Kunta Syyniin

Nyt kun tuossa naapurikunnassa oikein valtakunnan viranomaiset ovat puuttuneet muutaman jehun johtamaan sotkuun, voisimme miettiä miten meillä täällä. Onhan meilläkin se 3-6 päättäjää jotka tosiasiassa päättävät kunnan asioista ja ohjaavat oman ryhmänsä mielipiteitä ja äänestyskäyttäytymistä. Parihan on ihan muita kuin poliitikkoja, ikään kuin sivusta vaikutusvaltaansa käyttäviä. Oisko ryhmien hiljaisten nyt aika keskustella pienissä ryhmissä ilman johtajia epämiellyttävistä päätöksistä, joissa on joutunut toimimaan omien ajatustensa vastaisesti.

En yllytä valtuutettuja ja lautakuntien jäseniä kapinaan omissa ryhmissään, mutta asiat pitää keskustella jotta niihin ei tarvitse helsingin herrojen puuttua, se kun tulee aina kalliiksi, niin kunnalle kuin päätöksiä tehneillekin.
080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


vaaranlaitaa kirjoitti:

Nyt kun tuossa naapurikunnassa oikein valtakunnan viranomaiset ovat puuttuneet muutaman jehun johtamaan sotkuun, voisimme miettiä miten meillä täällä. Onhan meilläkin se 3-6 päättäjää jotka tosiasiassa päättävät kunnan asioista ja ohjaavat oman ryhmänsä mielipiteitä ja äänestyskäyttäytymistä. Parihan on ihan muita kuin poliitikkoja, ikään kuin sivusta vaikutusvaltaansa käyttäviä. Oisko ryhmien hiljaisten nyt aika keskustella pienissä ryhmissä ilman johtajia epämiellyttävistä päätöksistä, joissa on joutunut toimimaan omien ajatustensa vastaisesti.

En yllytä valtuutettuja ja lautakuntien jäseniä kapinaan omissa ryhmissään, mutta asiat pitää keskustella jotta niihin ei tarvitse helsingin herrojen puuttua, se kun tulee aina kalliiksi, niin kunnalle kuin päätöksiä tehneillekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu