Olen pettynyt siihen, että itsestä ei enää jakseta huolehtia ja elämäntavat ovat muuttuneet totaalisen epäterveellisiksi. Emme halunneet tällaista parisuhteeseemme, mutta tämä on tullut väliimme, enkä jaksa tällaisessa parisuhteessa enää. En jaksa vuosia katsella ja odottaa muutosta, mitä ei välttämättä koskaan tapahdu, joten olen rehellinen ja kerron, miltä minusta tuntuu ja miksi olen päättänyt erota.
Ja kyllä, asiasta on keskusteltu monesti. Siitä keskusteltiin ennen yhteenmuuttoa Me-hengessä, jotsta molemmat olivat samaa mieltä ja yhteinen tavoitteemme oli elää terveellisesti, terveesti ja yhdessä tehden. Tämä ei vain näköjään mennyt niin kuin alussa yhdessä nähtiin.
Ei minua kukaan tässä asiassa ole pettänyt, toki olen pettynyt, ettei yhteinen tulevaisuus enää näytä samalta ja näkymät eroaa niin paljon, ettei niiden välillä ole kompromissia.
Ikävää, että näin piti käydä, mutta keskityn omaan elämääni ja elän sitä semmoisena, kuin näen hyväksi.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mitkä elämäntavat muuttuivat? Mikä muutti ne? Muuttuivatko olosuhteet?
Ei mitään oleellisesti ihmeellistä tapahtunut, ilmeisesti toisen arvomaailma alkoi vaan näyttää eriltä? Enpä ole näihin vastauksia saanut. Jos olisi osattu vastata, niin tilannehan voisi olla kokonaan toinen. Kun näin ei käynyt, niin minunkin näkemys tulevaisuudesta muuttui.
Eipä sillä enää ole väliäkään, olen päätökseni jo tehnyt.