Moi. En ole kauan aikaa asunut Rollossa. Sellainen 6 kk taustalla vakituiseen ja muutamaa vuotta aikaisemmin ekan kerran enemmän tullut käytyä paikkakunnalla ja ajattelin näitä baareja ja yökerhoja joissa olen joskus käynyt. Ja alla omia mielikuvia
Oliver Corner ja Hemingway= sellaisia irkkuhenkisiä istuskelupaikkoja. Paljon ulkomaalaisia ja hyvän fiiliksen paikkoja
Hulipumpa= sellainen räkälä enemmänkin, mutta aivan siisti jos haluaa halpaa kaljaa (heh miksihän halpa kalja yhistetää räkälään?)
Doris (muutama kertaa tullut käytyä) on siisti yökerho ja kaikenlaista sakkia käy. Näin siellä Miia Nuutilan näköisen naisen kerran. Hyvän näköinen.
Koskikapakki ( tai koskikepakko niinkuin joku sanoo) on homojen suosima paikka ja sellainen kuppila. Yhden kerran kävin siellä.
Pohjanhovi on laatu jatkopaikka ja hyvännäkösiä naisia siellä.
Pisto on vanhemman porukan paikka ja siellä kerran tullu käytyä
Kauppayhtiö baari on kuitenkin paras. Nuoria opiskelijanaisia ja paljon.tarviiko enempää selittää?
Kansankadulla on se yksi joka on hyvä, mutten muista nimeä ja olikohan se edes kansankadulla?. Mutta se jossa punaiset penkit.
Muissa en ole vielä käynyt, kun pitää opiskellakin ja yleensä vedellään kalsarikännejä.

Vastaukset 31
Vanhimmat
Ei oo Rollo vaan ROI!!!!
Tulenkantajat muutti sen rolloksi.
Tulenkantajat olivat kirjailijaryhmä 1920-luvun Suomessa .
He julkaisivat myös aikakausilehteä nimeltä Tulenkantajat .
Tuskinpa Rovaniemi kiinnosti heitä edes himpun vertaa .
Nuorempi porukka sanonut jo kauan aikaa rolloksi. Ne jotka puhuu että mie ja sie niin ne sanoo että roi. Eihän roi edes taivu suussa. Rollossa rollosta rolloon ja miten sitten roi? Roissa roikasta roikkaan?
Pistossa käy vanhemmat homot tsekkaamassa kolleja itelleen.
Se on aina ollut R O I ja pysyy !
Koiralleni voisin antaa nimeksi Rollo .
Rovaniemen baarit koluaa läpi yhdessä illassa ja ovat enimmäkseen tyhjiä .
Ei siihen kuutta kuukautta tarvita .
Näyttää moni Rollon baareista suorastaan hinkuvan homobaariksi? Olisiko niin kova kilpailu baarien pitäjillä asiakaista?
Homotha noissa baareissa enää riekkuvat sekä parikymppiset pissapäät jotka luulevat olevansa maailman napoja.
Homo-baarin maine ei varmasti auta mitenkään kapakan pidossa .
Haittaa siitä ennemminkin on , kun normaaliasiakkaat jäävät kokonaan pois .
Pisto ja Koskikapakki ovat jostain syystä täällä Suomi24:ssa ja kylällä saaneet tuon statuksen. Eipä noissa oikein kehtaa enää käydä ettei saa leimaa otsaansa. Ihmiset katsovat jo säälivästi hymyillen ohikulkiessaan noita paikkoja, varsinkin kesällä kun terassit oli auki.
"GALLEPETRUS"
Hanki itsellesi joku harrastus kapakoissa riekkumisen sijaan .
Esim. Kuntoilu , lukeminen, puutyöt, Rops.n pelit , lentopallo , auto, kalastus , moottoripyörä, (hiihtoa en suosittele).
Kun kapakkakierre hirttää päälle , niin se kestää herkästi 10 - 20 v. ja
on todella kallis "harrastus" rahallisesti , perhe-elämän ja terveyden kannalta .
Niin. Eihän täällä edes ole rolloa.
Rovaniemi on varsinainen sateenkaari city! Varmasti matkailijoiden ja opiskelijoiden suuri osuus vaikuttanut tämän positiivisen ilmeen luomiseen ja paljon onnea ja maksavia asiakkaita Pistolle ja Koskikapakille, jotka ottaneet rohkean askeleen oikealle tielle profiloituessaan homobaareina!
Onko Ounasrinteen alueella monta baaria ja mikä on paras?
Huppeli on siellä hessuntorin luona missä on ärkkäri, se on sen talon takana ja siellä on hyvä meno aina. On nostanut imagoaan viimeaikoina ja kaunista friidua löytää perjantaista sunnuntaihin. Sitten siitä sivasta valintatallolle päin niin on sellainen kulmakapakka, mutta on aika pieni.
Kai siellä se on se yksi Huppeli vai onko enää sillä nimellä? Kansankielellä sitä kutsutaan Puppeliksi ja siellähän nuo kulkevat Ounasrinteen homot tappelemassa keskenään.
Kun "puppelit" kävelee ovesta sisään , niin normaaliasiakkaat kävelee ulos .
Mahtavaa, kiva tietää, että Pistossa, Huppelissa ja Koskikapakissa saa kauniit naiset olla rauhassa, ei tarvitse pelätä, että idiootit miehiksi itseään luulevat juntit tulevat lähentelemään.
Koskikepakkoa sanotaan myös Kisskiss baariksi, siellä toki voisi paremmat drinkit olla. Royn kanssa yleensä siellä. Mektä ei vanhat miehet kiinnosta. Niitä saa piston tiskiltä. Wink wink.
Kyllä Paradiseboy tietää kaupungin menomestat, Pisto & KK...
Voi, kun kirjoituksissa näkyy suunnilleen nimikin, kuka on kirjoitellut.Vaan eihän siinä mittää, saahan sitä häpästä ittensä
Helsingin sankari tulossa Rovaniemelle lokakuun lopulla. Saisko siellä pillanderii alkuasukkaalta? Potra 50-v. isomunainen hillopäällikkö.
Koskikapakki on hieno ja paras. Ainoa sopiva.
Miten Rio Grande? Onko sitä enää olemassa ja nissä maineessa se on?
Pistosta mies löytää miehen itselleen jos sellainen kiinnostaa...
Koskikapakissa kerran eräs isokokoinen tai ylipainoinen silmälasipäinen vankilakundi. Arviolta 50 v. Sanoi olevansa homo ja kertoi, että se on homobaari.
Pistossahan ne homot nykysin luuraa. Menny maku koko paikasta!
Koskikapakka on Rovaniemen paras paikka. En minä ja mun kaverit missään Pistossa käydä ja tunnen varmaan kaikki Rovaniemeltä
Voi vittu. Siellä rautatieaseman alikulkukäytävän seinälläkin oli joku koskikapakka = homot kirjoitus..
Se on siis homobaari
Ei Rovaniemellä kannata käydä kapakoissa , koska ovat enimmäkseen tyhjiä .
Kaupungissa on 60 000 asukasta joista n. 100 kpl. käyttää kapakoita .
Tuopin hinnalla saat hyvän aterian , tai mäyräkoiran kaupasta .