Valkoinen, irtoava "täplä" kurkussa

En sitten saanut asiaani sovittumaan oikein oikeanlaiselle palstalle, mutta ehkä nämä hampaat sijaitsevat lähellä kurkkua ja nielua..

Kurkkukipua on jatkunu noin kuukauden, tervehdyn pariksi päiväksi ja TAAS kipu/flunssa.
Mieltäni askarruttaa kovasti, kun juuri kaivoin tuolta kurkun "sopukasta" pois sellaisen valkoisen pallukan. MIKÄ IHME SE ON? Se näkyy toisessa kurkunpuolessa sojottamassa sopukassa, ja kun otin sen pois (taidan olla utelias) oli kova pala, kuin poimuttunut.

Ei kai angiina näin ilmene? Täpliä on yksi kerrallaan ja tosiaan irtilähteviä. Olisi kiva kuulla jos jollain on ollut samanlaista ja mitä tämä on?!
97359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

mulla on välillä samalaisia valkoisia pallokoita kurkun päässä.Ne on koloissa ja sitten kun yskäsee kovin, ne voi irrota.
Tietääkseni ne on vaan ruuan tähteitä, jotka on jäänyt sinne.En usko,että on syytä huoleen.
Johtuuko kipusi siitä, jos olet yrittänyt poimia niitä pallukoita ja siitä sitten kurkkusi on ärtyyntynyt?

Äänestä
  • Minulla on ollut samoja oireita. Kävin lääkärissä ja nieluviljelyssä selvisi kuten jo oli lähes varmaa että nielutulehdushan se.
    Käykää ihmeessä lääkärissä, siellä tekevät tarvittavat testit ja antavat antibioottikuurin. Nielutulehdus ei parane itsestään ja sillä voi olla ikäviä jälkisairauksia. Pikaisesti vain hoitamaan tauti pois. Itse viivyttelin yli kuukauden kun olo aina välillä koheni ja sen vuoksi olenkin nyt joutunut syömään kaksi antibioottikuuria putkeen. Toivottavasti ei ylly krooniseksi nielutulehdukseksi, silloin täytyy leikata nielurisat, leikkaus on epämiellyttävä ja parantuminen kivuliasta ja kestää.

    Äänestä

nielurisat joissa on mitä ilmeisemmin pieniä onteloita. ne valkoiset pallukat on bakteereja jotka on kasvaneet siellä onteloissa.ruuan murusetkin tietenkin voivat sinne takertua ja muhia mikä taasen voi tulehduttaa nielurisat. jos on ongelmia usein kannattaa näytätyttää lääkärillä.tarvittaessa ne täytyy leikata pois.suu hygieniasta kannattaapi pitää hyvää huolta.

Äänestä

Mulla oli paljon tuollaisia, kun nielurisani olivat tulehtuneet vähän väliä. En nyt muista niiden pallukoiden virallista nimeä, mutta ei sen pitöisi mitään vaarallista olla. Se on vain merkki tulehduksesta. Jotain "bakteeri-mönjää". Mulla ne katos kokonaan, kun nielurisat leikattiin toistuvien tulehdusten takia. Ite tökin niitä aina topsilla irti.. yääh.

Äänestä
  • Mulla on kanssa ollu koko ikäni noita pallukoita kurkussa. Peilillä kun kattoo, niin näkee sellaiset "luolat" kurkun sivuilla, joista välillä näkyy kurkkimassa noita pallukoita. Ite tökin niitä kanssa pois. Välillä aina funtsin, että haiseekohan hengitys niiden takia, ne kun haisee niin pieniksi pallukoiksi yllättävän kovasti ja pahalle...

    Muistelisin joskus kyselleeni lääkäriltä niistä ja hän taisi sanoa niitä propuiksi.

    Äänestä

  • Proput palaa kirjoitti:

    Mulla on kanssa ollu koko ikäni noita pallukoita kurkussa. Peilillä kun kattoo, niin näkee sellaiset "luolat" kurkun sivuilla, joista välillä näkyy kurkkimassa noita pallukoita. Ite tökin niitä kanssa pois. Välillä aina funtsin, että haiseekohan hengitys niiden takia, ne kun haisee niin pieniksi pallukoiksi yllättävän kovasti ja pahalle...

    Muistelisin joskus kyselleeni lääkäriltä niistä ja hän taisi sanoa niitä propuiksi.

    Joku sellainen se nimi oli. Mullakin oli sellainen ja mulle lääkäri sanoi että se on ihan normaalia ja lähtee itsekseen. Kaksi viikkoa se mulla oli ja kurkku oli kipeä. Yhtäkkiä oli irronut ja kipu poissa.

    Äänestä

Proppuja ne on mitä siellä nielurisoissa on, eli bakteeripeitettä klönttinä.
Itselläni näitä tulee jatkuvasti ja tyhjentelen topsipuikolla. Eikä minulla tähän liity mitään nielutulehdusta, niitä vain aina on, toisinaan enempi toisinaan vähempi.
Olen ajatellut varata ajan korva-nenä-kurkkutautien erikoislääkärille näiden leikkaamiseksi, koska alkaa tympiä isot risat ja niiden jatkuva tyhjentely aina harva se ilta hampaiden pesun jälkeen

Äänestä
  • Moikka!
    Sama täällä. Proppuja ne on. Ei mulla kans niitä oo aina ollu ...ilmeni noin vuosi sitten ja nyt niitä aina sit saa kaivaa pois.
    Multa otettiin nielunviljely, joka oli puhdas, mutta silti niitä "haisevia palloja" vaan kertyy.Aattelin että poistatan noi nielurisat joku päivä, sillä niistä pitäis päästä lopullisesti eroon.Eli ei syytä huoleen.

    Äänestä

Pitääpi mennä lääkäriin näyttämään kun ei meinaa millään parantua tästä kurkkukivusta. Nielurisojen kanssa ei oo koskaan ollu mitään ongelmaa mutta kertahan se on ensimmäinenkin.. Ajattelinkin näiden olevan bakteerijuttua, ällöttäviä ovat! hyh.

Voisivatko nämä liittyä jotenkin siihen, että sain ihan yhtäkkisesti muutaman reiän hampaaseeni, eli ovatko samoja bakteereja jotka sitten aiheuttavat reikiintymistä.. Hampaiden hoidosta kun oon pitäny ehdottoman hyvää huolta.
Mutta kiitos kovasti vastauksista!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Carry kirjoitti:

En sitten saanut asiaani sovittumaan oikein oikeanlaiselle palstalle, mutta ehkä nämä hampaat sijaitsevat lähellä kurkkua ja nielua..

Kurkkukipua on jatkunu noin kuukauden, tervehdyn pariksi päiväksi ja TAAS kipu/flunssa.
Mieltäni askarruttaa kovasti, kun juuri kaivoin tuolta kurkun "sopukasta" pois sellaisen valkoisen pallukan. MIKÄ IHME SE ON? Se näkyy toisessa kurkunpuolessa sojottamassa sopukassa, ja kun otin sen pois (taidan olla utelias) oli kova pala, kuin poimuttunut.

Ei kai angiina näin ilmene? Täpliä on yksi kerrallaan ja tosiaan irtilähteviä. Olisi kiva kuulla jos jollain on ollut samanlaista ja mitä tämä on?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu