Ihmettelen kun niin vähän on nykyään kirjoituksia rukouksesta ja esimerkiksi täällä suomi24 ei ole osiota rukoilemisesta.
Raamatussa ihmiset kun olivat ongelmissa usein rukoilivat ja saivat avun.
Jopa kaupunkeja muuttui ja ja sairaita parantui rukouksen kautta.
Nyt jos koskaan juuri rukoilu tulisi saada takaisin, kuten oli alkukristillisyyden aikaan.
Rukoushan on hengellistä taistelua ja puhetta Jumalalle.
Esimerkiksi tämä kaupunki johon olen muuttanut on aivan henkisen paineen alla.
Perheet kun ovat muualla eläneet rauhassa ovat tänne muuttaessaan alkaneet riidellä.
On juoppoutta ja riitaa muutenkin enempi kuin muissa kaupungeissa.
Nuoret oireilee ja talouskin on vuireisissä kunnissa hyvässä kunnossa, mutta täällä, vaikka kaikki mahdollisuudet kuin naapurikunnissakin ei vaan saa talouttaan kuntoon.
Kyllä rukousryhmille olisi tilausta täällä.
Rukousryhmä on kuulemma perustettu, mutta siellä on rukoiltu vain omien asioiden puolesta ja seurakunnan, mutta hengellinen taistelu kaupungin puolesta ei ole ollut esillä.
Onhan se tietysti kivempi juosta seurakunnissa ylistyskokouksissa ja messuissa, mutta jotenkin rukous on jäänyt.
Rukoilu ? Onko se pois muodista ?
15
174
Vastaukset
Rukous ei ole yhtään mitään. Se että ristii kätensä ja toivoo että jotakin tapahtuu ei auta yhtään mitään tai yhtään ketään.
- profeettajesaija
Ei pelkällä pyhällä hengellä profeetatkaan elä.
- semmottista
Sinulla on pyhäkoululaisen käsitys rukouksesta. Rukous ei ole vain pyytämistä, vaan Jumalan läsnäolossa viipymistä. Jumalan läsnäolossa viipyminen muuttaa ihmistä. Pyynnöistä tulee toissijaisia asioita. Rukoilevat ihmiset eivät välitä ovatko he muodikkaita vai ei. Jumala-suhde on tärkeämpi kuin ihmisten mielipiteet.
semmottista kirjoitti:
Sinulla on pyhäkoululaisen käsitys rukouksesta. Rukous ei ole vain pyytämistä, vaan Jumalan läsnäolossa viipymistä. Jumalan läsnäolossa viipyminen muuttaa ihmistä. Pyynnöistä tulee toissijaisia asioita. Rukoilevat ihmiset eivät välitä ovatko he muodikkaita vai ei. Jumala-suhde on tärkeämpi kuin ihmisten mielipiteet.
Eivätkö ihmiset rukoile juuri sen takia että jumala voisi tehdä jotakin? Kuten joku läheinen on sairaana niin pyydetään jumalalta parannusta (jota ei sitten tulekkaan). Rukous ei ole auttanut ikinö yhtään missän eikä tule ikinä auttamaan eli se on siis turhaa.
- Taistelurukous
Kiitos Kimmo mielipiteestäsi.
Rukouksesta on tehty tieteellistä tutkimusta ja ne henkilöt jotka päivittäin rukoilevat olivat muita ihmisiä tasapainoisempia ja hoitivat työnsä hyvin ja olivat ystävällisiä lähimmäisiään kohtaan.
Kyllä rukoilu auttaa ja antaa lohtua.
Ateismi ei auta.Rukouksen voimasta voi lukea yllättäen rukous palstalla täällä suolessa.
Osanotto perinteiseen rukoustapahtumaani on ollut suoraan sanoen vähäistä, mutta lue pikkuisen eteenpäin tuota ketjua
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15000929/asiallista-tietoa-nettihairikoista
Asiantila selviää nopeasti.- Taistelurukouszz
he-ma kirjoitti:
Rukouksen voimasta voi lukea yllättäen rukous palstalla täällä suolessa.
Osanotto perinteiseen rukoustapahtumaani on ollut suoraan sanoen vähäistä, mutta lue pikkuisen eteenpäin tuota ketjua
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15000929/asiallista-tietoa-nettihairikoista
Asiantila selviää nopeasti.Kiitos.
No löytyi.
Luulin jo että moista palstaa ei olekkaan.
Rukoillaan Suomen, sen ihmisten, talouden, politiikan ja vaikka luonnonsuojelun puolesta.
Ennenkaikkea tulisi varmaan rukoilla, että ihmiset löytäisivät pelastuksen uskomalla Jeesukseen.
Harrasrukous voi paljon. Taistelurukouszz kirjoitti:
Kiitos.
No löytyi.
Luulin jo että moista palstaa ei olekkaan.
Rukoillaan Suomen, sen ihmisten, talouden, politiikan ja vaikka luonnonsuojelun puolesta.
Ennenkaikkea tulisi varmaan rukoilla, että ihmiset löytäisivät pelastuksen uskomalla Jeesukseen.
Harrasrukous voi paljon.Et kuitenkaan halua osallistua perinteiseen rukoustapahtumaani?
- toimeenpanija
Kun sivistystaso (kaikesta huolimatta) koko ajan nousee, alkavat ihmiset ymmärtämään, että asioita ei rukoilemalla muuteta. Ne jotka haluavat asioihin oikeasti muutosta, käärivät hihansa ja ryhtyvät toimeen. Siinä voi sitten rukoilijat ihmetellä ja jeesustella sitä, mitä ympärillä tapahtuu...
- Jumalaa.ei.ole
Niin rukoileminen on palvomista, paremmin tapa jolla ei merkitystä ei myöskään haittaa muttei ei ole todisteita sen vaikutuksesta.
Sodassa olleet tai keskitysleireissä kauhujen keskellä huomasivat ettei rukouksilla tullut apua vaan heiltä hävisi usko jumalaan kuin hän sallii tämän kaiken pahuuden.
Rukouksen voima on harhaa, ihmiset manipulisoituvat uskossaan.- semmottista
Taas pyhäkouluteologiaa. Rukous on jotain aivan muuta kuin kivojen asioiden pyytämistä itselle tai muille. Mutta sen ymmärtäminen onkin ns. vahvempaa ruokaa verrattuna pyhäkouluteologian maitopulloon. Valitettavasti jotkut kristityt jäävät ikuisesti tuttipulloasteelle. Siitä Paavalikin alkuseurakuntaa torui.
- semmottista
semmottista kirjoitti:
Taas pyhäkouluteologiaa. Rukous on jotain aivan muuta kuin kivojen asioiden pyytämistä itselle tai muille. Mutta sen ymmärtäminen onkin ns. vahvempaa ruokaa verrattuna pyhäkouluteologian maitopulloon. Valitettavasti jotkut kristityt jäävät ikuisesti tuttipulloasteelle. Siitä Paavalikin alkuseurakuntaa torui.
Onko sellaisella uskolla virkaa, joka ei kanna vaikeuksissa, sairauksissa tai kuoleman edessä. Vaikeudet tuhoavat tapauskonnon, sillä siinä uskotaan joko lapsellisesti tai jopa vääriin asioihin. Omakohtaiseksi ja eläväksi tullut usko kantaa ja kestää myös elämän kriiseihin liittyvät vaikeat kysymykset.
Joillekin Jumala on kuin karkkiautomaatti , jonka tehtävänä on antaa kivoja kokemuksia ja mukavia asioita. Ja jos niitä ei saa, niin tämä omatekoinen Jumala joutaa romukoppaan. Itse kehitetyt jumalat ovat epäjumalia, eikä niillä ole mitään tekemistä raamatun Jumalan kanssa.
Raamatun Jumala on pyhä ja hän myös vaatii ihmiseltä jotain. Mutta samalla Hän antaa kaiken mitä tarvitsemme. Elämän makuisen matkan ylä- ja alamäkineen ja vaikeuksissa syvän sisäisen rauhan. Kuolema ei pelota, sillä "elämä on minulle Kristus ja kuolema on voitto".
Nuorempana luulin, että usko on tunne. Ja jos tunne katoaa, niin uskokin on mennyt. Nyt ymmärrän, että usko on lepoa Jumalan armossa ja läsnäolossa. Mutta samalla sen pitäisi olla aktiivista toimintaa elävässä elämässä. Hurskastelu ja jalat ilmassa liihottelu on tekopyhyyttä, ei uskoa.
Jotkut luulevat uskon olevan sitä, että pitäisi uskoa raamatun tarinoiden tapahtuneen juuri niinkuin ne on kirjoitettu. Itse uskon Jumalaan ja keskityn tarinoiden opetukseen. Raamattu ei ole biologian, historian tai maantieteen oppikirja. Se on tarkoitettu ainoastaan hengelliseksi oppaaksi.
- Herännyt
Rukoilevat varmaankin Raamatun UT opetusten mukaisesti, kukin kammiossaan Ei julkisesti, Niin tekivät ne, josta Herra Jeesus sanoi, että ovat isästä perkeleestä.
- Herännyt
Jaaha, kaikki vetäytyneet kammioissaan rukoileviksi. Kai tulevat kohta kertomaan niihin rukouksiina vastauksista.
Säännöllinen rukous auttaa pitämään mielen vihreänä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591204Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11880Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75805Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83653- 53634
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46564Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33547Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43513Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501