Hautausmaa

Nyt on Hetan uusi hautausmaa otettu koirien temmellys paikaksi.Eräs nainen oli vienyt koiransa temmeltämään hautausmaalle,Facbookissa oli kuvia kyseisestä vierailusta.Törkeää käytöstä.Eikö kyseinen henkilö kunnioita edes vainajia.
341136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Jo on hurtan omistajalla järki hukassa. Törkeää, ilkeää ja itsekästä, ajattelematonta ja järjetöntä käytöstä.

Äänestä

Kyllä lemmikin saa otta mukaan vaikka menis kirkkomaalle siellä on hyvä rauhoittua maailman melkselttä.

Äänestä
  • Hautausmaalle hurttien vienti kielletään,ei minkäänlaista kunnioitusta vainajia kohtaan.Sehän on ihmisten viimeinen leposija.

    Äänestä

Eine vainajat siitä välitä siellä on mullan alla paljon koira ihmisiä.

Äänestä
  • Kielto vaan voimaan.

    Äänestä

Kerta vainajat ei valita, niin antaa koirien temmeltää.

Äänestä

Hautausmaat ovat eläviä varten, eivät kuolleita. Toiselle puolen siirtyneet eivät välitä vähääkään mitä hautausmaalla tapahtuu. Sitä paitsi koirat voivat löytää sieltä meheviä luita jyrsittäväksi!

Äänestä
  • Täytyy kirjoittajalla olla pääkopassa vikaa kun kommentoi edellisessä kirjoituksessa.Kielto tulee voimaan olen nyt siitä varma,ihmiset haluavat muistella omaisiaan ja sinä saat... kirjoittelet tollaista törkeää.Hautarauhan rikkoja pitäisi laittaa vastuuseen.Mistä tiedät niin hyvin että kuolleet eivät välitä vähääkään,oletko Jumala.Minun omaisten haudalle ei ainakaan hurtat kuseskele.

    Äänestä

  • Siellä montussa on vain jäänteet. Suretko kakkakökkäreitä, jotka on joskus menneet pöntöstä alas? Et varmaankaan, joten miksi siis suret vanhoja luita?

    Me kaikki olemme jumalaisia olentoja. Jumala elää meissä kaikissa. Kuolemaa ei ole olemassa. Tämä asia on taivaan tosi, eikä se ole uskon asia.

    Äänestä

  • Kiitos ylentävävistä vastauksista sinulta ihmisen kuvatukselta.Hurtat mukaan lukien.

    Äänestä

  • Nimimerkki tsehtset kommentit saa vetää vessasta likakaivoon,onkohan sama henkilö jonka rakit räksyttää......

    Äänestä

  • Hyi helvetti mitä sinä kirjoittelet,ei ihme jos olet se ihminen josta puhutaankin.

    Äänestä

  • Hautausmaalla voi joskus maasta nousta jonkun perse esiin ja se on kokemus josta jää hymy huulille.

    Äänestä

Ihmenen loppuu siihen kun aivosähkökäyrä hyytyy, sen jälkeen ruppi menee kiertoon, eikä ihmisestä jää mitään jäljelle. Lapsellista luulla jotenkin kuolleen olevan vielä jossakin.
Kuolleer mätänee haudassa, ei ne tiedä enää mistään mitään.

Äänestä
  • Eihän sinun kirjoituksesta ota selvää,opi kirjoittamaan ensin.

    Äänestä

  • Paskoosunpäälle kirjoitti:

    Eihän sinun kirjoituksesta ota selvää,opi kirjoittamaan ensin.

    Ruumis maatuu mutta sielu jatkaa kulkuaan ikuisesti. Sielu olet sinä joka ajattelee ja tuntee. Tämä kaikki on tieteellisesti todistettu mutta aina on niitä jotka eivät usko vaikka mitä todistettaisiin ja eräät eivät vielä kuolemansakaan jälkeen tahdo uskoa. Totuus kuitenkin tulee aina lopulta ilmi.

    Äänestä

  • tsehtseh kirjoitti:

    Ruumis maatuu mutta sielu jatkaa kulkuaan ikuisesti. Sielu olet sinä joka ajattelee ja tuntee. Tämä kaikki on tieteellisesti todistettu mutta aina on niitä jotka eivät usko vaikka mitä todistettaisiin ja eräät eivät vielä kuolemansakaan jälkeen tahdo uskoa. Totuus kuitenkin tulee aina lopulta ilmi.

