Olen jo vanha, mutten liian vanha mieheksi joka osaisi vielä aloittaa kaiken vielä kerran uudestaan. Minusta tuntuu etten vaan löytänyt sitä oikeaa elämääni, muutamia parisuhteita ja pitkiäkin on kyllä ollut mutta täytyy tässä anonyyminä tunnustaa että menin niihin mukaan kun kerran kelpasin, olihan se kiva tunne kun kelpaa jollekkin muttei siinä sellaista oikeaa rakastumista saati rakkautta puoleltani koskaan ollut. Tulee varmaan ämpäreittäin kakkaa niskaan, mutta nyt olen oikeasti rehellinen ja nimimerkin takana, suojassa kasvojen menetykseltä. Mitäpä minä elämän rakkaudelta haaveilin ja odotin, en olisi tarvinnut mitään muuta kuin kivan naisen jonka kanssa tulisin toimeen. punaisen mökin tai pienen kaksion jossa olisimme eläneet yhdessä vaikka ilman mitään nykyajan hienouksia, arkielämämme olisi muodostunut yhdessä olosta ja läheisyydestä, olisimme karkoittaneet turvattomuuden tunteet ja olleet ikuisesti yhtä. Jossain minullekkin on se puuttuva palanen, joka sopuu palapelini puuttuvaan reikään, ihminen joka oikeasti rakastaisi minua ja antaisi minun rakastaa itseään vilpittömästi ja aidosti, ihminen johon voisin sataprosenttia luottaa ilman epäilyn häivää. Kokisimme ihant aamut, ryystäisimme yhdessä pesemättömistä mukeistamme aamukahvit, miettisimme mitä tänään syödään ja mistä rahat siihen, heittäytyisimme sittenkin vielä sängylle ja keskustelsimme oudosta naapuristamme , eläisimme yhdessä elämäämme, normaalia arkea ja olisimme onnellisia vaikkei meillä kaikkea olisikaan mitä muilla. Eipä ole tälläisiä aitoja ihmisiä enää vastaani kävellyt, eikä varmaan kävelekkään kun tuota ikääkin alkaa olla päälle viidenkymmenen. Olinhan minäkin nuorena rakastunut, luulin tuollaisen epelin löytäneeni ja rukoilin iltaisin kiittäen tästä yläkertaa, mutta eipäs se kirkossa kuulutettua ollutkaan vaan tällä naisella olikin varakkaampia suunnitelmia ja komeampaa mielessä. On tullut elettyä, jotain tunnen puuttuneen , onkohan muita samankaltaisesti elämäänsä hieman pettyneitä, siis rakkauden puutteseen ja korvikkeeseen tyytyviä.
Onko kaikki kaunis kadonnut
Rutinohvi
7192
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Luin kirjoituksesi aika pitkälti lukien rivinvälit.
Olet provo auervaara. Esität säälittävää miestä vedoten empaattisten naisten tunteisiin. Lähdet kirjoittamaan "Onko kaikki kaunis kadonnut" nimimerkillä. Sen vois ymmärtää 70-80 vuotisilta, vanhan kansan ihmisiltä, joilla oli vielä kunnia kohillaan, ei tämän päivän 50 jotain.
Jos olen väärässä; Anteeksi ja lycka till!
Provo. Kukaan täysjärkinen mies ei haaveile "ihanasta, kauniista" elämästä naisen kanssa likaisista mukeista kahvia juoden, rahattomana.
Ap, olet ihana mies. Jotain tuollaista haluaisin minäkin. Miten sinuun saa yhteyden? Terv. nainen 42-v.
Samoin ajatuksin, kiva että ymmärrät ettei kaikki ole pinnallista ja maallistamammonaa arvostavaa, normaalia elämää johon kuuluvat kaikki normaalit asiat kuten eilisistä kahvimukeista aamukahvin nautiskelu ja ikkunasta tuijottelu luontoa ihaillen. En ole provo vaan aito mies jolla on aitoa asiaa.
Etsit itsellesi siis toisin sanoen elättäjää.
Hei, olen 19 V ja etsin isähahmoa, miten olisi?
Asialliseen keskusteluun täällä ei varmasti kannata ryhtyä, torpataan heti alas, kaikki kaunis kuolee pois täältäkin, Vastaan vielä sen verran, elättäjää en hae koska tulen kyllä toimeen vaikken rikas olekkaan, en myöskään kaipaa lapsiseuraa tässä iässä.