Mies sai sakkoa kun ehdotti päiväpanoa.
"Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 55-vuotiaan kontiolahtelaisen linja-autonkuljettajan 20 päiväsakkoon kunnianloukkauksesta. Rangaistus tuli ”päiväpanon” ehdottamisesta tapahtumahetkellä 22-vuotiaalle naisopiskelijalle.
Rikos tapahtui toukokuussa 2016. Nainen oli ainoana matkustajana Savonlinjan bussissa, joka lähti Jyväskylästä kohti Joensuuta.
Alkumatkasta Jyväskylän ja Hankasalmen välillä bussikuski kuulutti auton keskiosassa istuneen naisen luokseen auton etuosaan. Tämän jälkeen bussikuski ehdotti naiselle seksuaalista kanssakäymistä sanomalla ”maistuisiko päiväpano tuolla takapenkillä”.
Naisen kieltäydyttyä bussikuski alkoi pyytelemään anteeksi. Hän pysäytti anteeksipyyntöjen vuoksi bussinkin tyhjälle pysäkille.
Tapahtunut järkytti nuorta naisopiskelijaa. Hän ryhtyi viestittelemään autosta perheelleen ja ystävilleen. Hän myös teki miehen ehdottelusta Facebook-päivityksen, joka levisi nopeasti laajalle yleisölle.
Päivityksessään nainen kertoi seksuaalisen häirinnän yleisyydestä ja siitä, että yleensä tilanteista selviää huumorilla.
– Tänään ei enää huumori riittänyt. Istuin Savonlinjan bussissa Jyväskylästä Joensuuhun, kuskin kanssa kahden. Kuski kuuluttaa mikrofonilla minut käymään luonaan ja pokkana kysyy ”maistuisko päiväpano bussin takapenkillä?”. No ei maistunut. Sen sijaan sain matkustaa 3 ja puoli tuntia tämän pervon kanssa peläten ja itkua pidätellen.
Lopulta nainen teki miehen ehdottelusta rikosilmoituksen.
Kontiolahtelaismies sai maksaakseen sakkoja 280 euroa. Miehen määräaikainen työsopimus päättyi toissa kesänä."

Vastaukset 17
Vanhimmat
Että osasi ollakin pöljä kuski. Nolasi työnantajansa ja itsensä.
Jos kuski ois tehny ehdotuksensa vapaa-aikanaan ei olisi ollut ongelmaa.
Vapaa-aikana siitä voi sen sijaan saada syytteen seksuaalisesta ahdistelusta.
Mä kyllä ajattelen näin: Jostainhan se sakko oli kirjoitettava! Kuljettajan käytös; kuljetuspalvelun ammatilaisena on ollut todella törkeää. Miehellä halut heränneet eikä järki ole silloin juossut.
Säikäyttänyt nuoren naisen varmaan todella rajusti... kun mies oli vielä pysäyttänyt autonkin.
Taatusti ei ole mies itse tajunnut miten peloittavalta naisesta on täytynyt tuntua; Olla miehen kanssa kahdestaan pysähtyneessä linja-autossa, jossain asumattomalla taipaleella.
Ihan varmasti kyseinen henkilö ei ole sovelias yleisöpalvelijaksi, ei ainakaan linja-autoon pitkänlinjan kuljettajaksi.
Kiekkoilijoiden ja koripalloilijoiden... siis miespuolisten kuljettajaksi ehkä, kuuluisi joukkoon paremmin! Ainakin kun lehtitietoihin vertailee... vaikka ei heitäkään voi verrata toisiinsa, aina on törppöjen joukossa osa fiksuja, joita ei pitäisi mollata.
Kyllä asia on niin, että jos Savonlinjan kuski avaa suunsa, niin kyllä se vastuu siirtyy 100-prosenttisesti vastapuolelle, eli tässä tapauksessa kyseessä olevalle tyttelille. Tietämätön `tytteli` tässä tapauksessa oli tietämättä savolaisia tapoja, ehkä oli tietämätön näistä maakuntaan liittyvistä iki-aikaisista tavoista, joiden tietäminen kuuluu jokaisen kansalaisen perustietämykseen. Tosin herää kysymys, oliko kuski tosiaan kantasuomalainen kuudennessa sukupolvessa?
.. Asia on Just niin, että jos näin on, niin ne(kin) voidaan passittaa samaan paikkaan, kuin nämä VäärinPerustein ja VäärälläTavalla tänne tunkeutuneet "KunniaKansalaiset".. ;D
Kontiolahti on kyllä susirajalla, että se kuuluu pohjois-kerjälään...
Savolainen subliikkiukko ois murjonut koko matkan navanalusvitsejä ja katsellessaan taustapeilistä reaktioita, ois kiilaillut vastaantulijoita ja liikennemerkkejä vaan. Niin ja nauranut omille jutuilleen...
Eikö töissä saa ehdottaa seksiä sihteerille. No vittu kun paska maa tää suomi. Jos on vaikka tyttöystävän kanssa samassa työpaikassa ja ehdottaa seksiä töissä niin syyte tulee. Kotona seksin ehdottaminen on hyväksyttävää vai?
Normimiehellä on tapana tehdä töitä työpaikallaan.
Perkele jos ei pyydä niin silloin ei ainakaan saa. Tässä on kyse siitä kuskin ulkonäkö ei vaan miellyttänyt rumaa naista ja piti ruveta kiukuttelemaan.
No voi perkeleen perkele.
Kuski tarjosi liian vähän tai ei ollenkaan. Vanha juttu:
- Antaisitko miljoonasta?
- Joo, tottakai!
- Entä eurosta?
- Miksi sinä minua oikein luulet?
- Sen tiedän jo. Kyse on vain hinnasta!
Saatana että pistää vihaksi.
Palsta naisille ei kukaan ehdottele.
Sana sanaa vastaan. Kuka tietää, mikä on totuus? Monesko kerta oli rahastaa tällä naisella? Moniko on jo maksanut, ettei mennä käräjille? Kolme ja puoli tuntia on koko matkan kesto ja taatusti on ollut muitakin matkustajia sillä matkalla. Kannattaa aina laittaa kännykkä nauhoittamaan, kun jää kaksin tuon naistyypin kanssa. Näitähän riittää...
https://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/kannykan-seksivideo-pelasti-kaksi-miesta-raiskausepailyista/2767672#gs.waSQ2tE
Naista uskotaan aina koska on nainen. Nainen pystyy ketä vaan syyttämään raiskauksesta ihan koska tahansa ja se pilaa miehen elämän. Naisia myös suositaan niin ettei ne saa kovia rangaistuksia koskaan. En ikinä harrastaisi seksiä humalaisen naisen kanssa.
Tämä on nyt hyvä huomioida, kun odottelee sitä tason nousua iän myötä. Voipi käydäkin niin, että kun alkaisi saavuttaa sopivan iän, niin nuorista naisista on tullutkin laitonta riistaa. Jää ne parikymppiset saavuttamati iäksi.