Olen eronnut yli kaksikymmentä vuotta kestäneestä avioliitosta viitisen vuotta sitten. Eroon johti syyt, jotka oli ylitsepääsemättömän vaikeita.
Yli kolme vuotta sitten tapasin nykyisen miesystäväni ja siitä saakka olemme tapailleet. Harrastamme samanlaisia asioita, hän on raitis ja kaikin puolin varsin fiksu... Hyvä keskustelukumppani ja seksi on parempaa kuin ikinä. Eli tässähän pitäisi nyt olla kaikki kohdillaan.
Mutta jotenkin meidän välimme ovat kovin "asialliset". Toki on huumoria yms. mutta jotenkaan en osaa hänen seurassaan heittäytyä täysin "valloilleni". Tuntuu, että en oikeastaan tunne häntä. Hänen on vaikea avautua, olemme tästä keskustelleet. Kuulemma minulle avautunut enemmän kuin kenellekään. Mutta kun minua alkaa todellakin turhauttaa tämä. Hän ei kertakaikkiaan osaa tunteistaan puhua mitään. Jos sanon tykkääväni, hän kyllä vastaa jotakin juu niin minäkin, mutta turha odottaa oma-aloitteisesti mitään. Haluaisin vielä rakastua ja tuntea olevani rakastettu. Miesystäväni kyllä osoittaa hellyyttä ja kaikin puolin on niin kovin jees, mutta jotain älyttömän kankeaa tässä olemisessa on.
Olen ottanut asian puheeksi useamman kerran oltuani kertakaikkisen tympääntynyt tähän "puolituttujen" keskustelukumppanuuteen vailla syvempää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Hän on aina valmis asiasta puhumaan, mutta ei mikään muutu ja tottapuhuen, miten se aikuinen mies siitä enää niin olennaisesti voisikaan muuttua.
Pitäisikö minun vain yrittää sopeutua tähän, sillä toistahan ei voi muuttaa, itseään vain.
Mietin, että tavoittelenko liikoja, jos kaipaan sitä kuuluisaa rakkautta (jonka joskus koin avioliitossani ennen kuin asiat meni solmuun).? Kaikki on kuitenkin perushyvin, joten olenko
liian vaativa, jollen tyydy tähän vaan päätän suhteen silläkin riskillä, että elelen sitten loppuelämäni yksin tai vielä huonommassa suhteessa....
Tavoittelenko kuuta taivaalta
8
339
Vastaukset
- weerees
Mielestäni et ole liian vaativa. Olen itse eronnut 20 vuotta sitten, jolloin olin vielä aika nuori. Kuten myös sinä, minäkin olen kuitenkin kokenut oikean rakkauden, kunnes asiat menivät solmuun.
Kun oikean rakkauden kerran on kokenut, ainakaan minä en tyydy mihinkään vähempään. Siksi olen sinkkuna yhä edelleen, enkä kadu. Eli sellaista vapaata miestä ei ole vastaan tullut, johon olisin rakastunut. (jos totta puhutaan, joitakuita sellaisia varattuja on matkan varrella ollut, joihin olisin ehkä voinut rakastua. Mutta kun olivat ja ovat jo varattuja).
Tietenkin voi olla, että kun vaatimukseni ovat näin korkealla, en löydä koskaan ketään. Toisaalta, jos alkaisin seurustella jonkun kivan, perushyvän miehen kanssa, joka ei tunnustaisi minulle rakkauttaan, miettisin vähän väliä, jättääkö mies minut, jos rakastuisi oikeasti johonkuhun. Ja ainakin minusta sellaisessa parisuhteessa oleminen tuntuisi turvattomalta.
Kyllähän tää tilanne on näillä vaatimuksilla melko toivoton: korkeat vaatimukset yhdistettynä aika vähäiseen tarjontaan, ainakin täälläpäin Suomea. En kuitenkaan osaa muuttuakaan ;-( Miehen varautuneisuus on tarttunut sinuun. Miehen menneisyydestä en tiedä, sinä kuitenkin odotat sitä huumaa, mitä koit edellisesstä liitossa. Se on harvoin saavutettavissa.
- päänsisäinenkorjaus
Homma helpottuu heti kun hyväksyt miehen omana itsenään, asiallisena kaverina. Nyt sinä yrität ja haluat muuttaa miehen persoonallisuutta vastaamaan paremmin sinun eksääsi tai ihannemiestäsi. Miksi?
