Mikä on mielestänne paras paikka Suomessa asua puhtaasti purjehduksellisesta näkökulmasta. Asiasta oli joskus keskustelua puuvene palstalla ja hieman yllättäen Vaasa nousi siellä esiin. Turku on hieman sisäsaaristoa ja Savonlinnassa on hyvät venmeilymahdollisuudet mutta sisävedet ovat purjehdukselle vähän ahtaat.
Sanoisin että Rauma tai Vaasa..
Suomen purjehduskaupunki
28
417
Vastaukset
- Kuhha
Lauttasaari tietenkin, eihän sitä tarvitse edes miettiä.
Turku tai Maarianhamina. Molemmista on paljon hyviä kohteita sopivalla etäisyydellä ja ennen kaikkea vaihtelevissa suunnissa.
- no.ei
Turku on surkean pussin pohjalla ja Maarianhaminasta kahteen ilmansuuntaan on tyhjää. Itse asiassa Maarianhaminasta katsoen hyviä kohteita on niukasti päivämatkan etäisyydellä.
Vähän riippuen siitä, millä purjehtii vaihtuu paikkakin. Hangossa on pistämättömän hyvä fiilis satamassa ja lyhyt matka kilparadoille. Saaristo on toisaalta yhdellä puolen läpikoluttua ja toisella puolen kaikki Hangon läntisen takana. Ei miltään kannalta paras, mutta parhaitten joukossa joka suhteessa on sittenkin Helsinki ja saa korkeimman yleisarvosanan. - taattua.laatua.taas
Mikään ei voita tosiaan Aurajoen ylämäkeä. Tosipurjehtijan valinta.
- Pilssirotta
Äänestän Turkua. Mukava paikka asua ja veneen voi vaikka joka kesä säilyttää eripaikassa, niin ei ala Saaristo kyllästyttämään. Hyviä venepaikkoja löytyy myös bussiyhteyksien päästä autottomille veneilijöille.
- sijainninmukaan
Vaasa on Suomen PERSE
- karhusaaari
no vaasa nyt ei ainakaan ole tullut kenenkään mieleen, kas kun ei oulu tai rovaniemi...
varmaan vantaa - Länsipuoli
Hanko, jos vain purjehdusta miettii. Vene Hangon kylän laituriin.
- pokeriran
hanko ehkä huonoin, keskellä avovettä ei mitään lähellä
- no.run
pokeriran kirjoitti:
hanko ehkä huonoin, keskellä avovettä ei mitään lähellä
Poker run onkin Hangon huonoja puolia, muuten hyvä.
- HankoOnHyvä
pokeriran kirjoitti:
hanko ehkä huonoin, keskellä avovettä ei mitään lähellä
Avovesi on purjehtijalle hyvää vesialuetta tuulen takia. Hangosta pääsee näppärästi Itään Tammisaaren saaristoon tai länteen Saaristomerelle (Rosalan eteläpuoli) ja niistä löytyy luonnonsatamia pilvin pimenin.
- Jurristikko
Oisko Parainen ja vaikka Nauvon tai Korppoon kaupunginosa?
- stadin.kundit
1 tälle.
- MuutenPerseestä
Bossu kirjoitti:
Joo, ei tästä tarvitse edes keskustella. Parainen on ylivoimainen.
Pisteet Paraisille...Stormälö ihanteellinen veneelle
- Hittiis
MuutenPerseestä kirjoitti:
Pisteet Paraisille...Stormälö ihanteellinen veneelle
Parainen - Kasnäs, Rosala tai Hiittinen.
- dhgasg
Helsingin keskusta on ikävä, mutta kummallakin puolella on parempi olla. Itä-Helsingistä on enemmän kokemusta ja se nyt ainakin on kiva. Paljon mukavaa saaristoa iltapurjehduksille ja retkisaaria yöpymiseen. Ei liikaa ammattiliikennettä kuten keskustan tuntumassa. Espookin on oikein kiva ja kilpatoiminta paljon parempaa.
- kustipolk
Kyllähän se on joko Maarianhamina tai Vaasa.
Maarianhamina siksi että se on enemmän merellä kun Turku joka on pussinperällä ja sieltäkin on vain lyhyt matka Turun saaristoon. Maarianhaminalla on etuna lisäksi Tukholman saaristo.
Vaasa siksi että siellä on oma saaristonsa ja Högakusten lähellä. Vaasasta on lomapurjehduksella Ahvenanmaa ja Turun saaristo sopivan matkan päässä. - fkdsdsjlk
Parainen tai Kotka.
- NäinSeMeneeMeillä
Itäinen Suomenlahti - Loviisa/Kotka/Hamina
- Larslin
Uusikaupunki.monenlaista saaristoa lähellä.lyhyt matka Ahvenanmaalle ja pitkällekin pääsee...;)
- Staagi
Ei sen paikan niin väliä yhtä absoluuttisesti oikeaa tai parempaa ei nyt olekkaan. yhdelle tärkeää on monet uudet kohteet, toiselle helppo vesille lähtö suojaisesta satamasta, kolmannelle kilpailu samanhenkisten kanssa jne... Omassa kriteeristössäni painottaisin elementtiä vesi - sitä tarttes olla mihin purtilon työntää ja mistä vesistöstä sittemmin pääsee haluamiinsa päämääriin edullisella kokonaiskustingilla.
- kalluppikalle
Tulokset nyt tässä välissä, keskustelu voi toki jatkua. Yksi oli ylitse muiden ja sitten on pitkästi kseskisastia. Tässä on laskettu keskustelussa positiivisessa hengessä mainitut. Negatiivisia kommentteja ei ole tietenkään huomioitu, ne eivät siis miinusta saldoa.
Eli tadaa Parainen on paras, sinne siis vene kun eläkepäivät koittaa.
Tulokset alla:
Parainen 6
Hanko 3
Helsinki 2
Maarianhamina 2
Turku 2
Vaasa 2
Espoo 1
Kotka 1
Lauttasaari (vaikka ei olekkaan paikkakunta) 1
Maarianhamina 1
Rauma 1
Uusikaupunki 1Kemiönsaari vielä puuttuu. Vaikka Kasnäs tai Taalintehdas. Ei vaan taida Kemiönsaari olla kaupunki, jos ahtaasti tulkitaan.
- Österskääri
Bossu kirjoitti:
Kemiönsaari vielä puuttuu. Vaikka Kasnäs tai Taalintehdas. Ei vaan taida Kemiönsaari olla kaupunki, jos ahtaasti tulkitaan.
Kemiönsaari on laajasti tulkitenkin kunta - ei kaupunki. Mutta Parainen on kaupunki ja suppeasti tulkiten esim. Österskärin kaupunginosa on osa city-suomea :)
- oi-wa
Missä on eniten purjeveneitä, alan palveluja tarjoavia yrityksiä ja alan tapahtumia, seuratoimintaa, kilpailuja jne?
Helsinki on muutenkin hyvä. Hyviä kultturelleja päiväretkikohteita ja sopivasti saaristomeren sokkeloiden ja itäisen Suomenlahden kirkkaiden vesien välissä. Tallinnaankin pääsee helposti.- ÄäniHangolle
Helsinki muuten hyvä, mutta se bettre folk. Pilaa itseriittoisuudessaan ilmapiirin. Siksi miinusääni Helsingille
ÄäniHangolle kirjoitti:
Helsinki muuten hyvä, mutta se bettre folk. Pilaa itseriittoisuudessaan ilmapiirin. Siksi miinusääni Helsingille
No vähintään yhtä paljonhan hurreja on Hangossa, jos ne ovat sinulle ongelma.
Hanko on paikka, jonka mieluusti ohittaa mahdollisimman nopeasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 843843
- 913070
Seinäjoen ampumistapaus
Kyseessä olivat helluntainkirkkoon kuuluvia. Niin myös Jyväskylän tapauksessa. Mistä he saavat aseet ?653023Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa
Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä432415- 882202
Mitä sitten ikinä teetkin
Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei441797Saanko selityksen?
Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(651786Pakotteet purevat
Asiallinen artikkeli Helsingin Sanomissa miten pakotteet purevat Venäjään. Kulutusjuhlat, ei työttömyyttä, elintason nou3261784- 261760
Kun istuit
vierelläni penkillä, olin hetken onnellinen. Se hetki kimaltelee mieleni sopukoissa ja valvottaa öisin. Salainen kaipau621610