..aiheena kyllästyttää koska meni taas suvakkipiirien juhlaksi ja pään pensaaseen työnnöksi, tapahtumiiin syyllisiä (Sipilä & co) ei sanallakaan tuomita jne, ja jeesustelu jatkuu ihan niin kuin ennenkin mutta pari seikkaa minua ainakin ihmetyttää. Ensinnäkin se ettei kukaan ns. "asiantuntijoista" ole maininnut seikkaa että ensimmäinen uhri oli selvästikin siellä puukkomiehen mielestä vääruskontoista sanomaa jakamassa jos kerran jehova oli ja varmaan jakoi jotain flyereitä, oli varmaan puukkomatullekin sellaisen antanut ja juuri siksi varmaan valikoitui ensimmäiseksi. Sitten toinen seikka, tajusikohan kukaan päättäjäpelle että Suomi sai suurimman staransa ikinä? Yleensähän normaalissa maailmassa ei terrori-iskun tekijää koskaan jätetä henkiin siitä yksinkertaisesta syystä ettei haluta antaa esikuvia ja palvottavia muille terroristeille. Täällä nyt munattiin sekin ja hyysätään p..kaa meidän piikkiin ja se tulee toimimaan koko islamistisen maailman esikuvana ja sankarina, sillä tulee olemaan enemmän faneja kuin John Lennonilla, Elviksellä tms. ikinä. Fanit tulee tekemöän pyhiinvaellusumatkoja suomeen, mitäpä siitä tuumaatte?
Vastaukset 29
On henkiinjäämisessä hyvätkin puolensa. Joku ehkä saa vastauksia kysymyksiin miksi, miksi ja miksi, jos osaa tulkita.
Toinen kysymys joka pitää tutkia ennen kuin hutkia, kuinka paljon joku muu tiesi. Jos tiesi niin kaikki vertailut kouluampumisiin tai jonkun muun "kahjon" tekemisiin käy aika oudoksi.Vastaus on islam, ei siinä sen kummempaa ole takana. Se juurikin myös tyhmyyttä että jos jonkinmoista virkamiestä ja nappiherraa tulee nostamaan valtaisan määrän veronmaksajien rahaa etsimällä noita vastauksia varmaankin suhteellisen yksinkertaisen puukkomatun mielestä kun ne vastaukset löytyisivät koraanista jos vaivautuisivat tutkimaan sitä mutta onhan se kamalan vaikeaa eikä sillä voi sillä tavalla rahastaa.
Harmaaritari kirjoitti:
Vastaus on islam, ei siinä sen kummempaa ole takana. Se juurikin myös tyhmyyttä että jos jonkinmoista virkamiestä ja nappiherraa tulee nostamaan valtaisan määrän veronmaksajien rahaa etsimällä noita vastauksia varmaankin suhteellisen yksinkertaisen puukkomatun mielestä kun ne vastaukset löytyisivät koraanista jos vaivautuisivat tutkimaan sitä mutta onhan se kamalan vaikeaa eikä sillä voi sillä tavalla rahastaa.
Puukkomatu tuskin on mikään kummoinen lukumies, joten pelkästään itsekseen koraania tutkiskelemallako olisi päätynyt johtopäätökseen, että verityöt on ainoa vaihtoehto? Hänen mielestään epäilemättä ainoa oikea teko oli lyödä puukolla. Mutta miksi se oli oikein? Miksi juuri hänen oli se tehtävä? Miksi juuri nyt? Miksi torilla? Miksi naisia? Kuka nuo ajatukset on istuttanut.
scrg kirjoitti:

Niin, jos ne edes saa kaverista puristettua ulos? Jokseenkin kaveri vaikuttaa siltä, että ei ole ollut ihan näissä maailmoissa oikeesti.
Ihmisen mieli on helposti matemaattisen mustavalkoinen. Sitä voi lukee tälläkin palstalta...Dissident kirjoitti:
Niin, jos ne edes saa kaverista puristettua ulos? Jokseenkin kaveri vaikuttaa siltä, että ei ole ollut ihan näissä maailmoissa oikeesti.
Ihmisen mieli on helposti matemaattisen mustavalkoinen. Sitä voi lukee tälläkin palstalta...Joo. En tiedä mitä Tukholman autokuskistakaan saatiin irti. Mutta kun kaveri on hengissä, niin jotain voi saada irti. Ja sitten ketjussa edeten seuraava lenkki kuulusteltavaksi tai vaikka kidutettavaksi. Nämähän saattaisi vaikka vahingossa päästä "pakenemaan" esim. Quantanamoon.
scrg kirjoitti:
Joo. En tiedä mitä Tukholman autokuskistakaan saatiin irti. Mutta kun kaveri on hengissä, niin jotain voi saada irti. Ja sitten ketjussa edeten seuraava lenkki kuulusteltavaksi tai vaikka kidutettavaksi. Nämähän saattaisi vaikka vahingossa päästä "pakenemaan" esim. Quantanamoon.
Niin mä en oo kerennyt/haluunut seurata casea...
Tiedän vaan faktan, että kukaan ei ole oikeasti paha. On vaan syitä. Onko ne oletuksia tai kokemuksia. On helpompi vetää mustavalkoiset lasit päähän ja valita oikea ja väärä. Enkä mä hyväksy tekoa, mutta itsekin haluisin tietää motiivin millä konstilla tahaansa. Terrorikin on vaan on oire...scrg kirjoitti:
Puukkomatu tuskin on mikään kummoinen lukumies, joten pelkästään itsekseen koraania tutkiskelemallako olisi päätynyt johtopäätökseen, että verityöt on ainoa vaihtoehto? Hänen mielestään epäilemättä ainoa oikea teko oli lyödä puukolla. Mutta miksi se oli oikein? Miksi juuri hänen oli se tehtävä? Miksi juuri nyt? Miksi torilla? Miksi naisia? Kuka nuo ajatukset on istuttanut.
Tuo kommenttisi paljastaa miten pihalla me länsimaalaiset ollaan tai ainakin useimmat meistä. Ei puukkomatun tarivitse tutkia riviäkään koraania(todennäköisesti ei edes osaa lukea), sille riittää mainiosti että pitkäpartainnen viisas mullah on kertonut mitä siellä koraanissa sanotaan ja jos mullah on kertonut että länsimaat on allahin vihollinen se riittää.
Miten sen nyt selittäisi? Me länsimaiden ihmiset on kasvettu kunnioittamaan lakeja, poliisia ja yhteiskuntaa. Mitäs tekisit jos kaikki mihin olet aina luottanut auktoriteettina käskisivät "Surmaa tuo ihminen ja näkisit edessäsi Hitlerin?" Todennäköisesti kävisit toimeen. Katsos kun noille kouluttamattomille islamisteille allah ja allahin sana on kaikki mihin ne on kasvatettu uskomaan, se mitä joku viisas väittää koraanin odottavan on niille ainoa laki ja toimintaohje jota tulee noutattaa, maallinen laki ei ole mitään siihen verrattuna koska tämä on vain väliasema.
Leikitäänpä ajatuksella että scrg lähetetään ristiretkelle Kouvolaan, tiedäthän, sinne missä kaikki ovat vääräuskoisia koiria ja barbaareja (niinhän ne taitaa ollakin :D) kaikki auktoriteetit, lakiviranomaiset, raamattu ja kirkon edustajat, ystävät ja sukulaiset sanoo että voit tehdä siellä ihan kaikkea mitä huvittaa, ainoa vaatimus että olet hyvä poika ja noudatat Jumalalta tulevia ohjeita. Siellä pahuuden sydämessä oleskellessasi kaikki mahdoliset irstaudet houkuttelevat sinua pahuuteen ja irti jumalastasi, inhoat sitä elämäntapaa ja niitä ihmisiä. Säilyäksesi puhtaana jumalasi edessä katselet netistä viisaiden miesten, jumalan sanan tulkitsiojoiden youtube -kanavia, kaikki ystäväsikin tekevät niin. Viisaat miehet kehottavat sinua aiheuttamaan hämminkinä ja kaaosta Kouvolalaisten keskuuteen, saat valehdella, varastaa, pahoinpidellä ja jopa tappaa, mitä enemmän sen parempi ja sitä lähemmäs jumalaa pääset mitä isomman iskun teet. Jos teet jokun oikein ison kuprun pääset heti Kouvolan keikan jälkeen paratiisiin jossa jo sinua odottaa 12 neitsyttä palvellakseen ja palvoakseen sinua aikojen loppuun saakka. Paratiisi ja neitsyet ovat ihan varma paketti, ei haittaa vaikka saisit surmasi tehtävää suorittaessasi, se vain nopeuttaa neitsyiden kimppuun pääsemistä. Hetkenhän se vain kirpaisee jos itse pääsee hengestään ja sitten pääsee jo taivaallista nektaria nauttimaan. Miltäs kuulostaa, eikö ole aika hyvä diili?Harmaaritari kirjoitti:
Tuo kommenttisi paljastaa miten pihalla me länsimaalaiset ollaan tai ainakin useimmat meistä. Ei puukkomatun tarivitse tutkia riviäkään koraania(todennäköisesti ei edes osaa lukea), sille riittää mainiosti että pitkäpartainnen viisas mullah on kertonut mitä siellä koraanissa sanotaan ja jos mullah on kertonut että länsimaat on allahin vihollinen se riittää.
Miten sen nyt selittäisi? Me länsimaiden ihmiset on kasvettu kunnioittamaan lakeja, poliisia ja yhteiskuntaa. Mitäs tekisit jos kaikki mihin olet aina luottanut auktoriteettina käskisivät "Surmaa tuo ihminen ja näkisit edessäsi Hitlerin?" Todennäköisesti kävisit toimeen. Katsos kun noille kouluttamattomille islamisteille allah ja allahin sana on kaikki mihin ne on kasvatettu uskomaan, se mitä joku viisas väittää koraanin odottavan on niille ainoa laki ja toimintaohje jota tulee noutattaa, maallinen laki ei ole mitään siihen verrattuna koska tämä on vain väliasema.
Leikitäänpä ajatuksella että scrg lähetetään ristiretkelle Kouvolaan, tiedäthän, sinne missä kaikki ovat vääräuskoisia koiria ja barbaareja (niinhän ne taitaa ollakin :D) kaikki auktoriteetit, lakiviranomaiset, raamattu ja kirkon edustajat, ystävät ja sukulaiset sanoo että voit tehdä siellä ihan kaikkea mitä huvittaa, ainoa vaatimus että olet hyvä poika ja noudatat Jumalalta tulevia ohjeita. Siellä pahuuden sydämessä oleskellessasi kaikki mahdoliset irstaudet houkuttelevat sinua pahuuteen ja irti jumalastasi, inhoat sitä elämäntapaa ja niitä ihmisiä. Säilyäksesi puhtaana jumalasi edessä katselet netistä viisaiden miesten, jumalan sanan tulkitsiojoiden youtube -kanavia, kaikki ystäväsikin tekevät niin. Viisaat miehet kehottavat sinua aiheuttamaan hämminkinä ja kaaosta Kouvolalaisten keskuuteen, saat valehdella, varastaa, pahoinpidellä ja jopa tappaa, mitä enemmän sen parempi ja sitä lähemmäs jumalaa pääset mitä isomman iskun teet. Jos teet jokun oikein ison kuprun pääset heti Kouvolan keikan jälkeen paratiisiin jossa jo sinua odottaa 12 neitsyttä palvellakseen ja palvoakseen sinua aikojen loppuun saakka. Paratiisi ja neitsyet ovat ihan varma paketti, ei haittaa vaikka saisit surmasi tehtävää suorittaessasi, se vain nopeuttaa neitsyiden kimppuun pääsemistä. Hetkenhän se vain kirpaisee jos itse pääsee hengestään ja sitten pääsee jo taivaallista nektaria nauttimaan. Miltäs kuulostaa, eikö ole aika hyvä diili?Juuri sitä komentoketjua on tässä tapauksessa ainakin periaatteessa mahdollisuus selvittää. Ymmärrän kyllä, että imaameilla ja mullaheilla on ihan erilainen vaikutusvalta kuin vaikkapa kristittyjen (hekottavilla) papeilla. Mutta toisaalta ei vaikkapa Marokko yhteiskuntana ole erityisen uskonnollinen eikä etenkään Afrikan mittapuulla mikään äärimmäinen kehitysmaa. Katukuvassa leimallisempaa kuin usko allahiin on ainakin ennen arabikevättä ollut vastaavissa maissa usko suureen johtajaan ja henkilöpalvontaan.
Somen merkitys informaatiokanavana on tietysti varsin uusi ilmiö.- Anonyymi
scrg kirjoitti:
Puukkomatu tuskin on mikään kummoinen lukumies, joten pelkästään itsekseen koraania tutkiskelemallako olisi päätynyt johtopäätökseen, että verityöt on ainoa vaihtoehto? Hänen mielestään epäilemättä ainoa oikea teko oli lyödä puukolla. Mutta miksi se oli oikein? Miksi juuri hänen oli se tehtävä? Miksi juuri nyt? Miksi torilla? Miksi naisia? Kuka nuo ajatukset on istuttanut.
Puukkomatu tuskin on mikään kummoinen lukumies, joten pelkästään itsekseen koraania tutkiskelemallako olisi päätynyt johtopäätökseen, että verityöt on ainoa vaihtoehto? Hänen mielestään epäilemättä ainoa oikea teko oli lyödä puukolla. Mutta miksi se oli oikein? Miksi juuri hänen oli se tehtävä? Miksi juuri nyt? Miksi torilla? Miksi naisia
Kuka nuo ajatukset on istuttanut.
Koraani kertoo,että olemme vääräuskoisia ja kehoittaa xxxxx.
Nainen Islamin suunnassa on puolet miehestä.
He,eivät niin arvosta naista,kuin länsimaalaiset,vaikka onhan meilläkin hörhöjä.
Muslimilla saa olla 4 aviopuolisoa,se on kyllä vanhaa 1600 lukua,mutta useimissa maissa esim.saudit,afganistan on useita puolisoita.
Nykymaailmassa Libanon taitaa olla vapaa mielisin Islamin suuntauksessa,koska valtiossa on puolet Kristittyjä.
Mä en tuumaile tänne mitään aiheeseen liittyvää. Poistavat koko ketjun. Mut on kelejä pielly!
Jospa suvaitsevainen palstasheriffi on katsonut että olet niin häpeäksi koko suvaitsevaiselle maailmalle että sinut on viisainta suvaita hiljaiseksi :D Kunhan et nyt vaan radikalisoituisi ja vaihtaisi leiriä mutta jos niin teet niin ehdotukseni uuden puolueesi nimeksi on synkänharmaa tulevaisuus.

No mä jätän politikoinnit ja radikaalisoitumiset ärhäkämmille. Nyt oon ihan poikki päivästä. Olin viime yön töissä, sit huolsin moottorin. Nukuin vähän ja kävin vetelee uistinta, söin ja sit 1,5 tuntia salibandya.
Pitäisko sun vaihtaa nikkiä perusritariks? Heh..Dissident kirjoitti:
No mä jätän politikoinnit ja radikaalisoitumiset ärhäkämmille. Nyt oon ihan poikki päivästä. Olin viime yön töissä, sit huolsin moottorin. Nukuin vähän ja kävin vetelee uistinta, söin ja sit 1,5 tuntia salibandya.
Pitäisko sun vaihtaa nikkiä perusritariks? Heh..Ei kun harmaa on juurikin sopivan synkkä sävy mulle, toisaaltahan kun harmaa voi olla myös äärettömän kaunis väri silloin kun sen näkee oikessa valossa.
Harmaaritari kirjoitti:
Ei kun harmaa on juurikin sopivan synkkä sävy mulle, toisaaltahan kun harmaa voi olla myös äärettömän kaunis väri silloin kun sen näkee oikessa valossa.
Synkkä...hassu sä oot. Ärhentelet, mutta kuitenkin oot lupsakka äijä. Muut vaan vetää sun jutuista porot nokkaan...
Dissident kirjoitti:
Synkkä...hassu sä oot. Ärhentelet, mutta kuitenkin oot lupsakka äijä. Muut vaan vetää sun jutuista porot nokkaan...
Se on kyllä kummallista kun suuttuvat kun pelkkiä faktoja vaan kirjaan tänne. Nyt taitas pitää tas lähtä nukkuun, öitä.
Harmaaritari kirjoitti:
Se on kyllä kummallista kun suuttuvat kun pelkkiä faktoja vaan kirjaan tänne. Nyt taitas pitää tas lähtä nukkuun, öitä.
Joo. Palaillaan. Ja ne on sulle faktoja. Omien mielipiteiden mukaan... mut en jankkaa...
- EdesUnissa
Kaksi kertaa olen vastannut Harmiksen ja Dissidentin ketjuun ja molemmat katosivat. Tätä islamilaista terroria ei tule rinnastaa kouluampumisiin koska ne eroavat selkeästi. Kun kouluampuja on yleensä yksittäinen häiriintynyt tekijä ilman ideologiaa, niin Turun tapaus oli taas selkeä ulkoakäsin kannustettu ideologia sisältöinen tapaus, jatkumo Euroopan tapahtumiin jossa turvapaikan hakijoiden sisään syötetään massaa jota voidaan kohdemaassa manipuloida.