Mies on jäyhä suomalainen. Ei puhu, mutta pussaa, tykkää seksistä, on hyvä "keskustelu"kumppani tavallisissa arkisissa asioissa, mutta joka ei kuitenkaan turhia lätise rakkaudesta, kaikkihan sen näkee sanomattakin, että hän rakastaa sinua. Ja varmasti rakastaa enemmän kuin edellinen miehesi. Yritä ymmärtää tämä.
Mikään ei estä sinua elämästä täyttä elämää. Ainoa este sinun hyvinvointisi välillä on sinä itse ja mielikuvasi.
Sinä voit hullutella, rakastaa, pussata, halata, olla hauska ja vallaton oma itsesi. Mies antaa oman panoksensa parisuhteeseen, omalla jäyhällä tavallaan, ja nauttii siitä kun sinä olet juuri sinä.
Teillä on kaikki on hyvin. Hellitä noista vaatimuksistasi. Nauti sinä siitä, että mies on juuri hän, ei kukaan muu.- alkup
Tämä on kyllä ajattelemisen arvoinen näkökulma. Eli se että tyydyn siihen, mitä meillä on ja hellitän vaatimuksista sen suhteen, mitä toivon parisuhteelta. En minä mielestäni ole pyrkinyt häntä muuttamaan ja ihmisenä arvostan häntä kyllä paljonkin. Hänessä on todella paljon hienoja luonteenpiirteitä.
Sinulla tuntuu olevan kovin aikuismainen ja syvältä viisas tapa näitä asioita tarkastella (päänsisäinenkorjaus). Jos satut tätä viestiketjua vielä lukemaan, niin millaisia ajatuksia sinulle nousee siitä, että emme koskaan vietä aikaa hänen luonaan. Olen muutaman kerran tavannut hänen lapsensa, mutta nekin on olleet kovin tarkoin ennalta suunniteltuja tapaamisia ne. Ja ne on koko lailla yhden käden sormilla laskettavissa. Ketään muita ihmisiä en ole hänen tuttavapiiristään tavannut. Mukaanlukien vanhemmat. Tästäkin olen kysynyt... Hänen näkökulmastaan asiat on 'vain ajautuneet sillä tavalla'.
Se asia, mistä sitten olen oikeasti suuttunut, on se, että meillä ollessamme hän odottaa minun sitten kokolailla keskittyvän itseensä vaikka minulla on lapset (joskin jo isot, mutta kuitenkin)... Sitten ne muutamat kerrat kun olemme hänen lapsensa kanssa olleet, niin sitten onkin ihan toinen meininki. Voiko sitten olla siitä kiinni, ettei siellä sitä aikaa vietetä, ettei ole oikein valmis oman lapsensa kanssa samaan, kuin vähän tuppaisi edellyttämään minun lasteni kanssa toimittavan.
Kun asiasta on puhuttu, niin hän sanoo, että tottahan me voimme hänenkin luonaan olla. Kieltämättä itselleni on tullut vähän sellainen tunne, etten tunne enää kovin luontevalta ajatusta hänen luokseen menemisestä, kun olen asian itse ottanut puheeksi. Tuppautumisen fiilis. Eikä kyllä ole ns. oma-aloitteisia kutsujakaan kuulunut.
Tämä asia hiertää enkä oikein pysty tekemään sellaista päänsisäistäkorjausta, että tuntisin olevani osa hänen elämäänsä näissä olosuhteissa.
Eli pitäisi sitten vain hyväksyä se, että hän on minun elämässäni, mutta minä en hänen. Se on vaikeaa. - sinkkumies_50
Minulla on vähän toinen näkökulma.
Mielestäni olet elämän peruskysymyksen äärellä, mitä tulee ihmissuhteisiin. Olen itsekin kokenut samankaltaista, vaikka en ole ollut noin pitkässä suhteessa kuin sinä.
Monille ihmisille on monia "hyviä" kumppaneita, joiden kanssa voisi olla. Jotkut sanovat tällaisia kumppaneita "hyviksi paperilla", englannin kielisestä sanonnasta peräsiin, good in the paper. Heidän kanssa tulee toimeen, heillä on monia hyviä luonteenpiirteitä, mutta tunnetasolla ei kuitenkaan koskaan ole sitä jotakin. Suhde voisi toimia, ehkä se voisi kypsyä läheisemmäksi, mutta kuinka kauan odottaa?
Oma käsitykseni on, että tällainen ei tule koskaan toimimaan sillä tavalla kuin todellinen rakkaussuhde toimisi. Tässä ei ole kysymys "vaatimuksista", kuten kirjoitat, vaan siitä, että omaa tunnetta toista ihmistä kohtaan ei voi käskeä syntymään.
Omalla kohdallani en aio tuollaiseen suhteeseen koskaan (enää) ryhtyä. Sinkkuna olenkin ollut jo vuosikausia. Mutta minulle se ei ole ongelma, sinulle saattaa kirjoituksestasi päätellen olla, joten en osaa neuvoa, miten tulisi toimia. - dkdkdkdkdkdkdk
sinkkumies_50 kirjoitti:
Minulla on vähän toinen näkökulma.
Mielestäni olet elämän peruskysymyksen äärellä, mitä tulee ihmissuhteisiin. Olen itsekin kokenut samankaltaista, vaikka en ole ollut noin pitkässä suhteessa kuin sinä.
Monille ihmisille on monia "hyviä" kumppaneita, joiden kanssa voisi olla. Jotkut sanovat tällaisia kumppaneita "hyviksi paperilla", englannin kielisestä sanonnasta peräsiin, good in the paper. Heidän kanssa tulee toimeen, heillä on monia hyviä luonteenpiirteitä, mutta tunnetasolla ei kuitenkaan koskaan ole sitä jotakin. Suhde voisi toimia, ehkä se voisi kypsyä läheisemmäksi, mutta kuinka kauan odottaa?
Oma käsitykseni on, että tällainen ei tule koskaan toimimaan sillä tavalla kuin todellinen rakkaussuhde toimisi. Tässä ei ole kysymys "vaatimuksista", kuten kirjoitat, vaan siitä, että omaa tunnetta toista ihmistä kohtaan ei voi käskeä syntymään.
Omalla kohdallani en aio tuollaiseen suhteeseen koskaan (enää) ryhtyä. Sinkkuna olenkin ollut jo vuosikausia. Mutta minulle se ei ole ongelma, sinulle saattaa kirjoituksestasi päätellen olla, joten en osaa neuvoa, miten tulisi toimia."Oma käsitykseni on, että tällainen ei tule koskaan toimimaan sillä tavalla kuin todellinen rakkaussuhde toimisi. Tässä ei ole kysymys "vaatimuksista", kuten kirjoitat, vaan siitä, että omaa tunnetta toista ihmistä kohtaan ei voi käskeä syntymään."
Ajattelen samoin. Toista ei voi pakottaa rakastumaan, tuollaisessa suhteessa vain satuttaa itseään, jos itsellä on enemmän tunteita. - eineuvoja
sinkkumies_50 kirjoitti:
Minulla on vähän toinen näkökulma.
Mielestäni olet elämän peruskysymyksen äärellä, mitä tulee ihmissuhteisiin. Olen itsekin kokenut samankaltaista, vaikka en ole ollut noin pitkässä suhteessa kuin sinä.
Monille ihmisille on monia "hyviä" kumppaneita, joiden kanssa voisi olla. Jotkut sanovat tällaisia kumppaneita "hyviksi paperilla", englannin kielisestä sanonnasta peräsiin, good in the paper. Heidän kanssa tulee toimeen, heillä on monia hyviä luonteenpiirteitä, mutta tunnetasolla ei kuitenkaan koskaan ole sitä jotakin. Suhde voisi toimia, ehkä se voisi kypsyä läheisemmäksi, mutta kuinka kauan odottaa?
Oma käsitykseni on, että tällainen ei tule koskaan toimimaan sillä tavalla kuin todellinen rakkaussuhde toimisi. Tässä ei ole kysymys "vaatimuksista", kuten kirjoitat, vaan siitä, että omaa tunnetta toista ihmistä kohtaan ei voi käskeä syntymään.
Omalla kohdallani en aio tuollaiseen suhteeseen koskaan (enää) ryhtyä. Sinkkuna olenkin ollut jo vuosikausia. Mutta minulle se ei ole ongelma, sinulle saattaa kirjoituksestasi päätellen olla, joten en osaa neuvoa, miten tulisi toimia.Yksinkertaisin selitys siihen, että mies ei halua puhua tunteita ja rakkaudesta on se, ettei hän ole rakastunut, vaikka voi tykätä muuten ja viihtyä. Yrittää väistellä aihetta. Mies osaa kyllä sanoa, jos rakastaa ja huomaa sen tietysti käytöksestä myös.
- dkdkkddkdk
Kirjoitikin jo enemmän tietoa kuin aloitusviestissäsi, josta ihmetystäni herätti, että miten kuvaat seksiä hyväksi, mutta yhdessäoloa kankeaksi? Mies on tunnetasolla varautunut eikä ilmeisesti halua päästää sinua lähemmäs, kotiinsa, lastensa elämään, sukunsa kanssa tekemisiin. Onko hänen eroaan mitenkään käsitelty? Onko sieltä jäänyt jotain vai onko tämä hänen käytöksensä sitä ettei vain halua sitoutua sinuun, seksiä kyllä haluaa ja läheisyyttä, mutta vain omin ehdoin. Siltä se kuulostaa, tuollaistahan on paljon erojen jälkeen.
Onko teillä loppujenlopuksi muuta yhteistä kuin seksi ja läheisyydenkaipuu, onko yhteistä puhuttavaa, harrastuksia jne. ? Jotenkin viestistäsi näkyi että haluat nähdä asiat positiivisen kautta etkä itsellesikään tunnusta, että olet ehkä miehen kanssa "paremman puutteessa" etkä ole häneen rakastunut. Sellainenkin suhde saattaa toimia ja olla hyväksi jossain vaiheessa elämää, mutta ehkä sun kannattaisi miettiä samanlaista asennoitumista kuin miehelläkin? Hän ei tunnu sitoutuvan sinuun sillä tavalla kuin pitkäaikainen hyvä suhde vaatisi. Riittääkö tämä sinulle, sillä ketäänhän ei voi pakottaa haluamaan sellaista, mihin ei ole valmis. Mies kertoo asiat parhain päin sinulle, koska ei halua menettää seksiä ja läheisyyttä, jota saa omilla ehdoillaan sinulta tällä hetkellä.
Muista etten tosiaan tiedä tilanteestanne paljoakaan mutta tällaisia vaikutelmia mulle syntyi. Suhteen syventäminen ei onnistu silloin kun toinen ei sitä halua. Kaikki eivät pysty siihen ollenkaan, joten riittääkö tämä suhde sinulle on sinun itsesi ratkaistava. Monet eronneethan ovat jo päättäneet, etteivät enää ryhdy kenenkään kanssa mihinkään vakavaan, mutta eivät vain kerro sitä toiselle. Kuitenkin tuossa voi käydä niin, että rakastuvat kunnolla johonkin toiseen aivan yllättäen. En itse lähtisi sellaiseen suhteeseen, jossa toinen jarruttelee eikä esittele juuri kenellekään. Ajattelisin, että kanssani ollaan lähinnä helpon seksin ja seuran takia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Istuva kansanedustaja epäiltynä pahoinpitelystä ja ampuma-aserikoksesta
Seiskan tietojen mukaan Timo Vornanen on epäiltynä pahoinpitelystä ja ampuma-aserikoksesta eikä kenellekään taatusti tul4523304Tollokin tajuaa että Timo Vornanen
oli joutunut äärimmäiseen tilanteeseen ampuessaa yhden laukauksen katuun. Ei poliisi tee tuollaista hetken mielijohteest4172975Timo Vornanen kilahti
Mikähän sille kansanedustajalle polisiisi miehelle on noin pahasti mennyt hermot , että tulevaisuudensa pilasi totaalise1272819Pullonpalautusjärjestelmä muuttuu - paluu menneisyyteen
EU suuressa viisaudessaan on päättänyt, että pulloja pitää kierrättää. Jos oikein ymmärsin, nykyisen järjestelmänmme ti1642182Sininen farmari - Ford Focus- YFB-842 on poliisilta kadoksissa Kauhajärvellä
https://alibi.fi/uutiset/poliisilta-poikkeuksellinen-vihjepyynto-autossa-oleva-henkilo-on-avuntarpeessa/?shared=29255-2d82010- 1761390
Onko oikeudenmukaista? Yhdellä taholla yllättävä valta-asema Tähdet, tähdet -voittajan valinnassa!
Näinpä, onko sinusta tämä oikein? Viime jaksossakin voittaja selvisi vain yhden äänen erolla ja tänä sunnuntaina ensimm231347No kerros nyt nainen
Kumpi mielestäsi oli se joka väärinkäsitti kaiken? Nyt voi olla jo rehellinen kun koko tilanne on jo lähes haihtunut.971216Persukansanedustaja Timo Vornanen ammuskellut Helsingissä
Poliisi siviiliammatiltaan, luvallinen ase mukana baarissa tällä hemmetin valopääpersulla. Meni eduskunnasta suoraan baa791190Nainen, mietit miten minä jaksan
En voi hyvin. Nykyään elämäni on lähinnä selviytymistä tunnista ja päivästä toiseen. Usein tulee epävarma olo, että mite891040