salaisuus pinnan alla

black_butterfly

varmaan tyhmä kysymys, mutta löytyykö kohtalontovereita? Avioliittomme on hyvä,rakastamme toisiamme, emme petä, emme riitele rahasta, vietämme aikaa yhdessä ja erikseen, enimmillään erikseen puolison todella haastavien työaikojen takia ja onhan se välillä ihan mukavaa puolin ja toisin nähdä ystäviään ilman puolisota/ ja toisaalta myös viettää isolla poppoolla iltaa puoliso mukana. Ja kun olemme yhdessä, teemme mukavia juttuja joista kumpikin pitää, kahdenkeskeisiä koti-iltoja unohtamatta .Luottamus pelaa , huumori pelaa,,Kuulostaa hyvältä, eikö totta?
Moni läheinenkin on sanonut että olemme niin unelmapari jne. Ehkä niin, mutta kolikolla on myös kääntöpuolensa.
Pinnan alla kytee. Jo pidemmän aikaa ollut molemminpuolista suoranaista tiuskimista ihan normaaleista asioista, empatia ollut kortilla ( enemmän vielä puolison puolelta), muutaman kerran joutunut lähtemään kävelemään kämpästä kesellä yötä, kun ilmapiiri on tooooodella kireä, ihan älyttömistä asioista riitelyä ( ei kuitenkaan koskaan fyysistä) eli kaikki on henkistä. ja mikä pahinta, aina kaikki riidat pitää lakaista maton alle, niistä ei puhuta, ei koskaan, sillä se mikä on tapahntunut, on tapahtunut eikä siihen pidä enää palata,, tämä tekee minut surullikseksi, sillä olen itse yrittänyt selvittää riitojamme.
Onko tämä tämmöinen ohimenevää, onko tämä joku tietyn vuoden aviokriisi, onko tälläinen yleistä ja voiko tämä vielä kohentua? muutama vuosi liittoa takana. Asiallista keskustelua toivosin.

19

655

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kummallinenkertomus

      No mistä riidat alkaa? Hoitakaa pois se ongelma mistä riitaannutte. Asettelet jotenkin tarinan kummaan valoon? Miksi pitää salata jos sulla riitaa puolison kanssa? Esitätkö siis muille ja elät kulissia? Kyllä minä kerron jos olen riidellyt puolison kanssa parhaalle kaverille ja hän tukea. Miehet ovat niin erilaisia ja näkevät asian toisin. Samoin ystäväni kertoo heidän riidoista. Sinä se hoidat riidat niin että ne tulee korjatuksi. Neuvoa voit pyytää ystävältä joka kokenut samoja juttuja.

      • black_butterfly

        En sanonut salaavani niitä. Olen puhunut niistä muutaman luotettavan ystävän kanssa, siinäpä se ongelma piileekin että puolison kanssa kun yrittää asiat selvittää, niin hän ei halua niistä puhua, asiat pitää vain lakaista maton alle ja unohtaa. Se tuottaa sitten oman ahdistuksensa, kun mieltäpainavista asioista ei voida sitten puhua, ajatukset kasaantuvat ja uuden riidan puhjetessa ne aiemmat selvittämättömät asiat kulkeutuvat mukaan ja auttaako se jotain? no ei, päinvastoin. Mutta en ole myöskään sellainen joka esim. facebookissa käy julkista keskustelua suhdeongelmista. Olen siis muuten tyytyväinen liittoomme, mutta tämä twisti on vaan ikävä.
        Eli mikä tässä nyt oli sitten outoa?
        En tietenkään elä siinä pumpulimaisessa unelmassa, ettei suhteissa olisi säröjä, tottakai niitä on, jokaisessa suhteesa omansa.
        Lähinnä vaan olisin kaivannut kohtalontovereilta ajatuksia siitä, kuinka ovat hoitaneet/ kestäneet tilanteet jossa toinen osapuoli ei suostu asioita selvittämään.


    • mekkk

      Voi olla että se puoliso joka tiuskii enemmän ja aloittaa sen niin voi olla hänellä on toinen kiikarissa tai jotain muuta juttua ta isitten huomannut että ei olisi kannatanut naimisiin mennä. Tiuskijalla on yleensä jotain salattavaa jossain asiassa.

    • 35vuottanaimisissa

      Kyllä toisen olemus ja oleminen tympäisee aina jossain vaiheessa, se miten sen ilmaisee on sitten toinen juttu. Tuossa toisessa ketjussa kerroin kuinka tapanani on mököttää ja sain (pyytämättä) ohjeita parisuhteeseemme ja käyttäytymiseeni. No, mökötän yhä edelleen silloin kun tunnen sen aiheelliseksi.

      Mutta itse asiaan....huonoja aikoja on kaikissa parisuhteissa. Se on luultavasti täysi fakta. Huonot ajat vaikuttavat ilmapiiriin ja kummankin hyvinvointiin ja siksi niistä kannattaisi keskustella. Jos toinen ei osaa, pysty tai halua, niin luultavasti osaa ainakin kuunnella. Voisit siis kertoa omat tuntemuksesi ja ajatuksesi, siis viesteillä "minusta tuntuu, ajattelen jne" eli ns. mina-viestein, silloin luutavimmin puolisosikin kuuntelee kun ei koe, että hanta syyllistetään tilanteesta.

      Me emme voi muuttaa toista. Minunkin puolisoni on sellainen, joka ei halua vatvoa asioita; se mikä on ollutta, on mennyttä, on hänen periaatteensa. Huonompia aikoja hän hyvittelee teoillaan, kun taas mina enemmän kallistun keskustelun puolelle, joskin yksin on hankalaa keskustella....

      Kuullostaa, että teillä on hyvin toimiva ja ihana parisuhde. Teillä on paljon elementtejä, jotka puuttuvat monesta suhteesta. Vastoinkäymiset kuuluvat parisuhteeseen ja niiden sietäminen sekä käsittely ja niistä selviäminen mittaavat parisuhteen tilan.

    • ainaeiolehelppoa

      On kohtalon tovereita paljonkin. Yleensä asiat todellakin jää selvittämättä, joska naiset ovat outoja. Se johtuu niiden fysiikasta, koska niillä on ne kk-kierrot. On muitakin asioita tietenkin.
      Olisi hyvä yrittää puhua kuitenkin. Sanoa vaikka, että tuli paha mieli "siitä ja siitä".
      Myös että ei jaksa, jos ei suju.
      Syitä on monia, joista voi johtua nämä asiat.
      On hyvä palata sen omansa kanssa siihen kysymykseen aina ja loputtomasti, että te rakastitte toisianne. Niin pitäisi olla vieläkin. Onko joku muuttunut.
      Miten voin olla parempi jne.
      Mutta muista, vaikka kävelisit käsilläsi ja emännällä on kk.aika, niin mikään ei ole helppoa. Ei ne naiset sitä tahallaan tee. Se on vaan mukana elämässä.
      Kysy , kysy ja kysy. Halaa ja pidä hyvänä ohimennenkin.

      • eufrosyn

        Kaunis kirjoitus ❤


    • hyvääavioliittoa

      Hyvin tyypillinen miehen suhtautuminen riitoihin eli ei halua riidellä, jotenkin yrittää vältellä sitä. Oma tilanteeni oli vuosikausia tälläinen, mies torjui ja mitätöi minun halun keskustella asioista. En enään puhunut riidan aiheista, vaan aloin puhumaan keskustelun ja komminikoinnin opettelusta, niin pikkuhiljaa mieskin oppi, et voi riidellä rakentavasti. Tärkeintä on, ettei syytä toista osapuolta, vaan kertoo miltä itsestä tuntuu ja pitää siitä kiinni. Ahdistus loppuu kun et ota vastuuta miehesi käyttäytymisestä, vaan vain omastasi.

    • huolestunutmies

      Tuossa hyvä esimerkki mihin avioliitto voi johtaa, päälisin puolin kaikki kunnossa mutta kulisseissa kiehuu. En ole aviossa mutta kyllä se samalla tavalla voi kiehua ihan parisuhteessakin, tosin helpompi lähteä kävelemään kun ei olla aviossa. Riitoja ei kannata lakaista maton alle siellä ne sitten muhiin kun ei sovita ja viimeinen virhe mennä vihaisena sänkyyn kuten avopuolisoni monesti tekee vaikka minä haluaisin väsyneenäkin puhua asiat selviksi. Monesti minä ainakin yritän naistani rauhoitella, sillä kun on tapana räjähtää aika herkästi ja usein. Äkkipikainen nainen sanoisin jolla ei pitkää sytyslankaa ole, on kyllä ollut mihin lie hävinnyt perheelämän aikana.

    • popåou

      Voi tuohon saat vielä tottua. Kenenkäs kanssa puolisosi sitten pitäisi voida kiukutella jos ei sinun. Oma eukko räjähtelee mitä ihmeellisimmistä ja pienimmistä seikoista. No, sovintoseksi on ihan kivaa.

