Suomen hallitus

Ei saa olla rasisti, ei saa käyttää vihapuhetta. Mutta mitä sanoo hallitus kun turvapaikanhakijat olivat vankilassa riemuinneet Turun iskusta. He pääsevät myös nyt pois kärsittyään tuomion aiemmista rikoksista, heidän on todettu myös radikalisoituneen. Olisiko arvoisalla hallituksella myös ohjenuora näille henkilöille jotka niin iloitsivat vankilassa maassamme tapahtuneesta ensimmäisestä terrori iskusta? Vai tuleeko taas syvä osanotto niille ihmisille jotka mahdollisesti joutuvat uuden iskun kohteeksi? Kysyn arvoisa hallitus, missä vaiheessa tämä kotoutus ja psykiatrinen hoito alkaa tuottaa tuloksia? Siihen olette myöntäneet vasta 5.3 miljoonaa lisää rahaa. Vai onko kuitenkin nyt niin, ettei rahalla ole mitään merkitystä, sillä ei näitä ongelmia ratkaista? Pitääkö jo miettiä konkreettisia toimia, eikä vain hymistellä?
9271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

No mitäpä sinä suosittelet ohjeeksi??

Äänestä

Kyllä tämä lässytys auttamisen ihanuudesta jo riittää monelle muullekin. Tehköön Suomi kuin Unkari ja monet muut maat, jotka eivät näitä sopimuksia kirjaimellisesti noudata. Raha ei todellaan ole tuottanut toivottua tulosta.

Äänestä

Hyvä esimerkki myös Adham auttajasta Syyrian hätää kärsiviä lapsiin kohdistuva avustusprojekti. Sinne meni aika iso summa 420 000€ Turkin pankkitilille ja osa puutarhamökkiin.
Adham auttajalla lisäksi lukuisia musta rikoksia. Ei tainnut kotoutus auttaa, mutta onnistui kuitenkin huijaamaan aika summan rahaa. Sinisilmäisiä suomalaisia on niin helppo jymäyttää.

Äänestä

Turvapaikanhakijat hakevat turvapaikkaa, osa heistä istuu tuomiotaan vankilassa. Herää kysymys, miten erotetaan jyvät akanoista?

Äänestä
  • Missä Kemin vankila on?

    Äänestä

Kirjoitus ei liity Kemiin eikä kemiläisyyteen. Pitää olla aika hölmö, jos luulee Suomen hallituksen toimivan Kemissä.

Äänestä
  • Hallituksessa istuu varmaankin monta naista ja herraa joita kemiläiset on sinne äänestäny.
    Kyllä tämä on Kemiin liittyvä keskustelu. Ainoa huono puoli on, että eivät nää kemiläiset äänestys tapaansa muuta. Kerran kommari on aina kommari, tosin nykyään sdp:n ja keskustan laariin taitaa äänet mennä?

    1Äänestä

Kuka on väittänyt hallituksen toimivan Kemissä? Vastaus ei kukaan, mutta hallitus kyllä hoitaa myös Kemin asioita, kunta kun ei voi ihan kaikesta päättää. Kyllä sitä jotkut ovat valtion ja kunnallisista päätöksistä tietämättömiä.

Äänestä

Hallituksen päätökset heijastuvat jokaiseen suomalaiseen ja sitä kautta myös Kemiin.

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


yuiokjhbnmhghjjyuiiuyt kirjoitti:

Ei saa olla rasisti, ei saa käyttää vihapuhetta. Mutta mitä sanoo hallitus kun turvapaikanhakijat olivat vankilassa riemuinneet Turun iskusta. He pääsevät myös nyt pois kärsittyään tuomion aiemmista rikoksista, heidän on todettu myös radikalisoituneen. Olisiko arvoisalla hallituksella myös ohjenuora näille henkilöille jotka niin iloitsivat vankilassa maassamme tapahtuneesta ensimmäisestä terrori iskusta? Vai tuleeko taas syvä osanotto niille ihmisille jotka mahdollisesti joutuvat uuden iskun kohteeksi? Kysyn arvoisa hallitus, missä vaiheessa tämä kotoutus ja psykiatrinen hoito alkaa tuottaa tuloksia? Siihen olette myöntäneet vasta 5.3 miljoonaa lisää rahaa. Vai onko kuitenkin nyt niin, ettei rahalla ole mitään merkitystä, sillä ei näitä ongelmia ratkaista? Pitääkö jo miettiä konkreettisia toimia, eikä vain hymistellä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu