Paras kitaristi?

Ketäs ihmiset pitää tämän paivän parhaana kitaristina? Itselle se on ainakin britti Guthrie Govan, Miehen taito ja monipuolisuus on kyllä vertaansa vailla., hallussa on erilaiset tyylit aina jazzista ja bluesista raskaampaan menoon, sekä tietty erilaiset soittotekniikat. Herrahan nähdään myös reilun kuukauden päästä Turussa, Tampereella, Mikkelissä ja Espoossa klinikoimassa, joten hienoa päästä kuulemaan tarkemmin hänen ajatuksiaan soittamisesta.
19599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Teknisellä taidolla ole mitään merkitystä, jos musiikki ei herätä tunteita. Onttouttaan kumisevia muusikoita on pilvin pimein, ihan liikaa. Menisivät töihin.

Äänestä
  • Maku on kuin perse. Jokaisella on se omansa. Makuasioista on melko turha väitellä.

    Äänestä

Yngvie Malmsteen ja Steve Vai, siinä ne on. Kaksi aikamme suurinta mestaria. Tämä on sitten minun mielipide. Olkaa te toista mieltä.

Äänestä
  • Jason Beckerin voi liittää tuohon noiden ukkojen kintereille myös.

    Äänestä

Syyttäisin kaiketi John Frusciantea jos näistä maailmanluokan starboista ruvettais kaivelemaan.

Äänestä

Paras on jo kuollut, muut tulee sitten missä järjestyksessä vaan. Gary Moore.

Äänestä
  • GM myös mun suosikki, tuskin parempaa tulee!

    Äänestä

Asia riippuu siitä millaisesta tyylistä pitää. Toiset pitää tiluttajia parhaimpina, toiset jonkin muun tyylin soittajia.

Äänestä

Steve Lukather on paras.

Äänestä

Jeff Beck.

Äänestä

Sepi kumpulainen, youtubessa on muutama kappale

Äänestä

Emppu Vuorinen

Äänestä

Mää olen paras!

Äänestä

Tommy Emmanuel saa minun ääneni. Toki hyviä kitaristeja on valtavasti muitakin.

Classical Gas [Mason Williams] | Tommy Emmanuel
https://youtu.be/S33tWZqXhnk

Äänestä
  • Tommy on kova. Andy Timmons on toinen kova kepittäjä.

    Äänestä

https://www.imdb.com/list/ls066632618/

https://www.rollingstone.com/music/music-lists/100-greatest-guitarists-153675/jimi-hendrix-7-37992

Näitä listoja on aina kiva verrata, aika paljon samoja nimiä, mutta myös eri nimiä.

Eihän tuolta listoilta löydy moniakaan taitureita, ja jotkut nimet hieman huvittavat, kyse on enemmänkin innovatiivisuudesta, luovuudesta, kuin hirvittävästi teknisyydestä. Suurin osa on ollut kuvioissa jo 60-luvulta saakka.

Tässä sitten kattavampi lista, josta löytyy genren mukaan soittajia laidasta laitaan. Tuolta sitten jo löytääkin suurimman osan vähän uudemmistakin kepittäjistä.

https://www.guitarworld.com/features/the-100-greatest-guitarists-of-all-time

Äänestä

Paras on Joe bonamassa.

Äänestä
  • Sanoisin Bonaa kyllä "köyhän miehen Gary Mooreksi"

    Gary teki jo kasarilla saman, kuin Bonamassa vasta vuosia myöhemmin, eli toi bluesia suuren yleisön tietoisuuteen.

    Äänestä

Kyllä se on
Jonathon 'Boogie' Long

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kitaraman kirjoitti:

Ketäs ihmiset pitää tämän paivän parhaana kitaristina? Itselle se on ainakin britti Guthrie Govan, Miehen taito ja monipuolisuus on kyllä vertaansa vailla., hallussa on erilaiset tyylit aina jazzista ja bluesista raskaampaan menoon, sekä tietty erilaiset soittotekniikat. Herrahan nähdään myös reilun kuukauden päästä Turussa, Tampereella, Mikkelissä ja Espoossa klinikoimassa, joten hienoa päästä kuulemaan tarkemmin hänen ajatuksiaan soittamisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu