Tutkimus viime keväältä vahvistaa (William Lagakosin ruotimana), ettei virallisterveellisten suositusten hehkuttamasta kokojyvästä ole muuta hyötyä edes puhdistettuun viljaan verrattuna kuin että ulostemassa lisääntyy - jos sitä haluaa hyötynä pitää - ja sen mukana menee hieman enemmän kaloreita.
Se kuitu.. paperiksiko?
7
159
Vastaukset
- hpv27
Harvardin tutkijat ovat toista mieltä. Heidän mukaansa ihmiset, jotka söivät vähintään 70 g täysjyvää kuolivat 23% epätodennäköisemmin sydäntauteihin kuin ihmiset, jotka söivät vähän täysjyvää. Metatutkimuksessa yhteensä 786 000 tutkittavaa.
- VHH-lainen
Amerikassa ei ole tarjolla täysjyväleipää muualla kuin erikoisliikkeissä. Eikä nykyisin meilläkään ruisleipää tehdä juureen kuten ennen vanhaan, kiitos leipuriliiton.
Sisältää ainoasta jonkin verran kuituja, pääasiassa tärkkelystä. - hpv27
VHH-lainen kirjoitti:
Amerikassa ei ole tarjolla täysjyväleipää muualla kuin erikoisliikkeissä. Eikä nykyisin meilläkään ruisleipää tehdä juureen kuten ennen vanhaan, kiitos leipuriliiton.
Sisältää ainoasta jonkin verran kuituja, pääasiassa tärkkelystä.Amerikoissa on täysjyväleipää tarjolla kyllä muuallakin kuin erikoisliikkeissä. Esimerkiksi WallMart myy sitä. Se on tietysti tehty vehnästä eikä rukiista. Täysjyvää käytetään muuhunkin kuin leipään. Itse syön mm. täysjyväpastaa ja -riisiä. Puurojakin voisi tehdä.
- vpvaanihmettelee
hpv27 kirjoitti:
Amerikoissa on täysjyväleipää tarjolla kyllä muuallakin kuin erikoisliikkeissä. Esimerkiksi WallMart myy sitä. Se on tietysti tehty vehnästä eikä rukiista. Täysjyvää käytetään muuhunkin kuin leipään. Itse syön mm. täysjyväpastaa ja -riisiä. Puurojakin voisi tehdä.
hpv27
Itse syön mm. täysjyväpastaa ja -riisiä. Puurojakin voisi tehdä.
Niinpä niin ja sitten piikittämään insuliinia.
Kuinkahan on mahdollista ett ei mahdu diabeetikon kalloon????
Täysjyväriisi 80% energiasta sokerista.
https://fineli.fi/fineli/fi/elintarvikkeet/158
Täysjyvämakaroni 73% energiasta sokerista.
https://fineli.fi/fineli/fi/elintarvikkeet/34714?q=täysjyvä&foodType=ANY&portionUnit=G&portionSize=100&sortByColumn=name&sortOrder=asc&component=2331&
Pasta, täysjyväriisijauho 87% energiasta sokerista.
https://fineli.fi/fineli/fi/elintarvikkeet/32127?q=täysjyvä&foodType=ANY&portionUnit=G&portionSize=100&sortByColumn=name&sortOrder=asc&component=2331&
- vpaamuvalistus
hpv27
ja kohottaa verensokeria samalla tavalla kuin perunamuusi tai cocacola. Ts. ei mikään kovin onnistunut homma laihduttajalle eikä varsinkaan diabeetikolle. - vpkertoileeaina
Mikä hiljensi hpv:n????
Vastaus:
Sama kuin ennenkin, TIETO.
Tollosta tulee joko hiljainen tai sitten vajakki isten ylläpidossa poistaa TIEDON. - hpv27
Pistetään nytten Veijolle tietoa kuidun vaikutuksesta.
Vehnäleivän GI on 100. GI on yksikkö jolla mitataan verensokerin nousua ruokailun jälkeen vakioidulla hiilihydraattimäärällä. Täysjyväpastan GI on 32 ja siinä on jopa hiukan vähemmän hiilihydraattia koska siinä on kuitua. On aika paksua väittää että kaikki hiilihydraatti nostaa verensokeria samalla tavalla kun täysjyväpastan verensokeria nostava vaikutus on vain 30% vehnäleivän vastaavasta.
Verensokerin maltillisesta noususta ei ole haittaa diabeetikolle eikä laihduttajalle. Lihomisen aiheuttaa ylimääräinen energia ja kakkostyypin diabeteksen insuliiniresistenssi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4686646Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1983978Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112543Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit262080Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1441491Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?791356Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te861188- 681186
- 631115
- 481099