Kemijärven elinkeinoelämästä

Kemijärvellä puuhataan monenlaista, ja sitä ja tätä; maailma on avoin tässä mielessä myös Kemijärvellä? Yrityksten suunnitteluissa on vahvasti mukana myös Kemijärven kaupunki, mutta millä tavalla kunkin kohdalla, sen mm. yrittäjä kokee ja näkee itse kun esityksiään tekee.

Minä itse olen tehnyt erään esityksen; aloitteen, ja siksi että mahdollismman moni Kemijärvelä voisi osallistua ja tulla mukaan; se on yrittäjyyteen suuntautuva ehdotus.

Minä tiedän että olen yksin vastuussa tästä esityksestä; sitä en edes ole keneltäkään kieltänyt. Olen lähestynyt myös kaupungin elinkeino-osastoa tarkoituksenani tarkkailla eri mahdollisuuksia, rahaa en ole heitä mihinkään (vielä) anonut, pientä neuvottelua olen käynyt, mutta käy entistä selvemmäksi se, että etenen toistaiseksi yksin, Se että kaupunki painattaa mm. esitteitä, ja rahoittaa muutoinkin joitakin muita suunniteluja, ei ole ollut tarkoitukseni tässä vaiheessa mitenkään. En ole anonut esitteiden painatusta. Oikaisen tämän virheellisen käsityksen jos sellaine käsitys jollakin on ollut.

Minulla oli omaishoitotyö yli n. 4 vuotta; vuosina 2014-2017 jona aikana en vonut keskittyä
ideaani; aloitteeni oli KY:lle kaiken lisäksi kanavoitu, mutta sieltä ei ole kuuunut mitään kehitystä asiassa.

Asia on siis vasta melko alussa minulle, ja etenen omien suunnitelmieni mukaan.

Kommentoinpa tässä nyt luonnovara-luonontote-asioita, sillä minä kyllä näen että juuri ne ovat hyvinkin menetyksekkäitä jos vaan päättäjätkin näkisivät asian niin. Ehkä 'suuret yritykset' ovat nyt taakse jäänyttä elämää, ja ovatkin.

Sydämellä

32

2099

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lisään vielä että Suomun-keskus tulee toteutuessaan kyllä olemana melko suuri, mutta se on tavallaan eri asia.

      • KysymysSuomusta

        Onko tämä Harjulan aloite siis eri asia kuin se Suomun keskuksen hanke?

        Miksei asia etene? Onko Kemijärven yrittäjät käsitelleet sitä aloitetta vielä? Vai mennäänkö nyt yksinomaisesti uuden aloitteen perusteella, kun valtuustossa on ollut kaksi Harjulan yrittäjäaloitetta?

      • KysymysSuomusta kirjoitti:

        Onko tämä Harjulan aloite siis eri asia kuin se Suomun keskuksen hanke?

        Miksei asia etene? Onko Kemijärven yrittäjät käsitelleet sitä aloitetta vielä? Vai mennäänkö nyt yksinomaisesti uuden aloitteen perusteella, kun valtuustossa on ollut kaksi Harjulan yrittäjäaloitetta?

        Ihan sama juttu on, KY:t eivät enää käsittele hanke-ehdotusta. (eipä he ole koskaan sitä käsitelleetkään eikä se heille enää kuulu. 'kaappasin' takaisin :)

        Komentti: Valtuuston käsittelemä asia kyllä pitäisi kuulua Kemijärven ykkösasioihin mutta ehkä vasta tuonnempana kun saan vauhtia asiaan. (tai sitten he eivät liity asiaan lainkaan; näin tämä etenee)

        Vaihtoehtoja on.

        Kommentti: Kaupunkilaisten tulisi nyt vaatia, ääni pitäisi todella nyt kuulua jopa kauas; emme anna 'kaikkea'pois)

      • oili.harjula kirjoitti:

        Lisään: Vaikka kaupunki ei haluasi liittyä mukaan ihmiset; kansalaiset, TE olette mukana. Sen lupaan.

      • minäköpenttikö

        Onko tämä Suomu aloite nyt edennyt ja jos on, niin millä tavalla? Kuka tietää asiasta? Mitä kaupunginvaltuusto päätti? Entä sitten muuten, keskustelua nyt vähän Suomutunturista: esitän tässä idean, Suomua pitää kehittää luonnonmukaisella tavalla! Ei siis mitään juopporysiä, vaan luonnon rauhassa luonto matkailua, esim. sieniä poimitaan, marjoja jne. ja luontoretkiä. Ei mitään oksennuspaikkoja ja tanssijumputusta, vaan rauhaa.

    • Poliisi-pamputtaa
    • verollinen

      Uusi Tehas,uusi hotelli,Suomu nousussa ja kalanjalostuslaitos...jo passaa olla kemppalainen.Koskahan kunta laskee verorosenttia ?

      • talouskurapers

        Ei koskaan. Se nostaa sitä. Ja kaupungin työntekijöille palkattomia vapaita. Niille jotka eivät saaneet henkilökohtaista lisää, tietenkin. Johtoporras tulee kalliiksi.

    • Teehörökorva

      Uusi biotehdas Kemijärvelle on laulettu suohon... Kemiin tulee biodieseltuotantoa, jolloin raakapuuterminaali k,järvellä alkaa toimimaan suunnitellusti. Ei mennyt ratainvestointi hukkaan, kun muistetaan vielä puolustusvoimain rahoitus/kuljetustarve, jota ei toivottavasti koskaan tarvita siinä laajuudessa, mitä on tuohon laskennallinen mitoitus. Matkailun vienti on vetänyt aina Kemjjärvellä. Se on viety muualle Lappiin. Ei ole kohta mistä viedä. Niin tehokkaasti on täältä matkailuelinkeinoa viety. Lapin hempulein paikkakunta monella elinkeinon mittarilla. KELAN VARASSA KOHTA KAIKKI OIKEAT TYÖPAIKAT KUNNASSA. ( tohmossa siis )

    • uusi.uraputki

      Pian tuloo päätös uuvesta tehtaasta. Kintaat käteen ja hiat kääritään ylös ! Nyt kannattaa pari vuotta verkotella kuhia ja muikkuja. Sen jälkeen kalastajatki kutsutaan töihin biosellunkeittoon. Työttömyys laskeen nollan tienoille.

    • onneton.paikka

      Kemijärven elinkeinoelämän kehittäminenon edelleen 'jäissä' näkäjään siitä syystä mistä se on jäissä; muutamien päättäjien epärehellisyydestä aina vaan. Kuinka tätä voidaan enää sietää? Kaupunginjohtajakaan ei puhu ei pukahda; asia on vakava?

      • HyvääKesää

        Nyt pitäisi alkaa jo mainostaa haukiviikkoja ensi kesälle. Muistattehan, että siellä kävi kunniavieraana kerran jopa Isä Mitro (ent meppi, demari). Nyt taas joku kuuluisuus paikalle ja media huomio. Kalastusmahdollisuudet ovat käyttämättä, kun ei Vuotostakaan tule, vesi pysyy kirkkaana, puhtaana.

      • 65432
        HyvääKesää kirjoitti:

        Ei tuo Mitro nyt niin kummonen kuuluisuus ollut, huomattiin vasta EU ssa kun kopeloi jotakin saksalaista rouvaa. Eikös ne antaneet mitrolle papin virastakin lopputilin. Elikkä nyt pitäisi hommata häävimpää kuuluisuutta.
        Mitä veden kirkkauteen tule, eikös se Kemijärven vesi ole ruskeaa kuin tamman pissa. Jospa säännöstelyä olisi aikoinaan vastustettu kuin nyt tehdasta siellä olisi puhtaat ja kauniit maisemat.
        Vieläkin suurinosa kemijärviläisistä ,kepun mukana kannattaa Vuotoksen rakentamista joka todella sotkisi,,ja myrkyttäisi vesistöjä toisin kuin tehdas joka tulee tiukoin vaatimuksin puhdistamaan vetensä.

      • Anonyymi
        65432 kirjoitti:

        Isä Mitro pitää kutsua kunniapuhujaksi Kemijärvelle ensi kesän tapahtumiin! Hänen puheensa HAUKIVIIKOILLA oli todella ikimuistettava, ja katsottehan sen Youtube videon tästä hauskasta kesäpäivän tapahtumasta. Siellä välittyy tosi lämmin tunnelma ja Kemijärven ME-henki!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänä kesänä ei varmaan voi yleisö tapahtumia pitää

    • rapur

      Mitähän kinuskit tuumaa jäävihommasta?

      • viuh.vaan

        Ovat varmaan jo kuulleet asiasta...:D

    • Anonyymi

      Kemijärven kehityksen johto saisi kertoa kaikille kiinnostuneille, miten tuottavaa yhtiötä johdetaan. Voisi olettaa, että sitä tietämystä olisi sieltä suunnalta tarjota sellaisille, jotka tuota tietoa tulevaisuudessa päivittäin tulevat yrityksessään tarvitsemaan.

      Samalla voisi ottaa esille kunnan osuuden toimintakelpoisten yhtiöiden rahoituksessa. Vaikkapa ihan paikallistason esimerkillä. Jos sellaista vain suinkin on mistä ottaa.

      Suuremman teollisen tuotannon investointi tarvitsee "siemenrahan". Olisiko sellaisesta esimerkkiä Kemijärveltä. vai ovatko nämä suuret tuottajat omarahoitteisia.?????

