Ikiakattomat miehet Pattayalla.

Tytti2010

Todella huvittavia 😅 nämä ikänsä ilman naista olleet ikiakattomat miehet 😎.
Ihan uskomattomia pölvästejä 🐂🐃.
Heidän on todellisuustajunsa on aivan kankaalla.
Heillä on täysin epärealistisia ja naurettavia käsityksiä itsestään ja siitä mihin heidän resurssinsa riittää.
Samoin yhtä epärealistisia käsityksiä parisuhteesta ja avioliitosta ja yleensä naisista.

He ovat useimiten itse ylipainoisia, epäsiistejä ja ikääkin on päässyt kertymään.
Ei siis ole kyse mistään 30 vuotiaista poikamiehistä.
Käytöskin heillä on mitä on, kun ei ole totuttu käyttäytymään ja keskustelemaan naisten kanssa. He voivat sanoa naiselle ihan mitä vaan.
Sosiaaliset taidot on plusmiinusnolla.
Sitten nämä reppanat vielä luulevat jonkun löytävänsä Pattayalta.
Kehtaavat vielä asettaa naisille sellaisia kriteereitä, että ei voi muuta, kuin nauraa jalat altaan.
Ei todellakaan ihme, ettei sitä naista ole koskaan elämämään löytynyt, eikä tule koskaan löytymäänkään kuin rahalla yöksi, eikä sama nainenkaan tule toiseksi yöksi.

Tälläiset miehet on hyviä esimerkkejä siitä, millaisia aivottomia tomppeleita ihmisistä tulee ilman puolisoa ja sitten lähtevät Pattayalle luullen sen tekevän heistä tasokkaita miehiä yökerhosta.
Huomio naiset, jos huomaatte tälläisen etsivän seuraa, menkää ohi ja lujaa.
Tuollaisten miesten kannattaa olla yksin hautaan asti, eikä alkaa munaamaan itseään seuranhaulla.

Voisi myös pysyä poissa saastuttamasta tätä matkailupalstaa.

7

278

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • naisen.aivot

      Eipä ole tällä naisella paljon elämässään sisältöä, kun tuhlaa aikaansa moisten asioiden miettimiseen ja vieläpä siitä kirjoittamiseen.

      • TyttiPattayalta

        Sinä Maija2010 joka päivä tällä palstalla arvostelet tavallasi toisten ihmisten elämän sisältöä.

        Kerroppa Maijukka oman elämäsi sisältö niin ongelmas selviää laajemmaltikin.

        Asia nyt vain on niin, että mikäli miehen aivot aikoo elää maksuttomassa parisuhteessa, niin nämä mainitut rusinat joutuu tekemisiin naisen aivojen kanssa.

        Revi siitä 🐃🐂🐒.


      • Voisinuasairasta
        TyttiPattayalta kirjoitti:

        Sinä Maija2010 joka päivä tällä palstalla arvostelet tavallasi toisten ihmisten elämän sisältöä.

        Kerroppa Maijukka oman elämäsi sisältö niin ongelmas selviää laajemmaltikin.

        Asia nyt vain on niin, että mikäli miehen aivot aikoo elää maksuttomassa parisuhteessa, niin nämä mainitut rusinat joutuu tekemisiin naisen aivojen kanssa.

        Revi siitä 🐃🐂🐒.

        Olet itsepetoksen kuningatar. Lohdutat itseäsi vilkkaalla mielikuvituksella. Lapsilla on tuollaiset jutut kun ne perustelee itselleen miksi ne ovat erilaisia kuin toiset.
        Hoodeemies muuttui hetkessä ruikuttavaksi lerpaksi joka omistaa elämänsä Pattayalle.
        PS: En ole maija, 2010, Soi enkä kukaan tuttusi enkä kenenkään muunkaan tuttu täällä ja tämä on ainoa kirjoitus kolmeen päivään minulta ja nyt olen töissä ja minulla on vaimo kotona. Ihan tiedoksesi vain.


      • aknestik

        Älä jauha paskaa 2010, sulla mitään vaimoo ole saati työpaikkaa.


      • hehhemikädorka
        aknestik kirjoitti:

        Älä jauha paskaa 2010, sulla mitään vaimoo ole saati työpaikkaa.

        Vaimo ja työpaikkako on "Thain Aviomiehen" mielestä jokin onnistumisen merkki elämässä? Jokaisella paskahousullahan nyt muija ja duuni on. 99% niistä muijistaan ja duuneistaan on sellaisia joita en ikinä voisi duunata kumpaakaan.
        Lauma tyttöystäviä, lauma hyviä ystäviä ja lompakko täynnä rahaa on se mikä on tavoittelemisen arvoista. Ei mikään possuelätti vaimo eikä paskaduuni.
        Minulla on massia ja naisia. Sinulla selkeästi ei ole.


    • Kyllä sieltä pattayalta aina joskus joku onnistuu baaritytön mukaansa raahaamaan. Ne tytöt eivät ole ulkonäöstä eikä mahdollisesta alkoholismista olleenkaan huolissaan, kunhan luulevat löytäneensä rikkaan länsimaisen äijän, joka tuo heidät kotimaahan elätikseen.
      Ja näillä baaritytöillä ei ole minkäänlaista käsitystä näiden naisenkaipuisten todellisesta taloudelliseta tilanteesta kotimaissaan, thaimaassa pienemmälläkin setelimäärällä käy rikkaasta.

    • Lemmenkäinen

      Mitäs huvittavaa siinä on jos ikänsä Mansikkia nussinut tahtoo vaihtelua?

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      13
      1394
    2. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      52
      1326
    3. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      105
      1095
    4. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      120
      1046
    5. Mikä estää?

      tapaamisen, suhteen aloittamisen?
      Ikävä
      65
      687
    6. Miksi ETTE suostu selvittämään . . . . . ...

      Asioita jotka jääneet selvittämättä toisen osapuolen kanssa? Kertoisitteko miksi ette suostu? Vaikka teidän mielestä
      Ikävä
      167
      655
    7. Eilinen

      Herättikö eilinen jotain ajatuksia?
      Ikävä
      52
      562
    8. Wille Rydman on kansalaisten mielestä huonoiten onnistunut ministeri

      Onneksi olkoo Wille kärkipaikasta! Oletkin sen eteen tehnyt hartiavoimin töitä. "Ministeri Wille Rydman (ps) on kansala
      Maailman menoa
      368
      538
    9. Tajuan kyllä

      että molemmilla on omat elämänsä ja kuvionsa ja rakkaansa. En odota mitään enkä ole tunkemassa mihinkään. Kai silti saa
      Ikävä
      52
      505
    10. Valehtelu

      Oletko valehdellut kaivatullesi?
      Ikävä
      71
      483
    Aihe