Tekisi mieli kuulla myönteisiä uutisia.
Sellutehdas
Biosellu112
481282
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Kannattavuus sijoitettavaan pääomaan nähden näyttää vaipuvan nollan tienoille, joten ympäristön kuormittamiselta vältytään...toki se ympäristöluvan hakeminen ja mahdollinen lupa julkistettanee tulevana toukokuuna. VASTA. On tullut kuulemma mutkia matkaan. Tehtaan koko on sitä luokkaa, ettei ympäristölupaehtoja voi toteuttaa sillä voluumilla lähellekään. Tehtaan tuotannon pitäisi olla puolta pienempi, jotta lupaehdot täyttyisi, jolloin liiketoiminta olisi kannattamatonta.
Ei huolta. Heikki hoitaa Timo ja Pekka komppaa.Sellu-uskovaiset kuorona huutaa. Tehaspäätös luvattu tän vuojen loppuun mennessä.
Sallinet että nauran tällä kohtaa!
Tekispä mieli kuulla ettei sellu-uskovaiset ala saastuttaa ollenkaan. Kustannustehokkuus on tämän porukan mantra. Uudesta teknologiasta viis, sehän on liian kallista. Sinä päivänä kun oikeasti toteutetaan puhasta teknologiaa, sitte vasta saa tehas tulla.
Senkun tukehdutte jänkäkoiriinne:
https://yle.fi/uutiset/3-9783786
PS. Paljonko on tekojärven pinnanvaihteluväli?
Olemme tehneet jälleen uusia sopimuksia nyt eteläameriikkaan on studyabilty studes rechrgbleshop sopimuksia tehty, ovat hyviä uutisia kaikki.
Liian hieno nimi sopimuksella ? Yhteismettiltä lisää rahaa tai kaupunkilta. Jot eteen päin pääsisivät?
Ny on jo sähköyhtiön kassakin tyhjennetty.
Yhteismettällä ois vielä kassan pohjalla. Kantsis kumartaa sinne.
Sellubisnes on ollut viimeiset 9 vuotta erittäin kannattavaa. Sama tahti jatkuu. Uutta kapasiteettiä ei ole riittävästi tulossa kattamaan kasvavaa kysyntää joten hinnat pysyvät korkealla ja vieläpä nousevatkin.
Juuri siksi on nyt hyvä aika investoida sellubisnekseen ja nimenomaan havuselluun.
No jos son niin kannattavaa niin missä viipyy tehaspäätös ? Yleensä bisnesmiehet ei oottele- Aika on rahaa.
Maailmalla vallitsee nyt trendi, että pakataan vähemmän ja luetaan lehdet sähköisesti.
Samalla pitää muistaa, että Kauko-Idässä ei ole sellaista pakkausperinnettä kuin meillä. Siellä kelpaa huonompikin kääre.
Sellun kysyntä voi kasvaa, mutta välttämättä korkealaatuisen pitkäkuituisen sellun kysyntä ei kasva. Ostajat tyytyvät halvempaan.
Ei ole kovin helppoa ennustaa tehtaan kannattavuutta myönteisesti, mutta on helppoa perustella kriittisiä näkökohtia.
Voi olla että rahoittajat näkevät nämä riskit suurempina kuin mahdollisuudet.
Omalla rahalla saa kuitenkin aina tehdä mitä haluaa, joten jos omistajat maksaa, niin tehdas syntyy.
Jätevuoret aletaan purkamaan. Se tarkoittaa et tulevaisuudessa ei pakata kaikkea niin kuin nykyään.Tää tarkoittaa et sellun kysyntä laskee rajusti.Se aika ei oo kaukana. Kuinkahan kolomen patruunan hanke sit ois uskottava rahoittajien silmissä ? Uskokoon ken haluaa.
Täysin väärä tulkinta. Pakkauskartonkeja tarvitaan yhä enemmän nettikaupan yleistyessä ja kivijalkakauppojen vähetessä.
Tissuetuotteet vaativat lujuutta ja siihen tarvitaan havusellua.
Kysyntä kasvaa koko ajan erityisesti Aasian maissa sitä mukaa kun elintaso nousee.
Eli se varmistaa Kemijärven uuden sellutehtaan ? Miksi ei jo aloiteta rakentamaan ?
Pakkaukset vähenevät, kun tuotteen paino on nettikaupan toimitustavan vuoksi kriittinen asia.
Kartonkipakkaukset ovat erityisesti Kauko-Idässä huonolaatuisia. Kierrätyskamaa.
Tissuepaperit - kyllä, mutta niihinkin on Kauko-Idässä totuttu käyttämään enemmän lyhytkuituista sellua. On huonompaa kuin meikäläinen takapuolen pyyhe.
Eli ei ole mitenkään itsestään selvää, että Kemijärven liiketoimintasuunnitelma on helppo laatia kannattavaksi.
Tissuetuotteissa ei voi käyttää lyhytkuitusellua. Jos näin tekee, tuotteista tulee niin huonolaatuisia ettei ne kelpaa kenellekkään. Nimimerkki "ei tiedä" voisi kokeilla miltä tuntuu käyttää lyhytkuitusellusta valmistettua vessapaperia. Tuntuman siihen saa hyvin kun kostuttaa tavallisen vessapaperin vedellä ja pyyhkii sitä tiettyä paikkaa.
Tänä vuonna käynnistyvät kemiallisen metsäteollisuuden kapasiteetinlaajennukset ja parantuneet sahateollisuuden markkinanäkymät ovat keskeisessä asemassa metsäsektorin kehityksessä tänä ja ensi vuonna. Paperituotanto vähenee edelleen, mutta kartonki kompensoi osin tuotannon alenemista. Massantuotanto kasvaa erityisesti ensi vuonna voimakkaasti lisääntyvän sellun viennin vetämänä. Puutuotteiden tarve rakentamisessa kasvaa niin kotimaassa kuin päävientimarkkina-alueella Euroopassa. Kiinan merkitys sahateollisuudelle nousee entisestään. Metsäteollisuuden euromääräinen vienti kasvaa selvästi investointien tukemana.
Puun lisääntyvä käyttö pohjautuu kotimaisten markkinahakkuiden kasvuun. Hakkuumäärät jatkavat tasaista nousuaan ennustejaksolla. Puukaupat kasvoivat jo viime vuonna selvästi tyydyttääkseen tänä ja ensi vuonna lisääntyvän puun käytön tarpeet. Kasvu jatkuu vauhdin hieman loivetessa tänä ja ensi vuonna. Lisääntyvä kysyntä heijastuu puun vuosittaisiin keskihintoihin, jotka nousevat tänä vuonna. Bruttokantorahatulot yksityismetsissä lisääntyvät kasvavien hakkuiden ja nousevien puun hintojen myötä.
Että kiinalainen saisi pyyhkiä pyllynsä sormia sotkematta. Siinäpä korkean teknologian haastetta. Ja se biotuote taitaa tulla siitä pyyhkijästä itsestään.
Millon tiedotetaan Kemijärven tehtaan myönteinen rakentamispäätös ? Vuosi alkaa kääntymään lopuilleen. Loppus tuo epäluulo. Heikki &kumpp. ovat luvanneet et son varmaa et tehas tulee.
Juu nyt pitäisi saada uskoa lisää, kaikki joilla oli vähän rahaa kassassa on nyt tyhjennetty.
nyt Heikki pikaisesti saarnaamaan uusia sopimuksia, usko on todellakin nyt kovalla koetuksella.
Voisiko järjestää yritystalolle uuden saarnatilaisuuden?
Sellu-usko ei horju...jos ois vielä jossain kaupunkin kassassa on jonku verran rahaa. Kyllä vltuusto antaa lisää.
Seurakunta voisi taas kerätä kolehdin massaliikkeelle kuten takavuosinakin. Eurossa on miljardin alku.
Kylläpä oli hieno katsella kuvia uutisissa kun Äänekosken uusi tehdas oli käynnistynyt.
