ettei valehtelija muuksi muutu. Mutta miksi joku jaksaa väittää muuttuvansa ja parantavansa tapansa ja pystyy vielä itseni lisäksi muitakin vakuuttamaan. Ja kyllä ihminen on tyhmä ja puhun siis itsestäni, että jaksaa uskoa tai edes pikkasen toivoa sitä. Nooh pahimmat tunteet käyty jo läpi aikaisemmin, mutta lasten puolesta harmittaa. Ja kyllä minäkin ihan lasten vuoksi olisin koittanut vielä jonkun verran keikkua tässä. Kyllä rytisee lasten elämä alas, mutta ei voi mitään kun en vaan jaksa näin.
Taas tuli todettua
lastentakiasurettaakans
431047
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Niinkuin jo totesin tässä taannoin,kerran huora ,aina huora ,,,läpi elämän ,-oli kyseessä mies tai nainen.
Mitä se haittaa jos on huono tai "huora" siihen verrattuna että aivot ovat unohtuneet narikkaaq kuten sulla.
Kyllä se valehtelija on ns .patloginen valehtelija tässä suhteessa. Ohjeen annan, jos tei ei ole avioehtoa .älä anna killinkiänkään tälle pettäjälle ,mikäli satut olemaan saamapuolella. Toivottavasti saa maksaa kalliisti tyhmyytensä.
Ei ne lapset siitä kärsi enää sen enempää.Pidä huoli,että saat lapset itsellesi asumaan, jos teillä lapsia on.
Valehdella voi muustakin, kun naimisesta tai mistä mä tiedän vaikka sellaistakin olis ollut. Helvetti yx pettäminenkin olis vähempi, kun kokonaan luottamuksen vieminen. Erokaan ihmisestä ei olis niin paha, mutta se että vie samalla pohjaa luottaa jatkossakaan ylipäätään ihmisiin. Kyllähän luottamuksen puute on vienyt toisen kauemmas pitkän aikaa, eikä sellaista ihmistä lähelleen päästä. En mä lapsia sillä perusteella itelle saa, kyllä ne menee nykyisen yhteishuoltajuuden mallin mukaan mut eniten huolettaa lasten pärjääminen muuten.
Pitkään jo ite kaivannut välittämistä, rakastamista ja läheisyyttä joltakin, näin ei vaan jaksa.
Tainnut olla puolisosi jo alunalkaen petturi. Jos teillä on omaisuutta,niin kakki vaan ns lihoiksi-silloin pääseette kerralla eroon lasten kanssa tästä oliosta. Muuhun älä suostu.
Niin se on että naiset ei rehellistä miestä halua. Valitsit miehes ulkonäön perusteella ja statuksen perusteella. Et tutustunut mieheen ennen kun rakastuit. Menikö peräti kuukausi kun muutit sen kanssa yhteen.
Kyllä minä tiesin ja osin tunsinkin miehen, kun häneen rakastuin. Valehteleminen ei esiin tullut moneen vuoteen ja oikeestaan enempi lasten syntymän jälkeen, ehkä siinä tuli sitten jotain lapsuuden traumastyisuutta enempi esiin. En suostu kokemaan syyllisyyttä siitä etten alkuunsa tiennyt millaiseksi toinen vanhemmuuden myötä muuttuu. Sanoisin myös, että ei hänessä pelkkiä huonoja puolia ole. Suhteella on kuitenkin tietyt perusjutut, jotka pitää olla kunnossa.
Mitä tämä mies on oikein valehdellut? Jos ei naisasioista kerran ole kyse. Traumataustan vaikutuksista voin kertoa sen verran, että entinen mieheni sekosi pahemman kerran, kun ikää oli lähemmäs viisikymmentä. Olinkin jo ehtinyt ihmetellä että miten sellaisista olosuhteista voi tulla ihan kunnollinen mies. Ja lopulta tuli se rysähdys. Todellisuudentaju hämärtyi, läheiset eivät enää merkinneet mitään ja katosi elämään omaa elämäänsä.
Monista asioista, todella isoista asioista ja sitten aivan mitättömistäkin asioista ja ihan päin naamaakin vielä, kiinni jäädessäänkin. Mistä sitä silloin lopulta tietää edes mahdollisista naisseikkailuista. Ei se traumatausta nyt mitään elämää suurempia traumoja tarkoita.Ei tänne enempiä. Asiaa on avun turvinkin yrittetty ratkaista ja pitkään. On muitakin ongelmia toki. Ite en vaan jaksa enää ja oikeesti alkaa tuntuun, että oma terveys alkaa horjua. Ei enää itseäänkään kohta arvosta. On neuvottu pitään yhteyttä kavereihin ja läheisiin, että pääsee ajatukset irti tästä, mutta kaikki tuntuu kovin kiireisiltä eikä viittis liikoja ihmisiä vaivata.
Minulla on ihan samanlainen mies. Valehtelee niin paljon, etten tiedä enää mikä on totta ja mikä ei. On vaikea kertoa muille ihmisille näistä valeista, koska ne ovat niin jatkuvia ja kun en edes osaa sanoa miksi mies valehtelee niin koko valehtelussa ei tunnu olevan mitään järkeä. Jos jollekin olen yrittänyt kertoa asiasta, aina kuvitellaan, että ehkä mies on ymmärtänyt väärin ja siksi kuulosti oudolta. Viimeisin esimerkki valeesta oli se, että hänen puhelimensa soi ja hän vastasi siihen nenäni edessä. Myöhemmin hän väitti tosissaan, että kukaan ei soittanut. Toistin puhelussa kuulemani asiat, mutta silti mies väitti ettei mitään puhelua ollut. Olen niin väsynyt tähän kaikkeen, että haluaisin myös erota, mutta se on niin vaikean prosessin päässä, ettei voimat riitä ainakaan vielä. Haluaisin olla rakastettu ja arvostettu, elää suhteessa, jossa luottamus on ihan perusasia. Varmaan miehelläni on ollut muita naisiakin, mutta hän ei myöntäisi asiaa vaikka housut nilkoissa jäisi kiinni. Mitään pientäkään asiaa ei pysty puhumalla selvittämään, kun hänen selviytymiskeinonsa on valehdella asiasta kuin asiasta. Tarinat muuttuvat päivästä ja fiiliksistä riippuen. Tsemppiä kaikille, joilla on samankaltainen suhde! Etsin itse yhä sitä taikasauvan, jolla yhdessä yössä muuttaisin kaikki asiat kuntoon.
Tämä kuppanisi on patologinen valehtelija tai hänellä on pakonomainen tarve valehdella,jolloin on kyse mielenterveydellisistä syistä.
Tilanne ei miksikään muutu,ellei henkilö itse tunnusta ongelmaa.Lienee hoitoa vaativa tilanne.
Sinulla on raskasta elää loppuelämääsi tällaisen henkilön kanssa,mutta ero on ainut vaihtoehto,vaikka se onkin rankka asia,kunnes se on pitkälti ohi.
Taikasauvva tähän ei löydy.
Eihän se lopeta kerran kun lähtee tuolle tielle ei siitä paluuta ole. Aikanaan kun jäi kiinni pettämisestä niin ei mennyt muutama vuosi ja taas oltiin samassa tilanteessa. Enhän nyt toista kertaa voinut uskoa tuon toisen naisen olevan sairas ja jne. Mutaa upeaa tässäpä teille jotta osaatte tekin huomata mistä kyse. Ylityöt joita ei makseta, työreissu mitä ei olekkaan, rahojen nosto käteisenä ettei kiinni jää. , Toinen puhelin, Brebeid, tarinat toisten auttamisesta, selitykset jotka jäävät puolitiehen, hermostuneisuus, painajaiset, unissaan puhumisesta jne. Ja jos näihin ei reakoi oikein on se valehtelija asialla ihan varmasti. Kun kerroin läheisilleni mitä mies touhusi meni se miehen työpaikallekin. Vaikutus oli nähtävissä. Nyt sitten syyttää minua kun kerroin ja olen tuhonnut sen elämän ja kuulemma toisen naisen hemmetti en tiedä edes kuka se on. Mutta mutta pakko saada puhua jollekin kun valehtelija vedätti vuosia katson että olen oikeutettu kertomaan. En muuten valehdellut mitään vaan kerroin kaiken.
Niin, totuus on vaikeaa kestää. Valehtelija on valehdellut sinne tänne, joten on ympäristölle ahdistavaa, kun huomaavat tulleensa huijatuiksi. Ikävintä on vielä siihen päälle se syyttely, että totuuden kertoja on olisikin se väärintekijä. Sairas on se ympäristö, jossa näin ajatellaan. Ymmärrän täysin, kun valehtelija sanoo sinulle, että en enää koskaan valehtele sinulle, niin parempi olisi silloinkin ollut olla hiljaa.
Prepaid-liittymät ovat sangen paljastavia, sillä jotain salattavaahan ihmisellä täytyy olla, kun sellaista pitää, saman epäilyttävyyden herättää myös facebook, jos sielläkään ei voi omalla nimellä esiintyä. Kummallinen maailma, jossa leväperäisyys on arvossaan.
Voi, kun on tuttua kertomanne ! Itse olen viimein päässyt irti ukosta, joka oli ensin 20 vuotta kutakuinkin rehellinen, mutta sitten aivan samoin kuin joku täällä kertoi,40 ja 50- vuosien välissä äityi aivan pimeäksi valehtelijaksi ja pettäjäksi. Hänellä on kummallinen, selvästi huomionhakuisella tavalla persoonallisuushäiriöinen äiti ja nämä traumat varmaan puhkesivat esiin ao. iässä. Hänestä tuli tavallaan äitinsä kaltainen: narsistinen ja syyttelevä, pakoileva ja valehteleva. Vastuun erosta jätti sitten tietysti minulle ja kun sen sitten sydän verta vuotaen tein, kävi tietysti ilmi, että hänellä oli jo uusi kiusattavanaan. Tämä oli vain piste iin päälle, koska olihan niitä naisia ollut.
Kun tälläkin palstalla huokuu se kauhea naisviha, jos nyt välillä miesvihakin, ja naisia syytetään kaikenlaisista laskelmoinnista ja oman edun tavoittelusta, täytyy vain todeta, ettei se ole sukupuolesta kiinni. Mieskin oli kuulemma kyllästynyt minuun jo vähän yli 40-vuotiaana, jolloin alkoi elää kaksoiselämää, mutta ei sitten viitsinyt minulle mitään sanoa. Minä säälin ja tuin ja yritin puhua kauniisti, jos rumastikin, kun mies oli niin lukossa. Siinä meni sitten minulta se markkina-arvo, jos sitä nyt joskus oli. Nyt olen sitten lähes 60, eli tässä hienossa prosessissa tuhraantui kolmasosa tähänastisesta elämästäni. Ja lasten luottamus parisuhteeseen samalla. Jokainen tietysti ajattelee, että onpa siinä tyhmä ja sinisilmäinen muija, mutta minulla oli kuitenkin takana se 20 vuotta, jolloin mies oli ihan hyvä ja luulin, että se herra sieltä joskus kriisien jälkeen palaa. Ei palannut. Olen taipuvainen myös ajattelemaan, että kerran massiiviseen valehtelun makuun päässeen on vaikea sieltä enää palata normaaliin olemiseen. Ihan kuin jokin paha puoli ottaisi ihmisessä vallan ja sitten on siellä jumissa. Ei varmaan kovin hyviä ihmissuhteita ole hänelläkään odotettavissa, mutta ei kai tämmöinen ihminen sellaiseen pystyisikään..
Herranjestas, tuo tarina on lähes identtinen omaani. Persoonallisuushäiriöinen äiti taustalla, ja mies muuttui äitinsä kopioksi vajaa viisikymppisenä. Siinä romahti koko perheen elämä. Toista vuotta on nyt ollut omilla teillään.
Hyvä, kun joku ymmärtää ! On niin vaikea kuvata tällaista ns. normaaleista parisuhteen murheista kärsiville. Ei pettäminenkään kai yleensä tällaista ole, vaikka salailua ja valehtelua siihen liittyisikin Mutta että ihminen vaihtuu ihan toiseksi, mm. moraali muuttuu kokonaan, empatiakyky katoaa, itsekkyys, jota nyt aina oli, paisuu aivan yli äyräiden. Perheeni joutui tämän asian kanssa kauheaan myllyyn, koska mies toimi kuin hullu. Olin eräässä vaiheessa kolme kuukautta sairaalassa sairastuttuani pahasti, varmaankin lähinnä stressistä, ja mies ei sinä aikana ruokkinut silloin 14-vuotiasta lastani eikä siis antanut myöskään rahaa ruokaan ! Kun asia minulle lopulta valkeni, aloin tietysti antaa tytölle rahaa, mutta mies ei ollut moksiskaan. Hän oli vain vihainen minulle, kun olin kehdannut sairastua, kun hänellä oli kiire töissä ! Kirjan näistä voisi kirjoittaa, jos kehtaisi. Millainen mies tekee tällaisia asioita !
Usko pois, ymmärrän. Yhden ihmisen sekoaminen vie koko perheen epätodelliseen maailmaan. Ennen eroa koetin epätoivoisesti selvittää, mitä on tapahtumassa, oliko kyse mielenterveyden romuttumisesta vai fyysisestä aivosairaudesta. En onnistunut. Nyt tämä ihminen kuulemani mukaan elää kuin viimeistä päivää mistään realiteeteista piittaamatta. Tai entisestä lähipiiristään, mukaan lukien lapsensa.
Hei, luin vasta nyt kirjoituksenne. On kuin omasta kädestäni. Minäkin uskon, että kirjoitatte totta! Kaaoksen jätti jälkeensä, ja hädin tuskin asioita saatu vietyä loppuun, nyt viiden vuoden jälkeenkään. Hävisi kakkosensa luo jättäen vain kysymyksiä ilmaan. Hyvin ei hänellä mene, mutta emme ole juuri puheväleissä. Olen kovasti toivonut tapaavani ihmisiä, joille on sattunut tällainen harvempien naisten kohdalle sattuva, ja saadakseni ymmärystä kertomukslilleni tapahtumista. Ei ne mitään eropaisutteluja ole, vaan täyttä kamalaa totta.
Kyllä meitä taitaa jokunen näköjään olla, kiitos ilmoittautumisesta! Kiinnostaisi tietää, mitä oli miehelläsi ikää, kun lähti.
Meilläkin tapahtuma aiheutti kauhean sotkun. Käytännön asiat sain hoidettua tilanteeseen nähden aika nopeasti, mutta mielessä risteilevät kysymykset eivät häviä minnekään.
Käytännön asioita vaikeutti aika tavalla se, että lähtenyt mies ei vastannut puhelimeen, koska minä hänen mukaansa soitin vain ikäviä asioita. No, ero ja ositus ovat mitä ovat, mutta jos toinen lähtee, niin pakkohan ne on hoitaa...
Mies oli 46. Ei hän ositusta kaivannut, ei kai eroakaan sellaisenaan. Minä oli liian järkyttynyt hoitamaan asioita ja hädin tuski terapian voimin jaksoin, kunnes sairastuin vakavasti. Silloin mies haki eroa. Ei se suinkaan parantanut minua. Ei sekään, että mies muuttui parisuhteemme ( 23v) loppupuolella vastakohdakseen ollen tunteeton, julma ja välinpitämätön. Minä ja me kaikki kärsimme. Sillä aikaa mieheni oli rakastava ja lämmin uudelle sasuhteelleen, joka kauhisteli ilkeitä lähimmäislä ja luvaten "näyttää meille".
Ikä ei paljoa heitä meidän tapauksesta. Vastakohdaksi muuttuminen tapahtui meilläkin. Arvot ja perheen hyväksi tehdyt suunnitelmat heitti romukoppaan, kun alkoi elää itselleen. Minä menetin joksikin aikaa myös aikuistumassa olevat lapset, kun mies sai valheillaan manipuloitua heidät äitiään vastaan. Toiselle lapselle totuus on jo valjennut, toinen on vielä vaikutuspiirissä.
Sinulla on kyllä ollut ihan kohtuuton tilanne, kun terveyskin on romahtanut kaiken muun ohella.
On uskomatonta mitenkäpaljon energiaa käytetään puolison haukkumisee, jos käytettäisiin edes puolet tuosta ajasta sopimiseen, olisi se myös itselle parempi ratkaisu.
Oikeassa oleminen ei lämmitä ketään, jos jälkiviisaana kertoo että tiesin tämän jo vuosia, kumpi on pahempi se ketä ei ymmärrä ongelmaa, vain se ketä panee pään pensaaseen ja toivoo että joku toinen korjaisi ongelmat.
Mitenkä kommenttisi liittyy aloitukseen beetta 100? Sopiminen ja muu. Haukkuminen. Aloituksessa puhuin toistuvasta valehtelemisesta ja mitä se tekee suhteelle. Se on kylmää faktaa, toiselle yhtä helvettiä. Parisuhteessa ihminen on läheisimmin kuin kenenkään muun kanssa ja myös satuttaa eniten. Valehtelija tekee itse päätöksen valehtelemisestaan eikä voi tousia syyttää siitä millään muotoa. Hän myös kantaa vastuun siitä. Pää pensaaseen, sehän on sitä ettei yritä tehdä asioille mitään. Apua voi hakea, joillakin se auttaa riippuen varmaan aivojen toimivuudesta ja joillakin ei. Jos tuntuu ettei auta niin miksi lupailla kerta kerran jälkeen parannusta, tottakai se toinen joka haluaa uskoa hyvää toisesta ja haluaa uskoa toisen olevan tosissaan lupauksista on typerä vai onko se niinkään. Toiset tosiaan muuttuu, varmaan ne joilla on jotain riittävän arvokasta jotta muuttuisivat ja sitten on ne päätään seinään hakkaavat, jotka luovuttaa vasta vähitellen.
