Eli laittakaa tänne kokemuksia kaikenlaisista ärsyttävistä ratsastajista. Esim. kokemusta multa on semmosesta, että haukutaan toista ratsastajaa kateuden takia. Esim. Yhet tytöt semmosella porukalla oikeen haukku yhtä ratsastajaa, joka oli selvästi kokeneempi kuin he itse. Ja sanottiin mm. Mun mielest meijän ikästen ei pitäs vielä hypätä noin korkeeta xD Tyttö oli kuitenkin vähän vanhempi, kuin haukkujat..
Vastaukset 3
No, muistan yhden aikuisratsastajan joka tuli ensimmäistä kertaa ratsastamaan ko. tallille. Taisi vielä mainita olevansa kokenut ratsastaja... Mutta silti hänen onnistui tipahtaa satulasta - kiltisti paikallaan seisovan hevosen selästä. Syytti sitten hevosta hirveäksi koniksi. Ei suostunut nousemaan satulaan uudestaan, vaan lähti vihaisena tiehensä eikä näyttäytynyt tallilla toista kertaa. Jos oikein muistan, hän ei ollut ehtinyt tehdä edes alkukäyntejä.
Ja sitten on nähty niitä, jotka potkivat hevosta eteenpäin samalla kun repivät ohjista, niin että hevonen ei ymmärrä ollenkaan mitä ratsastaja haluaa sen tekevän. Ja ratsastaja on olevinaan niin taitava että hampaita vihloo, ja mainostaa kovaan ääneen sitä miten vaikea hänen hevosensa on. Jos sitten joku rohkene hienovaraisesti ehdottaa, että rauhoittumalla hän saisi hevosenkin rauhoittumaan, nousee meteli. Turha tulla neuvomaan kun koko tallilla kukaan muu ei tiedä hevosista yhtään mitään!- sinttuxcx
Mun kaverille sanoi kokemattomampi ratsastaja että olet huono ratsastaja koska meet kisoissa puomiluokan etkä 50cm. Kaverini ratsastanut 5 vuotta ja haukkuja 4v.
- moiiiiiiiiiii
Siis mua ärsyttää niin paljon alkeiskurssilaiset yms. Kun autat heitä säätämään jalustimia ja kysyt :Onko ne hyvät? Ja vastaus on ''ihan sama,en mä tiiä " argh....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 138876
Kuhan lie kuollu auto-onnettomuudessa kylillä?
Joku nuorimies löytyny kuolleena kylän liepeillä ulos ajetusta autosta.Kenen poikahan lienee?6812Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?90766Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha91716- 59700
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät55581Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!26573Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett41484- 152471
- 42469