Mitä kauempana suku asuu, sitä parempi. itselläni välimatkaa satoja kilometrejä ja hyvin menee. Välit on suhthyvät kun näkee pari kertaa vuodessa muutama puhelu.
Suku on pahin..
Tri Sykerö
121420
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Niin...toisille tuntuu etäisyys sukulaisiin sopivan, toisille ei. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Olen kyllä asunut nuorempana useamman vuoden kauempana vanhemmistani ja sukulaisistani, ja oli kyllä aina pikkuinen ikävä kotiin.
Näin iän karttuessa tuntuu aina vaan tärkeämmältä olla vanhempien lähellä ja tavoitettavissa. On myös mukavaa, kun on muita sisaruksia suht´koht´ lähellä, joiden kanssa voi jakaa vanhempien "perään katsomista".
Siinä vaiheessa, kun he alkavat ikääntyä, sairastella ja tarvita muutenkin apua, on mielestäni ihanaa, kun etäisyys on lyhyt, niinkauan kuin se on mahdollista. Jossakin vaiheessa heitä ei enää ole, ja sitten on turha voivotella ja potea huonoa omaatuntoa... Itse en tuota elämän rajallisuutta tullut ajatelleeksi, ennenkuin pari vuotta sitten menetin hyvin läheisen sukulaisen aivan yllättäen. Pisti miettimään ihan tosissan siinä vaiheessa, että mikä tässä elämässä on tosiaan tärkeää: ura, ainainen kiire ja rahansaanti, vai perhe ja henkinen hyvinvointi.
Vanhemmat ovat aikanaan huolehtineet meistä, joten pidän itsestäänselvyytenä, että nyt on jälkikasvun aika ottaa vastuuvuoro heistä. Toivon, että pystyn välittämään teoillani tätä "empatiaa" myös omille lapsilleni.
...sitten, kun vanhemmat eivät olekaan huolehtineet jälkikasvustaan silloin aikanaan?!
Minäkin haluan olla äitini ja isäni tukena kun he tarvitsevat apua.
Ensin he auttoivat lasten hoidossa meitä kun tarvitsimme apua. Nyt me autamme heitä kun Isäni sairastaa vakavaa sairautta.
Elämä pysäyttää kun yllättäen sairastuu vakavasti.Silloin tarvitaan itse kukin lämpöä ja välittämistä.
Että vaikka oma tytär on aina tavoitettavissa jos jotain sattuu...
Lapsihan ei koskaan pyydä saada syntyä tänne viimaiseen maailmaan. Vanhemmat siitä päättävät lapselta kysymättä. Sitten on niin kovin monia joilla ei mielestään ole mitään velvollisuuksia lapsiaan kohtaan. Vanhempina kyllä otetaan marttyyriasenne ja suorastaan vaaditaan syyllistämällä ellei muuten saada niin kaikenlaista palvelusta.
Tuntuu hämmentävälle ettei vanhemmat jotka nyt ovat iäkkäitä, välitttäneet lapsistaan yhtään.
Nyt kun ne ruinaavat apua, niin eipä tipu.
Olen kyllä sanonut että voisin antaakin nälkä apua jos suostuvat syömään sitä samaa paskaa mitä meille syöttivät lapsena. Eivät ole kiinnostuneita syömään teurasrehu puuroa.
Nyt vanhempani odottavat meidän antavan niille 1-2 viikon loistolomia, tietokoneita yms.
Kaikkea ylellistä.
Niinpä niin?
Onhan meitä lapsia ja vanhempiakin niin montaa sorttia!Tietysti erilaiset elämänkokemukset ja -koettelemukset vaikuttavat, miten asioista ajattelemme ja mitä arvostamme elämässä. Onneksi olemme saaneet mieheni kanssa kokea lämpöä, rakkautta ja rajoja kodeissamme, vaikkei meillä paljon varallisuutta ollutkaan.Itse äitinä en voisi kuvitella, että kukaan vanhempi tahallisesti haluaisi lapselleen mitään pahaa... kyllä sitä parhaansa aina yrittää jälkikasvunsa eteen, kukin kykyjensä mukaan!
Mutta kyllä sitä valitettavasti kuulee aina välillä työnkin puolesta kaikenlaisia "surkeita" tarinoita, ja ei voi kun ihmetellä, miksi ylipäänsä jotkun vanhemmat ovat menneet lapsia tekemään, kun eivät heistä kykene juurikaan huolehtimaan. Tosin, nämä vanhemmat ovat "nykyaikaisia", tämän hetken äitejä ja isiä, joilla on vielä matkaa isovanhemmuuteen ja anopeiksikin asti... Tiedä sitten, kuka heitä "hoitaa" tulevaisuudessa! Niinhän sitä sanotaan, että "niin makaa, kuin petaa!"
Täytyy sanoa, että eipä ole omat vanhemmat, saati sitten anoppi ikinä mitään pyytäneet tai vaatineet (ovat kai sen polven ihmisiä, että ovat hyvin vähään tyytyväisiä). Kyllä ovat ihan vaan vierailut ja keskustelutuokiot kotona ja anoppilassa riittäneet heille ilonaiheiksi. Siinä sivussa sitä sitten samalla tulee ihan mielellä ja omasta halusta heille kaupassa käyneeksi ja vähän tiskanneeksi. Taloudellisesta avustahan se suorastaan loukkaantuisivat!
Me kaikki joskus vanhenemme väistämättä ja alamme tarvita muiden ihmisten apua, vaikkei sitä tässä kaikkivoipaisessa ja hektisessä maailmassa aina tahdo tajuta ja muistaa! Toivottavasti omat lapseni tulevine puolisoineen eivät kokisi äitiään ja anoppiaan rasitteena ja pahimpana suvunhaarana, sitten joskus!
Kyllä! Kannatetaan=SUKU ON PAHIN.
Kyllähän sitä haaveilee ja unelmoi sellaisesta etelämaalaisesta meiningistä: pari sukupolvea saman pöydän ääressä ja suku viettämässä viikonloppua yhteisellä kesämökillä. Joillekin se onnistuu, minulle ei, vaikka kuinka joka talvi suunnittelen, että ENSI KESÄNÄ SITTEN.
Mutta meidän suvun kohtaamiset on yhtä kuin kiertoilmaisuin sanottuja moitteita, arvosteluja, toisten "nuorten" kehumista ja....yhtä kilpailua. Miehen suvun puolella on oman "exlusivisen" elämän korokkeelle nostamista ja käsittämättömän vaikeaa avun pyytämistä. Ensin ollaan "pari kuukautta" hiljaa, kunnes pikku hiljaa alkaa tulla soittoja (joissa ei ole päätä eikä häntää) kunnes vihdoin pyydetään apua. Ja tyyli on samanlainen kuin pikkulapsilla "onkos teillä jotain ens sunnuntaina"..no mitäs siihen sitten osaa sanoa ! Miksi ei pyydetä apua suoraan, en ymmärrä.Mutta siis suvusta:Suku on paras,kun se on tarpeeksi kaukana. Kaikkien sukulaiset.
sukua pahempi on ei luistava suksi
OLIN NIIN HYVÄ SUKULAINEN KUN ASUIN TARPEEKSI KAUKANA. N 800 KM. KUN MUUTIN LÄHEMMÄKSI TULI VAR-
MAAN KATEUS. OLEN MIEHENI SISKON KANSSA HYVISSÄ
VÄLEISSÄ MUTTA MUUT SUKULAISET EIVÄT SITÄ HYVÄKSY.
MIEHENI VELJEN VAIMOA KAIVERTAA SE, ETTÄ "MEIDÄT
ON NS MAKSETTU ULOS" ENTISESTÄ KOTITILASTA JA
MEILLÄ EI OLISI LUPA KÄYDÄ SIELLÄ EDES SISKON
VIERAINA. TALOUDELLISESTI EMME OLE TILAA RASITTA-
NEET, PÄINVASTOIN, ILMAISTA KÄYNTI EI KOSKAAN OLE
OLLUT.
Olen huojentunut ja innoissani, että MINIÄT NOUSEVAT barrikaadeille ja tietysti myös miehet jotka kärsivät anopeistaan! Olisi mahtavaa perustaa ns.klubi niille jotka taistelevat suvun ja anopin...jne. kanssa! Tulisiko siitä vaikka EVVKS KIITOS! Siis ei vois vähempää kiinnostaa suku joka vie elämän.! T: Viettänyt kaikki joulut 10 vuotta suvun ehdoilla
Pysykööt juu siellä jossain, miksi yrittää väkisin olla sukulaisten hyviä ystäviä? Hehän ovat vain sukulaisia.
Välimatka on jees, rasittaa kun morsiamen suku yrittää vaikuttaa lastemme kasvatukseen.. mutta onneksi välimatkaa on ja ainoat jotka vierailee ollaan me ja sekin tarpeeksi harvoin;)