on mieskin sitä varten siinä lähellä.........ai saatana, eihän se näin 2000-luvulla olekaan vaan se on kyllä ihan omillaankin pärjäävä, vahva ja itsenäinen alfanainen joka välttämättä ei miestä tarvitse mihinkään, lapsillakin on jo isä, "Ahah, no avaa sitten akka itte oves, mitäs siinä toljotat?"

      • Wulwawa

        Morjens taas, jätkän pätkä. Tuupa tänne, niin voin avaa sulle oven. Ihan mun omin hentosin käsin.

      • Pitääpä vielä kommentoida n39:n kavereiden treffejä:

        "Kavereideni treffit menevät suunnilleen näin: Päätetään yhdessä, mihin mennään. Kumpikin saapuu paikalle omalla bussillaan/ratikallaan/metrollaan/junallaan. Valitaan yhdessä mukava pöytä. Paikka on todennäköisesti kahvila, joten kumpikin ostaa oman kahvinsa (joissain paikoissa tarjoilija tuo sen pöytään, mutta jos ei tuo, niin kumpikin ottaa oman pikku tarottimen, jolla kantaa sumppinsa varoen keikuttamasta tarjotinta ja läikyttämästä kahvia). Keskustellaan. Mikäli treffit jatkuvat toisaalla, voidaan mennä syömään. Kumpikin maksaa ruokansa. Jatketaan keskustelua. Lopuksi kumpikin lähtee omalla kulkuvälineellään kotiin. Todennäköisesti molemmilla on HSL:n kuukausikortti. Mikäli on ollut kivaa, mainitaan ett olis kiva nähdä uudestaan. Myöhemmin viestitellään ja sovitaan jatkosta. "

        Ei ihme jos ei löydy miestä noille oman elämänsä vahvoille alfanaisille. Eihän tuollaisilla treffeillä mies saa hetkeäkään tuntea olevansa mies kun tasa-arvoinen alfanaaras pitää tarkasti huolen reviiristään eikä näytä yhtään naisellisuutta itsessään olemalla hento, herkkä, hieman ujo mutta kuitenkin kujeilevainen, juuri sellainen kuin mies haluaisi naisen olevan. Varmaan keskustellaan asiallisesti, tiedustellaan miehen ammatit työpaikat ja koulutukset salaisena tarkoituksena nuuskia taloustilannetta. Veikkaan että joskus nuo kyllä lähtee panemaankin kun sattuu sopivasti jännä ja suorasukainen jyystärimies treffiseuraksi mutten usko että semmoista herkän kaunista ilmapiiriä, taianomaista hetkeä jollainen treffeillä pitäisi olla ei 2000-luvun ihmiset saa aikaan.

      • Wulwawa kirjoitti:

        Morjens taas, jätkän pätkä. Tuupa tänne, niin voin avaa sulle oven. Ihan mun omin hentosin käsin.

        Olen kieltämättä aina ollut avoin mahdollisuudelle että naiset tulevat kotoa hakemaan. Valitettavasti et kyllä taida saada ovea auki mutta kolkuttavalle avataan, minä avaan kun se kuuluu miehelle :D

      • Wulwawa
        Harmaaritari kirjoitti:

        Olen kieltämättä aina ollut avoin mahdollisuudelle että naiset tulevat kotoa hakemaan. Valitettavasti et kyllä taida saada ovea auki mutta kolkuttavalle avataan, minä avaan kun se kuuluu miehelle :D

        En minä mistään ovesta tulekaan. Hiivin ikkunasta sisään, ja jemmaudun sänkysi alle. Sieltä kun yöllä ponnahdan esiin ja kiljun kuin aasi, niin saat semmosen sydärin, että repeet kahtia.

        Taidatpa tukehtua villakoiriin ennen H-hetkeä :D

      • Nainen39vee
        Harmaaritari kirjoitti:

        Pitääpä vielä kommentoida n39:n kavereiden treffejä:

        "Kavereideni treffit menevät suunnilleen näin: Päätetään yhdessä, mihin mennään. Kumpikin saapuu paikalle omalla bussillaan/ratikallaan/metrollaan/junallaan. Valitaan yhdessä mukava pöytä. Paikka on todennäköisesti kahvila, joten kumpikin ostaa oman kahvinsa (joissain paikoissa tarjoilija tuo sen pöytään, mutta jos ei tuo, niin kumpikin ottaa oman pikku tarottimen, jolla kantaa sumppinsa varoen keikuttamasta tarjotinta ja läikyttämästä kahvia). Keskustellaan. Mikäli treffit jatkuvat toisaalla, voidaan mennä syömään. Kumpikin maksaa ruokansa. Jatketaan keskustelua. Lopuksi kumpikin lähtee omalla kulkuvälineellään kotiin. Todennäköisesti molemmilla on HSL:n kuukausikortti. Mikäli on ollut kivaa, mainitaan ett olis kiva nähdä uudestaan. Myöhemmin viestitellään ja sovitaan jatkosta. "

        Ei ihme jos ei löydy miestä noille oman elämänsä vahvoille alfanaisille. Eihän tuollaisilla treffeillä mies saa hetkeäkään tuntea olevansa mies kun tasa-arvoinen alfanaaras pitää tarkasti huolen reviiristään eikä näytä yhtään naisellisuutta itsessään olemalla hento, herkkä, hieman ujo mutta kuitenkin kujeilevainen, juuri sellainen kuin mies haluaisi naisen olevan. Varmaan keskustellaan asiallisesti, tiedustellaan miehen ammatit työpaikat ja koulutukset salaisena tarkoituksena nuuskia taloustilannetta. Veikkaan että joskus nuo kyllä lähtee panemaankin kun sattuu sopivasti jännä ja suorasukainen jyystärimies treffiseuraksi mutten usko että semmoista herkän kaunista ilmapiiriä, taianomaista hetkeä jollainen treffeillä pitäisi olla ei 2000-luvun ihmiset saa aikaan.

        "Ei ihme jos ei löydy miestä noille oman elämänsä vahvoille alfanaisille. Eihän tuollaisilla treffeillä mies saa hetkeäkään tuntea olevansa mies kun tasa-arvoinen alfanaaras pitää tarkasti huolen reviiristään eikä näytä yhtään naisellisuutta itsessään olemalla hento, herkkä, hieman ujo mutta kuitenkin kujeilevainen, juuri sellainen kuin mies haluaisi naisen olevan. Varmaan keskustellaan asiallisesti, tiedustellaan miehen ammatit työpaikat ja koulutukset salaisena tarkoituksena nuuskia taloustilannetta. Veikkaan että joskus nuo kyllä lähtee panemaankin kun sattuu sopivasti jännä ja suorasukainen jyystärimies treffiseuraksi mutten usko että semmoista herkän kaunista ilmapiiriä, taianomaista hetkeä jollainen treffeillä pitäisi olla ei 2000-luvun ihmiset saa aikaan. "

        Treffien sen tarkemmasta sisällöstä en tiedä - en tiedä, mistä on puhuttu, mutta veikkaan että tuskin nyt työasioista kuitenkaan. Useinhan ihmiset kertovat tuollaisia perustietoja jo viesteissään.

        Flirttailu on aina mahdollista. Se, että paikalle tullaan bussilla ja ostetaan itse oma kahvikupillinen, ei sulje sitä pois. Mutta ehkä voidaan sanoa, että jotkut ovat hentoja, jotkut ei - jotkut herkkiä, toiset vähemmän - jotkut ujoja, toiset rohkeita, jotkut kujeilevia, toiset vakavampia. Sen takiahan siellä treffeillä käydään, että nähdään onko toinen toiveiden mukainen. Veikkaan kyllä, että sen sijaan että ilta täytetään flirttimaneereilla, yritetään mieluummin selvittää juttelemalla, miten hyvin synkkaa livenä. Flirtti tulee kuvioihin luontevasti jos on tullakseen. Ja varmasti juttelu pysyy hyvin asiallisena siinä tapauksessa, että seksuaalista kemiaa ei ole. Sehän kai treffien tarkoitus onkin: selvittää, onko sitä kemiaa vai ei. Ei siellä kannata flirttailla ihan vaan siitä ilosta, että ollaan treffeillä. Ja harkitun flirtin sijaan luontevampi ja vähemmän tiedostettu flirtti toimiikin paremmin - ja se tulee kuvioihin vasta sen kemian myötä.

      • Wulwawa
        Harmaaritari kirjoitti:

        Taidatpa tukehtua villakoiriin ennen H-hetkeä :D

        Pyh. Ihan kun sitä en osaisi ennakoida. Tottakai mulla on kaasunaamari päällä.

        Jos olisi palkinto "järjen äänestä", niin ojentaisin sen pystin sinulle. Ja moni muu abloodeiraisi siinä vierässä. 😊

        Anteeksi, olen ottanut vähän ilolientä, taas. Onneksi osasin kieltäytyä jatkoista. Keskellä viikkoa..

      • Wulwawa kirjoitti:

        Pyh. Ihan kun sitä en osaisi ennakoida. Tottakai mulla on kaasunaamari päällä.

        Kyösti naamalla ei kiljuta kuin hyeena, jos olis sunkin tarvinnut armeija käydä tietäisit kyllä tuon mutta eihän naisten tarvitse muutenkaan mitään tehdä tässä yhteiskunnassa, riittäisi kun olisivat nättejä mutta ei ne sitäkään halua tehdä.

      • Nainen39vee kirjoitti:

        "Ei ihme jos ei löydy miestä noille oman elämänsä vahvoille alfanaisille. Eihän tuollaisilla treffeillä mies saa hetkeäkään tuntea olevansa mies kun tasa-arvoinen alfanaaras pitää tarkasti huolen reviiristään eikä näytä yhtään naisellisuutta itsessään olemalla hento, herkkä, hieman ujo mutta kuitenkin kujeilevainen, juuri sellainen kuin mies haluaisi naisen olevan. Varmaan keskustellaan asiallisesti, tiedustellaan miehen ammatit työpaikat ja koulutukset salaisena tarkoituksena nuuskia taloustilannetta. Veikkaan että joskus nuo kyllä lähtee panemaankin kun sattuu sopivasti jännä ja suorasukainen jyystärimies treffiseuraksi mutten usko että semmoista herkän kaunista ilmapiiriä, taianomaista hetkeä jollainen treffeillä pitäisi olla ei 2000-luvun ihmiset saa aikaan. "

        Treffien sen tarkemmasta sisällöstä en tiedä - en tiedä, mistä on puhuttu, mutta veikkaan että tuskin nyt työasioista kuitenkaan. Useinhan ihmiset kertovat tuollaisia perustietoja jo viesteissään.

        Flirttailu on aina mahdollista. Se, että paikalle tullaan bussilla ja ostetaan itse oma kahvikupillinen, ei sulje sitä pois. Mutta ehkä voidaan sanoa, että jotkut ovat hentoja, jotkut ei - jotkut herkkiä, toiset vähemmän - jotkut ujoja, toiset rohkeita, jotkut kujeilevia, toiset vakavampia. Sen takiahan siellä treffeillä käydään, että nähdään onko toinen toiveiden mukainen. Veikkaan kyllä, että sen sijaan että ilta täytetään flirttimaneereilla, yritetään mieluummin selvittää juttelemalla, miten hyvin synkkaa livenä. Flirtti tulee kuvioihin luontevasti jos on tullakseen. Ja varmasti juttelu pysyy hyvin asiallisena siinä tapauksessa, että seksuaalista kemiaa ei ole. Sehän kai treffien tarkoitus onkin: selvittää, onko sitä kemiaa vai ei. Ei siellä kannata flirttailla ihan vaan siitä ilosta, että ollaan treffeillä. Ja harkitun flirtin sijaan luontevampi ja vähemmän tiedostettu flirtti toimiikin paremmin - ja se tulee kuvioihin vasta sen kemian myötä.