Toivon mukaan saamme reilun parin vuoden kuluttua juhlia oman tehtaamme käynnistymistä!
Jos Kemijärvellä aletaan tuottamaan uusiutuvaa biodieseliä, niin ajat kirkastuu. Dieselipolitiikka tulee tämänkin päivän uutisoinnin mukaan olemaan yhä enemmän biodieseliin tukeutuvaa tulevina vuosina.
Ei hyvä veli tule mitään biotiisselitehasta. Kemin hanke on jäissä kannattamattomuuden vuoksi ja Kemijärvelle sellaista ei edes ole suunniteltu.
Sellu se on mikä jyllää!
Taas kävi kinuskia kempassa. Kuvia lehdessä. Kyllä tehas tulee !
Ajelin tuossa mennä viikolla uudella puuterminaali alueella. Hienot oli päällystetyt käytävät ajella. Tosi tyhjää. Ei Kemijärvi tarvi tehdasta. Puut raiteille ja vaikka Intokiinasn. Ei täällä kaivata tollatii saastuttaja laitoksia. Hölmöjen hommaa koko tehdasunelma.
Voi helevetin käppänä. Ekkö sie ymmärrä että täälä tarvitaan tehasta. Järijetöntä ajattelua tuomonen homma että viijään autola tai junala kaikki ohi Kempan Kemhiin ja sielä otethan rahnat poies.
Ei perkele! Siihen met emmä suostu. Teemä oman tehthan ja ottama itte rahat pois.
Näin met teemme.
Tämän päivän uutiset YLE: Trooppisten sademetsien tila on heikentynyt niin paljon, etteivät ne enää hillitse ilmastonmuutosta, vaan kiihdyttävät sitä.
Sellutehdas menee takuuvarmasti tarkkaan syyniin, paljonko hakkuita tehdään.
Jo vain heh sellu pukkaa sontaa. Kohta Kemijärvessä polsii zombihaukia niinko Littoisissa. ""zombi-hauet" ovat mitä todennäköisimmin vesihomeen peitossa. Vielä ei ole varmaa, mikä hauet homehdutti"
Vihreät ja vasurit ovat jo torpanneet kaikki Lappiin suunniteltut hankkeet. Siitä vain
lappilaiset äänestämään noita melonipuolueita. Kyllä kansa on tyhmää. Kyllösen pul
lamössöstä vain resitentti ja Hautalasta puuhunkiipeilijä niin tyhjenee Lappi.
jälleen sinulla laukkaa mielikuvitus. Perehdyppä paremmin asiaan. Sellutehtaan tulo ei ole kiinni Kyllösestä, eikä Hautalasta. Lappia on vuosikymmeniä hallinnut Keskustapuolue, ja tällähetkellä Keskustapuolue on pääministeripuolue. Jos hallituksella olisi halua se totella parantaisi Lapin asioita, eikä ohjailisi verovaroja ulkolaisten pörrssiyhtiöiden taskuihin.
Onneksi tämä on yksityinen hanke eikä kepu, vihreet tai muut puolueet voi sitä romuuttaa.
Niin ja Kemijärvi taitaa olla Biorefin yksityinen lammikko.
Miksei Biofer käyttäisi raaka-aineena kierrätyspaperia. Kemijärvellä ei kierrätetä jätepaperia.
Kierrätyspaperista ei tule millään sellua vaikka kuinka yrittäis. Hyvään selluun tarvitaan pitkäkuituista havupuuta.
Ja sitähän meillä Kempassa riittää ja sitä me myymme iloisin mielin uudelle sellutehtaalle.
Tehas tulee. Patovaaraa parturoidaan puhtaaksi.
Onko muka päätös siirtynyt tältä vuodelta tuonnemmaksi. Ja jos, niin miksi?? Nyt asuntokauppa romahtaa Kemijärvellä. Meneekö taimikkosijoitukset nyt hukkaan tai vasta seuraavalle sukupolvelle? Kuka tästä päättää, kommunistinen Kiinako vai Herliini ja Heikki. Eipä silti, kyllä valistuneet ihmiset ennustivatkin päätöksen siirtyvän ja jopa selityksetkin olivat tiedossa. Seuraavaksi kangertelee ympäristölupa, mutta se taas ei ole vielä mikään todiste kannattavuudesta, tai sallituista hakkuumääristä, josita päättää muut kuin paikallinen eläköitynyt metsätyönjohtaja.
Kun ei rahoitusta löydy, niin päätöstä on pakko lykätä.
Myönteistä on se, ettei biorefin porukka ole käyttänyt kuin omia rahojaan tähän mennessä biotehdashankkeeseen ja kuitenkin Patovaara on saatu jo raivattua. Vesistönäkymä on hyvä, kun ajelee Pahkakummuntietä. Raivauksen jälkeen maasto pukkaa puolukkaa muutaman vuoden päästä. Ja myös korvasientä. Kävi miten kävi.
Vai on kaupungin, kehitysyhtiön ja yhteismettän rahat Biorefin rahaa?!!
Eihän ne ukot ole omiaan käyttäneet yhtään.
Ensin metsäkeskuksen rahoilla ja palkalla valmistetiin juttu sekä tietenkin valtion rahalla myös toisen omistajan osalta.
Kukahan tontin parturoinnista saa metsän myyntitulot? Ettei menis oman kunnan patrioottien taskuun nekin. voi h-vetti.
Patovaaraankaan ei ole edes lupaa sitä parturoida. 'Omaa valtaa' on käytetty jo liian kauan. Kaupungilla (kaupunkilaisille) velka kasvaa.
Tässä ne myönteisimmät :)
Onkohan tässä nyt joku väärinkäsitys? Normaalisti patriootti tekee pyyteettömästi yhteisönsä hyväksi. Kemijärvellä yhteisön pitäisi tehdä pyyteettömästi näiden kolmen koplan patrioottien hyväksi. Voi hyvää päivää sentään !?!?!
Voi tuota katkeruuden määrää!
Onneksi se on sinun ihan oma murhe, kärsi ihan rauhassa!
Me muut kemijärveläiset odotamme tyytyväisinä tehdasta ja parempia päiviä seutukunnalle!
Jos on purettu "kannattava" tehdas, niin ei viereen kannata rakentaa kannattamatonta. Sen sijoittajat tietävät. Siksi myönteistä päätöstä ei kuulu, vaikka 10 vuotta on koitettu uskoa valaa,
Hakkuurajat ovat jo nykyisellään ylärajoilla. Puu ei riitä suunniteltuun kapasiteettiin. Ja pieni ei kannata. Sen osoitti jo purettu tehdas. Ja silläkin oli puutavaran saantivaikeuksia. Venäjältä ei tähän apuja heru.
Haloo..ylihuomenna on tiedotustilaisuus kulttuurikämpällä.Jokhan siellä julkastaan päätös ? Antaako liikennevirasto nyt rahat teihin ja siltoihin ? 150 miljoonaa euroa et pääsis alkhuun.
Velkakello tikittää.
107.5 miljardia.
Tiet ja ladut pitäis aurata.
Jos olen saanut oikean tiedon joku vaarallinen aine ei ole enää käytössä.Osa vesistöstä voitaisiin menettää,luonto osin rakennettaessa aina peittyy,näin tapahtuu maan pinnallakin.Mihin se parhaiten sopisi kuin maailman hervempiin asuttuun suomeen,kartalta katsoen kyseisellä seudulla on vettä yhtä paljon kuin maatakin.Projekti olisi ollut kultakaivos,muut elinkeinosektorit tomivat mieluummin länsi ja etelärannikolla, muilla alueilla on jotain etäisyyteen ja muutakin pohjoisten harvaaanasuttujen seutujen luotaantyöntövää vastenmielisyyttä,näin on kaikkialla omaailmassa mm phjoisvenäjällä pohjoiskanadassa alaskassa skandinavian pojloisosissa.Eu direktiiveistä on tullut rasite,itseään toteuttava kaiken tuhoava voima.Direktiiveillä on kompparatiivinen luonne,joku ei käsittänyt.