Saako ns. toriauto olla hengenvaarallinen

Poikani osti hiljattain Lohjalaiselta autoliikkeeltä Mazda 3 -05 hintaan 2000 €. Auto oli ns. toriauto jossa ei ollut takuuta, palautusoikeutta ja auto ei "ollut tarkistettu". Ehdoista huolimatta hinta tuntui oikealta sillä auto oli päältäpäin suhteellisen siisti, kilometrejä on alle 200 tkm, kesä ja talvirenkaat ovat hyvässä kunnossa ja aikaa seuraavan katsatukseen on n. 2 kuukautta. Jo kotimatkalla alkoi takapäästä kuulua hankausääntä ja kotona todettiin että oikea takapyörä on aika pahasti vinossa. Auto vietiin korjaamolle ja kun autoa sai nostettua ylös todettiin että takaakselisto on ihan mätää, akselipalkki oli poikki. Onko todella niin että autoliike (tässä tapuksessa valtuutettu merkkiliike) voi vetäytyä kaikesta vastuusta vedottaen myyntiehtoihin. Auto kuitenkin myytiin autona jolla oli ajooikeutta vaikka se tässä tapauksessa oli auto joka suorastaan oli hengenvaarallinen ja olisi pitänyt viedä autotrailerilla kotiin.
23482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Tietysti jos siinä on lukenut, että ei ole tarkistettu, eikä ole palautusoikeutta ja nämä olet tiennyt ostaessasi, niin turhahan se nyt on itkeä, kun "arpa" ei niin sanotusti voittanutkaan. Lähinnä sillä, että olet tiennyt "pelin" säännöt ennen ostoa.

Äänestä

Mikä akselipalkki sieltä oli poikki?

Äänestä

poika, älä autoa. Auton saa korjattua, tyhmyyttä ei.

Äänestä

Jos jo yleensä pohjamätää niin helmoissa jo näkyy ruostetta jos huonolla pidolla ollut.

Äänestä
  • Ostajat monesti säikähtävät kiven/nastan iskemien- ja pienten kolhujen aiheuttamia pieniä ruostekukkia pintapelleissä, näitä löytyy kaikilta merkeiltä. Ne eivät esteettistä puolta lukuunottamatta ole kuitenkaan kovin vaarallisia tai kalliita korjatakaan.

    Sitten taas ne helmakotelot ja alusta kokonaisuudessaan, siis se tärkein ja kallein osio, suurin osa ostajista ei vilkaisekaan.

    Ostajat siis usein menevät ns. kauniin ulkokuoren ansaan, kuten nyt tässäkin tapauksessa.

    Aikojen saatossa olen myynyt ilman takuuta niin pintaruosteisia Mersuja, Bemareita kuin Opeleitakin, jotka yhä edelleen vuosien päästä näyttävät jatkavan matkaansa rekisteritietojen mukaan.

    Olen myös myynyt hyvin huokeasti, ilman minkään laista takuuta ja korjattavaksi, kaunispeltisiä ja melko tuoreitakin japanilaisia, joista olen kyllä tiennyt, että pohja jo mätii melkoisen pahasti (en tietenkään sentäs ihan noin ikävään kuntoon päässeitä). Rekisteritietojen mukaan moni näistä on kadonnut liikeenteestä, eikä syytä ole vaikea arvuutella.

    Äänestä

  • Eikä missään autossa, ei missään liikkeessä ole tuon ikäiselle/paljon ajetulle autolle mainitsemiasi takuuta tai palautusoikeutta vaikka maksaisi 6799,- tai 17000.- euroa...

    Äänestä

  • Pelkkä lausahdus "ei virhevastuuta", ei poista virhevastuuta. Mikäli kaikki tiedossa olevat viat on eritelty kauppasopimukseen, ei tällöin niiden kohdalla enää ole myyjällä virhevastuuta.

    Äänestä

Käytetyssä autossa ei ole takuuta.
Ei myöskään palautusoikeutta.
EI KOSKAAN!
Ja jos myyjäliike vielä erityisesti näitä korostaa, mainiten ettei edes virhevastuu sisälly autoon ja se myydään kaikilta osin kunnostettavaksi tarkastamattomana, luulisi että menisi ostajan kaaliin... näemmä ei mene edes rautalangasta vääntäen ja mielensäpahoittajahan se sieltä kuoriutui.

Äänestä

Hyvä+esimerkki+siitä,+että+normikuluttaja/autonostaja+EI+VAAN+YMMÄRRÄ!?!Perus-Pertti+kun+katsoo+vain+hinnan:+riittävän+halpa+ostetaan+(siis+se,+johon+pennoset+riittää)+ja+kuvitellaan+että+kun+KAIKKI+LIIKENEVÄT+RAHANSA+sijoittaa,+niin+saa+uudenveroisen+tuotteen.+Ainakin+täysin+toimivan,+jos+ei+ihan+uudenveroinen.Tässäkin,+vaikka+on+ennen+myyntiä+suoraan+kerrottu+että+auto+vaatii+100%+varmuudella+kunnostuksia,+hinta+ratkaisi+ja+ostopäätös+tehtiin+"silmät+kiinni+toivotaan-toivotaan"+tyyliin.+VASTA+oston+jälkeen+tutkittiin+mitä+tulikaan+ostettua+ja+kun+ei+lottovoitto+osunutkaan,+yritetään+vääntää+vielä+vastuut+myyjäliikkeelle!?Luulisi+PP-Autonkin+vanhana+konkarina+alalla+ymmärtävän,+että+tuokin+olisi+pitänyt+vaan+myydä+satasella+kahdella+pienkauppiaalle,+pienkauppias+olisi+kunnostellut+tonnilla+tai+kahdella+ja+myynyt+edelleen+EHJÄNÄ+x-hintaan+Perus-Pertille+tai+pojalleen.Erotellaan+tässä+vaiheessa+rehellinen+pienkauppias+jobbarista.+Pienkauppias+maksaa+normaalit+kulut+ja+liiketoiminnan+verot,+kuten+yrittämiseen+kuuluukin.Jobbari,+eli+yksityisenä+tavaraa+jobbaileva+luihu,+ei+veroja+maksa+mistään;+ei+"liiketoiminnastaan"+kuten+ei+mistään+muustakaan.Näin+toimien,+PP-Auto+olisi+säästynyt+tältä+valitukselta,+aloittaja+eli+isä-poika-yhdistelmä+olisivat+säästyneet+mielensäpahoittamiselta+ja+win-win+kaikki+olisivat+pärjänneet+kun+tuon+saman+auton+olisi+isä-poika+saaneet+ostaa+kunnostettuna+pienliikkeestä+vaikkapa+2500,-+hintalapulla.

Äänestä

Asiakkaan tulee tutustua tavaraan ennen kaupan solmintaa - lieneen tuttu sanonta.
Eli ostaja ei voi vetäytyä vastuusta jos ei edes vaivaudu tarkistamaan ostoksen laatua. Ei ole mahdotonta kurkata auton alle ja jä konehuoneeseen ennen kaupantekoa.
Jos myyjä korostaa - älä tuo takaisin emme takaa missä kunnossa auto on - pitää herätyskellon soida ja tarkistaa entistä tarkemmin ennen kauppaa.

Tässä tapauksessa vika oli molemmissa, paalitavaraa ei pidä myydä autona vaan romutettavana varaosiksi kelpaavana ja ostajan pitää tutustua kohteeseen ennen kauppaa.

Äänestä
  • Juuri+näin.YKSITYISELLE+perus-Pertille+ei+yksinkertaisesti+kannata+eikä+voi+myydä+autoa+"kunnostettavaksi";+se+ei+ymmärrä+kuitenkaan...Hullua+on+sekin,+että+luullaan+autoissa+ylipäätään+olevan+"takuu+tai+palautusoikeus"!?+Eihän+sellaisia+ole+edes+ehjänä+myytävissä+käytetyissä+autoissa,+joten+kun+sellaista+erityisesti+tässä+on+korostettu+niin+on+100%+varmaa+että+autossa+on+vikaa.+Ja+isoakin+vikaa,+oli+sitten+liikkeessä+tutkittu+tai+ei.

    Äänestä

Mikä. Vtun. Takuu. !?!

Äänestä

ymmärrä vaikka papereissa lukee että kunnostettavaksi. Sitähän tuo alkuperäinen sanamuoto ainakin minulle tarkoittaa. Siksi se on ollut myös halpa muihin vastaaviin verrattuna. Voi voi tätä typeryyttä joka täällä Suomessa rehottaa.