    • mies_on_sopuisa

      Mies on ehkä huono riitelemään siitä syystä, että mies on enemmän fyysinen. Nainen taas sosiaalinen.
      Tyhmä ihminen riitelee.
      Mies tietää, että riitely on tuhon tie. Nainen ei tyhmyyttään tajua sitä.
      Ei naisia turhaan sanota tyhmiksi.

    • tämäkinkäytyläpi

      Riitely ja nahistelu kuuluu asiaan ja kyllä se tappelukin kuuluu kunhan ei fyysiseksi käy. Avovaimolla tuo alkoholi aiheuttaa tai on aiheittanut agressiivisuutta, on aika ajoin pirun paha suustaan ja silloin ei kannata vastaan väittää parempi vaan olla hiljaa.

      • ÄlkääSietäköRiitaa

        Minusta riitely ja nahistelu, sen paremmin kuin tappelukaan, ei kuulu aikuisten parisuhteeseen. Itse olen vielä todella tempperamenttinen ihminen ja monihan mieltää sen riidanhakuisuudeksi, joka ei todellakaan pidä paikkaansa.
        Nautin suunnattomasti parisuhteestani, jossa nauretaan, halataan, rakastetaan ja riehutaankin.
        Toki on niitäkin päiviä kun toinen on sairas tai muuten vain väsynyt. Silloin passataan ja yritetään piristää sitä toista, annetaan levätä.
        Onneksi mieheni on samanlainen ettei siis halua riidellä mistään turhasta. Toki meillä on eri näkemyksiä asioihin, mutta ei niistä ole vielä näinä 25v aikana riitaa saatu aikaiseksi, vaan ihan keskustelemalla ne on saatu ratkottua.


    • jätäanalysoinnit_elä

      Kehut että avioliittonne on hyvä ja plaap plaap plaap ja sitten.. kaameeta natinaa.
      Jos avioliittonne olisi oikeesti hyvä, et ruikuttaisi täällä. Piste.

      Ja kaiken huippuna sulla oli tuo, että sä lähdet keskellä yötä ulos, jos asiat ei mee sun mieltä myöden! Siis häh! Jos minä olisin sinä, sanoisin, että sori nyt me ollaan eri mieltä tästä asiasta, on myöhä, nyt mä meen nukkumaan. Pistäisin pään tyynyyn, unta palloon ja se riita olis siinä.

      Etkö sä kestä yhtään pientä erimielisyyttä puolisos kanssa?
      Onko sun pakko saada kaikki asiat puitua puhki ennen kuin oot tyytyväinen?
      Mä ainaski tajuun sen, että mun ei tartte olla kaikissa asioissa samaa mieltä, ja joskus toinen voi ja saa suuttua tussahtaa mitättömistäki jutuista. Ei se maailmaa eikä parisuhdetta kaada. Eikä sellasii tarttee analysoida ja pureskella enää toisena päivänä. Unohdetaan tussahdukset ja ollaan hyvissä väleissä ja rakkaita.

    • Hei.

      Avioliitossa, pitkässä parisuhteessa on niin monenlaisia vaiheita, oikeastaan onneksi. Ja jokainen parisuhde on omanlaisensa, koska me ihmiset olemme erilaisia. Lähtökohtamme, historiamme, oma perhemallimme, toiveemme, pelkomme ja tapamme sekä tempperamenttimme, kaikki vaikuttaa. Ja kun kaksi erilaista asettuu elämään yhdessä, on aika selvää, että sattuu ja tapahtuu, ollaanhan yhdessä virkeänä ja väsyneenä, iloisena ja huonolla tuulella.

      Erimielisyyksiä ja riitaakin mahtuu yhdessä elämiseen. Keskustelu on tärkeätä, näin ajattelen, ettei jää asiat painamaan ja tuomaan kireitä tunnelmaa. Ei se aina helppoa ole, mutta tarpeellista on opetella puhumaan vaikeistakin asioista ja hankalina aikoina. Mutta tuo asia, milloin joku juttu on käsitelty tai kuinka pitkään on keskusteltava - siinäkin kukin kokee omalla tavallansa. Ja olen sitä mieltä, että riidat on hyvä sopia, pyytää ja antaa anteeksi niin, että kumpikin voi jatkaa levollisena. On hyvä huomata, että elämä on enimmäkseen arkea, ihan tavallista arkea, ilman hohtoa ja glamouria, mutta silti se on hyvää. Riippuu millaisin silmin maailmaa katsomme. Ja toista ihmistä. Itseämme voimme myös aina "kouluttaa" ja muistuttaa vaikka siitä kultaisesta säännöstä; kohtele lähimmäistä kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan.

      Hyvää syksyn alkua,
      Pirkko-pappi

      • Kirkkopirkko

        Etkö lukenut Pirkko aloitusta? He eivät ole yhdessä puolison työaikojen takia.


    • Valta-taistelu

      Kaikki paska suhteessa alkaa ja päätyyy phumattomuuteen. ja itsekkyys on se voimavara joka jyrää kaiken muun alleen ja monessa suhteessa useinkin nainen on se joka tahtoo miehen alistuvan ja päätyvänsä peukalonsa alle. ja jos ei mies siihen suostu .. niin mökköttelyä ja kinttujen ristimistä on tiedossa ja pillua saadakseen mieskin alkaa nöyrtyy.. pähkinän kuoressa kyse on aina "valta taistelusta!

      paskan jauhaminen ja aiheeton syyttely ja tuomitseminen seuraa sitten siinä tulevassa ero prosessissa.

    • Salaisuusmeillä

      Vai kytee sulla. Kuule eiköhän tuo raha ole syy sulla? Kuten mullakin. Eihän me uskalleta sanoa totuutta asiassa. Toisin toki kuten sinäkin. Mutta molemmat eri syyt. Toisaalta tulee niitä rakkauden leimahduksia kun keskitymme toisiimme hyvin kuten tiedät. Jos se on sitä rakastamista niin olkoot sitten. Minä koen ja näen että raha on se syy miksi olemme näinkin kauan olleet vaikka pinnan alla kuohuu. Tiedän että sinun mustasukkaisuus on syynä kiukutteluun etkä uskalla edes epäillä tai mainita asiasta.koska menetät ison rahan jos erotaan. Tämähän se meillä kytee. Ja sanon ettei vaistosi väärin sano. Koska se mitä teen on osin totta. Mutta älä huoli en jätä sinua. Raha on se liima joka pitää meidät yhdessä.

    • Suhteenoppi

      Olet onnellinen mutta kun riitaannutte lähdet keskellä yötä jonnekin? Ei kyllä hyvältä kuullosta. Minullakin mies oli juo ja puhumaton. Kiukutteli ja tiuski. Otti pitkään ennenkuin sain sen puhumaan. Mikä järkytys kun kertoi miksi oli koko ajan pahalla päällä jne. Syyttäen jopa välillä asioista joita en ollut edes tehnyt. Sillähän juuri rupesin epäilemään ettei kaikki ollut oikein. Kun vihdoin pystyi puhumaan käytös muuttui täysin. Oli eroa miettinyt kun oli ihastunut vanhaan tuttuun. Ja varsinkin tuo "ymmärtäjä antoi käsittää että voisi sen ottaa. Taisteli mies yksikseen näitä ajatuksia. Kuitenkaan minulle kertomatta. Koska liitossa missä olemme emme riitele. Vaan keskustelemme. Juuri tuo kiukuttelu ja tiuskiminen kertoi ettei asiat ole kunnossa. Kun kävimme läpi ja annoin vapaasti valita mitä haluaa päätti jäädä. Onnellinen olen enkä katkera. Ymmärrän että Ihastumisia tulee. Mutta en usko sen pettäneet vaan uskon että käytös johtui kun itsekseen pohti meitä ja tuota ihastusta. Kun teki päätöksen käytös muuttui jälleen normaaliksi. Ei se aina tarkoita pettämistä tai pahaa vaan tunteiden käymistä. Keskustelemalla saatte asiat kuntoon. Usko pois. Jos toisella paha olo ja käytös muuttuu kannattaa käydä läpi mistä riita syntyy ja miksi? Ihan pienetkin asiat voivat laukaista tiuskimisen. Minullakin puoliso vetäytyi yksikseen harrastusten pariin ja annoin tilaa. Oli hyvä ratkaisu. Panostamalla olisi jäänyt muu epäilys.

    • 7369

      Juuri tuon vuoksi en päättele jonkin parisuhteen näkyvän puolen ilmiöistä yhtään mitään.
      Kymmeniä vuosia yhdessä olleen, ja yhtä pitkään perhetuttava pariskunnan turpaan veto oli täydellinen yllätys eikä rouvan mukaan
      edes ensimmäinen kerta. Alkuun oli herra pyytänyt anteeksi mutta ei enää vuosikausiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2082
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      168
      1618
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1547
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1348
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1302
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      286
      1168
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      134
      1048
    8. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1022
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1013
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      54
      882
    Aihe