    Sielua ei ole, ihmisen ajattelu loppuu kuolemaan, sen pituinen se sielun vaellus.
    Missään ei ole tieteellisesti kyetty todistamaan tuollaista hömppää.
    Ihmiselle näyttää se kuolema olevan niin kova paikka, että hourupäät on keksineet sielut ja jumalat siihen lieventämään ehdotonta loppua. Kai se hölmöjen kuoleman pelkoja lieventää, kun voi kuvitella elävänsä jossain sieluna.

    Äänestä

  • Keskustelun aihe oli hurtat hautausmaalla,kielto vaan voimaan.KIITOS.

    Äänestä

  • Jotainjuttua kirjoitti:

    Keskustelun aihe oli hurtat hautausmaalla,kielto vaan voimaan.KIITOS.

    Liekö Hetassa ollenkaan koiria.Orpoja senkin edestä

    Äänestä

  • Jotainjuttua kirjoitti:

    Keskustelun aihe oli hurtat hautausmaalla,kielto vaan voimaan.KIITOS.

    Samaa mieltä, se ei ole koirapuisto vaikka aita onkin ympäri. Kielto portille, KIITOS!

    Äänestä

Kyllä tuo ihminen joka koiransa vie hautuumaalle mellastamaan pitää PIAN saaja hoitoon ei kyllä ole terve ,koirat pois tuommoiselta häiriköltä parempaan kotiin

Äänestä
  • Oletko karannut hoidosta vai onko lääkitys unohtunut?

    Äänestä

Koirat haukkuu,mutta karavaani se vaan kulkee

Äänestä

Hautausmaalla on tehty havaintoja kummituskoirista, jotka jättävät jälkeensä kummituskakkoja. Miten joku voi olla noin ahdasmielinen koiria kohtaan? Nehän ovat ihmisen parhaita ystäviä! Monesti parempia kuin muut ihmiset.

Äänestä

Ainakin minulla ja koirallani on siellä hautausmaalla omaisia joiden haudalla käymme. Nimenomaan kunnioittamassa vainajien muistoa. Kuulun seurakuntaan ja maksan kirkollisveroa kuten myös hautausmaalla olevat vainajat ovat tehneet koko ikänsä. Niinpä katson oikeudekseni käydä siellä parhaan ystäväni kanssa milloin haluan.
Meillä molemmilla on käytöstavat, joten emme "temmellä" siellä. Vaikka tuskinpa siellä kukaan häiriintyisi ylösnousemukseen asti muutamasta haukahduksesta.

Äänestä
  • Se muisto on sinussa, eikä hautausmaalla! Käytännössä koko planeettamme on yhtä hautausmaata. Miljardien vuosien aikana niin monet elukat ja olennot ovat paskoneet ja hautautuneet joka ikiseen paikkaan.

    Äänestä

Onko ne niitä lapinkoiria jotka räksyttävät koko ajan,melkoisia luupäitä

Äänestä
  • ON ON ON

    Äänestä

Hautausmaa ei oo mikään koirien temmellyspaikka. Ei lapsetkaan siellä leiki eikä temmellä. Ymmärrän jos joku vie koiransa tervehtimään edesmennyttä perheenjäsentä mutta en sitä että koirat viedään sinne temmeltämään. Sairasta touhua. Kunnassa lääniä vaikka kuinka ja paljon mihin koirat voi viedä temmeltämään

Äänestä
  • Mitä sairasta siinä muka on? Oletko muistanut ottaa lääkkeet vai onko laakson harmaat lampaat kadoksissa?

    Äänestä

Hautausmaa on paras paikka iskeä naisia.

Äänestä

Hautuumaalla on kiva räksytellä

Äänestä

Jos miettii mitä hautausmaan valvonta jametoin, kukka vie mut ym muu tehdään voi miettiä miksi protestoivat.
Ettei vaan olis kohdistu olevan minua meille työt

Äänestä

Sitten hoksasit 7 v jälkeen kommentoija.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Hurtat kirjoitti:

Nyt on Hetan uusi hautausmaa otettu koirien temmellys paikaksi.Eräs nainen oli vienyt koiransa temmeltämään hautausmaalle,Facbookissa oli kuvia kyseisestä vierailusta.Törkeää käytöstä.Eikö kyseinen henkilö kunnioita edes vainajia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu