Kykyjenetsijä äimistelee...

TyöKuinTyö

Kykyjenetsijä äimistelee: Työ 2000 euron kk-palkalla ei kelvannut työttömille - kieltäytymisten syyt ihmetyttävät

Keskiviikko 18.10.2017 klo 17.28

Kykyjenetsijä ei ole vielä saanut työntekijää avoinna olevaan asiakaspalvelutehtävään. Hänen mielestään osalla työttömistä on väärä asenne.
Kykyjenetsijä kertoo saaneensa Uudenmaan TE-toimistolta yhdentoista työnhakijan tiedot. Työpaikka on edelleen täyttämättä.

Noin 20 vuotta kykyjenetsijänä toimineen miehen mielestä Suomessa on liian hyvät työttömyystuet, koska liian moni ihminen makaa mieluummin kotona kuin vastaanottaa tarjottua työtä.

- Kyseessä ei ole marginaali-ilmiö vaan tilanne on oikeasti laajempi kuin myönnetään. Meillä on iso joukko ihmisiä, jotka ovat oppineet käyttämään järjestelmää hyväksi, mies toteaa.

Kykyjenetsijä ei halua esiintyä nimellään, koska hän haluaa turvata asiakkaidensa anonymiteetin. Hänen työnään on etsiä toimeksiannosta avoinna olevaan tehtävään paras mahdollinen työntekijä.

Kykyjenetsijä kertoo saaneensa hiljattain tehtäväkseen etsiä vastavalmistunut tradenomi avoinna olevaan työpaikkaan yhdessä Suomen menestyneimmistä yrityksistä.

- Kyseessä on 1,5 vuoden määräaikainen assistentin työ pääkaupunkiseudulla. Inhimilliset työajat, kaupan alan työehtosopimus ja mahdollisuus vakinaistua, mies luettelee.

Palkka on noin 2000 euroa kuukaudessa. Työaika on maanantaista perjantaihin kello 10-19 ja lauantaina kello 10-16. Viikkotyöaika on 38 tuntia ja joka kolmas viikonloppu on vapaa.

Uudenmaan TE-toimisto toimitti miehelle yhdentoista työttömän tradenomin yhteystiedot. Ensimmäiseksi mies soitti viime vuoden lopussa valmistuneelle alle 30-vuotiaalle naiselle.

- Soitin henkilölle ja pyysin haastatteluun. Nuori ja fiksu nainen kertoi, että ei ollut hakenut yhtään työpaikkaa yhdeksän kuukauden aikana, mies kummastelee.

Kykyjenetsijä kysyi naiselta mitä tämä oli tehnyt valmistumisen jälkeen.

- Hän ei ollut hakenut tai hakemassa yhtään työpaikkaa, vaan oli matkustellut. Kysyin, että kuinka paljon, niin hän vastasi käyneensä viikon Rodoksella.

Tarjottu pesti ei kelvannut naiselle.

- Hakija ei ollut kiinnostunut työstä. Naisesta työajat ovat huonot ja hän ei halua tehdä viikonlopputöitä. Viikonlopputyöt eivät sopineet, koska hän halusi antaa aikaa poikaystävälleen, mies kertoo.

Mies eteni yhteystietolistalla ja soitti vuosi sitten valmistuneelle työttömälle tradenomille.

- Hän oli tehtävään todella loistava alle 30-vuotias nuori. Olisimme palkanneet hänet 1,5 vuoden työsuhteeseen. Hän olisi saanut jopa valita kahden erilaisen työnkuvan välillä. Palkkatarjous oli 2100 euroa.

Tämäkin kandidaatti vetäytyi työtarjouksesta.

- Syyksi hän mainitsi, että työajat haittaavat harrastuksia. Identiteetti kärsisi, jos hän joutuisi pitämään kiinni värjättyjä hiuksiaan. Nainen piti myös palkkaa liian huonona, mies kertoo.

Kykyjenetsijä ei lannistunut vaan kävi läpi loput työvoimatoimiston kautta saamansa henkilöt.

- Yksi heistä mainitsi kieltäytymisen tärkeimmäksi syyksi, että kello 19 päättyvän työn takia hän ei pääse kuntosalille.

Toinen muutaman kuukauden työttömänä ollut ei kiinnostunut työstä, koska uusi kausityö alkaisi maaliskuussa. Kolmas puhelu vaikutti lupaavalta.

- Työpaikka kiinnosti henkilöä ja hän lupasi tulla haastatteluun. Kuusi tuntia myöhemmin hän ilmoitti yllättäen saaneensa töitä kolmen kuukauden työttömyysajan jälkeen. Hänellä taisi olla tuuria, että juuri silloin löytyi töitä, mies sanoo.

Kykyjenetsijä ei ole vielä saanut työntekijää avoinna olevaan asiakaspalvelutehtävään.

- Ihmettelen, että Uudellamaalla ei olisi muka enemmän työttömiä tradenomeja. Mielestäni osalla työttömistä on väärä asenne. Henkilö voi olla tehtävään sopiva, mutta työnteon asenne ja moraali ovat kadoksissa. Työtä pakoillaan, mies arvioi.

Työvoimatoimistossa hän ottaisi tiukemman otteen työn vastaanottamiseen.

- Joku mättää systeemissä. Hallituksella riittää paljon töitä, jotta läpikäymäni tapaiset henkilöt haluaisivat mennä töihin. En syyllistä kaikkia työttömiä, mutta kyllä meillä on liian hyvä tukijärjestelmä, kun on parempi maata kotona kuin tulla töihin, mies harmittelee.

18

280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mietityttää_hieman

      http://www.iltalehti.fi/tyoelama/201710182200470258_tb.shtml

      Ja tuossa tuo linkki.

      Kuinka moni teistä tietää minkä sorttiseen työhön tuo "kykyjenetsijä" kaipasi työntekijöitä?
      Se kun jäi artikkelissa mainitsematta ja olisi ollut erittäinkin tärkeä seikka tuoda ilmi.

      Työtä siis tarjottiin naispuolisille, kaupallisen alan koulutuksen omaaville naisille....

      • mietityttää_ieman

        ....nuorille naisille...


      • mietitääntätä

        Eikä kertonut nimeään "suojellakseen asiakkaitaan" ...


    • tntnttnt

      Kyllä näitä nyt riittää ja mitä tällä haetaan. Minäpä kerroin. Näillä uutislla yritetään leikata tukia.

    • iajdoioia

      "Palkka on noin 2000 euroa kuukaudessa. Työaika on maanantaista perjantaihin kello 10-19 ja lauantaina kello 10-16. Viikkotyöaika on 38 tuntia ja joka kolmas viikonloppu on vapaa."

      Hei matikkanerot! Miten tuosta saa 38 tunti???????????

      Koko juttu haisee muutenkin.

    • j4o50

      Täyttä puppua koko juttu.

      Näin luodaan kuva, että työttömät eivät ota 2000e työtä vastaan. Olen lähes 100% varma, että 80% työttömistä ottaisi vastaan 2000e/kk olevan palkkatyön.

      Jutussa puhutaan "kykyjen etsijästä". Haiskahtaa. Eli kyseessä on joku työllistämispalveluhemmo, joka on todennäköisesti tarjonnut työttömälle aivan muuta kuin rehellistä palkkatyötä. Ensin pitäisi kirjoittaa nimi paperiin, sitoutua puolen vuoden ilmaiseen työkokeiluun ja mahdollisesti sen jälkeen saattaisi päästä palkkatuettuun määräaikaiseen työsuhteeseen... kyllä näissä totuus on aina toinen mitä päältä päin näytetään!

    • KlikkihuoratRiehuu

      Pelkkää paskanjauhantaa. Huijari ei uskalla edes kertoa nimeään, jos on edes olemassa. Kaiken maailman juttuja iltalehden klikkihuorat väsää.

      • kusettajia_riittää

        Vastavalmistuneen tradenomin palkka on 2500 -3200 €/kk.
        Selvä kusetusyritys, yritetään sitoa 1,5 vuodeksi alipalkalla. Olet korvausvelvollinen, jos yrität irtisanoutua ennen määräaikaa, vaikka saisit paremman paikan.


      • Jaminäolenjeesus

        Missä todellisuudessa sinä elät? Koulussa tradenomeille väitetään että teistä voi tulla kuule vaikka mitä asiantuntijoita tai pomoja. Totuus on toinen. Osa on jossain kahden tonnin hommissa kaupan alalla tai matalapalkka-akkoina julkisella.


    • työtön666

      Miten saat tuossa 38tuntia/viikko laskettua, laskujeni mukaan tuossa on työaika 51tuntia/viikko, että taas kerran nämä jutut haiskahtavat "uutisankalta" ja median harrastamalta asennemuokkaukselta.

      • ValemedianKlikkihuorat

        Jutun tekaissut klikkihuora ei osaa laskea.


    • adadadada
    • vankisopimus

      jotain erikoista on. Voi olla, että kyseessä on vankisopimus. Töitä epämääräisesti 6 päivänä viikossa. Jos vielä on tehtävä 1,5 vuoden määräaikainen työsopimus, niin eihän siitä duunista pääse irtikään. Iso osa työstä olisi myös varallaoloa, josta ei saisi palkkaa eikä korvauksia. Työpaikan vaihto voi olla sopimuksen voimassaoloaikana melko mahdotonta. Joutuu korvauksiin työnantajalle, jos ottaa lopputilin. Helsingin alueella 2000 eur/kk on todella pieni palkka. Tuskin mikään TES voi olla kyseessä, vaikka kuinka sellaiseen viitataan. Miksi puhua mahdollisesta vakinaistamisesta ja tarjota samalla 1,5 vuoden määräaikaista sopimusta. Todella ristiriitaista. Homma haisee kyllä vahvasti.

    • Ghjhjhgfhb

      Miksi tämä tyyppi etsii nuorta työkykyistä tradenomia noin surkealla palkalla? Jos työ on superhelppoa, ottaisi vaikka merkonomin! Mihin sitä korkeakoulutusta sitten tarvitaan. Jos haluaa tradenomin, pitää laittaa vähintään muutama satanen lisää pöytään. Enkä edes itse ole tradenomi, mutta niin se vaan on. Ei kukaan itseään kunnioittava toimihenkilö tyydy "tessin alimpaan" ja vieläpä sitoudu 1,5 vuodeksi, rangaistuksen uhalla (et voi lähteä, vaikka saisit paremman). Nuorena täytyy ajatella palkkakehitystäänkin. Ei tässä ole kysymys tukien suuruudesta, vaan terveestä itsekunnioituksesta.

    • keltainenkylpy

      Ja mikähän vitun ihme seon jos ei 2000 euron bruttopalkka kelpaa Helsingissä, eihän tuolla tuu toimeen mitenkään siellä päin, vuokraan menee tonni ja muihin laskuihin toinen, niin millä helvetillä ne kuvittelee että työntiekijä eläisi.

    • Eikiitos78

      En todellakaan lähtisi töihin noilla työajoilla 10-19. Eihän tuon jälkeen ehtisi muuta kuin iltapalan haukata ja mennä nukkunaan ja taas aamupalan jälkeen töihin. Ei kiitos. Pitää muistaa, että jos työ loppuu 19 olet käytännösdä kotona vasta 20. Jos taas töihin meno 10 on herääminen jo ennen 9. Että voi olla tyhmiä työnantajat jotka noilla työajoilla työt teettää.

      • Hnhcnhgnhcn

        Aivan. Tuollaiset työajat on jo "kutsumus", sopii jollekin, mutta jos tätä kutsumustekijää ei löydy, olisi työnantajan syytä järjestellä työ uudelleen. Onko kaikkien oltava paikalla klo 19 asti? Onko todella kannattavaa noin laajat aukioloajat? Voisiko viikonloppuvuorot teettää tuntityönä opiskelijoilla, ja vakituiset voisivat levätä ansaitusti? Jos työnantaja on ulkomainen, onko Suomen toimiston pakko pyöriä "Britannian kellon mukaan", vai voisiko kommunikoinnin hoitaa yhteisen työajan puitteissa ja muuten elää paikallisessa ajassa? Ja vielä, onko tämä ihan oikeasti tradenomin hommaa, vai riittäisikö vaikkapa merkonomitaustainen asiakaspalvelija, joille on tavanomaisempaa työskennellä tuollaisinakin aikoina kaupan alalla? Miksi tämä tyyppi on tarjonnut työtä vain naisille? Taitaa itsekin tietää, että työehdot ovat surkeat, eikä miehille kannata edes tarjota.


    • PölöjäRiittää

      Kykyjenetsijän kannattaisi mennä kuntoutukseen, kun ei löydä 500 000 työttömän joukosta yhtä henkilöä tehtävään. Vittu mikä ääliö.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      309
      3658
    2. 208
      3009
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      72
      2564
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      241
      2027
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1455
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    7. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      170
      1344
    8. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1337
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1328
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1277
    Aihe