Suomeen tulleiden pakolaisten kustannus tuli Suomen yhteiskunnalle kalliiksi.
Suomi maksoi ensin näistä Suomeen tulleiden henkilöiden kustannuksissa 800.000.000 Euroa.
Eilen oli IS:n sivuilla uutiskirjoitus että nämä Suomessa olevat pakolaiset saa kuukaudessa eniten toimeen tuloa koko EU alueella. 3100 Euroa kuukaudessa.
Tämän pakolais touhun vuoksi Suomeen soluttautui heidän mukana valtavat määrät Radikalisoituja terroristeja. Jotka katosi maan alle välittömästi Suomessa.
Näiden vuoksi Suomen Poliisi joutuu muuttamaan kalustot järeämmiksi, joilla Poliisi voi torjua Suomessa tapahtuviin iskuihin ja olevien terroristien vuoksi.
Poliisi haluaa järeitä panssaroituja ajoneuvoja, jotka maksaa noin 3 Miljoonaa euroa kappale. plus miljoonia Euroja terroristien seurantaan sekä Kymmeniä miljoonia niiden torjumiseen..
Suomi maksoi ensin näistä Suomeen tulleiden henkilöiden kustannuksissa 800.000.000 Euroa.
Eilen oli IS:n sivuilla uutiskirjoitus että nämä Suomessa olevat pakolaiset saa kuukaudessa eniten toimeen tuloa koko EU alueella. 3100 Euroa kuukaudessa.
Tämän pakolais touhun vuoksi Suomeen soluttautui heidän mukana valtavat määrät Radikalisoituja terroristeja. Jotka katosi maan alle välittömästi Suomessa.
Näiden vuoksi Suomen Poliisi joutuu muuttamaan kalustot järeämmiksi, joilla Poliisi voi torjua Suomessa tapahtuviin iskuihin ja olevien terroristien vuoksi.
Poliisi haluaa järeitä panssaroituja ajoneuvoja, jotka maksaa noin 3 Miljoonaa euroa kappale. plus miljoonia Euroja terroristien seurantaan sekä Kymmeniä miljoonia niiden torjumiseen..
Vastaukset 78
Vanhimmat
Toveri Torvinenkin sanoi loikanneensa näiden ihmisarvo asioiden vuoksi,
eikä ollenkaan hillotolpan takia.
Nämä rannat ja rämeet kuuluu Halosen Paavalin perillisille (Pekka. Paavo. Reino). Ei tänne pidä muukalaisen astua.
Ei meidän rauhaa saa häiritä!
Paljon on asioita, jotka tulee Suomelle kalliiksi, ennen kaikkea se, että suuri joukko nuoria on syrjäytynyt yhteiskunnasta, myös sairaanhoito ja sosiaalipalvelut maksavat tosi paljon, siihen nähden pakolaiset on ihan peanutsia vaan. Sairaanhoito ja sosiaalikustannukset, samaten kuin pakolaisten kustannukset on asioita, joihin ei löydy vaihtoehtoa, joten se valittaminen on yhtä tyhjän kanssa.
TEIDÄN SYYTÄNNE.
"Pakolaiset" asutetaan hotelleihin 5x ateria? Jos se ei vit*ta veronmaksajia niin ei mikään.
Ei minua ainakaan vituta, ei ole minulta pois, jos joku kurja saa syötävää ja makuupaikan.
Kummallista porukkaa nämä meidän omat kurjat.
Tyhmä ko saapas, on asia erikseen mitä suomen kansan omat kustannukset ovat kun se että tänne tulee suuria määriä muista maista ihmisiä sen vuoksi että saavat ilmaiset ylläpidot, ei meillä ole varaa jaella pieniä varojamme kaikille eläteille, se on ihan sama jos suomalainen saa työttömyyspäivärahaa tai sosiaalitukea, se on hänelle kuuluva etuus hän on suomessa syntynyt ja vanhempiensa elättämä ja kasvattama, ei sitä voi vertailla siihen että jos tänne tulee joku ainoastaan elätiksi ja vieläpä tekemään pahojansa sen eteen, ja eihän ne kaikki ole terroristeja, mutta heidän elintapansa ovat ihan erilaiset kun mitä meillä suomalaisilla, he ovat jo syntyperältään ja mieleltään ihan eri ihmisiä.
Niinkö?
Ei se ole kuin sinun sosiaalitoimen ja toimeentulojen pieneneminen.
Ja ne jaetaan sitten isis taistelijoille. Jotka on aina sinua edellä...
Vasurit ja vihreät haluaisivat noita elättejä moninkertaisen määrän Suomeen. Mietippä sitä?
Vieläkö "Unelma ja Anelma" (Kangas ja Sipovaara)ovat valtuustossa? Kenen äänillä ja missä puolueessa?
https://static.ilcdn.fi/digi/miehet090917etu_503_du.jpg
Tutkijoiden luoma tekoäly kykeni kasvokuvan perusteella tunnistamaan henkilön seksuaalisen suuntautuneisuuden parhaimmilaan 91 prosenttisesti oikein.
https://www.google.fi/search?q=laura huhtasaari&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ved=0ahUKEwjF1uT5tYTWAhUqD5oKHflEBQIQiR4IgAE&biw=1536&bih=735
Mustikoita ja "piirakkaa"!
Somalit+on+olleet+tässä+maassa+jo+90-luvulta+saakka,+ovat+onnistuneet+saavuttamaan+alle+20%+työllistymisasteen+ja+loput+yli+80%+tästä+ryhmittymästä+elää+sosiaaliturvan+varassa.+Melkoinen+joukko+työllistyneistäkin+verovaroilla+ylläpidettävissä+somaliyhdistyksissä+sun+muissa,+hyysimässä+toisia+kaltaisiaan.
Nyt+tänne+lapettava+hiekkakulttiaines+maahantunkeutuja+porukka+on+saavuttamassa+samankaltaisia+työllistymis+urakehityksiä,+koko+maailman+sosiaalitoimistona+näille+toimiminen+saa+aikaan+tuota+todella+alhaista+työllistymisprosenttia+näiden+kohdalla.
Samaan+aikaan+kantasuomalaisilta+pitää+muka+leikata+entisestään+pois,+että+riittää+kultamunaisille+karvaperse+partalapsi+hiekkakultti+tulijoille+mannaa+lapettavaksi+kaksin+käsin+suvakki+vajakkien+toimesta+ali+baba+satuja+siinä+ohessa+ymmärtäväisesti+ja+suvaitsevaisesti+kuunnellen.
Meillä+on+unelma+porukan+mielestä+myös+näitä+torien+veitsien+heiluttelija+terroristi+murhaajia+pitää+ymmärtää+ja+lappaa+niille+entistä+enemmän+mannaa+ja+mammonaa,+maastakaan+niitä+ei+saa+enää+poistaa+kun+ne+kerran+on+tänne+saatu.
James Hirvisaari 1 Rasismihuutelu.
https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/v/t1.0-9/21105817_902514806570656_3566840915084788525_n.jpg?oh=8b100b45f10de264426f42372ba12710&oe=5A270DE0 Talousosaamista
Täydellistä!
https://youtu.be/sVEE3lpubIM
Sipilä on hyvää vauhtia liittymässä "kansanmurhaajien" riviin.
Hänen kutsumansa UUDET ASUKKAAT (talo pakolaisillle) Ovat jo tappaneet monta..AIVAN LIIAN MONTA SUOMALAISTA,Eikä se vielä riitä.Sipilä haluaa nähdä lisää verta...ja leipäjonoon kuollutta,ennenkuin,jos sittenkään ymmärtää erota.
JULKISUUDENPELKO ON JO KUITENKIN SAANUT OTTEEN....
SE merkitsee lopun alkua......
Sipilä lähtee kohta pakolaiseksi......
Matuleiriin viirakkoon.KUNNIAKONSULIKSI.
Kansanedustaja ihmettelee: Miten kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet voivat saada sosiaalitukia? – "Selvitykseen ja päivänvaloon"
Kaupin sairaalan vastaanottokeskus. Petteri Mäkinen
Kansanedustaja Sami Savio (ps) mukaan sosiaaliviranomaisten laittomasti maassa oleskeleville myöntämät tuet on nostettava päivänvaloon.
Savion mukaan sosiaaliviranomaisten epäillään maksaneen heille toimeentulotukea ilman laillista perustetta.
– Olen saanut yhteydenottoja kansalaisilta, jotka ovat huolestuneita sosiaaliviranomaisten laittomasti maassa oleville myöntämästä toimeentulotuesta. Myös osa sosiaalipalvelutyöntekijöistä näyttää olevan hämillään tilanteesta, toteaa ylöjärveläinen kansanedustaja Savio.
Savio viittaaIltalehden Näkökulma-juttuun, jossa kerrotaan sosiaaliviranomaisten vaikeuttavan poliisin työtä maksamalla laittomasti maassa oleskeleville toimeentulotukea ja asumistukea.
Juttuun haastatellun poliisin mukaan sosiaaliviranomaiset eivät myöskään anna poliisille tietoja laittomasti maassa olevista henkilöistä.
– Sosiaaliviranomaisten tehtävä on tarjota apua heikoimmassa asemassa oleville kansalaisillemme sosiaalitukien määräytymisperusteiden mukaisesti. Yhteiskuntamoraalin kannalta on kestämätöntä, jos yhteisiä verovarojamme käytetään Suomessa ilman laillista oikeutta oleskelevien henkilöiden ylläpitoon. Erityisen raskauttavaa on, jos auttamisen tarkoituksena on edistää viranomaisilta piilottelua. Mahdolliset väärinkäytökset tulee selvittää ja nostaa päivänvaloon, Savio vaatii
Nii että mitäkä että? Järetön oot ite!
MIKÄ VITTU TÄÄLTÄ POISTAA MIELIPITEITÄ?
Otsikointi on sikäli virheellinen että nyt ne kulut vasta alkavat -jokainen kolmansista maista (eli kehitysmaalainen) maksaa Norjassa tehdyn tutkimuksen mukaan elinaikanaan 500 000€uroa. Tämä siis keski-arvo ennenkuin joku ehtii vinkumaan jotain työssäkäyvistä maahantunkeutujista, ne hyvin harvalukuiset on otettu huomioon kyseisessä laskelmassa.
