Tämä se seurasi!

taaasttä..sama

Sanoin aikaisemmin ja totesin muutama päivä sitten: "saitte, suomalaiset, mitä oli odotettavissa!"
Nyt oli tullut se hetki, jolloin terroristi iski puukolla viattomia. Seuraus oli hämmästyttävä
"älkää suuttuko"-reaktio. Niin, älkää nyt suuttuko, vaikka 2016 puukottaja pakotti seksuaaliseen tekoon vammaisen, pelokkaan naisen. Nuoruus, se nuoruus!

Meidän tulee ymmärtää loputtomasti kuin vanhemmat lapsiaan. Hänkin oli jonkun lapsi ja vanhemmat tunsivat mitä tunsivatkaan. Heidän tunteistaan emme ole vastuussa, omistamme ja toistemme tunteista olemme. Koska saamani rasisti-leimaan liitettiin huomautus, että tekijä pitää nimetä, voin käyttää sekä nimeä:" Mechkalia" sekä vaadittu päättäjä on : "Varsinais-Suomen käräjäoikeus." Luulisi mielipiteeni olevan luterilaisuuspalstan toverituomioistuimen hyväksymä.

Hesarissa, joka on lähteeni, kerrotaan, että hallituspuolueet ajavat vauhdilla tiedustelulakiin tiukennuksia. On aikakin. Mielestäni kirkko, asettumalla yhteiskuntaa vastaan piilottamalla paperittomia, koettamalla estää heidän palauttamistaan ja olemalla ottamatta huomioon laillisia karkotuspäätöksiä, on osavastuussa tapahtuneesta.

6

146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taaasttä..sama

      Palstan paikallinen pappi vaikenee. Pidetään minuutin hiljaisuus...

      • Vasta eilen yle uutisoi, kuinka Ruotsissa on jo 60 levotonta aluetta, joissa erilaiset jengit terrorisoivat, mutta kuinka ollakaan Suomessa ei ylen mukaan yhtään.
        Nyt ollaan siis pahasti jäljessä tuon läntisen naapurin edistyneestä rikastamismallista ja kun meillä on kuitenkin pääsääntöisesti AINA pyritty sen malleja ottamaan pikaisesti käyttöön tänne itäiseen periferiaan.


      • taaasttä..sama

        Suomi on ollut monella tapaa erilainen kuin Ruotsi. Olemme käyneet kaksi sotaa, oikeastaan kolme, Ruotsi ei yhtäkään ja kulttuurimme muistuttaa enemmän "itäisiä" virtauksia jo siksi ettemme ole niin varakkaita kuin naapuri. Lisäksi on olemassa kielimuuri, joka kyllä katoaa kun vanha polvi menee manan majoille.
        Arvelen, ettei kantasuomalaisista saada mallien ottajia, mutta tulleeko sijaan väkeä joka asuttaa maamme jättäytyen sivuun mutta eläen tyytyväisenä rauhallisemmassa maassa kuin kotimaassaan ja muuttaen ympäristöä uuteen uskoon.


      • taaasttä..sama

        Kas vain, palstan sääntöjen mukaan en saa kirjoittaa, että neljä nimettyä henkilöä on nimetyssä paikassa odottamassa nimettyä asiaa, vaikka nimetty teksti on julkinen.
        Tietenkään sääntörikkomuksen nimeä ei kerrota. Se jää nimettömäksi


      • taastätäsamaa

        Odottelen kiinnostuneena, sattuuko lisää vastaavia terroritekoja ja miten niihin suhtaudutaan. Muuttuuko Suomi niin kuin se on muiden rikosten mukana muuttunut. Muistan ajan, kun Suomessa oli huuumeita vain sotaveteraaneilla ja taiteilijoilla. Oi sitä dekadenssia! Nyt neuloja löytyy joka paikasta eikä enää voi puhua lintukodosta.

        Muutummeko lähemmäs Tukholmaa vai Malmötä? Radikalisoituuko papit Isä Camillon vai vasemmistolaisten mukana taistelevan Espanjan sisällissodan papeiksi?


    • MuhammedMyllypuro

      Minun hymyilytti. Suomessa ateistit älykäs. Huumorintajuinen olen .Nauru aloittaja kirjoitus.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      599
      2115
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1068
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      19
      998
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      877
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      845
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      79
      795
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      749
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      87
      727
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      563
    Aihe