Miten olisi hyvä kuolla?
Muut lukivat myös
Luetuimmat keskustelut
- Kyllä mulla oli tunteita sua kohtaan,mutta voit syyttää ainoastaan itseäsi, että en tehnyt mitään asian eteen. Se on ihan turhaa sinun miettiä, että miksi.
- Millaisen suhteenOlisit halunnut kaivattusi kanssa
- Tikusta asiaaMistä ihmeestä minä keksin sulle edes jotensakin järkevää asiaa parn lauseen verran... anna joku idea että kehtaan lähestyä. -töistä tuttu mies
- Moikka!!!!!!!!!Miten sun päivä on mennyt? Mä olen miettinyt sua paljon❤️
- Suomi24:n uudistuksia 2026Tervehdys ja hyvää syksyä keskustelijat! 🍂 Suomi24:ää on uudistettu vaiheittain viime kuukausien aikana. Sivuston ulkoasua on selkeytetty ja yhdenmukaistettu. Samalla on tehty kaivattuja korjauksia erityisesti rekister…
- Muutoksen tuuletKoetko, että sinun olisi pitänyt/pitäisi muuttaa itseäsi/elämäntyyliäsi jotenkin, "kelvataksesi" kaivatullesi? Koetko itse, että haluaisit olla "parempi" ihminen kaivattuasi varten? Oletko mahdollisesti muuttunut/muutta…
- Nico Lingman on nousemassa suomalaisjulkkisten kaartiinNico Lingman, 34, on podcastaaja, somevaikuttaja ja entinen Puolustusvoimien upseeri. Lingman on astunut isojen suomalaisten julkkisten joukkoon, sillä hän on mukana uudella Tanssii Tähtien Kanssa -kaudella. Sekä tänään…
- Anonyymipalstan ongelmaJoskus tämä palsta on kyllä melkoinen ihmiskoe. Yksi ihminen yrittää saada yhteyttä yhteen tiettyyn henkilöön ja antaa tunnisteitakin, mutta hetken päästä ketjussa on jo puoli Suomea vastaamassa kuin viesti olisi tarkoi…
- Halisin ja pusisinSinut puhki mies. Kaikki tiedostamattomat surut, vihat ja katkeruudet halisin pois. 🫂
- Do diih.. palsta saanut roimasti uudistuksia .. mielipiteitä..?Eilen näin väläyksen tästä uudesta ulkoasusta ja nyt kummastelenkin toimintaa. Jotakin hyvää ja jotakin huonoa. Pistäkää tähän huomioita uudistuksesta. Sen huomasin että aloituksen otsikon kirjainmäärä on kasvanut huoma…
- Mies, sulla on paljon ihailijoitaTuntuu, että täälläkin iso liuta sinua kaipaamassa.
- vilkaisin kuhmolaisen etusivuaKuhmoon on saatu taas katu päällystetyksi,mutta sitä ei saa ajaa? onko senkin kadunvarressa joku isopalkkainen joka saa oman rauhoitetun kadun,laittakaa ihmeessä ne puomit kumpaankin päähän niin katu kestää kauan,oisiha…
- Onki meilläMies kaikki hyvin?
- Kaipaisin sinua lähelleni nyt niin paljonEnemmän kuin koskaan. 😞
- Vasemmistoliiton kannatus kertoo kuinka osa naisista on tyhmiäeli heikkoälyisiä. Vasliittohan on nykyään naisten puolue, suurin osa kannattajista on naisia. Vuoden 2023 eduskuntavaalien tuloksena naisten osuus oli kaikista puolueista suhteellisesti korkein juuri Vasemmistoliitolla…
- Hyvää yötä MIkävä on vaikkei kai saisi olla😔❤️ -joku-
- Otatko yhteyttäKaivattuusi tänä vuonna?
- Persut nousi kakkospaikalle ohi kokoomuksen - SDP alle 23%Näin tosiaan näyttää, että persujen kannatus nousee hitaasti kohti vaaleja. Se on toki ollut heille tavallista aiemminkin.
- Nainen tiedätkö miksi estin sinutKyse ei ole inhosta tai mistään sellaisesta
- Välillä ahdistaa todella paljonVälillä ahdistaa todella paljon . En pysty missään käymään ja ahdistaa nähdä ihmisiä
Vastaukset 90
Vanhimmat
Leijuen.
Tosin mitä välii.
Eihän sitä osaa, ainakaan heti sanoa olikos tää nyt lopullista.
Jos tarkoitus on herätä uuteen elämään niin leijuen, leijuen...
Ruumishan saa tulla ja mennä miten vain.
Ei ruumistaan voi auttaa.
H.
Sielu leijuvat ja aiheesta lukemissani kirjoissa ruumiiseensa palanneet kertovat leijuvansa irti kehostaan.
Ei ruumista voikaan auttaa, mutta esimerkiksi tapaan miten ruumis haudataan voi vaikuttaa.
Noh...
Aloituksen aihe on muutenkin tyhjää typerrystä.
Ties kuinka mones kopio aikaisemmista.
H.
Ei itse asiassa ole kopio, vaan ihan ainutkertainen aloitus. Minulla on tapana miettiä surullisia ja melankolisia asioita.
Tavallisesti, sydän pysähtyy ja hengittäminen loppuu.
Mitä sinä tuollaisia mietit.
Itse asiassa tämän keskustelun aiheen kehitteleminen alkoi jo niin kaukaa, siitä kun kerroit Anssi Majanlahden kuoleen. Mietin että ei se välttämättä ole huono asia, vaikka kuolisi nuorempanakin, jos kuolee niin äkillisesti ettei edes itse sitä huomaa.
Kamalinta olisi virua pitkät ajat muiden hoidettavan ja sääliteltävinä.
Johonkin ja jotenkin on kuoltava, sen näkee sitten, kun aika koittaa, jos näkee, riippuu kuinka kuolee.
Lapseni kuoli kolmen kuukauden iässä, sen jälkeen en ole kuolemasta huolehtinut.
Korjaan oman virheeni, en tiedä miten Antti taipui Ansiksi, mutta Antista oli siis kyse.
Toinen mielenkiintoinen tapahtuma oli, kun luin eräästä kovasta puolukanpoimijasta. Hän toivoi viimeiseksi marjareissukseen sellaista, että karhu yllättäisi ja söisi hänet. Jonka jälkeen otso tallustelisi ympäri metsää ja kakkisi hänen jäänteensä ympäri metsää.
No just, elämä ikäänkuin jatkuisi kakkakasoissa ympäri metsää, ehkä en tuota itse haluaisi.
En minäkään, se tuntui tavattoman brutaalilta tavalta lähteä. Mutta sitten taas voisin muuttaa etelänmeren kauniille saarelle ja katsoa viimeiseksi näkymäkseni ihastuttavaa auringonlaskua.
No jos tuohon mennään, niin sitten voisin kuolla kupsahtaa jonkun tunturin laelle, viimeisen hengenvetoni imaisisin, kun katselisin kauas tunturien siniseen kaukaisuuteen.
Kieritellen saisivat alas, suurempia apuvoimia hakematta.
En tiedä voiko näin sanoa, mutta kirjoitan silti...kaunis kuolema.
Minulle voit sanoa mitä vain, muista en mene takuuseen.
Mietin vielä, jospa yhdistäisi Lapin ja karhun, niin voisin kuolla Pyhätunturilla, Karhunjuomalammen äärellä.
Oih, kaunis lähtö kauniissa paikassa, toivottavasti myös hiljainen lähtö.
Olen niin huono Suomen matkailun suhteen, että en ole käynyt Pyhätunturilla tai Karhunjuomalammella, enkä tiedä mitään niiden kauneudesta.
Hiljainen lähtö olisi myös meikäläisen toivomuslistalla. Väkivaltainen, kivulias tai kuten joskus saa lukea...pitkän sairauden murtamana tuntuu erittäin julmalta. Palataan siis ensimmäiseen viestiisi, toivottavasti sydän vaan pysähtyy.
Kyllä sydän pysähtyy, olipa lähtö millainen tahansa.
Ja käy ihmeessä sitä ennen Pyhätunturilla, saatat muuttaa toiveesi kuolinpaikastasi.
menetystä kuoleman miettiminen ei ainakaan omalla kohdalla kaivannut. Miksi miettiä asiaa, mistä ei ennakkoon tiedä, kun on elämäkin elettävänä? Lähtönsä tapaa ja tyyliä kun harvoin pääsee määrittelemään.
Ehkäpä menekin? Ja jos menen, tiedän kenellä on ollut vaikutus asiaan.
Saatan itsekin mennä sinne toukokuussa, Lapin kevättä katsomaan.
*Kevyt rutistus*
Siinä on sitten mukava hyräillä kappaletta - Lapin kesä.
Nukkuessaan.
Olen nähnyt liikaa ihmisiä jotka makaavat vuosia sängyn pohjalla kuin kasvit.
Syötetään, juotetaan ja sitten korjataan jätökset toisesta päästä. Sitten kuihtuvat pois kun nieleminen ei enää onnistu.
Olen tehnyt hoitotestamentin, että antavat kuolla jos tulen siihen pisteeseen. Myös eutanasia on toivomuslistalla jos ei paranemisesta ole toivoa, mikäli se joskus meilläkin saa lain voiman.
Tuo on ehdottoman hyvä tapa lähteä. Menee illalla nukkumaan ja aamulla sinua ei enää ole tässä maailmassa. Luin Hollannissa tapahtuvista eutanasia testamenteistä, eikä sekään mielestäni ole huono asia. Kuoleman sairaan ihmisen pitäisi saada päättää asiasta, jos hän on muuten ymmärryksessä?
Mummuni kuoli 80-vuotiaana juuri noin, kauniisti nukkuessaan. Samaa toivon itselleni, mutta valitettavasti asiaan ei voi vaikuttaa itse mitenkään (ellei tee itsemurhaa unilääkkeillä).
Kysyit mikä tapa kuolla on sinulle hyvää.
Et kysynyt haluatko kuolla siten että sukulaisesi joutuvat raatamaan vuoksesi ja tekemään turhaa työtä svidduunduneena.
Eli aloituksesi on ihan iki-vanhojen jankutuksien kopio.
Ala nyt lisätä rulla-tuoleja, veli-poikia ja naapuri-tupakointia.
Muista lisätä myös Euthanasiaa.
Sitten alkaakin olla jankku vauhdissa.
Demeterkin innostuu lainailemaan joiltain aforismejä. :)
H.
Yritin saada mahtumaan koko skaalan mahdollisimman lyhyeen, enkä sen vuoksi eritellyt ja alkanut jaaritella kaikesta esi-isitämme lähtien.
Euthanasia kuuluu ehdottomasti osana, siihen miten ihmiset haluavat kuolla.
Heh, just tsekkasin mielessäni aiheeseen sopivaa aineistoa, hunksi...))
Sitä onkin niin paljon, etten taida tyhjätä pajatsoa vaan odottelen sitä "omaa, tuoretta sanottavaa" mitä minulla ei yleensä ole tarjota..))
"demeter1"
Haluaisiko lutu ostaa ilmaisen aforismin?
Ajattele, siinä on ehkä Vokaaleitakin. :)
Tarvittaessa viittaan kuolemiseenkin siinä.
H.
Anna palaa vain, hunksi. Vielä on kovalevyllä tilaa, luulisin..))
Ja muista pistää paremmaksi kuin "Tuonen lehto, öinen lehto..."
"demeter1"
"Älä pelkää kuolemaasi, rulla-tuoliimme mahtuu isokin lasti."
H.
Typerää ajatella kuolemaa kun on elossa, tietenkin kuolen miksi miettisin miettisin mielummin miten hyvin elän jäljellä olevan elon.
Olen miettinyt myös hautaamista, että miten haluaisin sen tapahtuvan, muuten sen asian päättää joku muu.
Voin kuolla tunnin päästä, lähiomaiset hoitavat jätökseni haisemasta maanalle tai savuna yks'sama, en ala tyttäreni kanssa siitä keskustelemaan tuskin aihe häntä kiinnostaisi.
Minulla on vain yksi lähiomainen, poikani. En missään tapauksessa haluaisi jättää näin ikävää asiaa hänen päätettäväkseen, vaan tiedän olevan hänelle helpoitus, kun tietää miten toimia.
Ainoa lapseni tytär, joutuu joka tapauksessq hoitamaan elottoman kehoni pois ihmisten näkyvistä se on selviö, minulla ei ole vaatimuksia sen suhteen.
Kuolema ei minua kiinnosta edes puheen aiheena, tällä hetkellä elän hyvissä ruumiinvoimissa, suunnittelen tulevia en kovin moneksi vuodeksi kerralla sanotaan 80 vuotiaaksi.
Vanha intiaanipäälikkö oli maninnut yhteisölleen tuntiessaan olonsa kehnoksi " nyt on hyvä ja sopiva aika kuolla " otti ja lähti yhteisöstä häviten minne lie eikä häntä enään nähty.
Otin intiaanipäällikön kommentin mukavana kevennyksenä muuten niin vakavaan aiheeseen. Isäukko eli 73-vuotiaaksi, tavoitteenani on päästä pidemmäs, mutta harkimikseni olen huomannut samoja vanhuudensairauksia itselläni mitä hänelläkin oli, joten tiedä häntä sitten. Joka tapauksessa yli puolet on elämästä eletty, laski sitä millä mittapuulla tahansa.
Rohkea aihe. Toivottavasti ei kuitenkaan ihan ajankohtainen..))
Useimmat kai tahtovat kuolla saappaat jalassa, minä en. Kyllä minä toivoisin vähän harkinta-aikaa..)) Että ehtisi jättää hyvästejä sinne ja tänne, selvittää talonsa - niinkuin sanotaan.
Minulla ei ole edes hoitotahtoa vielä. Sekin pitäisi tehdä. Lyhyt työharjoittelu Terho-kodissa lisäsi kyllä luottamusta siihen, ettei kuolemista tarvitse pelätä. Ja onhan minulla noita läheisiä, joista joku ehkä ehtii viihdyttämään Noutajaa odotellessa...
Tiesin tämän ikäluokan ihmisten ainakin soskus miettineen asia, siksi tämä joka ei todellakaan ole mitenkään ajankohtainen kohdallani.
Tuo asioiden hoitaminen tuntuu minullekin välttämättömältä, haluaisin sen niin, että läheisilleni jäisi mahdollisimman vähän hoidettavia asioita.
En myöskään ole tehnyt hoitatahtoa tai mitään elintestamenttia. Varmaan niitä juttuja, jotka monet siirtävät tuonnemmaksi. Ei kuolemaa tarvitsekaan pelätä ja uskon ihmisen tietävän sen hieman etukäteen. Ainakin isäni sanoi koko elämänsä: "Kyllä tästä selvitään". Vähän ennen kuolemaa hän kuiskasi minulle: "En usko selviäväni enää".
Ihailtava elämänasenne isälläsi. Ja hyvä asenne kuolemaankin. Hiljainen tieto ja oikea nöyryys ?
Hän sai elää viimeiset vuodet kotonaan, vasta vähän ennen lähtöä joutui hoivakotiin. Yksin vanha mies eleli, mutta viisi vuotta ennen kuolemaa alkoi tapailla naista. Kysyi minultakin, että enkai tykkää huonoa ja vastasin, että olen hänen puolestaan onnellinen.
Ehkä nämä omat mietteeni juontavat siitä, kun ei oikein tiedä mitä tekisi ison talon suhteen. Toisaalta ei sitten taas haluaisi viettää viimeisiä vuosia kerrostalossakaan. Pohdintaa.
Hyvä elämisen - ja kuolemisen malli kauttaaltaan. isälläsi, aloittaja. Että vielä iäkkäänä ryhtyy parisuhteeseen. Ja huomaavaista kysyä "lupaa" sinulta. Sitäkään eivät kaikki varttuneet "lapset" vanhemmilleen anna. Pelätään perinnön menetystä ja muuta.
Sama pulma täällä: vanha, iso talo asuttavana ja iso tontti, joka on lähes luonnontilassa. Juuri odottelen puunkaatajaa paikalle. Puoliso joutuu jalkavammansa ja muiden terveysongelmien vuoksi olemaan paljon kotipaikkakunnallaan ja avuttomaksi opetettuna tekee tiukkaa opetella talkkarinhommia . kun muutakin toimiteltavaa on liikaa.
Kerrostaloon ei kyllä tee mieli, kyllä rupeisi "ahistaan" jo pelkkä tietoisuus siitä, että "seinän takana voi olla naapuri, joka "työn tai sairauden takia tarvitsee hiljaisuutta" - kun sitä tarvitsee itsekin, eikä aikataulut aina sovi yksiin...
Se luvan kysyminen muuten tuntui hyvältä, vaikka hymyillen vastasinkin että herra on hyvä, vaan ja seurustelee kenen kanssa haluaa. Taisinpa sanoa, etten itsekään häneltä ole lupaa kysynyt.
Joka tapauksessa hyvä neuvo kaikille, jotka ovat vastaavan tilanteen edessä. Kannatta kysyä, koska lupa heltiää takuuvarmasti.
Jo pelkästään nurmikon leikkaaminen alkaa tuntua joskus pakkopullalta, samoin kaikenlaiset pikku askareet ja kuntoonlaittamiset. Asumiseen täytyisi olla jokin muitakin vaihtoehtoja?
Tämä on nyt taas näitä siilin-lesken keino-nimmareita.
Niin on aloituksen tunnelma samaa kakkaa.
Miksi ihmeessä pitää aina lainata toisten aivoa?
Eikä käyttää omaansa.
Ovatko tuollaisten lainaajajien aivot niin tyhjät.
Tyhjillä aivoilla on niin helppoa kuvitella että toisillakin on.
Mikä pahinta...niin usein näyttää olevankin.
H.
Älä nyt pilaa hyvin alkanutta keskustelua. Minäkin jopa suostuin vastaamaan sinulle ihan asiallisesti arvostelematta sinun aivokapasiteettiasi.
"mennäporvooseen"
Ei tämä ole keskustelua.
Minua lukuun-ottamatta tähän kopioivat ihmiset iki-vanhoja kommenttejaan ajalta jolloin tällainen aloitus oli tuore ja herkullinen.
Nyt on kyseessä vain nahistunutta pashaa.
H.
Älä nyt iso mies viitsi aina valittaa.
Hunksz höpisee ja toistaa joutavia, ikinä en ole Pyhätunturista kuolinpaikkana ja karhun kakkakasassa elämän jatkumona kirjoitellut.
Minä kyllä muistan, paremmin kuin herra itse.
Lammella pörähti hirvikärpänen sieraimeen, ei ollut kaunis loppu sillä, kohtasi julman, väkivaltaisen kuoleman.
Pitäisikö siitä alkaa olla pikku hiljaa huolissaan?
Yleensä en vihaa mitään luontokappaleita ja niilla kaikilla on tarkoituksensa, mutta hirvikärpäsestä en ole löytänyt mitään hyvää. Se saavat minun lähes raivon partaalle metsässä.
Olen ollut lievästi huolissani jo vuosia, alaspäin hän mennä köröttää tasaisen tappavaa vauhtia. Huom. kuolemaan viittaava sana, liittyen aloitukseen.
Yksi hirvikärpänen löytyi tukasta, tapoin senkin.
Olen niin monenlaista kuolemaa monenlaisessa asennossa nähnyt ja kaikki ovat kuolleet, eikä kukaan ole tullut kertomaan oliko kuolema hyvä vai huono!
*hymyilee*
Olet niin oikeassa, kaikki täältä lähtevät tavalla tai toisella, eikä reklamointia seuraa.
Silti siihen oystyy vaikuttamaan, kuten missä aikoo viettää viimeiset vuodet ja mitä puuhastellen. Jotkut painavat töitä hamaan loppuun saakka, siihen ei minusta ainakaan ole. Minä siirryn eläkkeelle, en joudu.
Niin! Sehän on hyvä kuolema, kun kokee jo kaiken tehneensä ja elämän eläneensä!
Nimenomaan, on tavallaan ikään kuin valmis lähtemään.
mutta se aika ennen kuolemaa, jolloin todennäköisesti on kipuja tai muita ongelmia ja tiedostaa ne riesat ja tahtoisi pois, mutta joku ikinen lääkärin etiikka pakottaa kitumaan viimeiseen asti. Eiköhän se ole itsestään selvää ettei kukaan halua kitua loppuun jos tietää, ettei enää ole mahdollisuutta elää terveenä jne.
Kuolemaa kannattaa miettiä, jotta elämä ei olisi itsestäänselvyys.
Satuin eräässä tilaisuudessa saman aiheen ääreen isossa porukassa. Erilaisia näkemyksiä oli, kuten täälläkin - eikä ihme. Haluaisin kuolla nukkuessani, nopeasti. Se on armollinen kuolema. Jos saisi toivoa, en haluaisi elää kovin vanhaksi. On surullista katsottavaa monenkin kohdalla, kun omaiset ja ystävät ovat kuolleet, aika on käynyt vieraaksi eikä muistojaan voi jakaa kenenkään kanssa. Vielä surullisempaa, että muistoja on, mutta niitä ei muista.
Toivoa voi, miten sitten tapahtuu on eri asia, en kuitenkaan silloin ole sitä itse miettimässä. Joillekin on tärkeää, että hautajaiset ovat suuret ja että ns. surijoita on paljon. Minulle ne eivät ole tärkeitä asioita lainkaan. Hyvä, jos joku muistaa hyvällä. Tapahtuipa se haudalla tai muualla - samantekevää. Testamentin olen tehnyt ja sen yhteydessä voi määritellä ihan niin tarkkaan kuin haluaa kaiken omiin hautajaisiin liittyvän.
Synkkä aihe, mutta kuulunee syksyyn. Kuolemaansa kannattaa ajatella elämään kuuluvana eli valmistautua siihen, että ei todellakaan täällä ikuisesti vaella ja että kuolema kohtaa meistä jokaisen ja on jokaiselle yhtä tuntematon tapahtuma. Läheisten kuoleman jälkeen elämän arvot voivat muuttua ja näkee entistä selvemmin, mikä on tärkeää ja mikä ei.
Tuo pitkän ja terveellisen elämän vouhotus on mielestäni saavuttanut huippunsa, kun hiukan reilu 10-vuotiaat alkavat käydä kuntosaleilla ja treenat mahdollisimman hyvän kunnon eteen. Tottakai terveellisesti pitää elää, mutta en usko pelkästään pitkän iän tuovan onnea kenellekään. Ainakin itselleni on kaikkein tärkeintä elää sellaista elämää, mitä itse haluan kenenkään sanelematta tai puuttumatta tekmisiini.
Jouduin läheltä seuraamaan, kun ihminen oli kymmenen viieistä vuotta elämästään sängyssä, ei tuntenut häntä vierailuilla katsomassa käyneitä ihmisiä, ei pystynyt itse suomään, ei käymään vessassa. Hautajaisessa monet sanoivat, että oli varmasti helpotus päästä pois. Omasta mielestä taisi olla enemmän helpotus läheisille, ei tuo ihminen tiennyt enää vuosiin mitään siitä.
Niinpä, kannatan eutanasiaa. Saapa nähdä, miten eduskunta nyt tätäkin asiaa käsittelee. Koska suurin osa lääkäreistä ei halua avustaa kuolemassa, luultavasti käy niin, että lobbaavat lain kumoon.
Kysyin kirkon edustajalta em. tilaisuudessa, miten luterilainen kirkko eutanasiaan suhtautuu. Vastaus oli, että saattohoitoa kehittämällä eli paremmalla kivunlievityksellä. Ihan jännää, miten tätäkin asiaa kierretään, koska se suurempi kivunlievistys tarkoittaa käytännössä kyllä kuolemanapua. Sydän ei kestä suuria määriä niitä kivunlievittäjiä. Mielestäni kirkko voisi myös hyväksyä itsemurhan silloin, kun ihmisen elämä ja olosuhteet ovat täysin mahdottomat eli että toivoa ei juuri ole.
Mutta saattohoidossa meillä on todellakin valtavasti kehittämistä eli arvokas ku9olema on jokaisen oikeus. Tänä päivänä ja varsinkin helsinkiläisessä sairaalasa se ei ole kaikkien oikeus. Terhokoti lienee täällä ainoa paikka, joka sellaisen suo potilailleen.
Minä myös kannatan eutanasiaa, mutta perusteet pitää olla hyvät. Ei riitä että on elämäänsä kyllästynyt tai ettei jaksa enää elää tai kestä elämää.
Samoin täällä vahvat epäilykset, että pystyvätkö suomalaiset päättämään armokuolemasta.
Olen lukenut tuosta saattohoidosta ja ymmärtänyt, että sitä tehdään pitkälti jopa vapaaehtoisvoimin?
Minä taas uskon, että eutanasialaki menee läpi - ihan jos säästösyistä, niin kornilta kuin se kuulostaakin. Juha Hänninen, Terhokodin johtaja, oli pitkään eutanasiaa vastaan, mutta vaikuttaa siltä, että hänkin on kääntänyt kelkkansa, julkisessa keskustelussa ainakin.
Suomessa on Terhokodin lisäksi saattohoitokodit Tampereella, Hämeenlinnassa ja Turussa.
Saattohoitoyksiköitä löytyy käsittääkseni isommista sairaaloista. Vapaaehtoisia saattohoitajia koulutetaan ainakin seurakuntien toimesta. Minunkin tutuissa heitä on kolme.
Ainut keino saada kuolla niinkuin itse haluaa, on laittaa se toimeksi itse.
Olin 3-vuotias, kun mummuni kuoli. Hän asui viimeiset vuotensa meillä kotona ja siellä hän kuolikin. Elettiin 1950-lukua, jolloin kuolemaa ei oltu vielä täysin laitostettu.
Mummu oli, odotetusti, kuollut yöllä äitini ja tätieni läsnä ollessa. Aamulla tuotiin arkku kotiin ja mummu laitettiin arkkuun. Minut kutsuttiin myös vainajaa katsomaan.
Kolmi-vuotias ei vielä käsitä kuoleman merkitystä ja lopullisuutta, joten asia ei minua siinä vaiheessa askarruttanut.
Parin vuoden kuluttua minulle tuli kauhea kuoleman pelko. Se yllätti minut usein kesken leikkien. Muistaakseni kerran kerroin äidilleni asiasta, mutta hän vähätteli sitä ja sanoi, että ei täällä kukaan maailmantolpaksi elä. Siitä aiheutui uusi pelko, että jäisinkin maailmaan ihan yksin, kun toiset ovat kuolleet.
Aloin pelätä kuoleman lisäksi pimeää, mörköjä ja lopulta sitä pelkäämistäkin.
Mörköpelko jatkui aikuiseksi asti, sisältäen kaiken kauhun, mitä mielikuvitus, elokuvat ja kummitusjutut jne. mieleeni toivat. Yksin en uskaltanut yöpyä missään.
Kuolemanpelko uusiutui, kun olin nuori aikuinen. Tällöin menin etsimään siihen apua mielenterveystoimistosta. Parin käynnin jälkeen totesin, että sieltä ei apua kauhuuni löydy.
Ajan ja uskoontulon myötä pelot alkoiva hellittää.
Opiskelin aikuisena sairaanhoitajaksi. Työskentelin osastolla, jossa kuoli paljon potilaita, myös hyvin nuoria.
Kuolemien kohtaaminen vei minulta pelon. Kuolema ei ollutkaan kauhea ja kivulia tapahtuma, vaan monille suorastaan helpotus. Potilaat väsyivät ja loppuajan olivat yleensä ympäristöönsä reagoimattomia. Lopulta he vain siirtyivät pois elämästä. Jäljelle jäi maallinen ruumis, josta näki, että henki, sielu tai mitä nyt kukin ajattelee, oli poistunut ja jäljellä oli sen kuihtunut asuinsija.
Olemme saaneet sisäänrakennetut ohjeet elämää ja itsemme suojelua varten. Olemmahan osa luomakuntaa. Siksi uskon, että ihmiselle on annettu myös ohjeet elämästä luopumiseen, kun se aika koittaa.
Luin aiheeseen liittyvän kirjan, Totuus taivaasta - Eben Alexander, jossa neurokirurgi sairastuu aivokalvontulehdukseen ja vajoaa koomaan. Siinä kuvaillaan hyvin kuoleman jälkeisiä asioita ja kaiken jatkuvuutta.
Kun äitini kuoli v.1981, noita kuolemanjälkeistä aikaa käsitteleviä kirjoja ilmestyi poikkeuksellisen paljon - vai löysivätkö ne vain minut silloin ?..)) Raymond Moody, Elisabeth Kubler-Ross ja joku kolmaskin. Noiden jälkeisiin julkaisuihin en ole tutustunut, mutta ymmärtääkseni niistä löytyy samantyyppisiä kuvauksia... Ainakin minulle nuo kirjat olivat suureksi lohduksi ja varmasti osaltaan lievensivät omaa kuolemanpelkoani.
Olen lukenut useamman kirjan, joka käsittelee kuoleman jälkeistä elämää, vanhimman poikani kuoleman jälkeen. Hänen kuolemastaan tulee piakkoin 5kk. Ennen pelkäsin kuolemaa, poikani kuoleman jälkeen pelko jäi pois, kun puin hänet omiiin vaatteisiinsa arkkuun laiton yhteydessä. Suutelin hänen viileää otsaansa ja silitin poikani poskea. En pelkää enää kuolemaa. Elän päivän kerrallaan muistellen rakasta poikaani ja luottaen siihen, että vielä kerran tapaamme ja saan sulkea hänet hellään halaukseen.
Elsa Barker; Kirjeitä valon maailmasta on yksi lohduttavimmista kirjoista joita olen lukenut. Peter Richelieu; Sielun matka. Jane Sherwood; kuoleman jälkeinen päiväkirja. Luukanen-Kilden; kuolemaa ei ole. Lorna Byrne; Enkeleitä hiuksissani. Michael Newton; Sielujen matka ja osa2; Sielujen kohtalo. Toivon, että noista kirjoista saatte ajatuksia ja ehkäpä lohdutusta. Toivon, että ette pelkää kuolemaa. Kuolema on vain osa meidän sielun suunnitelmaamme. Laitan teille runon:
Kuolemaa ei ole.
Olen vain livahtanut toiseen huoneeseen.
Minä olen minä, Sinä olet sinä.
Mitä me olimme toisillemme, olemme yhä.
Kutsu minua tutulla nimelläni.
Puhu minulle sillä luonnollisella tavalla,
miten ennen puhuit.
Älä käytä erilaista äänensävyä,
älä pakota itseäsi juhlalliseen tai
surulliseen puhetapaan.
Naura kuten aina nauroimme pikku jutuille,
joista nautimme yhdessä.
Leiki, hymyile, ajattele minua,
rukoile puolestani.
Anna nimeni olla kotiväen puheissa,
niin kuin se on aina ollut,
puhukaa minusta ilman kliseitä,
ilman varjojen häivää.
Elämä tarkoittaa kaikkea.
Se on sama mitä se on aina ollut,
katkeamaton jatkuvuus.
Miksi minun pitäisi olla poissa mielestäsi,
vaikka olen poissa näkyvistäsi.
Odotan sinua, välimatkan päässä,
jossain hyvin lähellä, juuri kulman takana.
Kaikki on hyvin.
-Henry Scott Holland-
Kiitos koskettavasta kirjoituksesta - täältä sivusta... Moni on sanonut, että kun on lapsensa hautaan saattanut, mikään ei enää satuta. Pahin on koettu. Noin paljon on siis aihetta käsittelevää kirjallisuutta.
Olen itsekin "käyttänyt" tuota Scott Hollandin tekstiä kun olen lähettänyt surunvalittelukirjeitä.
Myös Lassi Nummen Requim:istä löytyy hienoja säkeitä, joita usein näkee siteerattavan. Spoon River Antologia kuuluu "lemppareihini", kuolleiden näkökulman vuoksi...
Eräs mahdollisuus olisi, että 5mm:n päässä oleva vatsavaltimo poksahtaa maastavedossa ja tangossa on sen verran rautaa, ettei lesken tarvitse hävetä.
Joskus oikein raskasta fyysistä suoritusta tehdessä, mielessä käy ajatus, että mitä jos nyykähdän tähän paikkaan.
Oma isäni menehtyi 62 vuotisena vatsavaltimon repeämään tehdessään lumitöitä.
Oma laajentumani havaittiin syöpäleikkauksen valmistelujen yhteydessä 66 vuotisena.
Laajenema ton tarkistettu kahdesti ja olen saanut neuvot välttää rankempaa fyysistä ponnistelua.
Ilmeisesti 73v ukon 200kg:n maastaveto ei ole sitä raskaampaa laatua.
Ilmeisesti 200 kg ei ollut liian raskas, mutta en silti neuvoisi kokeilemaan enempää, hehee.
Se on varmaan ikävä, kun on takarivossa kuiskuttamassa tuollainen vaiva, jota on syytä varoa?
Ja siitäkö hyvästä pullistelet kuuskymmpisissä.
Elämä on mysteeri, niin on kuolemakin.
Vaikka kuin tahtoisin jotain, ei se välttämättä toteudu.
Elämä menee kulkuaan, teen tärkeänä päätöksiä ja sitten yksi pieni liike tai ajatus ja kaikki menee päälaelleen. sattuma siellä myllää joukossa tahtojen.
Kuolemaa mietin joskus paljonkin, niin paljon se on ympärillä mellastanut, mutta omaa tahtoani se tuskin haluaa kuulla, mutta...
Olisi ihanaa, jos saisin täyden elämänmakuisen elämän eläneenä, onnellisena, kiitollisin mielin painaa illalla pääni tyynyyn ja nukahtaa. Kuolema sitten olisi vain yksi hiljainen henkäys.
(Olen usein vuosien aikana täällä tätä kirjoitellut ja aina varmaan erilailla suhtautunut kuolemaan. )
Yksin haluaisin lähteä, omaiset ympärillä olisi kauhistua, nähdä heidän surulliset pelokkaat silmänsä siinä sängyn vieressä, voi ei...
Samoin täällä, mieluummin lähden viimeisella matkalle yksin. Usein näkee sairaaloissa, kuinka pelokkaita läheiset ovatkaan potilaan puolesta. En koskaan haluaisi poikaani tai vaimoani sairaalavuoteen viereen, kun olisi viimeisten hetkien aika.
Jokin äkillinen kerrasta poikki sairaskohtaus tai onnettomuus järkyttäisi liaan paljon läheisiä.
Nukahtaminen levolliseen uneen ehdottomasti paras.
mennä
Hoidin miestäni kotona. Kun hänen jalkansa jouduttiin ambutoimaan, hän oli sairaalassa. kohorttiosastolla yksin. Kävin päivittäin hänen luonaan. Tuli sunnuntai ja lääkäri totesi, nyt on asiat niin, että soita kiireesti muille omaisille. Istuin sängyn laidalla. tartuin hänen käteensä. Hän puristi kättäni voimakkaasti. Tuskaisuus oli nähtävissä ja aistittavissa. Yritin olla rauhallinen. Pyyhin otsaa ja sanon: Älä pelkää. Herran haltuun. Hoitaja laittoi morfiinia. Lapset eivät koskaan tulleet paikalle. Lähdin viimeiselle bussilleni. Puolessavälissä kävelyäni hoitaja soitti ja sanoi: Miehesi nukkui rauhallisesti pois.
Sitten se veli-poika ja rulla-tuoli.
H.
Nii ja hissi.
H.
Sitten se
Renkuti riehu rahahäkki.
Ja kaikkea muuta lapsellista paskakirjoitusta.
hun
Veli-poika on pyörätuolissa ja voi hyvin.
hun
Miten se liittyy teemaan.
yksilesken
Uskon miehesi olleen kiitollinen hyvästä hoidostasi ja välittämisestä. Silloin tällöin lukee tapauksista, joissa ihmiset kuolevat täysin omissa oloissaan. Kukaan ei edes tiedä heidän poislähdöstään, eikä välitäkään. Sellainen tekee surulliseksi.
mennä
Kerroin tuon siksi, kun kirjoitit, että et haluaisi ketään vuoteen viereen viimeisillä hetkilläsi. Miehenihän ei voinut siinä vaiheessa enää kertoa, mitä hän haluaa, mutta itselleni jäi hyvä muisto siitä, että sain hyvästellä hänet.
Haluain kuolla luonnollisen kuolema, ei kenenkään sivullisen aiheuttama, vaikka 70 -luvulla eräs tavallinen naisihminen, kurssikaveri sanoi, että kuolen väkivaltaisen kuoleman.
Sitä odotellessa...se näkee ken elää..
Voisiko läheltä piti tilanne vaikuttaa sihen, miten ei ainakaan halua poistua.
Kävellin Vuorikadun jalkakäytävällä silloisen Hyvän ystävän kohdalla. Tie viettää loivasti ylöspäin. Oli loskakeli, mutta kadun pinta vielä jäinen. Jostain käsittämättömästä syystä mulla oli korkokumisaappaat. Jäteauto tuli katua ja siirtyi osaksi jalkakäytävälle ja saappaat jalassa rupesivat lipeämään. Sain jostain tukea, en muista mistä ja pääsin sivuun todella ahtaassa tilassa.
Sydän läpätti rinnassa ja ajattelin, että olisi ollut kakkamainen loppu jäädä jäteauton alle. Jalat hyytelönä sain koottua itseni ja jatkettua matkaani.
Edelleen ranskanpastillin kannalla. Musiikkia kuulokkeissa korville.
Näinä aikoina ei edes kotimaamme ole sellainen lintukoto enää, että ei tarvitsisi pelätä väkivaltaa, hyökkäyksiä tai jotain sairaan ihmisen lopullisia ratkaisuja ottaa mukaansa monta sivullista. Luonnollinen kuolema on jo sanaparinakin hieno.
New-age
No tuo oli jo todellinen läheltä piti tilanne. Hyvin kirjoitat ja pystyin selvästi kuvittelemaan tapahtuneen. Itsellä kävi pikkupoikana, kun en vielä osannut uida, että menin tuntemattomalla järvellä liian syvälle ja oli äkkijyrkkää, enkä päässyt enää kävelemään takaisin. Näin veden läpi, kun isosiskoni ojentunut käsi tuli minua kohti ja veti minut turvaan. Ikimuistoinen pysähdyttävä kokemus!
Niin paljon sanomatta jäi. Äkki kuolemassa ei kerkiä sanomaan edes aamenta.
Minkälaista olisi kuolla tukehtumalla nauruun...hauska loppu he.
Ihmisiä on tosiaan kuollut jopa nauruunkin. Taitaa useimmiten tosin, olla kyse sydänpysähdyksestä, jonka hillitön naurunkohtaus on aikaansaanut. En haluaisi kokea.
Paras olisi kuolla siten että voisi tuntea itsensä onnelliseksi ja vain nukkua pois, ilman kipuja.
Kauheinta olisi kuolla yksinäisenä, tuskaisena ja omantunnon vaivaamana.
Mieluisin tapa mitä voin keksiä on yllättävä kuolema. Sellainen jossa olen jossain muina miehinä ja seuraavalla hetkellä en enää.
En haluaisia riutua jossain sairaalassa tai vanhainkodissa vuosia ennenkuin kupsahdan. Sitä pidän kuolemaakin pahempana kohtalona.
ele
Et voi riutua vanhainkodissa, kun niitä tuskin on enää olemassakaan.
Tuskitta, saisi vaan olla tämän laulajattaren laulut soimassa taustalla. Ane Brun By your side:
https://youtu.be/uiJ-TXGHEmQ
hyti
Oli sitten tähänkin ketjuun ympättävä linkki. Eikö keskustelu suju.