        Ehkäpä juurikin siksi kun menestyvät uramaisterinaiset ei juuri flirttaile tavismiehille, siksi kun ei ole sitä kemiaa, ei sitä kemiaa sitten synnykään. Teidän palstanaisten kannattaisi mennä flirttikursseille:

        https://www.mtv.fi/lifestyle/tunteet/artikkeli/espoon-tyovaenopistolla-opetetaan-flirttailua-kouluttajan-tasmavinkit-treffailuun-kukaan-ei-ole-naissa-taidoissa-liian-hyva/6536936

        "Kiinnostusta voi osoittaa monin tavoin. Esimerkiksi äänensävyllä, kysymyksillä, kehonkielellä, eleillä ja katseella voit osoittaa, että olet kiinnostunut."

        Tuota ei taida 2000-luvun naiset osata, ne on liian ylpeitä siihen. Sitä että katsotaan miestä kuin halpaa makkaraa sen kerrottua työ/opiskelustatuksensa ei varmaan käy toimivasta flirtistä :D

      • Wulwawa

        Joo, näin on. Näin on.
        Mutta nyt tässä kävikin niin, että mun täykiin lähteä taas..semmosiakin asioita pitää TEHDÄ, kuin sosiaalisten suhteiden ylläpito ja usein ne linkyttyy myös duunisuhteisiin, tai sitten ei. 😊

        Mutta muista ennen nukkumaanmenoa kurkata sänkys alle.. ja joka yö. Siellä voi piilleksiä kurppa kaasunaamari päällä.

        Vainko kaasunaamari? Jep jep, olenhan usein täällä maininnutkin fifty shades fo grey -hömppäkirjan tuhoisan vaikutuksen naisiin, palstanaisetkin alkaneet fantasioimaan meidän kilttien & kunnollisten miesten sängyn alle piiloutumista mitä villeimmissä roolikamppeissa salaisena toiveena saada rajua seksiä meiltä kunnian miehiltä :D Pidä toki hauskaa iltajuoksullasi mutta muista sitten käyttäytyä niin kuin kunnialliset naiset, muuten menee viimeisetkin mahkut meihin kiltteihin & kunnollisiin :)

      • Nainen39vee
        Harmaaritari kirjoitti:

        Pitääpä vielä kommentoida n39:n kavereiden treffejä:

        "Kavereideni treffit menevät suunnilleen näin: Päätetään yhdessä, mihin mennään. Kumpikin saapuu paikalle omalla bussillaan/ratikallaan/metrollaan/junallaan. Valitaan yhdessä mukava pöytä. Paikka on todennäköisesti kahvila, joten kumpikin ostaa oman kahvinsa (joissain paikoissa tarjoilija tuo sen pöytään, mutta jos ei tuo, niin kumpikin ottaa oman pikku tarottimen, jolla kantaa sumppinsa varoen keikuttamasta tarjotinta ja läikyttämästä kahvia). Keskustellaan. Mikäli treffit jatkuvat toisaalla, voidaan mennä syömään. Kumpikin maksaa ruokansa. Jatketaan keskustelua. Lopuksi kumpikin lähtee omalla kulkuvälineellään kotiin. Todennäköisesti molemmilla on HSL:n kuukausikortti. Mikäli on ollut kivaa, mainitaan ett olis kiva nähdä uudestaan. Myöhemmin viestitellään ja sovitaan jatkosta. "

        Ei ihme jos ei löydy miestä noille oman elämänsä vahvoille alfanaisille. Eihän tuollaisilla treffeillä mies saa hetkeäkään tuntea olevansa mies kun tasa-arvoinen alfanaaras pitää tarkasti huolen reviiristään eikä näytä yhtään naisellisuutta itsessään olemalla hento, herkkä, hieman ujo mutta kuitenkin kujeilevainen, juuri sellainen kuin mies haluaisi naisen olevan. Varmaan keskustellaan asiallisesti, tiedustellaan miehen ammatit työpaikat ja koulutukset salaisena tarkoituksena nuuskia taloustilannetta. Veikkaan että joskus nuo kyllä lähtee panemaankin kun sattuu sopivasti jännä ja suorasukainen jyystärimies treffiseuraksi mutten usko että semmoista herkän kaunista ilmapiiriä, taianomaista hetkeä jollainen treffeillä pitäisi olla ei 2000-luvun ihmiset saa aikaan.

        "Eihän tuollaisilla treffeillä mies saa hetkeäkään tuntea olevansa mies kun tasa-arvoinen alfanaaras pitää tarkasti huolen reviiristään eikä näytä yhtään naisellisuutta itsessään olemalla hento, herkkä, hieman ujo mutta kuitenkin kujeilevainen, juuri sellainen kuin mies haluaisi naisen olevan. Varmaan keskustellaan asiallisesti"

        Kommentoin tätä kohtaa vielä. Onko sinulla mielessäsi jokin mahdoton ideaali? Tuli nimittäin mieleen, että kun toivot naisen olevan samaan aikaan kujeileva ja flirttaileva, mutta kuitenkin ujo - mitenköhän nämä yhdistyisivät samassa ihmisessä reaalimaailmassa? Toki ihminen voi olla ujo, mutta sitten kun hän tutustuu paremmin, hänestä löytyy se flirttaileva puoli. Mutta useimmiten ujot ovat juuri niitä ensitapaamisella asiallisesti keskustelevia, jotka eivät välttämättä edes huomaa flirttiä tai ainakaan eivät osaa vastata siihen. Ja mitä enemmän ihmistä jännittää, sitä enemmän mokia tulee tehtyä juuri jossain flirttailussa.

        Aavistan, että sinulla on mielessäni jokin nuori, pikkutyttömäisellä ujo nainen - olenko oikeassa? Onko sellaisia aikuismaailmassa? Pitäisikö edes olla? Aikuisten ujous näyttäytyy usein muille umpimielisyytenä (vaikka ei sitä olekaan) tai hankalasti lähestyttävyytenä. Ei aikuisten ujous ole kevyttä punastumista, kainoa katsetta ja salaperäistä pikku hymyä. Tai jos on, niin kyseessä ei ole aito ujous, vaan laskelmoitu maneerien toistaminen, toisin saoen valheellisuus ja feikkiys. Jotkut ujot ovat sellaisia, että he eivät oikein tahdo saada sanaa suustaan, ainakaan aluksi, ja voivat olla aika vähäsanaisia. Vaikea kuvitella, että yht'äkkiä ekoilla treffeillä tällainen ihminen löytäisi itsestään kauhean sulavan flirttailijan. Enkä tiedä, onko se tarpeenkaan. Eivät ne kaikki miehetkään sellaisia ole, joten voikin olla parempi murtaa jää asiallisella, mutta ystävällisellä ja lämminhenkisellä keskustelulla.

      • Nainen39vee
        Wulwawa kirjoitti:

        Jos olisi palkinto "järjen äänestä", niin ojentaisin sen pystin sinulle. Ja moni muu abloodeiraisi siinä vierässä. 😊

        Anteeksi, olen ottanut vähän ilolientä, taas. Onneksi osasin kieltäytyä jatkoista. Keskellä viikkoa..

        No se on kiva kuulla :)

        Ja joskus voi ottaa ilolientä sopivassa määrin vaikka keskellä viikko :)

      • Nainen39vee kirjoitti:

        "Eihän tuollaisilla treffeillä mies saa hetkeäkään tuntea olevansa mies kun tasa-arvoinen alfanaaras pitää tarkasti huolen reviiristään eikä näytä yhtään naisellisuutta itsessään olemalla hento, herkkä, hieman ujo mutta kuitenkin kujeilevainen, juuri sellainen kuin mies haluaisi naisen olevan. Varmaan keskustellaan asiallisesti"

        Kommentoin tätä kohtaa vielä. Onko sinulla mielessäsi jokin mahdoton ideaali? Tuli nimittäin mieleen, että kun toivot naisen olevan samaan aikaan kujeileva ja flirttaileva, mutta kuitenkin ujo - mitenköhän nämä yhdistyisivät samassa ihmisessä reaalimaailmassa? Toki ihminen voi olla ujo, mutta sitten kun hän tutustuu paremmin, hänestä löytyy se flirttaileva puoli. Mutta useimmiten ujot ovat juuri niitä ensitapaamisella asiallisesti keskustelevia, jotka eivät välttämättä edes huomaa flirttiä tai ainakaan eivät osaa vastata siihen. Ja mitä enemmän ihmistä jännittää, sitä enemmän mokia tulee tehtyä juuri jossain flirttailussa.

        Aavistan, että sinulla on mielessäni jokin nuori, pikkutyttömäisellä ujo nainen - olenko oikeassa? Onko sellaisia aikuismaailmassa? Pitäisikö edes olla? Aikuisten ujous näyttäytyy usein muille umpimielisyytenä (vaikka ei sitä olekaan) tai hankalasti lähestyttävyytenä. Ei aikuisten ujous ole kevyttä punastumista, kainoa katsetta ja salaperäistä pikku hymyä. Tai jos on, niin kyseessä ei ole aito ujous, vaan laskelmoitu maneerien toistaminen, toisin saoen valheellisuus ja feikkiys. Jotkut ujot ovat sellaisia, että he eivät oikein tahdo saada sanaa suustaan, ainakaan aluksi, ja voivat olla aika vähäsanaisia. Vaikea kuvitella, että yht'äkkiä ekoilla treffeillä tällainen ihminen löytäisi itsestään kauhean sulavan flirttailijan. Enkä tiedä, onko se tarpeenkaan. Eivät ne kaikki miehetkään sellaisia ole, joten voikin olla parempi murtaa jää asiallisella, mutta ystävällisellä ja lämminhenkisellä keskustelulla.

        "Onko sinulla mielessäsi jokin mahdoton ideaali? Tuli nimittäin mieleen, että kun toivot naisen olevan samaan aikaan kujeileva ja flirttaileva, mutta kuitenkin ujo - mitenköhän nämä yhdistyisivät samassa ihmisessä reaalimaailmassa? "

        Ei mitenkään mahdoton. Ihan helppoa sen pitäisi naiselle olla naisellisen hurmaava mutta kaipa 2000-luvun naiset on niin etääntyneitä naisellisuudesta ettette vaan osaa :( Tässä opetusfilkkaa:

        https://www.youtube.com/watch?v=zCOYiaeVdlA

        https://www.youtube.com/watch?v=z-heBPkve0w

        Mutta eihän kukaan noista naisista (ensimmäisessä pätkässä oli kaksikin naista) näytä olevan ujo? Siitähän oli kyse, että ei voi olla samaan aikaan flirttaileva ja ujo - tai periaatteessa voi, mutta käytännössä yleensä ei.

        Tässä on nyt se ongelma, että sinä et pohjimmiltasi hyväksy ujoa naista sellaisena kuin hän on, vaan sinä haluaisit hänen esittävän sellaista ujoutta, joka sinua sattuisi kiihottamaan. Eli oikeastaan et haluakaan ujoa naista, vaan haluaisit naisen, joka esittää tietynlaisia maneereita.

        Jälkimmäisessä oli kyllä rasittavaa näyttelijäntyötä... mutta ei voi mitään, johtuu aikakaudesta. Toivottavasti reaalimaailman ihmiset olivat kuitenkin vähän luontevampia ;)

    • siinäseero

      Koska miehet on ihmissuhdeasioissa yleisesti niin saamattomia ja kyvyttömiä, että tarvii erikseen olla huomionosoituksia, joita miehet tekee naisille, koska muuten naiset tekis aivan kaiken emotionaalisen työn suhteessa.

      Miehet jotka tajuaa jotain tuosta ihmissuhteiden ylläpidon emotionaalisesta puolesta ei valita siitä että pitää tehdä jotain vaan on iloisia että on tapoja joilla osoittaa välittämistä ja tekevät sen mielellään.

    • 7369

      Julkisesti ja kahdenkesken. Treffailuvaiheessa en leikkinyt herrasmiestä paitsi harvoissa edustustilanteissa jossa sen hetkinen ystäväni oli mukana.

      Viimeinen, vakavampi suhde oli toisenlainen. Kahden ollen olimme "tasavertaisia" mutta kokonaisuudessaan pyrin huolehtimaan kumppanini viihtyvyydestä ja hyvinvoinnista.
      Vaikka olin vielä vähävarainen opiskelija niin vastasin yhteisten tapahtumiemme kustannuksista. Tuntui täysin luonnolliselta.

      Avioiduttuani edellä kuvaamani kanssa omaksuin kaksijakoisen roolin. Aina, ollessamme ulkona, käyttäydyn "vanhanaikaisesti".
      Auon ovet, autan palttoon päälle ja pois, ravintolapöydässä nousen ainakin puoliksi ylös kenen tahansa seurueen naisen tullessa tai lähtessä, auta tuolin peffan alle, nousen raput naisen edellä jne.
      Liikkuessamme yhdessä vaimoni ei ole koskaan tarvinnut kantaa mitään taakkaa koska käsilaukkua en laske sellaiseksi.
      Kaikkinensa, olen huolehtinut joukosta sellasiakin asioita jota perinteisesti eivät miehet tee mutta kysehän on ollutkin avioliitosta eikä treffeistä.

      Litanian sanoma. Treffivaiheen kolkko heppu saattaa muuntua huolehtivaksi kun kyse on vakavasta tulevaisuuden suunnittelusta.

    • 42v-sinkkumies

      Olen ollut treffeillä joskus 5 vuotta sitten ja silloin availin kyllä ovet , hain ja kuljetin ja tilasin ruuat. Mutta mitä teki nainen, näki ravintolassa kaksi nais ystäväänsä ja meni niille juttelee ja jätti minut pöytään yksin 40 minuutiksi. Minä söin ja join yksin siinä ja sitten nainen tajusi että meillä oli treffit- Siinä se oli muina naisina kun ei välittäis yhtään ja eikä pahoitellut yhtään että jätti minut yksin. Nousin pöydästä ja kiitin ruuasta ja sanoin sille että sinä maksat ja lähdin ovesta ulos. Tekstaili 10 kertaa ja että miksi lähdin pois ja vaati rahaa ruuasta jonka joutui maksamaan.

    • kjgjbcbkhccjh

      Jos miehen tarvitsee näytellä käytöstapoja niin ehkä kannattaa olla yksin. Itse en ainakaan joudu miettimään tekeekö tuollaisia asioita vaan ne tulevat itsestään, no olenkin old school mies.

      • pidänsellaisesta

        On kyllä ihanaa kun mies osaa hyvät käytöstavat.

    • :d
      Kauheesti näit 83jdbgxu6g4s8h twiittaajii!
      Melkei "Rota" tasosii, mut onneks vaa melkei..
      Ove avaamine nääs sujuu meikäläiselt luannostaa..
      Heti, ku aamul kyselee kerron, et "peili o hissis"
      No jooooooo en ain, mut "riippakivii" o naisiski (niiku äijis)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      242
      3085
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      17
      1728
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      22
      1424
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      104
      1248
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      129
      1241
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      75
      1147
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1062
    8. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1045
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      957
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      952
    Aihe