Voisin kertoilla pitkät tarinat kuinka tämmöinen isku vaikuttaa kohderyhmään jotka ovat ennenkaikkea Suomessa olevat islaminuskoiset, eivät suomalaiset. Kantikset ovat tässä vain toteutus välineitä. Mutta en kirjoita, josko ketju taas katoaa...
Mutta lyhyesti, tätä ei kannata kohdella pään laittamisella pensaaseen, eikä uskoa että uusi tiedustelulaki oikeasti auttaisi mitään. Terroristit ovat asiansa osaavia ihmisiä, vaikka heidät leimataan monesti tekijän mukaan yksinkertaisiksi ja typeriksi. He vaihtavat miehitystä niin nopeaan ettei tiedustelu pysy perässä. Se on organisoitua toimintaa, jossa pelaamalla nykysäännöillä joudumme lopulta altavastaajiksi. Terrorismin tarkoitus on vaikuttaa johonkin. Pääsääntöisesti kohderyhmä on islamin-uskoiset islamilaisessa terrorismissä, vaikka kuolleet ovat suomalaisia. Niinistö ja Sipilä eivät mielestäni ole sisäistäneet ettei tässä ole suinkaan kyse suomalaisten pelottelusta, vaan kertoa että Islamilainen valta ulottuu tänne saakka nimenomaan Suomessa oleville islaminuskoisille.
Terrorismi on vain näennäisesti järjetöntä tappamista. Sillä on lisätavoitteena muuttaa terrorismi-vastaiset asenteet terrorismiä ymmärtäviksi asenteiksi kohderyhmässään. Oikeutetuksi sodaksi. Siksikin terroriteon toteuttajan tulee asua kohdemaassa.
Suomi tarvitsee lisäaikaa saadakseen pallon haltuun. Rajat Kiinni ajatusta ei pidä vastustaa vain siksi että sen esittivät hyvin kärkeät maahanmuuttovastaiset henkilöt. Se on ainoa tapa saada tuo massa seulottua.
Sinällään on yllättävää että tätä marokkolaista ei ole jo aiemmin otettu poliisin haaviin, sillä organisoidusta terrorismistä puhuttaessa suurin osa tekijöistä tulee Marokosta, Algeriasta ja Tunisiasta. Ei suinkaan lähi-idästä, mistä tulee enemmän "oikeita" pakolaisia.Ensiksi pitäisi ymmärtää, että ylivoimaisesti suurin osa tulijoista tulee paremman elämän toivossa, ihan vilpittömin mielin. Syytä on myös myöntää, että meidän sosiaaliturvamme on vetovoimatekijä. Tulijat laskevat sen varaan etteivät he jää tyhjän päälle jos pääsevät mukaan järjestelmään ja saavat turvapaikan.
On ihan reilua myöntää sekin, että tulijoiden joukossa on ihmisiä joilla on kytköksiä äärijärjestöihin ja sympatioita näitä ryhmiä kohtaan. Näillä tulijoilla on myös tehtävä, ja se tehtävä on rakentaa soluja jotka pystytään aktivoimaan toimintaan kun iskulle nähdään tarvetta.
Vaikka meille tulee ihmisiä joilla on äärimielipiteitä ja pyrkimyksiä rakentaa maanalaista verkostoa, heillä ei ole mitään takeita siitä että sellaista verkostoa kyetään rakentamaan. Onnistuminen on loppupelissä kiinni siitä, kuinka hyvin he onnistuvat löytämään verkostoonsa ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää lähtiessään mukaan toimintaan joka tulee todennäköisesti tuhoamaan tavallisen elämän edellytykset.
Terrorismi ei tule länsimaihin valmiina organisaationa joka ryhtyy määrätietoisesti terroritekoihin pyrkimyksenään muuttaa jotakin maata terroristien haluamaan suuntaan, vaan terroristisolut tuodaan kontaktihenkilöiden välityksellä länsimaihin ja itse iskun tekijät rekrytoidaan paikan päältä löydettävistä tyytymättömistä maahanmuuttajista. Ruotsissa nähtävä "terrorismi" on lajiltaan juuri tuollaista tyytymättömien massojen mellakointia.
Kyllä terroristien joukossa on myös ns. ammattisotilaita joiden kontolla ovat vaativammat ja ammattimaisemmat operaatiot, mutta tällaiset toimijat tuodaan paikan päälle vasta kun suunnitelma on kokonaisuudessaan valmis. Tuollaisten iskujen tekeminen vaatii jo kohdemaassa organisoidusti toimivaa kenttäorganisaatiota ja näiden iskujen taustalla ovat poliittiset syyt. Suomessa tuollaisesta ei ole vielä pelkoa.- EdesUnissa
A.Palstamäki kirjoitti:
Ensiksi pitäisi ymmärtää, että ylivoimaisesti suurin osa tulijoista tulee paremman elämän toivossa, ihan vilpittömin mielin. Syytä on myös myöntää, että meidän sosiaaliturvamme on vetovoimatekijä. Tulijat laskevat sen varaan etteivät he jää tyhjän päälle jos pääsevät mukaan järjestelmään ja saavat turvapaikan.
On ihan reilua myöntää sekin, että tulijoiden joukossa on ihmisiä joilla on kytköksiä äärijärjestöihin ja sympatioita näitä ryhmiä kohtaan. Näillä tulijoilla on myös tehtävä, ja se tehtävä on rakentaa soluja jotka pystytään aktivoimaan toimintaan kun iskulle nähdään tarvetta.
Vaikka meille tulee ihmisiä joilla on äärimielipiteitä ja pyrkimyksiä rakentaa maanalaista verkostoa, heillä ei ole mitään takeita siitä että sellaista verkostoa kyetään rakentamaan. Onnistuminen on loppupelissä kiinni siitä, kuinka hyvin he onnistuvat löytämään verkostoonsa ihmisiä joilla ei ole mitään menetettävää lähtiessään mukaan toimintaan joka tulee todennäköisesti tuhoamaan tavallisen elämän edellytykset.
Terrorismi ei tule länsimaihin valmiina organisaationa joka ryhtyy määrätietoisesti terroritekoihin pyrkimyksenään muuttaa jotakin maata terroristien haluamaan suuntaan, vaan terroristisolut tuodaan kontaktihenkilöiden välityksellä länsimaihin ja itse iskun tekijät rekrytoidaan paikan päältä löydettävistä tyytymättömistä maahanmuuttajista. Ruotsissa nähtävä "terrorismi" on lajiltaan juuri tuollaista tyytymättömien massojen mellakointia.
Kyllä terroristien joukossa on myös ns. ammattisotilaita joiden kontolla ovat vaativammat ja ammattimaisemmat operaatiot, mutta tällaiset toimijat tuodaan paikan päälle vasta kun suunnitelma on kokonaisuudessaan valmis. Tuollaisten iskujen tekeminen vaatii jo kohdemaassa organisoidusti toimivaa kenttäorganisaatiota ja näiden iskujen taustalla ovat poliittiset syyt. Suomessa tuollaisesta ei ole vielä pelkoa.Juuri nuo vilpittömin mielin maahan tulleet henkilöt jotka etsivät parempaa elintasoa ovat mielestäni se kohderyhmä johon nämä tori-terroristit pyrkivät vaikuttamaan. Heistä pyritään löytämään se aines joka lähtee muuttamaan yhteiskunta rakennetta, ja vaatimaan ensiksi laillisesti Suomalaisen yhteiskunnan muuttamista ja myöhemmin tarvittaessa voimakeinoin. Yksittäinen terroristi ei ole painostuskeino. 10 000 muslimia kadulla on painostuskeino, ja "moraalinen oikeutus" terrorille. Kun ei hyvällä, niin sitten pahalla logiikalla.
EdesUnissa kirjoitti:
Juuri nuo vilpittömin mielin maahan tulleet henkilöt jotka etsivät parempaa elintasoa ovat mielestäni se kohderyhmä johon nämä tori-terroristit pyrkivät vaikuttamaan. Heistä pyritään löytämään se aines joka lähtee muuttamaan yhteiskunta rakennetta, ja vaatimaan ensiksi laillisesti Suomalaisen yhteiskunnan muuttamista ja myöhemmin tarvittaessa voimakeinoin. Yksittäinen terroristi ei ole painostuskeino. 10 000 muslimia kadulla on painostuskeino, ja "moraalinen oikeutus" terrorille. Kun ei hyvällä, niin sitten pahalla logiikalla.
Terrorismin perimmäinen syy ei ole valloittaa maailma, saattaa kaikkialle muslimimaailman lait ja täyttää maailma muslimeilla.
Terrorismi on sotaa länsimaita kohtaan jotka ovat tukeneet diktatuureja öljyntuottajamaissa, ja hakeneet sillä omaa taloudellista etuaan.
Sanotaan mitä sanotaan, niin ei muslimi rakasta länsimaalaista ihmistä, eikä tule tekemään sitä moniin sukupolviin. Pohjoismaat ovat siinä mielessä neutraalia aluetta, ettei meillä ole mitään historiallisia rasitteita tuon suhteen. Tästä seuraa se, ettemme ole varsinaisen ammattimaisen terrorismin kohteita, mutta levottomuuksiin meilläkin voidaan sortua Ruotsin tapaan.- EdesUnissa
A.Palstamäki kirjoitti:
Terrorismin perimmäinen syy ei ole valloittaa maailma, saattaa kaikkialle muslimimaailman lait ja täyttää maailma muslimeilla.
Terrorismi on sotaa länsimaita kohtaan jotka ovat tukeneet diktatuureja öljyntuottajamaissa, ja hakeneet sillä omaa taloudellista etuaan.
Sanotaan mitä sanotaan, niin ei muslimi rakasta länsimaalaista ihmistä, eikä tule tekemään sitä moniin sukupolviin. Pohjoismaat ovat siinä mielessä neutraalia aluetta, ettei meillä ole mitään historiallisia rasitteita tuon suhteen. Tästä seuraa se, ettemme ole varsinaisen ammattimaisen terrorismin kohteita, mutta levottomuuksiin meilläkin voidaan sortua Ruotsin tapaan."Terrorismi on sotaa länsimaita kohtaan jotka ovat tukeneet diktatuureja öljyntuottajamaissa, ja hakeneet sillä omaa taloudellista etuaan."
Tätä se on ollut perinteisesti ainakin. Isiksen myötä joka on varsin onnistuneesti toteuttanut kampanjaansa, terrorismistä on tullut voimakkaammin uskonto-ideologista ja se on muuttunut passiivisesta reagoinnista "ennalta ehkäiseviin iskuihin." Lähestyminen lienee opittu länsimailta, jotka käyttävät tätä retoriikassaan jatkuvasti.
Eli nyt ei tarvitse enää syyllistyä mihinkään, tori terroristi levittää yhdistymisen sanaa ideologiselta pohjalta, ei enää syyllistäen jostain konkreettisesta teosta. Turun terrorismi on mielestäni ammattimaista, koska se tehdään ohjeistetulla, yleisesti ennalta tiedossa olevalla tavalla. Se että puukonheiluttajana toimii joku luuseri, ei muuta suunnitelmallisuutta. Jos se ei olisi ollut tämä marokkolainen, niin se olisi ollut joku toinen. EdesUnissa kirjoitti:
"Terrorismi on sotaa länsimaita kohtaan jotka ovat tukeneet diktatuureja öljyntuottajamaissa, ja hakeneet sillä omaa taloudellista etuaan."
Tätä se on ollut perinteisesti ainakin. Isiksen myötä joka on varsin onnistuneesti toteuttanut kampanjaansa, terrorismistä on tullut voimakkaammin uskonto-ideologista ja se on muuttunut passiivisesta reagoinnista "ennalta ehkäiseviin iskuihin." Lähestyminen lienee opittu länsimailta, jotka käyttävät tätä retoriikassaan jatkuvasti.
Eli nyt ei tarvitse enää syyllistyä mihinkään, tori terroristi levittää yhdistymisen sanaa ideologiselta pohjalta, ei enää syyllistäen jostain konkreettisesta teosta. Turun terrorismi on mielestäni ammattimaista, koska se tehdään ohjeistetulla, yleisesti ennalta tiedossa olevalla tavalla. Se että puukonheiluttajana toimii joku luuseri, ei muuta suunnitelmallisuutta. Jos se ei olisi ollut tämä marokkolainen, niin se olisi ollut joku toinen.Uskonto on perinteisesti ollut instrumentti jolla manipuloidaan ihmiset taistoon, varsinaiset syyt sodille on päättäjien oman pään sisällä. Valta ja taloudelliset syyt yleensä.
ISIS perustaa olemassaolonsa ihan perinteisiin terrorismin alkusyihin, se vastustaa hallintoja jotka se kokee ajavan alueellaan geopoliittisia intressejään ohi paikallisen väestön intressien.
Turun terrorismi on terrorismin oppikirjasta, nykyään nämä kontaktihenkilöt värväävät paikan päältä tyytymättömiä ja helposti manipuloitavia maahanmuuttajia tekemään iskuja.EdesUnissa kirjoitti:
"Terrorismi on sotaa länsimaita kohtaan jotka ovat tukeneet diktatuureja öljyntuottajamaissa, ja hakeneet sillä omaa taloudellista etuaan."
Tätä se on ollut perinteisesti ainakin. Isiksen myötä joka on varsin onnistuneesti toteuttanut kampanjaansa, terrorismistä on tullut voimakkaammin uskonto-ideologista ja se on muuttunut passiivisesta reagoinnista "ennalta ehkäiseviin iskuihin." Lähestyminen lienee opittu länsimailta, jotka käyttävät tätä retoriikassaan jatkuvasti.
Eli nyt ei tarvitse enää syyllistyä mihinkään, tori terroristi levittää yhdistymisen sanaa ideologiselta pohjalta, ei enää syyllistäen jostain konkreettisesta teosta. Turun terrorismi on mielestäni ammattimaista, koska se tehdään ohjeistetulla, yleisesti ennalta tiedossa olevalla tavalla. Se että puukonheiluttajana toimii joku luuseri, ei muuta suunnitelmallisuutta. Jos se ei olisi ollut tämä marokkolainen, niin se olisi ollut joku toinen.Niin, nämä iskujen toteuttajat ovat ns.pelinappuloita, niitä ulpoja jotka saadaan manipuloitua tekemään likainen työ. Ns. fiksumpien jaellessa ohjeita ja käskyjä.
Kalifaattia pystyttäessä on yhtälailla uhreja iskijät, kuin iskun kohteeksi joutuvat. Koneisto toimii, isäntä ja renki, välilliset ja päämäärä.
.. Jooh.. Ja kantsii muistaa myös se, että jotkut voi myös harrastaa enemmän tai vähemmän Lavastusta jonkin intressin takia.. "LeluSalaKuljettajan" harrastamaa toimintaa esiintyy varmasti laajemminkin.. En nyt usko, että tässä tapauksessa näin (ainakaan suunnitellusti), mutta kantsii kuitenkin pitä silmät auki.. Liika SiniSilmäisyys kostautuu aina.. Ennemmin tai myöhemmin.. ;P
- suomimedia
Hauskinta on se että kun tekijä on matu niin medialla on ollu hirveä kiire saada tekoon sankari matuja jotka yrittivät muka estää teon. Suomi ja media kun tuntuu aina vaan hyväksyvän tällaiset teot mutta auta armias jos hän olisi ollut suomalainen mikä huuto ja metakka siitä olisi syntynyt.
- tarkkalija3
Suomalaisen median uskottavuus on jo pitkään ollut pyöreä nolla. Ja samoin poliitikkojen, harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta.
Pohjautuu ajatukseen susi on susi, mutta vain hyökkäävä ja pureva susi on vaarallinen. Vertauskuvallisesti toki.
Ihminen on ihminen, mutta vain hyökkäävä ja pahojaan tekevä on vaarallinen yhteiskunnan ja ihmisten kannalta. Mamu on mamu, mutta vain pahojaan tekevä mamu on vaarallinen.
- Totuuss
Henkiin jäänyt jännämies puukottaja saa niin vitusti pillua ettei mitään rajaa. Vankilan vierailu ajat on jo buukattu täyteen.
- Anonyymi
Yleensähän normaalissa maailmassa ei terrori-iskun tekijää koskaan jätetä henkiin siitä yksinkertaisesta syystä ettei haluta antaa esikuvia ja palvottavia muille terroristeille.
Suomessa tekivät oikein,kun jäi henkiin.Kärsii elävänä tuomion!
Muutoin se olisi ollut Islamille martytyyri sotilas ja sitä muisteltas ja palvottaisi.
Tiedän nämä,palvelin Islamin alueella useita vuosia ja siellä on tauluja "hyvän uhrin siis tappajan kuvia joka teki Islamin puolesta teon".
He muistelevat märttyyrejä jotka kuolevat tulitaistelussa, joten aina on oikein käyttää tappavaa voimaa minimaallisesti,että jää eloon ja joutuu vankilaan.
Se on parempi vaihtoehto,muutoin voidaan kostaa tapahtuma jos ko.tekijä kuolee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1471043
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1201027Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät63768PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.49557- 42529
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33511- 63483
- 22437
- 13421
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7391