    • Anonyymi

      Kemijärvelle tarvitaan lisää elinkeinoja!

    • Anonyymi

      Luovuttakaa! Muuttakaa suureen ja kehittyvään kaupunkiin.

      Tervetuloa Rovaniemelle!

      • Anonyymi

        Kemijärvi on kaunis, kehittyvä kaupunki. Siellä on omalaatuinen kulttuuri ja erikoisia ihmisiä. Kauniita maisemia, kalastus mahdollisuudet ja ennen kaikkea Suomun tunturialue ja kun se uusi tehdas tulee kohta, niin kyllä täällä pärjäillään.

        Kemijärven kehitys on äkkijyrkkä rotko. Vanhat ihmiset eivät tule pärjäämään kun kaikki katoaa. Kepu on kaiken rappeuttanut ja vie turmioon. Tyhmät äänestäjät saavat sitä mitä tilaavat.

        No äänestä sitten demareita ja turpa tukossa!

        "Pankaa siltä" jne.

        Muistan ikuisesti sen rovaniemeläisen demarin huudon Kemijärven kulttuurikeskuksessa!

        Mikä on SDP:n käsitys ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta Huuto sen paljasti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kemijärven kehitys on äkkijyrkkä rotko. Vanhat ihmiset eivät tule pärjäämään kun kaikki katoaa. Kepu on kaiken rappeuttanut ja vie turmioon. Tyhmät äänestäjät saavat sitä mitä tilaavat.

        Että pelkkä Kepuko ? Ketkä siellä päättäjinä pisimpään olleet ? Vedätttämässä heikosaattoisempi Kepulaisia ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Että pelkkä Kepuko ? Ketkä siellä päättäjinä pisimpään olleet ? Vedätttämässä heikosaattoisempi Kepulaisia ?

        Kepun ketkut ja metkut, pah!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepun ketkut ja metkut, pah!

        joo äänestä vain turpademareita!
        sekö on joku hyvä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        joo äänestä vain turpademareita!
        sekö on joku hyvä

        Kepu on yhteiskunnan syöpäkasvain! Sipilä sen todisti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kepu on yhteiskunnan syöpäkasvain! Sipilä sen todisti.

        Niin Sipilähän se huusi vaalipaneelissa sen huudon nii kö?

        Demari puolueen käsitys sananvapaudesta on se aikamoinen ja onko Kemijärven suuret demarijohtajat edes tuominneet törkykäytöstä paneelissa?

        Onko työväenyhdistys hajonnu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin Sipilähän se huusi vaalipaneelissa sen huudon nii kö?

        Demari puolueen käsitys sananvapaudesta on se aikamoinen ja onko Kemijärven suuret demarijohtajat edes tuominneet törkykäytöstä paneelissa?

        Onko työväenyhdistys hajonnu

        Sipilä olisi myynyt pilkkahintaan Suomen omistamat yritykset. KEPU ON TURMIO!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sipilä olisi myynyt pilkkahintaan Suomen omistamat yritykset. KEPU ON TURMIO!

        Ei Sipilä pärjää nykyselle viher-vasemmostohallitukselle alkuunkaan. Se myy koko SUOMEN. Se vasta jotakin on. Historiallinen teko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei Sipilä pärjää nykyselle viher-vasemmostohallitukselle alkuunkaan. Se myy koko SUOMEN. Se vasta jotakin on. Historiallinen teko.

        No mitä mieltä olette, jos äänestetään ensi kerran pienpuolueita?

        Todellinen vaihtoehtovoima, kuten Kemijärvellä oli ennen KTP ja Muutos, mutta Nurmikumpu sitten kuoli ja Harjula muutti pois Kemijärveltä. Ei ole vaihtoehtoja enää?

    • Anonyymi

      Ilotalo Kemijärvelle? Se toisi oikein kunnolla vipinää ja säpinää. Nuoret tytöt ja pojat saisivat töitä. Suomi nousuun!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko mokannut?

      Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      183
      2264
    2. Oletko ymmärtänyt

      Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?
      Ikävä
      172
      2020
    3. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

      "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
      Perussuomalaiset
      44
      1953
    4. Ottaisitko miten

      Kaivattusi?
      Ikävä
      128
      1660
    5. Ikäero suhteessa

      Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia
      Parisuhde
      64
      1549
    6. Liian paljon hylättyjä ääniä

      Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus
      Maailman menoa
      193
      1489
    7. Tiedän kyllä sen

      Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen
      Ikävä
      77
      1231
    8. Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat

      Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P
      Ähtäri
      32
      1104
    9. Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin

      Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni
      Haapavesi
      77
      1083
    10. Ärsyttää et olet

      Niin välinpitämätön suhteeni
      Ikävä
      71
      1073
    Aihe