-Suomessa vastaavaa ennustetta ei ole saatu tehdyksi koska karmaisevat luvut halutaan pimittää -jos eroa Norjaan on niin se on ylöspäin koska täällä ns"pakolaisille" syydetään rahaa Norjaakin holtittomammin eikä työtä ole tarjolla edes niille harvoille siihin kykeneville/halukkaille kehitysmaalaisille.
PUOLI MILJOONAA PER'NASSU! MIETTIKÄÄ!
https://www.kansalainen.fi/somalitaustaiset-turvapaikanhakijat-osoittivat-mieltaan-lapissa/ Suomi ei ole Somalia
eniten vituttaa se että isänmaalisuudesta tehdään synti
Niin!
Ennen pidettiin isänmaallisena sellaista, joka puolusti suomea.
Nykyisin sellaisia, jotka antavat suomen vapaaehtoisesti ja päästävät vapaasti ilman tarkastuksia tulemaan rajojen sisäpuolelle.
https://youtu.be/K7mLywAqdfY
Video: Rajamäki kysyi RKP:ltä kantaa katupartiointiin – tyly vastaanotto
Sakari Rajamäki sai tylyn vastaanoton RKP:n teltalla eilen Lauttasaaressa, kun hän kysyi RKP:läisten kantaa katupartiontiin ja mainitsi nimen Soldiers of Odin.
Suomi 100-vuotta!
Tukholmassa mies tuomittiin pekonin syönnistä kolmen muslimin edessä
Tukholmalaismies joutuu maksamaan loukkaavasta pekonin syönnistä yli 500 euroa kullekin musliminaiselle sekä noin 950 euron sakot. Kaksi loukatuista musliminaisista oli saapunut Suomesta.
Ruotsissa on tapahtunut vakava pekonirikos, jonka selvittämiseen lainvalvontaviranomaiset ovat käyttäneet runsaasti resursseja kahden vuoden aikana. Pekonirikoksen uhreille määrättiin maksettavaksi tuntuvat korvaukset.
Pekonirikos
53-vuotias tukholmalaismies tuomittiin loukkauksesta kolmea musliminaista vastaan, joilla oli huivit. Loukkaus tapahtui Väsbyn ja Mårstän välillä. Rikoksen tehnyt mies otti rikoksessa käytetyn esineensä, muslimeita erityisesti loukkaavan pekonin, ja söi pekonia musliminaisten edessä sanoen jopa, että hän vihaa muslimeita.
Pekoni voi olla mahdollinen viharikoksen väline.
Rikos oli tapahtunut huhtikuussa 2015. Naiset ilmoittivat poliisille, että junassa mies oli esitellyt pekoneita ja syönyt sekä sanonut:
”Minä vihaan muslimeita. Pahukset arabit”.
Poliisi teki kahden vuoden aikana erittäin perusteellisen tutkimuksen vakavan rikoksen takia. Nyt rikoksesta epäilty sai tuomionsa.
Kaksi rikoksen uhriksi joutunutta musliminaista oli Suomesta ja kolmas oli Ruotsista Tukholman Kistan kaupunginosasta. Mies oli syönyt pekoneita mielenosoituksellisesti näiden naisten edessä. Kun naiset muuttivat paikkaansa, mies seurasi naisia. Loukkaus kesti useita minuutteja.
Poliisi teki perusteellisen tutkimuksen
Tuomioistuin katsoi poliisin perusteellisen esitutkinnan jälkeen, että kolme rikosuhria oli toimittanut täysin luotettavan aineiston ja poliisilla oli myös näyttöä todistajilta, mukaan lukien junan työntekijöiltä ja matkustajilta sekä valvontakuvia junasta. Vakavaa loukkausta tutkittiin perinpohjaisesti kaksi vuotta.
Ruotsi on päättänyt suojella rikoksen uhreja eikä rikostutkinnassa jätetty mitään epäselvyyksiä: kaikki tutkittiin, jotta musliminaisten kunniaa loukannut ryökäle saadaan vastuuseen.
Mies kiisti rikokset. Hän joutuu maksamaan 5000 kruunua (527 euroa) kullekin uhriksi joutuneelle naiselle. Lisäksi hän sai 9000 kruunun (950 euroa) sakot. Mies kiisti tekonsa ja sanoi vain halunneensa syödä pekoninsa Hänen halusi seurata naisia junassa vain pyytääkseen anteeksi, kun naiset olivat järkyttyneet.
Eikö hala-teurastus järkytä ketään?
Jussi Halla-aho osoittaa, että Juha Sipilä on kyvytön toimimaan Suomen pääministerinä
Sipilä on pihalla kuin lumiukko. Asia ei sinänsä ihmetytä. Pääministeriksi soveltuva ihminen ei olisi julkaissut lähi-itäläisille mainosta, jonka mukaan Suomen pääministeri majoittaa islamisteja. Se oli lupaus, jota Sipilä ei pitänyt, mutta aiheutti matu-vyöryn Suomeen.
Jussi Halla-aho kirjoittaa Facebook-sivullaan:
Pääministerin mukaan “valtaosa” turvapaikanhakijoista on “oikealla asialla”.
Kuitenkin valtaosa turvapaikanhakijoista saa kielteisen päätöksen turvapaikkahakemukseensa.
Viranomainen on siis todennut, että he ovat hakeneet turvapaikkaa ilman perustetta tai väärin perustein.
Juha Sipilä.
Samaan aikaan pääministeri korostaa, että suomalaisen viranomaisen ja oikeuslaitoksen päätöksiin on voitava luottaa.
Millä tavalla valtaosa turvapaikanhakijoista on “oikealla asialla”, jos valtaosa turvapaikanhakijoista hakee turvapaikkaa ilman perusteita tai väärin perustein?
Näkeekö pääministeri turvapaikkamenettelyn jonkinlaisena lottona, jonne aina sopii laittaa rivi vetämään? Joskus tärppää, joskus ei.
Mies tuomittiin tytön törkeästä raiskauksesta Kemijärvellä
Rikos Julkaistu 01.09.2017 13:43
pahoinpitely
Lapin käräjäoikeus tuomitsi perjantaina 24-vuotiaan miehen törkeistä seksuaalirikoksista kolmen vuoden ja kahden kuukauden vankeuteen. Uhri oli alle 16-vuotias tyttö.
Mies tuomittiin törkeästä raiskauksesta, sillä hän oli väkivaltaa käyttämällä pakottanut tytön sukupuoliyhteyteen.
Tuomio törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuli siitä, että mies oli ollut uhrin kanssa sukupuoliyhteydessä sekä suudellut ja lähettänyt seksuaalissävytteisiä viestejä.
Mies velvoitettiin korvaamaan uhrille kärsimyksestä 10 000 euroa sekä valtiolle oikeudenkäyntikuluja runsaat 3 400 euroa.
Juttua puitiin oikeudessa elokuussa suljetuin ovin. Rikokset tapahtuivat Kemijärvellä.
https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/mies-tuomittiin-tyton-torkeasta-raiskauksesta-kemijarvella/6559146#gs.0cYb4Pw
Omer Khalid Abbas Al-Gawwam tuomittiin lapsen törkeästä raiskauksesta Kemijärvellä
Uhri oli alle 16-vuotias tyttö.
06.09.2017 00:05, 6473 lukukertaa
Mtv.fi uutisoi, että Lapin käräjäoikeus tuomitsi perjantaina 24-vuotiaan miehen törkeistä seksuaalirikoksista kolmen vuoden ja kahden kuukauden vankeuteen.
Irakilainen Omer Khalid Abbas Al-Gawwam tuomittiin törkeästä raiskauksesta, sillä hän oli väkivaltaa käyttämällä pakottanut tytön sukupuoliyhteyteen.
Uhri oli alle 16-vuotias tyttö. Rikokset tapahtuivat Kemijärvellä.
Tuomio törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuli siitä, että mies oli ollut uhrin kanssa sukupuoliyhteydessä sekä suudellut ja lähettänyt seksuaalissävytteisiä viestejä.
Al-Gawwam velvoitettiin korvaamaan uhrille kärsimyksestä 10 000 euroa sekä valtiolle oikeudenkäyntikuluja runsaat 3 400 euroa.
Lähde: mtv.fi
Vapaavuoren rikokset
19.3.2017 14:09 Olavi Tupamaki Helsinki Jan Vapaavuori Pormestari Rikos 17 kommenttia ilmoita asiaton viesti
Hesarissa tänään sivu Jan Vapaavuoresta pormestari-ehdokkaana. Hesarille yllättävästi toi esiin Vapaavuoren tekemät rikokset ja niiden rangaistukset. Hesari yritti puolustella/ lieventää rikoksia sanomalla, että Vapaavuori teki ne myöhäisteininä. Mitä oikeasti tapahtui:
1982 Pahoinpitely: Nyrkkeilyä ja karatea harrastava 17-vuotias Vapaavuori hyökkäsi ilman mitään syytä 14-vuotiaan nuoren kimppuun ja ajoi tätä takaa sukkasillaan. Nyrkiniskuista uhrilta murtui nenä, löi päänsä katuun ja joutui sairaalaan. Vapaavuori puolusteli tekoaan humalatilallaan. Tuomio 1.5 kuukautta ehdollista ja 1 000 markkaa korvauksia.
1984 Varkaus: Täysi-ikäinen aikuinen 19-vuotias Vapaavuori kaveriporukan kanssa varasti tavaratalon eteisestä tavara-automaatteja rahoineen. Tuomio sakkoja (määrä?). Kuultuaan näistä rikoksista oikeusministeri Sauli Niinistö erotti hetken avustajanaan toimineen Vapaavuoren 1995. Tämän jälkeen Vapaavuori sai suojatyöpaikan kokoomuksen puoluetoimistossa kansainvälisten asiain sihteerinä.
2001 Rattijuopumus: 0.9 promillen humalassa liikenteessä. Tuomio sakkoja 11 430 markkaa ja ajo-kielto (pituus?).
Eikä tässä vielä kaikki.
Kuulemma siitoskyvytön.
V.n suvakkilehmät ,heillä ei ole maamme arvot kohdalla.
http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/09/07/soo-jyvaskylan-vokissa-poltettu-raamattuja-raystaasta-roikkui-elaimen-raato-katso-kuvat/ miten kempassa? kristinuskoon kääntyi muutama lois
https://d1wst0behutosd.cloudfront.net/videos/4226693/10428740.480p.mp4?Expires=1505029678&Signature=ZlRLda6TcydnnMHqk1C5UtzUocj1hoQ5DhEoDmCZx2glriYVhQ1guTINpwn4~YSMBgEO1uW~OXLFqP~Gli3IS9a9B8fHxGc0JKbWq-uZOT2j2YS0RBJrxx62-NbyGH4YgHPgUpuSlqhMDmEngxwIuly11cX7jHoLH9EqumxVmT5rqFjhiXZTZhfvNpjqhARSSJX-vBympaLw6bzQpmhfVM0JTUmauXS7-548H8hFXGQMg1a5lG8f7c7nXcW32ofEK7fjaHAeYY4KVM~FapiiId8pZ4CWND087Z3o0hB-mDBG3Mab4sIjK1hG0yhvSpjWW0Aro01QxmaolnTylktEgQ__&Key-Pair-Id=APKAJJ6WELAPEP47UKWQ
Videolla 17-vuotiaaksi itseään väittävä Fahad Firas keskustelee pääministeri Juha Sipilän kanssa, joka kuuntelee Fahadin juttuja uskoen joka sanan.
Onko mahdollista, että on monta henkilöllisyyttä ja kaikilla nostaa sosiaalitukia vaikka eri paikkakunnilla?
On!
Mutta on tehokkaampi keino niillä kerätä rahaa.
Heiän kaikkien tulot on yhteisiä.
Esim.
Samassa kerrostalossa jos asuu 20 pakolaisperhettä? Jokainen perhe saisi 5000€ kk. Yhteensä. Yhden perheen tulot käytetään kaikkien perheiden kesken ruuan ostoon ja toisen perheen tulot käytetään muihin kuluihin. Loput joko säästetään tai lähetetään ulkomaille heidän sukulaisille.
Tämä on faktaa!
Että he osaavat keinotella ja kusettaa suomalaista yhteiskuntaa, jota moni suomalainen ei voi tajuta sitä, miten meitä pidetään tyhmänä ja nauretaan selän takana.
Voitte pitää tätä kirjoitusta idioottina?
Mutta he pitää meitä vielä tyhmempinä.
Perussuomalaiset: Paperittomien majoittaminen tai palvelujen järjestäminen vesittävät turvapaikkajärjestelmän uskottavuuden sekä houkuttelevat Suomeen ihmisiä, joilla ei ole laillisia edellytyksiä tulla maahan. Paras tapa auttaa laittomasti maassa olevia on poistaa heidät maasta mahdollisimman nopeasti.
Pitääkö paikkansa että Torvisella on kolme toimistoa jotka tehtailevat valituksia
hylätyistä turvapaikoista ???
Ainahan näillä loikkareilla on ketunhäntä kainalossa.
ENSIMMÄISET TOIMENPITEET PAKOLAISTEN SAAVUTTUA / 1. VIIKKO
Pakolaiset haetaan lentokentältä (autoon mukaan lämpimiä vaatteita ja vähän ruokaa).
Avainten jakaminen ja koteihin vieminen.
Heti Vastaanottoon varataan riittävästi henkilöitä (lentokentällä ohjaus ja linja- autoon saattaminen).
Jokaisen kotona tulisi olla saapumispäivänä joku työntekijä/ystävä ohjaamassa (esim. wc, sänky, jääkaappi,
valokatkaisin – ystäväperheitä ohjeistetaan etukäteen miten toimia).
Asumisinfo 1 päivä saapumisesta Pakolaistyöntekijät yhdessä asuntotoimen kanssa pitävät asumiseen liittyvä infon joko jokaiselle erikseen asuntokohtaisesti tai kaikille kerralla.
Nostetaan pankista rahaa ja käydään ruokakaupassa. 1 päivä saapumisesta Sosiaalitoimistosta tehdään
kaikille etukäteen toimeentulotukipäätökset, jotta rahaa saadaan nostaa heti pankista ja saadaan ostaa
ruokaa kaupasta.
Maistraatissa käynnit. 1-2 päivää saapumisesta Sosiaaliohjaaja varaa kaikille ajat ja tulkit, ulkomaalaisen
rekisteröintilomakkeet on esitäytetty, maistraatissa lomakkeen tarkistus ja allekirjoitus.
Sosiaalitoimistoon kopiot jokaisen henkilöllisyystodistuksesta.
Toimeentulotukihakemuksen täyttö ja tarvittaessa päivähoitohakemuksen täyttö.
1-2 päivää saapumisesta sosiaaliohjaaja lasten ilmoittaminen ala- ja yläkouluhin. Ohjaus tarvittaessa kotona/virastoissa/kaupassa jne.
2-3 päivää saapumisesta – Sosiaaliohjaaja, maahanmuuttopalvelujen tiimin työntekijät ja perhetyöntekijät antavat ohjausta.
Erilaiset infotilaisuudet (esim. asuminen, raha/oma talous ja viranomaisasiointi)
2-3 päivää saapumisesta – jatkuu koko ensimmäisen vuoden. Moniammatillisena yhteistyönä osana Suomistarttia.
Asuntotoimistossa käynti asiakkaat kuittaavat asuntonsa
3-4 päivää saapumisesta Aluksi maahanmuutto-palvelujen tiimin työntekijät ovat kuitanneet asuntojen avaimet, joten nyt vuokrasopimusten haltijat käyvät kuittaamassa avaimet itselleen.
Terveystarkastukset Noin 1 viikko saapumisesta Terveystarkastukset aloitetaanheti kun mahdollista. Kun terveystarkastukset on tehty voivat ala- ja yläkouluikäiset lapset mennä kouluihin ja yli 17- vuotiaat aloittaa. Suomistartissa (tarkastuksiin ja niiden tuloksiin voi kulua aikaa 1-2 kuukautta).
Ja siiderivalaat jakavat näille perää!
Kymmenillä kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneilla riskiluokitus – ”Ovat osoittaneet radikalisoitumisen merkkejä”
Ja suvakkilutkat piilottelee näitä kodeissaan mihin myös Virheet ja vasurit kannustaa.
Hmm, kuuluu geeneihin, ei ne mitenkään radikalisoidu noin vain se on sisään rakennettu ominaisuus. On kummallista, kun suomalaiset eivät radikalisoinnu, vaikka ruoka on kerjäämisessä.
Mikko Paatero: Maailmojen syleily pilannut turvallisuustyön – Seuraava massamurha Suomessa vain ajan kysymys
Nyt jo toinen pahoinpitely yläkoulussa Alahärmässä tänään – yhteensä neljä turvapaikanhakijaa otettu kiinni
http://www.nykysuomi.com/wp-content/uploads/2017/05/pakolainen2-800x445.jpg
http://www.nykysuomi.com/wp-content/uploads/2017/09/utajärvi.jpg
http://www.nykysuomi.com/wp-content/uploads/2016/09/Poliisi1.jpg
Utajärven kotouttamissuunnitelma vuosille 2015-2019. Muutama silmiinpistävä kohta suunnitelmassa. Esimerkiksi 1 päivä pakolaisten saapumisen jälkeen käydään nostamassa rahaa ja käydään kaupassa. Sosiaalitoimistosta
https://www.facebook.com/hannu.wallberg/videos/10208214992790469/
Oma kansa jonottaa leipää!
http://www.uusisuomi.fi/
https://kuvat.uusisuomi.fi/sites/default/files/imagecache/artikkelikuva_std/kuvat/laurahuht.jpg
Laura Huhtasaari lehdille: ”Minä sen sijaan olen vihainen, erittäin vihainen”
https://kuvat.uusisuomi.fi/sites/default/files/imagecache/artikkelikuva_std/kuvat/laurahuht.jpg
ULKOMAAT
Tsekin pääministeri: Emme halua maahamme enää lisää muslimeja
JUHA-PEKKA TIKKA 6.9.2017 klo 23:54 (päivitetty 6.9.2017 klo 23:54)
Bohuslav Sobotka sanoo nähneensä muissa maissa tarpeeksi, mitä laaja islamilainen väestö aiheuttaa.
Bohuslav Sobotka.http://d3sd9qpucc1g5p.cloudfront.net/scaler/7f81e5e71f60c8bbb84f40c4e092b37a9efd88fdfb953f3d92c42ce749010d28
(Wiki Commons David Sedlecky)
Tsekin tasavallan pääministeri Bohuslav Sobotka sanoo itävaltalaisen Die Pressen haastattelussa suoraan, että hänen maassaan ei haluta enää kasvavaa muslimiväestöä.
Sobotkan mukaan hänestä olisi arvostettavaa, jos Eurooppa suojelisi ulkorajaansa paremmin. Pakolaisten ottamisen tulisi hänen mielestään aina olla vastaavien kansallisuuksien valtioiden asia.
Terrorismista, rikoksista ja seksuaalisista hyökkäyksistä kysyttäessä Sobotka vastasi näin:
– Me näemme myös Euroopassa usein ongelmia eri kulttuurisesta tai uskonnollisesta ympäristöstä tulevien ihmisten integraatiossa.
Pääministeri huomautti maansa auttavan pakolaiskriisin torjuntaa tukemalla Libyan rannikkovartiostoa ja pakolaisleirejä. Tsekin tasavalta myös on lähettänyt poliiseja auttamaan Balkanille rajojen vartioinnissa.
Mailaa Printtaa
Miten jotku päättäjät/ihmiset ovat noin höynäytettävissä, uskovat kaiken mitä matut/mamut sanovat...meidät on opetettu elämään rehellisesti, valehtelu ei kuulu sivistykseen jne. siksi menee aikaa, kun jotku ymmärtää kuinka heitä vedätetään. Koti/koulukasvatus on retuperällä ja jatkossa suomalaisetkin valehtelee, laiskostuu jne.
Jussi Halla-aho sarkastisena: Tulee turvallinen olo, kun tietää, että asiat ovat näin hyvissä käsissä
10.9.2017 100A 97 Views 2 Comments
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho linkkasi Facebookissaan Juhana Vartiaisen twiitin, ja kirjoittaa seuraavasti:
”Poliisi on perinteisesti ollut yksi kansalaisten eniten arvostamista instituutioista. Joku siellä organisaatiossa ilmeisesti kokee tämän ongelmaksi ja yrittää korjata asian.
Ylikomisario Jari Taponen kertoo twitter-seinällään, että on hyvä ajatus pitää täysi-ikäisiä jihadisteja koulussa 14-vuotiaiden suomalaislasten seassa. Koulut ovat kuulemma siitä huolimatta turvallisia, koska niissä on ammattitaitoinen opetushenkilökunta.
Mitenköhän opetushenkilökunta olisi tilanteeseen puuttunut, jos Turussa iskenyt sotalapsi olisikin päättänyt toteuttaa islamiin liittymättömän yksittäistapauksen torin sijasta luokkahuoneessa? Kysymys voi tulla vielä vastattavaksi, koska hän ei ollut ainoa laatuansa.
Samaan aikaan kokoomuksen aivo Juhana Vartiainen kertoo twitterissä terroristien olevan ”pikemminkin tuuliajolla olevia lapsia ja nuoria ja orpoja kuin mitään uskonoppineita ja kulttuurisotureita” ja että nämä tarvitsevat ”lähinnä hoivaa ja koulua”.
Tulee turvallinen olo, kun tietää, että asiat ovat näin hyvissä käsissä.”
Lähde: Facebook
Päivän Byrokraatti -palkinnon saavat sisäministeriö ja Vantaan kaupunki, jotka ehdottavat, että Syyriasta palaavat ISIS-taistelijat saisivat muita nopeamman ohituskaistan sosiaaliturvaan ja muihin yhteiskunnan palveluihin. Ehdotuksella mahdollisesti kompensoidaan puutteita tavassa, jolla Suomi kohteli omien sotiensa veteraaneja.
Moni ISIS-taistelija on tehnyt islamistisen kalifaatin nimissä hirvittäviä terroritekoja siviiliväestöä vastaan ja syyllistynyt esimerkiksi summittaisiin massateloituksiin, teatraalisiin päiden katkaisuihin ja naisten pakottamiseen seksiorjiksi. Kukaan ei pysty jatkamaan tällaisia hirmutekoja loputtomiin ilman huomattavaa vaaraa traumatisoitumisesta, joten vanhan terroristin palauttaminen yhteiskuntaan vaatii hellää kättä.
– Taistelualueelta palaavan yhteiskuntaan integroitumisen kannalta on keskeistä saada hänen elämäänsä liittyvät perusasiat, kuten asunto ja toimeentulo, kuntoon, ministeriön ehdotuksessa kerrotaan.
Vantaan kaupunki on antanut sisäministeriön ehdotukseen lausunnon, jossa huomautetaan, että palvelujärjestelmästä puuttuu taistelualueelta palaaville tarvittava ”erityispalvelu ja erityiskohtelu”.
– Riskinä on, että kyseessä oleva ryhmä jää kokonaan vaille tarvitsemiaan palveluita, jos ”ohituskaistaa” ei kehitetä.
Myös THL:n lausunnossa suhtaudutaan positiivisesti ”erityiseen tukeen” taistelualueelta palaaville vierastaistelijoille. Eläköityneen pääjohtajan Pekka Puskan siirtyminen politiikkaan ei siis ole pelätyllä tavalla romuttanut THL:n omaksumien linjausten älyttömyyttä.
Sisäministeriö myöntää, että oikeustajun kannalta voi olla ongelma myöntää ISIS:in luota palanneille ”ohituskaista” yhteiskunnan palveluihin, kun muut kansalaiset joutuvat jonottamaan pitkään esimerkiksi asuntoa.
Samaan aikaan Iso-Britanniassa valtio on omaksunut juuri päinvastaisen linjan. Britit peruuttavat kansalaisuuden ja poistavat oleskeluluvat kaikilta ISIS:n toimintaan osallistuneilta. Yhdysvallat taas katsoo sellaisten kansalaistensa, jotka ovat taistelleet ISIS:in riveissä, syyllistyneen maanpetokseen.
ISIS-taistelijoiden paluuta odotellessa meillä olisi koekappaleena tarjolla muutama Turussa pienimuotoisemmin toiminut terroristi. Ehkä sisäministeriö ja Vantaan kaupunki voisivat harjoitella palvelemalla ensin heitä, ja käyttää sitten kertyneitä kokemuksia hyväksi kokeneempien terroristien palkitsemisessa?
IS 30.8.2017
Email, RSS PB RSS feed emailiin
inShare2
4 Comments
author avatar
Bogreol 2 viikkoa ago
Vastaa
Näyttää siltä, että avoimuus ei Suomessa ole edistynyt rajojen avoimena pitämisestä huolimatta, ja elämme itse rakentamassamme kaiken hyväksyvässä ’lintukodossa’. Kun muu Eurooppa alkaa tulla järkiinsä kotiin palaavien terroristien kohtelussa, Suomen vieraanvaraisuus ei koskaan petä. Vieraat ensin! Poliitikot voivat luottaa kantasuomalaisten nöyryyteen, kansalaiset on aivopesty niin hyvin monikulttuurisuuden ihanuuteen, että sen edestä ollaan valmiita joustamaan ja luopumaan omista eduista. Viis kustannuksista, velkaa saa ja kansa on valmis kiristämään vyötä näiden urhojen takia.
author avatar
Juha 2 viikkoa ago
Vastaa
Ehkä olen pessimisti, mutta henkilö vaikuttaa radikalisoituneelta ja toimet sen estämiseksi ovat myöhässä, kun henkilö on jo ollut reissulla katkaisemassa päitä.
author avatar
Toisinajattelija 2 viikkoa ago
Vastaa
Ongelma ovat kotimaiset yhden passin kaverit, mahdollisesti Afrikan sarvesta. Mitä heidän kanssa pitäisi tehdä? Lisää pumpulia ja kotouttamismiljoonia…kyllä ne huomaavat lopulta integroitumisen edut? Voi helvetti tätä hulluutta. Missä ihmeen pilvilinnassa päättäjämme elävät? Onneksi on poliittinen vastaus tähänkin mielettömyyteen. Tätä eivät pysty loputtomasti teeskentelemään hiljaiseksi edes hyvää tarkoittavat kukkahatut.
author avatar
Karl energy 2 viikkoa ago
Vastaa
Miten suomalainen pääsisi Suomeen turvaipaikanhakijaksi ? Riittääkö jos tuhoaa passin ja tulee Ruotsin puolelta. Voisi vaikka lisäbonuksena mainita että on ollut aidiksen taistelija ja raiskaanut ja tappanut. Saisko näillä eväillä kaupungin vuokra-asunnon ?
Leave a Comment
Viimeisimmät artikkelit
PAB: Demokraatin päätoimittaja ehdottaa Macronin uudistuksia Suomeenkin
PAB: Tuomo Luoman sanoin, vain yrittäminen ja vapaa kilpailu luovat hyvinvointia
PAB: Uusiutunut Pressiklubi on television parasta keskustelua
Poliisi vastasi PB:n kysymykseen 41 päivän jälkeen. Päädyimme tekemään työn heidän puolestaan.
PAB: Euroopan Unionin tuomioistuin antamassa huutia Suomen exit tax -viritelmille
PB: Long Island Iced Tean vaatima erikoislupa…
PB: Sanni Grahn-Laasonen rakentaa koulutusjärjestelmää kympin tytöille
ISIS-veteraaneille ohituskaista sosiaaliturvaan ja asuntojonoihin
PB: Pääministeri Sipilä petti lupauksensa, poliittisten palkintovirkojen korruptioperinne jatkuu
PB: Helsingin metron uudet opasteet. Haluatko ostaa vokaalin?
Byrokraattinen arkistoko
Yle: Sipilä valmis nostamaan pakolaiskiintiön väliaikaisesti 2000:een – aikoo ajaa asiaa eteenpäin
Julkaistu: 11.9. 10:37
Jaa663
Twiittaa
Sähköposti
Pääministeri Juha Sipilä (kesk) kertoo aikovansa viedä pakolaiskiintiöiden kavsttamista aktiivisesti eteenpäin EU:ssa.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk) olisi valmis nostamaan Suomen pakolaiskiintiön väliaikaisesti 2 000:een nykyisestä 750:stä. Sipilä kertoi asiasta Ylen Haloo Eurooppa -sarjan haastattelussa.
Sipilä kertoo haluavansa päättää asiasta korotetuista kiintiöistä Suomen hallituksen sijaan EU-tasolla. Hän kertoi myös aikovansa viedä asiaa aktiivisesti eteenpäin.
Kiintiön kasvattamista on ehdottanut kesällä myös sisäministeri Paula Risikko (kok), tosin hän ehdotti kiintiön nostamista nykyisestä vähemmän, vain 1 050:een.
Aiheesta oli määrä päättää elokuun lopun budjettiriihessä, mutta kiintiön kasvattaminen tyssäsi Sinisen eduskuntaryhmän vastustukseen. Ulkoministeri Timo Soini (sin) kertoi jo heinäkuussa vastustavansa pakolaiskiintiön kasvattamista.
Sipilän mukaan Suomen pakolaiskiintiö on tällä hetkellä jo melko suuri suhteessa muihin EU-maihin.
IS
Jaa663
Twiittaa
Sipilällä vituuuttaa palaute mitä saa ja siksipä laukoo paskaaaa. Kepulaisissakin kiehuu.
Sipilä on päättänyt upottaa Kepun. haitanneeko tuo?
Halla-aho ei osta pääministerin ja sinisten erimielisyyttä pakolaiskiintiöistä - "Pelkkää teatteria"
Tänään klo 18:56
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho epäilee pääministerin pakolaiskiintiöpuheita sinisten kanssa etukäteen sovituksi.
Sekä perussuomalaiset että puolueesta loikannut sininen eduskuntaryhmä vastustavat pääministeri Juha Sipilän puheita pakolaiskiintiön kasvattamisesta.
Sipilän mukaan Suomen kiintiötä voisi väliaikaisesti kasvattaa 2 000 pakolaiseen.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho vihjailee, että ehdotus on poliittista teatteria.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho epäilee Sipilän ja sinisten sopineen ehdotuksen antavan sinisille mahdollisuuden profiloitua
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho epäilee Sipilän ja sinisten sopineen ehdotuksen antavan sinisille mahdollisuuden profiloitua "tiukan linjan" kannattajina. AOP
Kesän ja syksyn aikana varsinkin sosiaalisessa mediassa kärkkäästi yhteen ottaneet perussuomalaiset ja puolueesta loikanneet nykyisen sinisen eduskuntaryhmän edustajat näyttävät löytäneen yhteisen näkemyksen ainakin yhdestä aiheesta: pakolaiskiintiöstä.
Sekä sinisten Eurooppa- ja kulttuuriministeri Sampo Terho että perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho lähettivät maanantaina tiedotteet, joissa molemmissa suhtaudutaan kriittisesti pääministeri Juha Sipilän (kesk) puheisiin Suomen pakolaiskiintiön kasvattamisesta.
Sipilä totesi maanantaina julkaistussa Ylen haastattelussa olevansa valmis nostamaan Suomen kiintiön väliaikaisesti jopa 2 000 pakolaiseen. Pääministeri totesi haluavansa päättää korotetuista kiintiöistä EU-tasolla ja hän aikoo viedä asiaa aktiivisesti eteenpäin.
Terhon tiedotteessa tosin ei mainita pääministeriä, ainoastaan hallituskumppanipuolueet.
- Pakolaiskiintiötä on eri yhteyksissä ehdotettu nostettavaksi sekä keskustan että kokoomuksen taholta. Sininen tulevaisuus ei nykytilanteessa kannata ajatusta, tiedotteessa kirjoitetaan.
Sinisen eduskuntaryhmän Eurooppa- ja kulttuuriministeri Sampo Terho vastustaa hallituskumppaninsa pakolaispuheita.
Sinisen eduskuntaryhmän Eurooppa- ja kulttuuriministeri Sampo Terho vastustaa hallituskumppaninsa pakolaispuheita. AOP
Terhon mukaan "pakolaiskiintiön maltillisesta nostamisesta voidaan keskustella sitten, kun maahanmuuttojärjestelmän kustannukset on saatu paremmin hallintaan".
Terhon ja sinisten mielestä turvapaikkahakemuksia pitäisi alkaa käsitellä jo EU-alueen ulkopuolella.
- Turvapaikkahakemusten käsittely Euroopan ulkopuolella tulisi vastaanottaville yhteiskunnille edullisemmaksi, jolloin resursseja voitaisiin uudelleenkohdentaa esimerkiksi lähtöalueiden humanitaarisiin tarpeisiin, Terho toteaa.
"Mahdollisuus profiloitua"
Perussuomalaisten Jussi Halla-aho muistuttaa omassa tiedotteessa kiintiöpakolaisten olevan "pienen mittaluokan kysymys" verrattuna Suomeen saapuviin turvapaikanhakijoihin, mutta hän pitää Sipilän ehdotusta "vastuuttomana ja symbolisesti merkittävänä".
- Ensinnäkin Suomi on yksi harvoista EU-maista, jotka ovat toteuttaneet täysimääräisesti osuutensa Italiaan ja Kreikkaan tulleiden turvapaikanhakijoiden sisäisistä siirroista. Toiseksi Suomi oli vuonna 2015 väkilukuun suhteutettuna yksi keskeisistä turvapaikanhakijoiden kohdemaista. Kolmanneksi turvapaikanhakijoiden vuotuinen määrä on edelleen lähes kaksinkertainen suhteessa vuoden 2015 kriisiä edeltäneeseen tasoon, Halla-aho listaa.
Halla-aho kirjoittaa turvapaikanhakijoiden vastaanoton ja kotouttamisen maksavan valtiolle satoja miljoonia euroja joka vuosi.
- Nämä menot voidaan rahoittaa vain velkaa ottamalla tai julkisen vallan perustehtäviä leikkaamalla.
- Vähin, mitä vastuullinen hallitus voisi tässä tilanteessa tehdä, on Tanskan hallituksen tavoin lopettaa kiintiöpakolaisten vastaanoton toistaiseksi. Kiintiöpakolaisjärjestelmä luotiin aikana, jolloin Suomeen hakeutui spontaaneja turvapaikanhakijoita hyvin vähän, mutta maailma on muuttunut.
Halla-aho vihjaa tiedotteensa lopussa Sipilän pakolaiskiintiöpuheiden ja sinisten nopean vastareaktion olevan enemmän poliittista teatteria kuin aitoa hallituksen sisäistä erimielisyyttä.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk) kertoi maanantaina Ylen haastattelussa olevansa valmis nostamaan Suomen pakolaiskiintiötä. http://static.iltalehti.fi/politiikka/sipilakesaranta1_pi.jpg Norsun vittu!
Pääministeri Juha Sipilä (kesk) kertoi maanantaina Ylen haastattelussa olevansa valmis nostamaan Suomen pakolaiskiintiötä. TOMMI PARKKONEN
- Perussuomalaiset toivovat, että pääministerin puheet pakolaiskiintiön nostosta ovat pelkkää teatteria, jolla halutaan antaa hallituksen äänettömänä yhtiömiehenä toimiville ”sinisille” mahdollisuus profiloitua ”tiukan linjan” kannattajina. Mikäli näin ei kuitenkaan ole, on syytä epäillä pääministerin arvostelukykyä.
TOMMI PARKKONEN
[email protected]
Orpo+kirjoittaa,+että+hänen+vaimonsa+tekee+työtä+“virkamiehenä+oikeuslaitoksessa”.+Yksikään+valtamedian+toimittaja+ei+ole+vielä+uskaltanut+kysyä,+mitä+Niina+Kanniainen-Orpo+tekee+työkseen.
Ainakin+keväällä+2016+Niina+Kanniainen-Orpo+oli+Ilta-Sanomien+jutun+mukaan+töissä+maahanmuuttovirastossa.
Kuvankaappaus+todistelutarkoituksessa:+Ilta-Sanomat+11.06.2016.
Kuvankaappaus+todistelutarkoituksessa:+Ilta-Sanomat+11.06.2016.
Maahanmuuttovirasto+kuuluu+sisäministeriön+hallinnonalaan.+Petteri+Orpo+oli+siis+sisäministerinä+maahanmuuttoviraston+ylin+pomo.
Kukaan+ei+voi+väittää,+että+hänen+vaimonsa+olisi+ollut+epäpätevä+virkaan,+sillä+juristin+tutkinto+on+enemmän+kuin+riittävä+maahanmuuttoviraston+ylitarkastajan+koulutukseksi,+mutta+antaahan+se+kivasti+lisää+itseluottamusta+työpaikkahaastattelussa,+kun+tietää+hakevansa+duuniin+aviomiehensä+alaisuudessa+olevaan+lafkaan.
Yksikään+valtamedian+toimittaja+ei+ole+myöskään+uskaltanut+kysyä,+paljonko+Niina+Kanniainen-Orpo+saa+palkkaa+maahanmuuttoviraston+ylitarkastajana.+Tai+paljonko+sai,+jos+on+jo+siirtynyt+parempiin+tehtäviin.
Vuonna+2014+maahanmuuttoviraston+ylitarkastajan+alkupalkka+oli+3816,54+euroa,+johon+maksettiin+heti+henkilökohtaista+lisää+18%+eli+yhteensä+alkupalkkana+4500+euroa.+Neljän+kuukauden+koeajan+jälkeen+henkilökohtainen+lisä+nousee+korkeintaan+50+prosenttiin,+eli+palkaksi+tulee+maksimissaan+5700+euroa.
Eli+muutama+euro+näyttää+sittenkin+Niina+Kanniainen-Orpon+pussiin+kilahtaneen+turvapaikanhakijatulvan+ansiosta.
https://static.mvlehti.net/uploads/2017/09/Maahanmuuttoviraston-ylitarkastajan-palkka.jpg
Hussein Khavari itki oikeudessa: hänen oma elämä on pilattu
EU:n korkean virkamiehen tyttären Maria Ladenburgerin murhannut ”Afganistanissa syntynyt” Hussein Khavari on tänään itkenyt Freiburgin oikeudessa ja pyytänyt anteeksiantoa. Hänen oma elämänsä on pilattu.
11.09.2017 17:44, 8153 lukukertaa
Hussein Khavari ei itkenyt sitä, että Maria Ladenburger raiskattiin ja murhattiin, vaan että hänen oma elämänsä meni piloille.
Tähän saakka Hussein Khavari on esiintynyt alaikäisenä, nyt hänen ikänsä on varmistunut vähintään 22 vuoden ikäiseksi. Väitetty syntymä Afganistanissa on myös epävarma. Hänen on epäilty olevan myös Irakista. Hänellä ei ole mitään henkilöpapereita.
Hussein Khavari on katuvainen, koska hän on jäänyt kiinni ja pilannut oman elämänsä.
Surullinen elämäntarina
Hussein Khavari selittää, että hän oli polttanut yöllä hassista ja nähnyt 19-vuotiaan Marian, raiskanut hänet, tappanut ja hukuttanut syvään veteen. Hän oli ollut vain pettynyt, kun hänet oli poistettu baarista humalaisena. Hän tapasi vahingossa Marian, joka oli huutanut, kun kaatui pyörällä.
Itkevä Khavari kertoo:
”Kun minä näin, kuinka kaunis hän on, halusin seksiä hänen kanssaan”.
Hussein Khavari kertoi oikeudessa pyytävänsä anteeksi Marian perheeltä ja toivovan, että voisi peruuttaa sen, mikä teki:
”Mitä olen tehnyt, olen siitä surullinen sydämeni pohjasta”, minkä jälkeen hän pyyhkäisi kyyneleet kasvoiltaan ja lisäsi: ”Minä elän tämän tuskan kanssa ja teko tuhosi minun elämäni”.
Joelle Hussein Khavari oli vienyt murhatun tytön vain siksi, että halusi vain puhdistaa itsensä tytön verestä.
Yritti murhata myös Kreikassa
Hussein Khavari oli yrittänyt aiemin murhaa Korfulla vuonna 2013, jolloin hänet pidätettiin ja tuomittiin kymmeneksi vuodeksi vankeuteen, mutta Kreikka vapautti hänet vankilasta niin nopeasti etteivät edes Saksan viranomaiset tienneet mitään nuoren miehen menneisyydestä. Hussein Khavari anoi Saksassa turvapaikkaa.
Korfulla Hussein oli heittänyt 20 vuotiaan tytön kalliolta. Tuo tyttö selvisi kuitenkin ihmeellisesti ja pystyi tunnistamaan Hussein Khavarin.
Hussein Khavari on kertonut, että hän syntyi Afganistanissa. Väitettä on voimakkaasti epäilty. Mies saapui Saksaan laittomasti ”alaikäisenä” turvapaikanhakijana marraskuussa 2015. Raiskattuaan ja murhattuaan Hussein Khavari väitti poliisille pidätyksen hetkellä, että hän olisi 17 vuotta vanha. Hänellä ei ollut mitään henkilöllisyyspapereita saapuessaan Saksaan.
Lääketieteellisten tutkimusten mukaan Hussein Khavari oli vähintään 22 vuoden ikäinen jälkimmäisen rikoksen hetkellä.
Hussein Khavarin hirmutekoa on pidetty Angela Merkelin avointen rajojen politiikan rajuna ja rumana ilmentymänä.
Lähteet: Allah’s Willing Executioners; Milo ; Daily Mail
T102/MV
[email protected]
Sipilän iltarukous!
Koko Belgia shokissa: Pidetty pormestari löytyi kuolleena hautausmaalta – kurkku viilletty auki
http://is.mediadelivery.io/img/1920/afdc720d161947c9a7d6cbbe50559249.jpg.webp
Tilaa IS Extra
Tuoreimmat
Päivän lehti
Lähetä vihje tai kuva
Yhteystiedot
Älypää
Äkkilähdöt
Työpaikat
TV-ohjelmat
Iltasanomat
UUTISET
ETUSIVU
UUTISET
VIIHDE
URHEILU
TALOUS
LIFESTYLE
SÄÄ
ISTV
DIGI
AUTOT
EXTRA
JUURI NYT: Mamma Mia! -musikaalissa mukana yllätysnimiä: Paula Vesala, Laura Voutilainen, ja Tomi Metsäketo
IS Vilnassa: Esittikö Putin
uhkavaatimuksen Liettuan
presidentille Suomessa?
9:34 Vuoden 2010 tapahtumat Helsingissä ovat nousseet hiertämään Liettuan ja Venäjän välejä juuri ennen Zapad 2017- sotaharjoituksen alkamista. Lue lisää ›
Apina ei saanut tekijänoikeuksia
Pidä suomalaisia vain tyhminä.
Sitähän me olemme.
Muistakaa äänestää.
https://mvlehti.net/2017/09/16/mita-valehteleva-valtamedia-yrittaa-salata-orpon-vaimosta/
Orpo+kirjoittaa,+että+hänen+vaimonsa+tekee+työtä+“virkamiehenä+oikeuslaitoksessa”.+Yksikään+valtamedian+toimittaja+ei+ole+vielä+uskaltanut+kysyä,+mitä+Niina+Kanniainen-Orpo+tekee+työkseen.
Ainakin+keväällä+2016+Niina+Kanniainen-Orpo+oli+Ilta-Sanomien+jutun+mukaan+töissä+maahanmuuttovirastossa.
Kuvankaappaus+todistelutarkoituksessa:+Ilta-Sanomat+11.06.2016.
Kuvankaappaus+todistelutarkoituksessa:+Ilta-Sanomat+11.06.2016.
Maahanmuuttovirasto+kuuluu+sisäministeriön+hallinnonalaan.+Petteri+Orpo+oli+siis+sisäministerinä+maahanmuuttoviraston+ylin+pomo.
Kukaan+ei+voi+väittää,+että+hänen+vaimonsa+olisi+ollut+epäpätevä+virkaan,+sillä+juristin+tutkinto+on+enemmän+kuin+riittävä+maahanmuuttoviraston+ylitarkastajan+koulutukseksi,+mutta+antaahan+se+kivasti+lisää+itseluottamusta+työpaikkahaastattelussa,+kun+tietää+hakevansa+duuniin+aviomiehensä+alaisuudessa+olevaan+lafkaan.
Yksikään+valtamedian+toimittaja+ei+ole+myöskään+uskaltanut+kysyä,+paljonko+Niina+Kanniainen-Orpo+saa+palkkaa+maahanmuuttoviraston+ylitarkastajana.+Tai+paljonko+sai,+jos+on+jo+siirtynyt+parempiin+tehtäviin.
Vuonna+2014+maahanmuuttoviraston+ylitarkastajan+alkupalkka+oli+3816,54+euroa,+johon+maksettiin+heti+henkilökohtaista+lisää+18%+eli+yhteensä+alkupalkkana+4500+euroa.+Neljän+kuukauden+koeajan+jälkeen+henkilökohtainen+lisä+nousee+korkeintaan+50+prosenttiin,+eli+palkaksi+tulee+maksimissaan+5700+euroa.
Eli+muutama+euro+näyttää+sittenkin+Niina+Kanniainen-Orpon+pussiin+kilahtaneen+turvapaikanhakijatulvan+ansiosta.
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/442069-hammaslaakari-kypsyi-verorahojen-tuhlaukseen-onko-heille-kerrottu-ettei-kantavaesto
Hammaslääkäri kypsyi verorahojen tuhlaukseen – "Onko heille kerrottu, ettei kantaväestö saa ilmaista hoitoa?"
Yksityisellä terveysasemalla työskentelevä hammaslääkäri kummastelee, miksi turvapaikanhakijoita ei ohjata tulemaan heille varattuun hoitoon,
Kuvituskuva http://www.helsinginuutiset.fi/sites/default/files/styles/article/public/turvikset2_26.jpg?itok=598NbJnT
Nimimerkin suojissa Helsingin Sanomien mielipidesivuille kirjoittava hammaslääkäri ihmettelee, miksi kymmenet turvapaikanhakijat jättävät jatkuvasti tulematta heille varattuun ja verorahoista kustannettavaan hammashoitoon.
Yksityisellä hammaslääkäriasemalla Helsingissä työskentelevän lääkärin mukaan jopa kolmannes turvapaikanhakijoista jättää tulematta vastaanotolle sovittuun aikaan.
Lääkärin mukaan tilanne on jatkunut samankaltaisena jo pitkään.
– Sopimuksen nojalla hoidamme vastaanottokeskuksista lähetettävien, päivittäin kymmenien turvapaikanhakijoiden akuutteja hammasvaivoja etupäässä juurihoidolla, paikkaamalla ja poistamalla hampaita. Valitettavasti noin 30 prosenttia varatuista ajoista jää käyttämättä, koska asiakkaat eivät tule paikalle. Taas istuin kaksi tuntia tyhjän panttina, koska jokainen kolmesta vastaanottokeskuksesta varatusta ajasta jäi käyttämättä ilman ennakkoperuutusta. Tilanne on samanlainen myös muiden hammaslääkäriemme kohdalla, lääkäri kirjoittaa.
Lääkärin mukaan verorahoja palaa hukkaan, kun myös tulkeille maksetaan täysi korvaus peruuttamattomista ajoista. Myös hoitaja on varattu hoitoa varten. Lisäksi hammaslääkäriasema perii 45 euron peruutusmaksun.
– Asiakkaalle varataan uusi aika, joka jää usein uudelleen käyttämättä ilman peruutusta, lääkäri ihmettelee.
Lääkäri sanoo seuraavansa tilannetta vihaisena.
Lääkärin kritiikki kohdistuu vastaanottokeskuksiin."
Hänen kritiikkinsä kohdistuu vastaanottokeskuksiin, joilta hän haluaisi vastauksen, miksi niin monet asiakkaat jättävät tulematta hoitoon.
– Onko turvapaikanhakijoille kerrottu, ettei kantaväestö saa ilmaista hammashoitoa yksityisellä puolella, vaikka kyseessä olisi akuutti hoito? Suhtaudun turvapaikanhakijoiden vastaanottamiseen hyvin myönteisesti, mutta tällaista veroeurojen tuhlausta ja lääkärien ajan haaskausta en voi hyväksyä, lääkäri kirjoittaa.
Onko Orvolla monta hammaslääkärisukulaista?
Kommentit
Tolkun lääkäri, mutta on
Pe 7.10.2016 - 07.33
Tolkun lääkäri, mutta on vaarana, että itseään älykkäänä pitävät taiteilijat leimaavat hänet autistiseksi rasistiksi.
Totuuden Ministeriö
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi Ilmoita asiaton
Veit jalat suustani. Sama
Pe 7.10.2016 - 07.39
Veit jalat suustani. Sama kävi mielessäni.
minake
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi Ilmoita asiaton
Totta. Paleface saattaa tehdä
Pe 7.10.2016 - 10.09
Totta. Paleface saattaa tehdä uuden videon jossa on murhaaja (Puotilassa murhattu vanhus) ja on muuten myös Arhinmäkikin, samassa kuvassa vielä. Tuomitsevat vielä lääkärin rasistina.
Arhinmäen kannattaisi kyllä tuomita Antifan toimet. Ja jännä ettei mediat kerro tästä mitään. Auta armias jos perussuomalainen olisi vastaavalla videolla, Soinilta olisi jo kuristettu tuomitseminen. Ai niin mutta rasismin pelko...
jarik
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi Ilmoita asiaton
Kas, ULLATUS! Sensuuri iskee
Pe 7.10.2016 - 10.23
Kas, ULLATUS! Sensuuri iskee täälläkin. Mutta kukin voi googlata: puotila murha video
Luulisi ettei edellä mainituissa sanoissa ole mitään kiellettyä?
jarik
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi Ilmoita asiaton
40e sakko tai seuraava aika
Pe 7.10.2016 - 21.03
40e sakko tai seuraava aika 2kk päähän.
Alfoin Oraakkeli
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi Ilmoita asiaton
Itse autoin joku aika sitten
Pe 7.10.2016 - 07.41
Itse autoin joku aika sitten ilmeisesti turvapaikanhakijaa löytämään Hammaspeikko-lääkäriasemaa. Olen lähistöllä töissä, Hammaspeikko on Hietaniemenkadulla. Turvapaikanhakijalle annettu kartta oli täysin kelvoton, se oli erittäin pieni, siihen oli merkitty vain joitakin katujen nimiä, ja nekin erittäin pienellä ja epäselvästi. Kaupunkia tuntemattomalle hammaslääkäriaseman löytäminen oli vähintään haastavaa. Johtuisiko tämä aikojen käyttämättä jättäminen mahdollisesti jostain tällaisesta syystä? Eli paremmat liikkumisohjeet hakijoille. Tämäkin miespolo oli kävelemässä täysin väärään suuntaan, ennen kuin uskalsi minulta kysyä neuvoa.
rlkiuru
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi Ilmoita asiaton
Suomi on pieni läntti
Pe 7.10.2016 - 09.23
Suomi on pieni läntti maailmankartalla ja osas ne silti tänne. Helsinki on todella pieni verrattuna niihin kaupunkeihin josta he tulivat. Kaikilla on älypuhelimet kartalla varustettuna.
Kyllä he löytävät perille jos vain viitsivät.
Asioista perillä oleva
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi Ilmoita asiaton
Tällä miehellä ei ollut
Pe 7.10.2016 - 09.47
Tällä miehellä ei ollut puhelinta, eikä hän osannut oikein englantiakaan. En ota kantaa siihen, pitääkö turvapaikanhakijoille järjestää hammashoito. Mutta jos siis päätetään järjestää, pitäisi minusta huolehtia siitä, että osaavat mennä sinne, minne pitää. Muuten menee rahaa paljon hukkaan.
rlkiuru
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi Ilmoita asiaton
Meitä yksinkertaisia
Pe 7.10.2016 - 10.42
Meitä yksinkertaisia suomalaisia valistettiin viime syksyn turvapaikkatulvan aikana tulijoiden uusinta mallia olevien älypuhelinten osalta seuraavasti: "Lähi-idän alueella älypuhelin on arkinen väline. Älypuhelimet eivät ole Lähi-idässä kateutta herättävä ylellisyys, vaan niitä on ihan jokaisella vähänkään tienaavalla. Puhelimella pidetään yhteyttä perheeseen ja kavereihin. Sieltä katsotaan tärkeitä tietoja, selvitetään aikatauluja ja mitä milloinkin". (Lähteet: Yle Uutisten Lähi-idän kirjeenvaihtaja Marika Kataja-Lian, Suomen Punaisen Ristin Hämeen piirin toiminnanjohtaja Pentti Savolainen / kioski.yle.fi / 8.9.2015 klo 14:35
RLKIURU: Vikahan on aina
Pe 7.10.2016 - 07.52
RLKIURU: Vikahan on aina meissä tai jossain meidän tekemissä kartoissa, ohjeissa, neuvoissa jne jne jne. Ei toki ikinään pakolaisissa. Kun kartat ja neuvot ovat niin huonoja, pitäisikö valtion ottaa taas pari sataa miljoonaa lainaa jotta kotoutus ja kartat saadaan sellaiselle tolalle että lukutaidottoman aivokirugitastronautit osaavat sinne meidän maksamaan hammashoitoonsa.
Kulttuuristahan tuo myöhästely ei toki johdu.
For official use only
Ja kun ei osata lukea ohjeita eikä tulkkeja ole saatavilla..
Turvapaikkaturisteilla ei ole mitään muuta kuin aikaa. Luulisi, että luku- ja kirjoitustaito etenisivät hurjalla tahdilla, kun siihen on käytettävissä kaik
Luule vain!
Kuinka monen turvapaikan hakijan kuvittelet opiskelevan suomen kieltä?
Suurin osa ei edes osaa lukea, eikä kirjoittaa omalla kielellään edes.
Totuus paljastui vasta viikko sitten suomalaisille.
Jokaisesta sadasta turvapaikan hakijasta 10 opiskelee suomen kieltä. Ja loput makaa ja haisee vokeissa ja nauttii suomalaisesta etuuksista.
https://youtu.be/6-lk5kSsxko
Siinäpä tiivistetysti taas 1 viikko!
Tähänastinen terrrorismi on Suomessa ollut peruSsuomalois vetoista. Muistele Hennalan pomeja ja polttopuloja hetelleet KKK:n terroristit ja Kouvolan polttopullo isku, tai Helsingin rautatientorin polttopulloiskut.
Kaikki peruSterroristien tekemiä.
Turun isku oli yksittäisen kostaja sekopään kohellusta. Sitä vaan tutkittiin terroristisena tekona.
Niinkö?
Toivottavasti kävelet jonkun matun puukkoon seuraavissa terrori iskuissa
Mies kuristi kaksin käsin ja löi raskaana ollutta naista vatsaan – Keskenmenon saanut vaimo puolusti miestään oikeudessa
RIKOS JULKAISTU 20.09.2017 05:54
Kuvituskuva. pahoinpitely väkivalta lyönti isku nyrkki perheväkivalta
Kuvituskuva.
colourbox.com
Espoon käräjäoikeus on tuominnut 29-vuotiaan miehen ehdolliseen vankeuteen kolmesta vaimoonsa kohdistuneesta pahoinpitelystä.
Oikeuden mukaan mies pahoinpiteli vaimoaan eri tavoin pariskunnan yhteisessä kodissa Espoossa. Hänet tuomittiin eilen 50 päiväksi ehdolliseen vankeuteen.
Tuomion mukaan mies kuristi naista kaksin käsin kurkusta niin, ettei hän saanut henkeä. Kuristamisen jälkeen mies löi vielä naista nyrkeillä päähän. Kivun lisäksi naiselle tuli pahoinpitelystä kasvoihin punaisia läikkiä ja hänen kasvonsa vihersivät. Kuristaminen tapahtui joulukuussa 2015.
Mainos (uutinen jatkuu alla)https://im.mtv.fi/image/5322430/landscape16_9/1024/576/9369baee65e0d92441d3a3a59a39c891/Wl/kuvituskuva-pahoinpitely-vakivalta-lyonti-isku-nyrkki-perhevakivalta.jpg
Alkuvuonna 2016 mies pahoinpiteli vaimoaan uudelleen lyömällä häntä nyrkillä poskeen.
Kesäkuussa 2016 mies puolestaan löi vaimoaan nyrkillä vatsaan ja takaraivoon. Nainen oli tuolloin seitsemännellä viikolla raskaana, ja hän sai pahoinpitelyn jälkeen keskenmenon. Oikeus kuitenkin totesi, että miehen ei näytetty aiheuttaneen keskenmenoa lyönnillään.
Lääkärinlausunnon mukaan keskenmeno voi aiheutua lyönneistä vatsan alueelle, mutta lyöntien pitäisi olla hyvin voimakkaita ja kohdistua alavatsalle. Käräjäoikeus ei pitänyt todennäköisenä sitä, että keskenmeno olisi johtunut nimenomaan lyönneistä.
Todistaja: Suhde oli "sairas"
Oikeudessa mies kiisti syytteet. Hän kertoi, että aluksi avioliitto vaimon kanssa oli sujunut hyvin. Miehen mukaan naisen perhe oli kuitenkin käyttäytynyt huonosti häntä kohtaan ja hänelle oli tullut myös sanallisia riitoja vaimonsa kanssa.
Mies kiisti olleensa väkivaltainen vaimoaan kohtaan ja kertoi, että naisella oli ollut aikaisemminkin keskenmenoja.
Todistajana oikeudessa kuullun naisen siskon mukaan avioparin suhde oli ollut alusta asti "sairas". Sisko kertoi oikeudelle, että mies oli sairaalloisen mustasukkainen ja hän haukkui, syyllisti ja alisti vaimoaan. Todistajan mukaan vaimo ei voinut edes tehdä töitä miehen mustasukkaisuuden vuoksi.
Todistajan mukaan mies oli vaimonsa kanssa yhdessä vain saadakseen oleskeluluvan Suomeen. Miehellä oli ollut lähestymiskieltokin vaimoaan kohtaan, mutta nainen palasi sen jälkeen miehensä luo.
Vaimon kertomus muuttui
Vaimo kiisti oikeudessa, että aviomies olisi alistanut tai lyönyt häntä. Nainen kertoi olleensa masentunut äitinsä kuoleman ja keskenmenon vuoksi, eikä hän edes oman kertomansa mukaan muistanut kaikkea mitä oli tapahtunut.
Nainen kertoi yrittävänsä vain keskittyä elämään nykyhetkessä. Naisen mukaan aviopari asui edelleen yhdessä eikä hän halunnut romuttaa miehensä tulevaisuutta.
Poliisin esitutkinnassa nainen vielä kertoi miehensä kuristaneen ja pahoinpidelleen häntä. Oikeus epäilikin, että mies oli painostanut naista muuttamaan kertomustaan oikeudessa, mutta nainen kiisti sen.
Mies oli huolissaan oleskeluluvastaan
Oikeuden mukaan pahoinpitelyt olivat hyvin moitittavia erityisesti kuristamisen ja päähän nyrkillä lyömisen osalta. Tämän vuoksi oikeus katsoi, että pelkkä sakkorangaistus ei riitä 29-vuotiaan miehen rangaistukseksi.
Mies ilmaisi oikeudelle huolensa siitä, että hän menettäisi oleskelulupansa Suomessa, jos hänet tuomittaisiin asiassa.
Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että koska rangaistus ei ole kovin ankara, ei oleskeluluvan menettämistä tuomion seurauksena voida pitää varmana. Tämän vuoksi oikeus ei ottanut oleskeluluvan menettämistä huomioon rangaistusta kohtuullistavana seikkana.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
https://mvlehti.net/2017/09/23/todiste-petteri-orpo-ja-niina-kanniainen-orpo-ovat-valehtelijoita-ja-vaaran-ilmiannon-tekijoita/
Todiste: Petteri Orpo ja Niina Kanniainen-Orpo ovat valehtelijoita ja väärän ilmiannon tekijöitä
https://hommaforum.org/index.php/topic,123054.msg2733552.html#msg2733552
Tosin Turun sekä muihin hallinto-oikeuksiin on palkattu lisää määräaikaisia
esittelijöitä, koska turvapaikanhakijoiden valitukset ovat tukkineet systeemin.
Todennäköisesti firma perustettu matuvyöryä silmällä pitäen jo 6.2.2015, vyöryhän oli päättäjien (myös eduskunnan persujen) tiedossa jo 2014. Mutta Petterille lankesikin ministerin pesti, niin firman on annettu jäädä unholaan ihan häveliäisyyssyistä ja vaimolle puliveivattu virka migriin.
Ketjussa Vokkiteollinen kompleksi, rahastajat! asiaa on käsitelty.
Joo!
Nyt tänään on vihervasurit jättänyt eduskuntaan lakialoitteen.
Joka sisältö on presidentin hakeutumisen ehdokkaaksi.
Vihervasurit haluaa nyt ei suomalaista presidentiksi. Ja rikoslaissa ei saa olla esteenä myös.
Siis suomen presidentiksi voi hakea vaikka terroristi jos menee lakialoite läpi.
Politiikka
Viikon 3. reagoiduin
Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli 22.8.2017 kokouksessaan laittomasti maassa olevien sote-palveluita. Laittomasti maassa olevien (paperittomien) palvelut haluttiin lautakunnassa nyt laajentaa vastaamaan turvapaikanhakijoiden saamia palveluita.
Se tarkoittaa perussuomalaisten helsinkiläisen kaupunginvaltuutettu Mari Rantasen mukaan sitä, että kaikki laittomasti maassa olevat kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat ovat oikeutettuja perusterveydenhuollon palveluihin, erikoissairaanhoitoon, lääkityksiin, terveystarkastuksiin, rokotuksiin, suun terveydenhuoltoon, tartuntatautien seulontaan, mielenterveyspalveluihin, sosiaalipalveluihin ja kouluterveydenhuoltoon.
Palveluita mainostetaan eri kielillä
Lisäksi lautakunta halusi, että Helsinki tuottaa myös maksutonta oikeudellista neuvontaa tässä yhteydessä.
– On huomioitava myös ehdotukseen läpi mennyt kirjaus, joka toteaa, ettei maksukyvyttömyys saa vaikuttaa palveluiden saantiin ja tämä voitaneen tässä yhteydessä tulkita maksuttomuudeksi. Kyseisiä palveluja tulee myös mainostaa mm. kaupungin nettisivuilla monilla kielillä, kuten arabia, somali, bulgaria ja romania, sanoo perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri.
– Tein asiasta kirjallisen kysymyksen, jossa kysyin, mitä ministeriö aikoo tehdä sille epäkohdalle, että kunnat laajentavat ja markkinoivat sote-palvelujaan laittomasti maassa oleskeleville ja lisäävät houkutusta jäädä Suomeen samaan aikaan, kun valtio pohtii, miten laittomasti maassa olevat saadaan säilöön ja ulos maasta.
”Tätäkö äänestäjät halusivat?”
Meri sai ministeriltä vastauksen, jossa mm. todetaan, että ”kunnilla on edelleen mahdollisuus omilla päätöksillään laajentaa laittomasti maassa olevien oikeutta terveyspalveluihin.”
– Mielestäni tämä tilanne on hyvin hämmentävä. Hallitus pyrkii saamaan laittomasti maassa olevat pois, ennen kuin he esimerkiksi radikalisoituvat ja muuttuvat vaaraksi yleiselle turvallisuudelle. Samaan aikaan pääkaupunki, jossa on eniten turvapaikanhakijoita, harkitsee, lisääkö se laittomasti maassa oleville vetovoimatekijöitä ja terveyspalveluita. Tätäkö äänestäjät kevään kuntavaaleissa halusivat? Meri kysyy.
Suomelle kustannukset pakolaisista ovat mittaamattomat. Ei suomi auta juurikaan oman väestönsä hädän alaisia.
Pakolaisten kotimaahansa palautus on kallista. Turun puukotuksen uhrien kuntoutus on kallista.
Puukottajan linnassa olo maksaa.
Pakolaisten ruokkiminen. Miten suomella on vara tällaiseen.
Kuitenkin suomessa moni täysveri suomalainen elää köyhyys rajalla, käy leipä jonoissa.
Onko pakko ollut käyttää oman maan ja kaikki veron maksajien rahat pakolaisille.
Halonen osoitti tyytymättömyyttään Niinistön menettelyyn vuonna 2013. Halonen oli huolestunut presidenttien eläkkeiden pienenemisestä, koska ex-presidenttien eläkkeet on sidottu istuvan tasavallan presidentin palkkioon. Halonen oli myös huolissaan, että johtajien palkkojen alentaminen johtaisi keskusteluun yleiseen palkkatason alentamiseksi.
Halosen kulut
Entä Sauli Niinistön edeltäjän Tarja Halosen meikkaus- ja kampaajapalvelut?
Vuosittainen määrärahan käyttö tähän tarkoitukseen oli Tasavallan presidentin kanslian tietojen mukaan seuraava: vuonna 2007 yhteensä 785,80 euroa, vuonna 2008 yhteensä 667,80 euroa, vuonna 2009 yhteensä 2261,88 euroa, vuonna 2010 yhteensä 0 euroa, vuonna 2011 yhteensä 2998,10 euroa ja vuonna 2012 yhteensä 344,40 euroa.
Kalliiksi kansalle tulee tämäkin "suvakki"!
Totta!
Sekin Terroristi nisti ei istu kuin 5 vuotta siitä terrori teostaan. Tai vapautetaan hetkellisen mielijohteen vuoksi?
Lisäksi sille maksetaan sitten vapauduttuaan valtion korvaukset inhilmillisistä kärsimyksistään.
Halla-ahon mukaan turvapaikanhakijoille pitäisi rakentaa parakkikylä, jonne heidät majoitettaisiin.
- Yksi toteuttamiskelpoinen keino leikata vastaanottokustannuksia, ehkäistä turvapaikanhakijoilla tehtävää tilanvuokrausbisnestä ja vähentää Suomen houkuttelevuutta olisi rakentaa Ruotsin vastaisen rajan välittömään läheisyyteen valtava parakkikylä, johon kaikki hakijat sijoitettaisiin hakemusten koko käsittelyn ajaksi. Majoitustilat minimistandardeilla ja kaikki rahallinen tuki pois, Halla-aho linjaa lähettämässään tiedotteessa.
Halla-ahon mukaan näin muut kuin todellista hätää pakenevat tulijat palaisivat viikon kuluessa Ruotsiin.
- Kun Ruotsi ei enää pystyisi tuuppaamaan tulijoita Suomen riesaksi, se joutuisi valvomaan Tanskan vastaista rajaansa ja Tanska omaa etelärajaansa. Sisärajojen valvonta ja epäterveiden vetovoimatekijöiden purkaminen ovat ainoa keino lopettaa hallitsematon tilanne ja turvapaikkashoppailu EU:n sisäll
Jussi Halla-aho: Turvapaikanhakijoilta rahalliset tuet pois
Torstai 24.9.2015 klo 21.43
Perussuomalaisten euroedustaja Jussi Halla-aho esitti torstaina oman ratkaisunsa Suomen turvapaikanhakijakriisiin.
Kertoo käyttävänsä maahanmuuttajiin paksuimpia neuloja - "Ne vinkuu kun niitä piikitetään"!
Pitäähän ne paksut neulatkin käyttää!
Kiva työ,hänellä!
Taisi vinkuttaja saada loparit,pääsee samojen etujen piiriin kuin vinkutettu.Perustoimeentuloon.
Kempeleen Bobrikov pelkää henkensä edestä! – Pelkääkö Sipilä kansallismielisiä vai muhamettilaisia? – Vai molempia?
Pääministerin turvatoimia on kiristetty rajusti. Pelolle on annettu valta. Se salataan kansalta, että pelkääkö Sipilä rauhan uskonnon kasvatteja vai haittamaahanmuuttoa vastustavia kansalaisia. Molemmilla kansanryhmillä on varmasti syynsä vihata patologisesti valehtelevaa pääministeriä.
Pitikö olla taas joku "alkukantainen" kilpailija,voi viwttu!
Meni ilta pilalle,ei yksi kossupullo nriittänyt!
Mikä eroittaa ;IHMISEN apinasta:VÄLIMERI!
Koti Kempeleessä!
"Lestat" asialla!
https://static.ilcdn.fi/ulkomaat/hunnutetujuhon01102017_ul.jpg
Itävallan huntukielto astui voimaan - koskee myös arabituristeja
Sunnuntai 1.10.2017 klo 10.18
Itävallassa on tänään tullut voimaan laki, joka kieltää kasvojen peittämisen ja siis myös musliminaisten niqab-hunnun käyttämisen julkisilla paikoilla, kertoo BBC.
Kasvojen pitää jatkossa näkyä Itävallassa hiusrajasta leukaan. Kuvituskuva. (ALL OVER PRESS)
Useissa muissa EU-maissa on voimassa samantyyppinen kielto. Ranska ja Belgia kielsivät kasvot peittävän burkan käytön vuonna 2011.
STT
https://youtu.be/bBUJNbLa4ko
https://www.youtube.com/watch?v=cQ6v0KDOP6I
Espanjan poliisi on kommentoinut sitä vastaan esitettyjä syytöksiä liiallisesta voimankäytöstä Katalonian itsenäisyysäänestyksen aikana tänään.
Tällaistako on tulossa muihinkin EU-maihin?