Jokaisen ihmisen on itse hoidettava oma hyvinvointi, toista on mahdoton muuttaa, jos ei hän sitä halua/ymmärrä. Kun tilanne on tämä, olisi sinun tehtävä ratkaisuja. Vaikka kuinka paljon moitit puolisoa, ei se sinun tilannetta muuta. Joskus on otettava vastuu itsestä ja omasta hyvinvoinnista.
Vaikuttaa siltä että käytät kaiken energia siihen, että saat olla oikeassa.
Mutta auttaako se sinua todellisuudessa mitenkään, ei tosiaankaan.
Valitettavaa, kommenttisi ehkä sopii johonkin, mutta ei saaraaloisesti valehtelevan kumppanille. Neuvot siis heittämään ihmisen roskiin, joka sairastaa mielensairautta. Mahdollisesti tuo valehtelu, pettäminen ja mielialojen heilahtelu sopii kaksisuuntaiseen, jota myös oman mieheni äiti sairasti ja johon sairastui vanhoilla päivillään. Äidin sairaus periytyy helpommin pojalle, valitettavasti. Vastuu ja hyvinvointi omasta hyvinvoinnista on siis tänäpäivänä sitä, että erotaan em. sairautta sairastavasta ja ryhdytään kuvittelemaan, että sillä kaikki korjaantui, kun sai sairastuneen blokattua. Eiköhän se vain lisää pahoinvointia ko. perheessä.
Ei hän ole mielisairas, ainakaan sellaiseksi häntä ei ole todettu. Minulla ei ole mitään tarvetta olla oikeassa, kerroin vain omista tuntemuksistani ja kuinka rankkaa se on. Näistä asioista kun ei voi puhua kuin muutamille ihmisille ja ulospäinkin näyttää varmaan mukavasti menevän. Tosin hän itse myöntää valehtelun ja on kertonutkin siitä tuttavalleen. Täällä halusinkin varamaan vaan samassa tilanteessa olevilta/olleilta vertaistukea ja purkaa ajatuksia, miten asiat edennyt ym. Suhteen lopun läheisyydenkin varmaan vaistoaa ja välillä iskee tosi huono olo päälle.
Usein ihmiset moittivat kumppania vuosia jopa vuosikymmeniä, mutta todellisuudessa asialle ei tehdä mitään. Eron jälkeen kerrotaan että menetin nuoruuteni, lapset kärsii ja kaikki sinun takiasi.
Mitä jos moittimisen aika käytetäisiin aktiivisesti ongelman selvityksee, jokainen ihminen joutuu sovittelemaan ja joustamaan asioissaan. Parisuhteessa joustaminen tuntuu olevan lähes mahdotonta. Jos mikään ei onnistu on tehtävä päätöksiä.
Tuntuu todella epäoikeudenmukaiselta kun toinen syyttä puolisoa, että tämä on sitä sun tätä.
Meillä jokaisella on vastuu omasta hyvinvoinnista, jos puoliso ei ymmärrä/halua ymmärtää, on tehtävä ratkaisu oman hyvinvoinnin perusteella. Syyttely on aina turhaa se ei vie asiaa eteenpäi, se vahingoittaa kumpaakin osapuolta ja jos parisuhteessa on lapsia syyttely on täysin tuomittavaa.
On ikävää nähdä että vertaistuessa usein kohdataan katkeria eronneita, jotka vielä vuosien jälkeen jatkavat vanhan puolison haukkumista, mutta todellisuudessa jokainen on aina vastuussa itsestään. Se ei lämmitä ketään että että minun mielipide on oikea ja syy on vanhassa puolisossa.
Vanhemmat usein unohtavat sen että lapset on puoleksi äidin ja puoliksi isän jälkeläisiä. Siis kun haukut puolisoa, haukut myös puoliksi lasta. Lapsilla on aina isä ja äiti, vaikka olisi minkälaisia tahansa.
Bertta kiltti, älä käytä enää yhtään energiaa tähän viestiketjuun.
On loukkaavaa, kun kirjoitat jotain yleisiä viisauksia parisuhteen hoidosta ja oman hyvinvoinnin varmistamisesta, etkä selvästikään ymmärrä mistä tässä keskustelussa on kyse. Tule sitten mukaan, kun olet kokenut jotain yhtä kummallista kuin me muut keskustelijat.
Hyvä, Koko Tarina, näin juuri. Valehtelijan kanssa joutuu kafkamaiseen ihmissuhdeviidakkoon ,jossa mikään siihen asti opittu ei päde. Jos olet valehtelijalle kiltti, hän ottaa etäisyyttä. Jos joskus haukut ja raivostui, voi hetkeksi parantaa tapansa, ei siis loukkaannu. Jos päätät luottaa etkä kyttää touhujansa, nauraa, että sinua on niin helppo pettää, kun uskot kaiken. Jossain vaiheessa vastoin hurskaita neuvoja on lapsillekin tuotava esiin totuutta siitä, mitä tapahtuu, koska muuten he syyttävät itseään koko touhusta ja tuhoutuvat sitä kautta.
Ja kun sitten satoja kertoja on pyytänyt ja vaatinut keskustelua, johon sitä toista ei saa koskaan mukaan, on ihan oikein itseä kohtaan, että luovuttaa. Helmiä et paskasta löydä. Ja sitten vasta, kun pääsee ihan oikeasti eroon (ei kyläilyjä, ei puheluita), voi alkaa tarkastella, mitä itselle kuuluu, koska se toinen on vienyt koko elämisen taidon. Mutta kyllä siitä rakentuu, vielä 58-vuotiaanakin.
Jutut voi mennä monella tapaa, mutta keskustelut tai niiden puute ei kyllä varsinaisesti liity valehteluun. Päinvastoin valehtelija kyllä keskustelee, hän lupailee helposti sitä ja tätä. Tällä perusteella voisin melkein jopa pitää puhumattomia ihmisiä rehellisinä. Mutta mä uskon, että tollaset jutut on enempi ihmisten perusluonteeseen kuuluvia, osa puhuu enempi, osa vähempi, osa on arempia jne. Eikä valehtelija tosiaan pahuutta asioita välttämättä tee, mutta tuhoa silti kylvää eri asia kuitenkin kuin vaikkapa mulkvisti. Ja tuo mitä edellinen kuvasi, että tiukassa paikassa skarppaa, parantaa tapoja, toiselle toivoa, kunnes taas rysähtää eli varpailla olemista.
Kyllä se vain ikäväkyllä on niin että, toisen käyttäytymistä ei voi muuttaa, jos puoliso ei sitä oikeasti halua. Vaikka kuinka haluaisit tai toivoisit, kumppania ei voi muuttaa, olen aikanaan käynyt parisuhdeterapiassa useita kertoja, jossa ongelma on selvinnyt molemmille ja saatu hyvät ohjeet/ harjoitukset. Olen tehnyt kaiken, sen eteen että asiat olisivat toimineet, sitten tuli kuppi täyteen ja katkaisin todella pitkän suhteen.
Jos haluaa kieriä tuskassa on se tietenkin jokaisen oma asia.
En ole havainnut yhtään viestiä, missä astutaan askel eteenpäin ja mietitään millä tilanteen voisi korjata/selvitä.
¨Koko Tarina¨ näyttää nauttinan tuskassa kieriskelystä, mutta kun elät ja koet hiukan enemmän niin opit näkemään asioita hiukan laajemmin. Kannattaisi hiukan miettiä.
Miten sitten se koukuttaja saa toisen käytöksen muutettua? Ihminen, joka roikkuu toisessa ihmisessä lähetellen yksipuolisia nuoleskeluviestejään, muuttaa sitä ihmistä, ei niin, kuten koukuttaja haluaisi kuitenkaan. Muutos, koukuttajan koukuttamasta ihmisestä tule vittuileva ympäristölle, myös koukuttajalle, käytös muuttuu vasta, kun tilanne laukeaa. Ei tuossakaan se koukutettavaksi joutunut itse halunnut, vaan se koukuttaja halusi jotain, mitä ei voi saada ja silti käytös muuttui.
Mä en ymmärrä hölkäsen pöläystä enää näistä teidän koukutteluviesteistänne. Olette varmaan menneet aika lailla ohi aiheen.
Pertta hyvä. Elämänkokemusta on näihin ikävuosiin jo kertynyt. Eletty on, ja ihan hyvää elämää. Olen oppinut myös sen, että menetyksiä on oikeus surra. Ilman surua ei ole iloakaan, ja haluan pysyä tuntevana ihmisenä.
Entinen puolisoni menetti lopulta kykynsä tuntea mitään. Se oli hurjaa katsottavaa. Empatiakyky katosi ja todellisuudentaju myös. Hän oli aina sivuuttanut tunnetasolla ikävät tapahtumat ja niitä hänelle olikin siunaantunut paljon tavallista enemmän.
Sellaista kohtaloa en halua. Itsensä kanssa pitää olla rehellinen ja surra silloin kun surettaa. Helvetin läpi kulkiessaan kukaan ei tarkoituksella askeltaan hidasta, mutta kulkuvauhti on jokaisella erilainen.
