Olen ollut jo jonkin aikaa dieetillä. Olen yrittänyt syödä painottaa salaattia ja kasviksia muun ruoan ohella. Olen tullut siihen tulokseen, että vaikka salaattia kuinka puputtaa, ei se vaan täytä. Teen salaattia aivan julmetun isoon kuppiin, vetasen sen yhdellä kertaa ja sen jälkeen olisin valmis juoksemaan suoraan pitseriaan oikealle ruoalle! Siis ei täytä kerta kaikkiaan yhtään!
Salaateissani on toki muutakin kuin pelkkiä kasviksia. Esim. tänään salaatissani oli kasvisten lisäksi savustettua kanaa, raejuustoa sekä kalkkunaleikettä proteiinipuolelta. Nyt otin keittiö vaa'an käyttöön ja punnitsin salaatin kokonaismäärän. Ajattelin, että kun kerran päivässä pitää syödä ainakin puoli kiloa kasviksia, niin punnitaan nyt salaatti. Jospa vain syön sitä liian vähän. Tämä yksi salaattiannokseni painoi kilon! Oikeesti: kilo ruokaa, joka ei täytä yhtään.
Kasvikset eivät tod täytä
5
178
Vastaukset
- kylläsesiitää
Moi!
Uskoisin että siinä saattaa mennä tovi että totut siihen uuten dieettiin, voi olla ihan ns. henkistä nälkää. Juo runsaasti vettä aterian yhteydessä, tsemppiä! :) - Sama.mulla
Aina sanotaan että kylläisyys tulee ruuan määrästä ei laadusta. En usko. Salaatit ei tosiaan täytä. Turvottaa vain.
- hpv27
Kannattaa mitata salaattiannoksen paino. Valkokaalissa on 28 kcal/100 g ja 400 g ihan julmettu kasa kun ilmaa on joukossa paljon. Se ilma ei tosissaankaan täytä.
Parempi on vähentää salaatilla pääruuan määrää kuin yrittää korvata sillä koko ruoka. Jos ennen söi 200 g makkaraa (yhteensä 500 kcal) ja vaihtaa tuon annoksen 100 g makkaraa ja 200 g kaalia (yhteensä 300 kcal) niin annos isonee ja energiamäärä pienenee.
Ison miehen päivän energia lähtee sitten noin 10 kg valkokaalia eli ei sen salaatin tarvitse kauheasti nälkää pitääkään. - salaattikani
Mä en ole kyllä oikealla ruoalla lihonut alkujaankaan enkä salaateilla. Olen lihonut syömällä rasvaisia pihvejä, pekonia, juustoja ja muuta mättöä - vieläpä alkoholin kanssa. Nyt on tarkoitus laihduttaa. Mutta ratkaiseva ongelma alkujaan tosiaan oli se, että söin liikaa rasvaa. Nyt olen muuttanut ruokavalioni, vaikkei se helppoa olekaan.
- KysyväLöytäää
Vihanneksia ja hedelmiä syödessäni ajattelen ensisijaisesti niiden ravintoarvoa!
Suoli tarvitsee myös täytettä, ettei viikon myrkyt pyöri kehossa.
Laihduttaessani annokset pienenevä niin, ettei jätteiden "tyhjennystä" tarvitsisi kuin kaksi kertaa kuukaudessa ilman salatteja, hedelmiä! Pitemmän päälle tulee aliravituksi ilman niitä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1197043Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1164811L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa624064TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a143404Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6932134Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2431520- 661388
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581378Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j531326Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise121002