Hei.
Minulla on erittäin huonokuntoiset hiukset, ja haluaisin niille jotain apua. Tehokeinona olisi tietenkin leikata niitä (hiukset ulottuu noin puoleen selkään), mutten välttämättä haluaisi tehdä niin, ellei ole "aivan pakko". Olen kasvattanut näitä kolmisen vuotta, kasvaa hitaasti, ja kuten tästä lopputuloksestani huomaa, se ei olekaan kovin nätti (auki / ponnarilla ollessaan). Nutturalla tai letillä jos pitää, niin silloin sietää katsella.
Hiukset ovat siis päälaelta kohtuullisen kiiltävät ja sileät ja hyväkuntoisen oloiset. Mutta heti takaraivolta, saati niskavilloista ja noin 10-15 cm latvoista ne ovat kuivat, korppumaiset, karkeat, kiillottomat, sojottelevat minne sattuu, ajoittain kaksihaaraisia täynnä (yritän leikellä niitä pois aina välillä), kamalan ohuen ja elottoman näköiset. Ja sellaiset "pörröiset", eivät siis laskeudu kovin "sileästi" selkää alas, vaan ihan sellaisena pehkona. Hiuslaatuni on näemmä herkästi takkuuntuva myös, ainakin heti on niskassa takkuja, jos pitää tukan auki ja takinkaulus "hankaa" niskavilloihin.
Hiuksia irtoilee harjaan älyttömiä määriä. Jos vetää poninhännälle, häntä ei ole "yhtenäinen", vaan jakaantuu 3-4 "puikkoon", joita ei saa edes harjaamalla pysymään nätisti ruodussa.
Miten hoidan näitä: en värjäile enää, edellisestä värjäyksestä on kolmisen vuotta, ja silloinkin värjäsin aina mustalla (vaalennus kuulemma rasittaa eniten). En käytä lämpörautoja ollenkaan, fööniäkin todella harvoin. Pesen päivittäin Garnier Respons -shampoolla ja hoitoaineella, koska urheilen päivittäin ja hikoilen siinä sen verran, että pelkällä vedellä huuhtaistessa hiukset ovat seuraavan päivän rasvaiset, latteat ja yksinkertaisesti karmeat. Kaksi kertaa viikossa käytän hiusnaamiota näihin (annan vaikuttaa 10-20 min.) Pesen hiukset usein viileällä vedellä, mutta meneehän niihin toki sitä lämmintäkin vettä siinä muun suihkun yhteydessä..
Hiuslenksuina käytän niitä "puhelinjohtolenksuja", koska ne eivät kuulemma hierrä ja hankaa ihan niin paljoa, kuin jotkin kangaslenksut. Kiinnityskohtaa vaihtelen myös, välillä on ponnari tai nuttura melkein päälaella, välillä takaraivolla, välillä on letillä. Päivittäin pidettävä kiinni töiden takia. Syön suhteellisen monipuolisesti ja juon vettä ainakin 1-1,5 litraa päivässä, minkä myös pitäisi kaiketikin vaikuttaa.
Olisko vinkkejä, miten saisi elottomuutta pois ja hiusten kuntoa paremmaksi? Tuntuu, että vaikka mitä teen, eivät kohennu. Kerran leikkasin vähän reilummin niitä latvoja (5-6cm), päivän tai kaksi oli ihan ok, sitten korppuuntuminen ja haaraisuus kiipesivät ylöspäin. En haluaisi ihan radikaalisti leikellä, koska kasvatus on niin hidasta, mutta.... No, onko muuta tehtävisssä?
Onko muuta vaihtoehtoa kuin leikata (paljon)?
6
116
Vastaukset
- shampoo_vaihtoon
Shampoomerkki kannattaa vaihtaa - hiuksista tulee huonokuntoiset kun niitä pesee satoja kertoja garnierin shamppoolla. Tilalle esim. New Wash -merkkistä shampoota joka ei vaurioita hiuksia ollenkaan.
- Vichyshampoo
Latvoista vähän pois (laita ponnarille ja katkase päästä sen verran kuin haluat) ja kannattaa ostaa Apteekista Vichy Decour Nourishing Reparative Conditioner -shampoota ja hoitoainetta. Shampoo tukan tyveen, ei pituuksiin, ja hoitoaine taasen sinne pituuksiin, ei tyveen. Antaa kiiltoa ja korjaa hieman hiuksia. Eihän se niitä haaroittuneita latvoja takaisin yhteen laita, mutta jos latvoja katkoo ensin saksilla ja sitten muuta tukkaa koettaa auttaa tuolla. :)
- Oonainaihmetelly
mitä tarkoitetaan pituuksilla!!?? Jos ihmisellä on vaikka 100 000 hiusta niin ne on kaikki eri pituisia. Siellä voi olla 30 000 hiusta jotka ei saa hoitoainetta ollenkaan jos laitetaan vaan sinne pisimpien hiusten latvoihin! Mikä ajatus siinä on että vain ne kaikkein pisimmät hiukset takkuuntuu?
- päätäyskakshaarasia
En tiedä olenko käsittänyt tätä oikein, mutta _minulle_ tuo "pituudet" on tässä yhteydessä tarkoittanut sitä osaa tukasta, mikä ei ole "ihan lähellä päänahkaa", tosi epämääräinen selitys, tiedän, mutta vähän hankala selittää just tuon takia, miten kuvailitkin: niitähän voi olla eri mittaisina, koska niitä on paljon eri kasvuvaiheissa. Itsellä on alun alkaenkin nykyisessä tukassa ainakin kolmea eri pituutta aiemman sivusiilin ja muiden toispuoleisten leikkausten takia, ja sitten päälle vielä ne luonnostaan eri vaiheessa olevat hiukset......
Hoitoaineesta puhuttaessa olis kai oleellista lähinnä se, ettei sitä hierota sinne päänahkaan.
Takkuuntumisesta taas, niin se ei sinänsä ole vain pisimpien hiusten yksinoikeus, mutta mitä pitempään hius kasvaa, sitä huonommaksi sen latva tulee. Itsellä ainakin näin. Siksi niitä huonoja latvoja täytyy leikkoa pois, kun ne ovat muutoin täynnä kaksihaaraisia (jotka ainakin omassa päässä edistävät takkuuntumista ja hamppuuntumista hyi..) ja jos kakshaarasia ei leikkaa pois, se hius ikään kuin murtoo koko ajan vain ylöspäin. Lopputuloksena on sitten kauttaaltaan huonokuntoinen, hauraan oloinen ja "kuollut" pehko. Tapahtunut pari kertaa, kun en ole malttanut leikellä.... - Vanhojahiuksia
Koska ne ovat kaikkein vanhimmat karvat.
Vanhat aina riutuu ja heikkenee, jopa ihmiset.
- huonothiukset
Leikkasin 6cm latvoista pois. Pari päivää meni hyvin ja sai sormet vedettyä hiusten läpi ilman tökeltämistä. Pesuväliä pidensin myös jokatoiseen päivään (ja hankin tuota Vichy-pesuainetta, New Washia en löytänyt).
Ja nyt latvat haaroittuneet taas, vaikka tässä on siis ihan oikeasti mennyt vasta jotain viikko siitä, kun leikkasin niistä ton 6cm. Ärsyttää... :(
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5743814Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662719Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192114- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121917- 291835
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171770Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471729