Minä lopetin suhteen kun toinen eli täysin omassa valheellisessa maailmassa, tein sen kun ymmärsin ettei toista voi muuttaa väkisin. Kuvittelin että totuus ja järki voittaa, mutta olin väärässä.
Olen tyytyväinen kun ymmärsin että, oikeassa olemisella ei ole mitään merkitystä. Oma hyvinvointi on tärkeintä, kaikkien kanssa on tultava toimeen, mutta ystäviä ei tarvitse olla.
Tuossa olet oikeassa valehtelu on säälittävää ja hävettävää. Minäkin olen joutunut selittelemään ystäville puolisoni valehtelut. Et voi uskoa kuinka hävettävää voi olla kun toinen tulee kysymään asiasta. Kun kotona kysyn asiaa sanoo tuon yhteisen tuttavan olevan se valehtelija koska sen taustan tietää muutkin miten omassa elämässään petti jne. No aika loogista uskoin siis senkin ensin. Kun sanoin puolisolle jos olet edes harkinnut eroa ja juttu pettämisestä olisi totta tietää meidän yhteiset ystävät totuuden hänestä ja siitä kuka valehtelee ja kelle? En minäkään voi uskoa että puoliso kertoisi ystävälleen olevansa eroamassa kun kotona ei mitään merkkiä siitä että olisi edes pettänyt. Valehtelu on rumaa mutta mietin mikä motivaatio ystävällä on minulle kertoa puolisoni valehtelusta. Mutta olen tilanteessa jossa joku valehtelee. Mutta en tiedä kuka. Ja jos se olisi puolisoni jota siis pelkään että olisi toiminut noin nolosti kiinni jääden eikä sen takia eroa minusta olisi sekin mahdollista. Keskusteltu on ja vaikeus on siinä että puolisoni valehtelee ystävilleen minun läsnäollessa ja muuttaa kertomuksia tapahtuneesta. Siksi en voi luottaa edes puolisoni valehtelun vuoksi. Koska päästää valkeita valheita kertoen itselleen saaden suosiollisen kuvan muille ystäville kuinka hauska ja upea ihminen on. Ystävät monesti ihmettelevät miksi minä olen tosikko. Kun totuus on etten pidä puolisoni esittämisestä ystävilleen valehdellen ja muuttaen asioita itselleen sopivaksi. Minua vaivaa todella. Olen sievästi yrittänyt saada pois valehtelut. Ei pysty siihen vaan jatkaa esittämistä. Muutoin hyvä puoliso. Mutta tuo valehtelu on sen sairaus ja se mitä muut valehtelee meistä johtuu puolisoni valheista. Häpeän ja näen kyllä mikä on se syy puolisolle. Kysyin suoraan juoruna kohteelta oliko asiassa mikä ei sekään suostunut vastaamaan joten jotain on mitä en tiedä. Nyt nämä ystävät ja puolisoni ovat nolossa tilanteessa eikä juurikaan yhteyttä ole pidetty. Koska meillä paljon yhteisiä tuttuja joilta kuulen niistäkin typeriä juttuja. Myönnän että olen mukana juoruissa nauraen kuten muutkin. Eli osallistun valheiden jatkumiseen.
Kun luin ongelmaasi tuli jossakin vaiheessa ajatus että hän käyttäytyy kuin muistisairas jos hetkessä ei "muista" mitä juuri teki. Vaihtoehtoisesti valehtelee koska ei halua siitä keskustella. Toisaalta hän itse on myöntänyt valehtelevansa mutta miksi, oletko kysynyt häneltä miksi hänellä on niin kova tarve valehdella? Ei vaikuta aivan terveeltä henkilöltä kuitenkaan. Ei ole normaalia elää jatkuvasti valheessa, keksiä uusi valheita valheen perään, niistä jää aina kiinni. Psyykkisiä sairauksia on hyvinkin monenlaisia. Manipuloiva tai narsistinen henkilö voi yrittää myös valheilla ohjailla elämäänsä ja toisten elämää. On ihmisiä jotka valheensa yrittää peitellä huumoriinkin. Ongelmaa näyttää riittävän ja oman mielenterveyden takia on tuo ratkaistava.
ammatikseen valehteleva myöntää milenterveytensä pelastamiseksi valehtelevansa. Eihän yksikään "hullu" joka pistetään lunnonvalolta piiloon myönnä vikaa olevan itsessään vaan muissa. Aivan sama vaikka valehtelija myöntäisi valehtelevansa, ei hän tarpeeksi pitkään valehdeltuaan edes löydä rajapintaa valheen ja totuuden välillä. Valhe on noille täyttä totta.
Olen yrittänyt minäkin ymmärtäää, mistä kaikki johtui ja miksi. Oman tapaukseni kohdalla oli kai kyse siitä, että taitava valehtelu ja manipuloiti johti valtavaan vyyhteen, joka hajotti liittomme silmänräpätksesdä yhdestä ainoasta totuudesta: mieheni pettää todistetusti.
Sitä oli jatkunut pitempään. Hänen keinonsa salata asioita perustui valehteluun työasioista, salaamiseen, totuuden kieltämiseen, puhumattomuuteen, kieltäytymiseen "keskustelemasta nyt", edotukseen jutella asiasta myöhemmin , myöntymiseen katsoa myöhemmin - huomenna, suostumiseen yhteiseen tekemiseen, mutta perumiseen työsyistä viimehetkellä, reagoimalla raivolla päättäväiseen yritykseeni keskustella asioista, ja alkusuhteemme aikana useimmiten huumorin keinoin keskustelua vähätellen, niin etten pahoittanut mieltäni.
Totuus johti puolisoni luhistumiseen ja hänen persoonallisuuden muutokseen yhdessä silmänräpäyksessä. Empatia katosi, viha ja välinpitämättömyys tuli tilalle. Minä kärsin siitä valtavasti ja romahdin itsekin, selviten vain ulkopuolison avun voimin ja sen takia, että oli paklo jaksaa ja pitää muista läheisistä huolta, jotka järkyttyivät kaikki tahoillaan.
Ja kerrotaan vielä, että luotin puolisooni. Myös läheisemme pitivät häntä erittäin luotettavana ja huolehtivana, eikä meitä voi syyttää siitä, että se tuntui hyvältä.
Joskus pohdin sitä, että olenko katkera siitä, että hänen nykyinen saa nauttia siitä valheellisesta tunteesta kenties elämänsä loppuun saakka. Ja olisinko vahingoniloinen, kun totuus paljastuu hänelle.
Vaikea myöntää itselle, että tuli niin huonosti kohdelluksi. Ymmärrän, että opin vaikenemaan joistakin asioita, koska niin oli vain niin helpompi olla. Minä ja me kaikki saimme elää hyvää elämää siihen saakka, kun annoimme hänen olla sellainen, kuin hän halusi meidän luulevan.
Huomasin vasta, että tämä ketju onkin jatkunut ! Asia on tärkeä ja nykyään kun on vertaistukea joka otsikolla, olisi varmaan hyvä olla vertaistukea avioliitossa valehtelijan uhreiksi joutuneille. Tai yhtä hyvin niille, joiden puolison persoonallisuus muuttuu toiseksi kesken liiton. Olen miettinyt tätä jälkimmäistä ongelmaa aika paljon ja olen sitä mieltä, ettei sitä muutosta varmaan voi välttää. Kyse on elämänkaaressa tietyn "viettipaineen" purkautumisesta varmaan usein siinä 40 kriisissä ja taustalla esim. hyvin uskonnollinen tai tekouskovainen kasvatus. Kun kaikki lapsen/nuoren seksuaalisuus on tukahdutettu kotona, hän jossain kohtaa joutuu kriisiin ja meno voi olla kauheaa. Jos olisin nuorena tämän asian tiennyt ja ymmärtänyt, olisin rynnännyt kirkuen pakoon heti, kun tapasin tulevan anoppini ensimmäisen kerran. Oli meinaan sen sortin moralisti, että mitään hyvää ei niistä käsistä voi lähteä. Menihän se elämä näinkin ja lapsilleni olen terottanut, että tutkailevat tarkkaan sulhasehdokkaan äidin !
Tuntuu siltä että ihmisen elämänkaari on kadonnut, vanhetessaan ei tarvitse oppia/viisastua mistään kokemastaan. Aina voi aloittaa uuden elämän, ilman että ottaa vastuun vanhasta. Aina voi valehdella tai usein vielä pahempaa, olla kertomatta asioita jotka haittaavat toisen elämää.
40-60 vuotiaat, voivat heittäytyä murrosikäisen rooliin, ilman mitään moraalia.
Eroneiden minä minä ihmisten massa kasvaa huimaa vauhtia ja lähes jokaisesta erosta jää katkeria ja sairastuneita yksilöitö.
On tapauksia joissa äiti hylkää lapsensa ja valehtelee että lapset on hylänneet hänet, ihmisyys on todella kateissa.
Osui naulan kantaan.