Äänestä

Suurin osaa vastaajista ei ole ymmärretty pääpointtini kirjoituksessani. Kyllä me tiesimme että tämän hintaisen auton osto aina on arpapeli, kyllä me ymmärsimme myyntiehdot ja olimme jo sopineet yhden korjaamon kanssa että se käy läpi auton kun tiesimme että siinä varmasti on korjattavaa ennen katsastusta ja korjaukset olisi tietysti maksettu omasta pussista. Mutta edelleen mietin, onko myyjä täysin ilman vastuuta kun myydään auto joka on "ajokunnossa" (rekisterissä, katsastus voimassa jne.) ja vaikkakin on aikaisemmin mainitut myyntiehdot, mutta auto on kuitenkin niin huonossa kunnossa että huonolla tuurilla joku olisi voinut meneettää henkensä kotimatkalla. Onneksi kotimatka oli pienempiä teitä pitkin jossa nopeus ei ollut niin kova, en uskalla edes ajatella mitä olisi voinut tapahtua jos olisi menty moottoritietä pitkin ja takapyörä olisi kääntynyt alleen 120 km/h vauhdissa.

Äänestä
  • Jotenkin tuntuu, että ostaja ei ole ymmärtänyt pääpointtia.

    Äänestä

Jos ei muuta, niin ainakin vakavaa imagohaittaa tästä tapauksesta aiheutuu tälle autoliikkeelle. Siinä mielessä varsin ajattelemattomasti toimittu, että hyöty tuosta ei kummoinen ole autoliikkeelle mutta " paha kello kauas kantaa".

Toki tuon merkin- ja mallin rajun ruostumisalttiuden tuntien, olettaisin että on myyty Huutokaupat.com kautta, olisi ostajan ehdottomasti pitänyt kaydä paikan päällä käyttämässä auto koeajolla ja autotohtorin tarkastuksessa.

Kyllä tämä taitaa mennä ostajan tietämättömyyden/välinpitämättömyyden piikkiin.
Mitään kovin ruosteherkkää automallia/merkkiä ei missään tapauksessa kannata ostaa näkemättä ja kokematta.

Äänestä
  • Minä vielä jatkaisin tuohon, että mikäli hinta oli alhainen, eli ei ehjien vastaavien tasolla, niin turha edes odottaa mitään korvausta myyjältä. Kuluttaja-asiamies kun ottaa kauppahinnan huomioon, mikäli jutun sinne vie.

    Äänestä

Pääpointtihan oli siis autokauppajobbareiden mielestä että auto voidaan huoleti myydä eteenpäin kunhan laitetaan teksti "ei tarkistettu" vaikka tiedettäisiin viat ja se että autoa ei kannata korjata...

Äänestä

käytetettyjen autojen myyjät on 95%huijareita täysin epärehellisiä ei ole lapsena opetettu rehelllisyyteen isäkin varmaan käytettyjen auton myyjä kyllä jämti on näin.

Äänestä
  • Lasketaanko siihen 95 prosenttiin myös liikkeeseen vaihtoauton tuova asiakas?

    Äänestä

  • Aina, siis ihan aina kun duunari vaihtaa autoa, syynä on ainoastaan piiloviat, joita huijari ei kerro. Autoliike tai autoliikkeen myyjä ei autoa riko, vaan se edellinen duunari, johtoportaan työntekijät ja yrittäjät ovat huomattavasti rehellisempiä. Se on se duunarin luonne, aina valehdellaan, 8-tunnin työpäivästäkin vaaditaan 8 tunnin palkka vaikka yksikään duunari ei työskentele edes viittä tuntia. Kyllä jämpti on näin.

    Äänestä

Kuluttaja suojelusta kyselemään annat tiedot niille ni eiköhän he osaa antaa vastauksen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


McFred kirjoitti:

Poikani osti hiljattain Lohjalaiselta autoliikkeeltä Mazda 3 -05 hintaan 2000 €. Auto oli ns. toriauto jossa ei ollut takuuta, palautusoikeutta ja auto ei "ollut tarkistettu". Ehdoista huolimatta hinta tuntui oikealta sillä auto oli päältäpäin suhteellisen siisti, kilometrejä on alle 200 tkm, kesä ja talvirenkaat ovat hyvässä kunnossa ja aikaa seuraavan katsatukseen on n. 2 kuukautta. Jo kotimatkalla alkoi takapäästä kuulua hankausääntä ja kotona todettiin että oikea takapyörä on aika pahasti vinossa. Auto vietiin korjaamolle ja kun autoa sai nostettua ylös todettiin että takaakselisto on ihan mätää, akselipalkki oli poikki. Onko todella niin että autoliike (tässä tapuksessa valtuutettu merkkiliike) voi vetäytyä kaikesta vastuusta vedottaen myyntiehtoihin. Auto kuitenkin myytiin autona jolla oli ajooikeutta vaikka se tässä tapauksessa oli auto joka suorastaan oli hengenvaarallinen ja olisi pitänyt viedä autotrailerilla kotiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu