Työnvieroksujien tulevaisuus

Vielä_kerran2

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005409618.html

Suomessa on todellisuudessa kymmeniä tuhansia työttömiä jotka eivät oikeasti halua työllistyä koska heille ainoat realistiset työtehtävät ovat niin heikosti palkattuja. Nyt kun näiden kantasuomalaisten työttömien lisäksi maahan pukkaa sankoin joukoin kouluttamattomia ja kielitaidottomia ulkomaalaisia niin väistämättäkin paineet työttömyysturvaa kohtaan lisääntyy, varsinkin kun eläkeläisiä on ennätyksellisen suuri osuus Suomen väestöstä. Myös veroprogressio ja verot muutenkin ovat jo aika lailla tapissa.

No tästä seuraa se että tulevaisuudessa on hyvinkin mahdollista että sosiaali/työttömyysetuuksia karsitaan. Mitä tämä sitten tarkoittaa "osseille" ja "juusoille"? Tai yhteiskunnalle ja työmarkkinoille? Kuten linkin Juuso, niin suurin osa ätmeistä ei tule olemaan kiinnostunut hanttihommista vaikka tukia leikattaisiinkin rajusti, Juuso palaa aina väliaikaisesti vanhempiensa luokse asumaan kun rahat loppuvat ja samoin tulee toimimaan myös moni muu työnvieroksuja. Vaikka nämä työn katkeroittamat marisijat kuinka uhoaisivat niin nöyriä ja halpoja palveluspoikia te ette ätmeistä saa! Nykyään on niin paljon kolmekymppisiä lapsettomia miehiä joilla ei ole naissuhteita, mutta joiden vanhemmat ovat yhä elossa niin kotiin on helppo palata ilman että elämänlaatu olennaisesti kärsii.

13

138

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • totuuttavaihteeksi

      Vähän yksipuolista tämä keskustelu. Työnantajien ahneudella on oma suuri rooli Suomen työllisyystilanteessa. On paljon työnhakijoita, jotka menisivät töihin jos heille annettaisiin siihen mahdollisuus ja riittävän suuri korvaus. Työnantajat haluavat kuitenkin maksaa mahdollisimman vähän palkkaa, jotta voisivat jatkossakin uusia uuden mersunsa uuteen mersuun 3 vuoden välein.

      Kuormasta syövät siat ovat paljon suurempi ongelma kuin kaikki maailman Ossit ja Juusot, mutta tästähän ei puhuta mitään. Tuhannet ja miljoonat työntekijät elävät kädestä suuhun, jotta muutama omistaja voi leikkiä miljonääriä.

      • lkjdfkf

        Ne on katsos lahjakkaita lumihiutaleita ja meillä muilla on kunnia palvella.


    • 720

      Sitten kun olet haudannut vanhempasi, joudut ihan itse maksamaan vuokrasi ja muunkin ylläpitosi.

      • lihavihatipunen

        Sit voi jäädä perintötaloon/-asuntoon oleilemaan perintörahoilla.


      • Vielä_kerran2

        Siihen on vielä noin 20-30 vuotta aikaa. Mikäs kiire minulla on?


    • Normimies38

      Sitten kun haluaa töitä niin töitä ei saa mistään. Paska maa kun ei töitä haluavat saa töitä.

      • työn_asiantuntija

        Saa niitä jos kelpuuttaa vuokratyön tai asiakaspalvelun ja on valmis muuttamaan joko Turkuun tai pääkaupunkiseudulle.


      • työn_asiantuntija kirjoitti:

        Saa niitä jos kelpuuttaa vuokratyön tai asiakaspalvelun ja on valmis muuttamaan joko Turkuun tai pääkaupunkiseudulle.

        Ainakin Helsinkiin on vaikea muuta jos ei ole kuin satunnaisia keikkatöitä (=vuokratyöt). Vuokranantajat katsovat riskiksi eivätkä huoli.


      • tunnensut
        outsider1 kirjoitti:

        Ainakin Helsinkiin on vaikea muuta jos ei ole kuin satunnaisia keikkatöitä (=vuokratyöt). Vuokranantajat katsovat riskiksi eivätkä huoli.

        Voi olla joo. Ja kantasuomalainen, yksinäinen mies ei kaupungin kämppää saa Helsingissä, Espoossa, Vantaalla eikä Granissa. Tosin sinun kohdallasi se kämpän saamattomuus taitaa olla lähinnä tekosyy työttömyydelle.


    • .. Katotaan, jos Taas jossain vaiheessa saadaan RiistäjäOrjuuttajaLoiset kuriin, niin EnpäUsko, että kauheasti olisi enää mitään "TyönVieroksujia".. ;P

      .. Nythän voisi monenkin Lafkan Portille/Seinään laittaa.. http://bot.fi/24yv .. ;D

    • kaisanoasaa

      Hyvin tää elämä on mennyt työttömänäkin.

    • eikelpaaaaa

      http://www.iltalehti.fi/tyoelama/201710182200470258_tb.shtml

      Kykyjenetsijä äimistelee: Työ 2000 euron kk-palkalla ei kelvannut työttömille - kieltäytymisten syyt ihmetyttävät

      Keskiviikko 18.10.2017 klo 17.28

      Kykyjenetsijä ei ole vielä saanut työntekijää avoinna olevaan asiakaspalvelutehtävään. Hänen mielestään osalla työttömistä on väärä asenne.

      Kykyjenetsijä kertoo saaneensa Uudenmaan TE-toimistolta yhdentoista työnhakijan tiedot. Työpaikka on edelleen täyttämättä. (INKA SOVERI)

      Noin 20 vuotta kykyjenetsijänä toimineen miehen mielestä Suomessa on liian hyvät työttömyystuet, koska liian moni ihminen makaa mieluummin kotona kuin vastaanottaa tarjottua työtä.

      - Kyseessä ei ole marginaali-ilmiö vaan tilanne on oikeasti laajempi kuin myönnetään. Meillä on iso joukko ihmisiä, jotka ovat oppineet käyttämään järjestelmää hyväksi, mies toteaa.

      Kykyjenetsijä ei halua esiintyä nimellään, koska hän haluaa turvata asiakkaidensa anonymiteetin. Hänen työnään on etsiä toimeksiannosta avoinna olevaan tehtävään paras mahdollinen työntekijä.

      Hänen tilannearvionsa jokseenkin poikkeaa sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamon vastaavasta. Hiilamo sanoi lauantaina Iltalehdelle, ettei "vapaamatkustaminen" ole kovin laaja ilmiö. Uudenmaan TE-toimiston johtaja Jarmo Ukkonen puolestaan arveli, että työta karttelevia voisi olla jopa tuhansia.

      Kykyjenetsijä kertoo saaneensa hiljattain tehtäväkseen etsiä vastavalmistunut tradenomi avoinna olevaan työpaikkaan yhdessä Suomen menestyneimmistä yrityksistä.

      - Kyseessä on 1,5 vuoden määräaikainen assistentin työ pääkaupunkiseudulla. Inhimilliset työajat, kaupan alan työehtosopimus ja mahdollisuus vakinaistua, mies luettelee.

      Palkka on noin 2000 euroa kuukaudessa. Työaika on maanantaista perjantaihin kello 10-19 ja lauantaina kello 10-16. Viikkotyöaika on 38 tuntia ja joka kolmas viikonloppu on vapaa.

      "Aikaa poikaystävälle"

      Uudenmaan TE-toimisto toimitti miehelle yhdentoista työttömän tradenomin yhteystiedot. Ensimmäiseksi mies soitti viime vuoden lopussa valmistuneelle alle 30-vuotiaalle naiselle.

      - Soitin henkilölle ja pyysin haastatteluun. Nuori ja fiksu nainen kertoi, että ei ollut hakenut yhtään työpaikkaa yhdeksän kuukauden aikana, mies kummastelee.

      Kykyjenetsijä kysyi naiselta mitä tämä oli tehnyt valmistumisen jälkeen.

      - Hän ei ollut hakenut tai hakemassa yhtään työpaikkaa, vaan oli matkustellut. Kysyin, että kuinka paljon, niin hän vastasi käyneensä viikon Rodoksella.

      Tarjottu pesti ei kelvannut naiselle.

      - Hakija ei ollut kiinnostunut työstä. Naisesta työajat ovat huonot ja hän ei halua tehdä viikonlopputöitä. Viikonlopputyöt eivät sopineet, koska hän halusi antaa aikaa poikaystävälleen, mies kertoo.

      "Työajat haittaavat harrastuksia"

      Mies eteni yhteystietolistalla ja soitti vuosi sitten valmistuneelle työttömälle tradenomille.

      - Hän oli tehtävään todella loistava alle 30-vuotias nuori. Olisimme palkanneet hänet 1,5 vuoden työsuhteeseen. Hän olisi saanut jopa valita kahden erilaisen työnkuvan välillä. Palkkatarjous oli 2100 euroa.

      Tämäkin kandidaatti vetäytyi työtarjouksesta.

      - Syyksi hän mainitsi, että työajat haittaavat harrastuksia. Identiteetti kärsisi, jos hän joutuisi pitämään kiinni värjättyjä hiuksiaan. Nainen piti myös palkkaa liian huonona, mies kertoo.

      "Ei pääse kuntosalille"

      Kykyjenetsijä ei lannistunut vaan kävi läpi loput työvoimatoimiston kautta saamansa henkilöt.

      - Yksi heistä mainitsi kieltäytymisen tärkeimmäksi syyksi, että kello 19 päättyvän työn takia hän ei pääse kuntosalille.

      Toinen muutaman kuukauden työttömänä ollut ei kiinnostunut työstä, koska uusi kausityö alkaisi maaliskuussa. Kolmas puhelu vaikutti lupaavalta.

      - Työpaikka kiinnosti henkilöä ja hän lupasi tulla haastatteluun. Kuusi tuntia myöhemmin hän ilmoitti yllättäen saaneensa töitä kolmen kuukauden työttömyysajan jälkeen. Hänellä taisi olla tuuria, että juuri silloin löytyi töitä, mies sanoo.

      "Liian hyvä tukijärjestelmä"

      Kykyjenetsijä ei ole vielä saanut työntekijää avoinna olevaan asiakaspalvelutehtävään.

      - Ihmettelen, että Uudellamaalla ei olisi muka enemmän työttömiä tradenomeja. Mielestäni osalla työttömistä on väärä asenne. Henkilö voi olla tehtävään sopiva, mutta työnteon asenne ja moraali ovat kadoksissa. Työtä pakoillaan, mies arvioi.

      Työvoimatoimistossa hän ottaisi tiukemman otteen työn vastaanottamiseen.

      - Joku mättää systeemissä. Hallituksella riittää paljon töitä, jotta läpikäymäni tapaiset henkilöt haluaisivat mennä töihin. En syyllistä kaikkia työttömiä, mutta kyllä meillä on liian hyvä tukijärjestelmä, kun on parempi maata kotona kuin tulla töihin, mies harmittelee.

    • Tämä ei liity suoranaisesti aloitukseen, mutta aiheeseen kuitenkin.

      Yhteiskunnan tarjoamat tuet ovat luonnollisesti ja ilmiselvästi nostaneet kynnystä ottaa työtä vastaan.

      Hyvin harvalla pienyrityksellä taikka keskisuurellakaan on varaa tarjota yli 2500 e/kk, saati sitten 3000 e/kk jostain käytännössä koulutusta vaatimattomasta työstä. Varaa on tuskin tarjota moisia palkkoja edes parhaimmille avain-ammattilaisille.

      Kuitenkin jatkuvasti esiintyy vaatimuksia, että palkkatasoa (1500e/kk) pitäisi nostaa, koska huonolla palkalla ei kukaan viitsi itseään työllä vaivata, koska mitään tekemättömänäkin pärjää lähes yhtä hyvin.

      Vapaita työpaikkoja on. Työlle on oikeastaan valtava kysyntä. Osa töistä voisi olla yhteiskunnallisesti tuettuja. Jopa osa työttömistäkin voisi olla yhteiskunnan tukemia, kunhan heidän toimintansa olisi jollain tavalla järkeellistä ja toimisi yhteisönä.

      Minusta on oikein, että ihminen saa tietyn aikaa työttömyyspäivärahaa, kun on jäänyt omatta syyttään työttömäksi. Terveen ja työkykyisen ihmisen oikeus ilmaiseen rahaan yhteiskunnalta ei minusta ole oikeudenmukaista.

      Tottakai jokainen tarvitsee rahaa elääkseen, mutta sitä ei pitäisi maksaa mitääntekemättömyydestä. Minä perustaisin mieluummin työttömien järjestöjä (osuuskuntia), joille maksettaisiin tukea järjestönä, sen mukaan kuin ovat toteuttaneet velvollisuuttaan palvella ja olla hyödyksi yhteiskunnalle.

      Toisin sanoen, työtön saisi yhteiskunnan tukea ainoastaan, jos ilmoittautuisi alueelliseen järjestöön, joka jakaisi jäsenilleen alueella tarvittavia tehtäviä.

      Kunnallinen ja valtiollinen toimija voisi käyttää järjestön työvoimaa maksutta, yksityinen maksaisi siitä asianmukaisen korvauksen.

      Tästä voitaisiin käyttää nimitystä kunnallinen työvoimapalveluosuuskunta.

      Kaikille toimintaan osallistuville tarjottaisiin valtion varoista tietty kuukausitainen tulo. Mitä enemmän toimintaan osallistuu, sitä enemmän siitä saisi tuloa. Mikäli yksilö vieroksuu työtehtäviä, saatetaan hänet osuuskunnasta erottaa. Tällöin jäisi henkilön oman kyvyn varaan etsiä itselleen elatus jostain.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6263
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4006
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2416
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1960
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1413
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1316
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1060
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      996
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      971
    Aihe