Apua vanha ystävä on pakkomielteinen

Tutustuin mieheen amerikasta ja oltiin joka päivä yhteydessä ja välillä flirttailtiin ja puhuttiin syvällisistä jutuista monta kuukautta. Oli kuitenkin selvä ainakin minun mielestä ettei ole mitään romanttista loppujenlopuksi. Sanoin että mulla on tapana pistää välit poikki ihmisiin joskus koska haluan olla yksin ja se vakuutti että se on ok ja se ymmärtää. Pähkinänkuoressa. Meidän tiet erosi koska keskustelusta tuli liian poliittisesti latautunutta ja ahdistuin hänen tavasta olla kunnioittamatta kun sanon etten ole seksuaalisesti kiinostunut.
No nyt kahdesti kun olen blokannut sen, sanoin että saan paniikkikohtauksia kun avaan emailin kun sen käytös on pakkomielteistä ja epäkunnioittavaa ja viimeisin viestini oli ensimmäistä kertaa tosi vihainen nyt kuusi päivää sitten, eikä se sen jälkeen sanonut mitään paitsi nyt taas: "mieti mitä todella haluat" ei siis mene yhtään läpi. se luulee että luen sen ajatuksia eikä ota mitään vakavasti mitä sanon. "tule takaisin tule takaisin blabla katso sisimpääsi blabla" aina vaan uudestaan selittelyä. mulle olisi ollut tärkeää erota rauhassa koska oltiin jaettu paljon henkilökohtaista shittiä keskenään. pelkään etten pääse koskaan eroon tästä epävakaasta persoonallisuudesta joka luulee että olen sille aikaani velkaa. te joilla on kokemusta, auttaako ignooraaminen? ajattelin aloittaa tosi itseppäisen ignooraamisen.
ps olen täysin raivona että aina kun puhun miehille netissä ne eivät ota torjumista vastaan.Tätä tapahtuu aina. ne on ihan velhoja selittämään ettei niissä oo mitään vikana mutta sitten eivät jätä rauhaan ja ovat narsistisia. ehkä jos esitän ettämulla on poikaystävä se auttaa? koska se on seksistinen apina niinkun useimmat on ja kunnioittaa mun eitä vasta kun oon jonkun muun miehen omaisuutta.
vittu apua.
6410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vain jätä tuo ihminen rauhaan. Lakkaa piinaamasta häntä, niin hänkin antaa sinun olla rauhassa. Delettaa kaikki häneen liittyvätalkaen tweet.stä sähkoposteihin

Äänestä

Taidat olla itse tuo narsisti. Tahallaan väännät ja sekoitat miehiä. Esität uhria jota miehet käyttää hyväkseen. Säälittävää tarinaa kerrot. Kyllä eroon pääse jopa roikkuvasta ihmisestä. Itse sinä vastailet sille.

Äänestä
  • haistappa vittu. ihan uskomatonta että tyyppi ei jätä rauhaan vaikka selvästi pistän rajat. mitä helvettiä se tekee musta narsistista? tais mennä omiin tunteisiin. kuulostat joltain men's right's activist narsistilta kun käytät tollasia diskursseja kuten "olet vaan jotenkin automaagisesti niin manipuloiva että ansaitset huonoa kohtelua" "itse sinä vastailet sille" käsken sen olla ottamatta yhteyttä, se se roikkuu ja rikkoo lupauksiaan mikä vitun 12 vuotias spede sä oot?

    Äänestä

"lakkaa piinaamasta häntä" mites helvetissä olen piinannut häntä?wau ihan uskomatonta psykologista jumppausta että pistätte mun syyksi tämän. ei tosin yllätä

Äänestä
  • Vain, ole hyvä, ja jätä mies rauhaan. Se tarkoittaa:

    Et ota häneen mitään yhteyttä
    Poista kaikki hänen viestinsä
    Jätä vastaamatta hänen kyselyihinsä.
    Deleettaa hänet kaikilta some sivuiltasi
    Hänen puhelinumeronsa estokieltoon kaikkiin puhelimiisi
    Et ota häneen mitään yhteyttä hänen puhelimiinsa, somesivuilla, jne

    Ethän vahingossakaan ole antanut hänen tietää missä asut?!
    Kukaan, siis ei kukaan, piinaa toista rajattomasti ellei saa siihen vastakaikua!!!!! Lopeta sinä tuo vastakaiku.

    Vain jätä mies rauhaan!

    Äänestä

` aina kun puhun miehille netissä ne eivät ota torjumista vastaan.Tätä tapahtuu aina. ne on ihan velhoja selittämään ettei niissä oo mitään vikana mutta sitten eivät jätä rauhaan ja ovat narsistisia.`

Pitäisiköhän rohkaistua tapaamaan ihmisiä IRL. Siellä tuskin helposti löytyy moisia ihmisiä. Paitsi jos olet juuri kiinnostunut heistä, löydät neulan heinäsuovasta. Katso sisääsi, jos uskallat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


purppurasydäntimantti kirjoitti:

Tutustuin mieheen amerikasta ja oltiin joka päivä yhteydessä ja välillä flirttailtiin ja puhuttiin syvällisistä jutuista monta kuukautta. Oli kuitenkin selvä ainakin minun mielestä ettei ole mitään romanttista loppujenlopuksi. Sanoin että mulla on tapana pistää välit poikki ihmisiin joskus koska haluan olla yksin ja se vakuutti että se on ok ja se ymmärtää. Pähkinänkuoressa. Meidän tiet erosi koska keskustelusta tuli liian poliittisesti latautunutta ja ahdistuin hänen tavasta olla kunnioittamatta kun sanon etten ole seksuaalisesti kiinostunut.
No nyt kahdesti kun olen blokannut sen, sanoin että saan paniikkikohtauksia kun avaan emailin kun sen käytös on pakkomielteistä ja epäkunnioittavaa ja viimeisin viestini oli ensimmäistä kertaa tosi vihainen nyt kuusi päivää sitten, eikä se sen jälkeen sanonut mitään paitsi nyt taas: "mieti mitä todella haluat" ei siis mene yhtään läpi. se luulee että luen sen ajatuksia eikä ota mitään vakavasti mitä sanon. "tule takaisin tule takaisin blabla katso sisimpääsi blabla" aina vaan uudestaan selittelyä. mulle olisi ollut tärkeää erota rauhassa koska oltiin jaettu paljon henkilökohtaista shittiä keskenään. pelkään etten pääse koskaan eroon tästä epävakaasta persoonallisuudesta joka luulee että olen sille aikaani velkaa. te joilla on kokemusta, auttaako ignooraaminen? ajattelin aloittaa tosi itseppäisen ignooraamisen.
ps olen täysin raivona että aina kun puhun miehille netissä ne eivät ota torjumista vastaan.Tätä tapahtuu aina. ne on ihan velhoja selittämään ettei niissä oo mitään vikana mutta sitten eivät jätä rauhaan ja ovat narsistisia. ehkä jos esitän ettämulla on poikaystävä se auttaa? koska se on seksistinen apina niinkun useimmat on ja kunnioittaa mun eitä vasta kun oon jonkun muun miehen omaisuutta.
vittu apua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu