Sipilän moraali?

Sipilä kehoittaa Väyrystä eroamaan? Hän ei voi kehoittaa ketään eroamaan, oma pesä on yhtä laitonta kuin Väyrysen. Eduskunnassa istuu ihmisiä joilla ei ole etes puoluetta! Sinisiä ei ole kukaan äänestänyt edustajiksi!
36215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat
  • Soini on mädättäjätakinkääntäjien suurin mulkku mitä Suomessa tai maailmalla koskaan ollut,

    Äänestä

Paavo palaa.Asiat alkaa hoitumaan Suomessa. Paavon puolue on kova sana seuraavissa eduskunta-ja kuntavaaleissa. Nyky-kepu saa olla hyvinnin huolissaan. Myös paikallinen kepu..olkaa varuillaan. Paavon poppoo iskee kovan kiilan myös paikalliseen politiikkaan.

Äänestä
  • S.Anttila ei tykkää omista ministereistä.

    Äänestä

Paavo ei saa edes kannattajakortteja tarpeeksi pressan vaaleihin, kyllä vänkyrä-Väyrysen aika alkaa olla jo ohi, ja hyvä niin.

Äänestä
  • Paavo kyllä on paljon aidompi keskustalainen kuin yksikään ministeri hallituksessa.

    Äänestä

Paavilla oma pesä Keminmaassa siinä ei voi olla erimieltä. Sussu Rovaniemellä ajelee myös kaksilla rattailla.

Äänestä

Paavo palaa eduskuntaan ensi keväänä. Pientä vapinaa jo havaittavissa nykyisillä. Paavon uusi puolue nousee "uudeksi persuiksi". Saanee 2019 vaaleissa jo parikymmentä edustajaa parlamenttiin ? Nyky-persut ja siniset haihtuvat taivaan tuuliin. Rokottaa se mysö kepua rankalla kädellä. Näin se vain menee.

Äänestä

Kyllä tuo Paavo alkaa olla jo tiensä päässä, aika säälittää jo nuoleskella ääriryhmien persettä, Paavon änkyröinti koko maailmaa vastaan, ei tunnu kannatusta antavan. Vain kaikkien fanaattisimmat Paavon ikukannattajat antavat hänelle äänensä Keminmaalla, muualta ei enää kannatusta heru.

Äänestä
  • Eipä taida olla matuvastainen,

    Äänestä

  • ”Niinistö on tasavallan presidenttinä puuttunut ratkaisevalla tavalla Suomen sisäpolitiikkaan. Kesäkuussa hän ryhtyi julkisesti tukemaan kokoomuksen pyrkimyksiä syrjäyttää johtoaan vaihtanut perussuomalaiset hallituksesta.

    Tämän tueksi hän antoi asemaansa sopimattomia lausuntoja uuteen puoluejohtoon valituista henkilöistä. Sauli Niinistö on keskeisessä vastuussa sekä perussuomalaisten hajoamisesta että kokoomuksen aseman vahvistumisesta hallituspolitiikassa.”

    Väyrynen on kannanotossaan jälleen kerran oikeassa, ja omasta mielestäni Sinisten pako puolueesta oli Suomen poliittisen nykyhistorian suurin poliittinen petos. Niinpä on syytä palauttaa mieleen, miten kaikki oikeastaan meni.

    Äänestä

  • yhdynedelliseen kirjoitti:

    ”Niinistö on tasavallan presidenttinä puuttunut ratkaisevalla tavalla Suomen sisäpolitiikkaan. Kesäkuussa hän ryhtyi julkisesti tukemaan kokoomuksen pyrkimyksiä syrjäyttää johtoaan vaihtanut perussuomalaiset hallituksesta.

    Tämän tueksi hän antoi asemaansa sopimattomia lausuntoja uuteen puoluejohtoon valituista henkilöistä. Sauli Niinistö on keskeisessä vastuussa sekä perussuomalaisten hajoamisesta että kokoomuksen aseman vahvistumisesta hallituspolitiikassa.”

    Väyrynen on kannanotossaan jälleen kerran oikeassa, ja omasta mielestäni Sinisten pako puolueesta oli Suomen poliittisen nykyhistorian suurin poliittinen petos. Niinpä on syytä palauttaa mieleen, miten kaikki oikeastaan meni.

    Sinun mielipide näkyy olevan vain äärioikeistolaista lässytystä. Niinistö sanoi juuri niin kuin asia oli. Siniset taas läksivät, kun persuista tuli ääriainesten yhden asian liike, silloin yleensä järki sieltä lähtee ja niin kävi nytkin.

    Äänestä

  • hyväkunläksivät kirjoitti:

    Sinun mielipide näkyy olevan vain äärioikeistolaista lässytystä. Niinistö sanoi juuri niin kuin asia oli. Siniset taas läksivät, kun persuista tuli ääriainesten yhden asian liike, silloin yleensä järki sieltä lähtee ja niin kävi nytkin.

    Kannatus pettureilla alle kahden prosentin buuuuuuaaaaahhhaaaaaaaa käpykaartilaiset

    Äänestä

  • Persujen vastainen kampanja on aivan selvästi yhden asian liike !!

    Äänestä

Eläkeläisten kannattaa tehdä retki Väyrysen Pohjanrantaan, on siisti paikka, kylpylä ajanmukainen. myös ulkoilu on mahdollista. Viinit tilalta

Äänestä
  • "viinit tilalta" tekeekö Paavo jotain mehukuraa, jota yrittää myydä viininä ?
    Suomalaiset mukamas viinit on aivan kauheita, ei niitä pidä viiniksi nimittää lainkaan.

    Äänestä

  • Parhaan kiljun saakin juuri hilla-, tahi muulla marjapohjalla !

    Äänestä

Viini paranee vanhetessaan .Niin myös Paavo V.

Äänestä
  • 9 minuuttia eriävästä mielipiteestä myönteiseen.

    Äänestä

  • Viini voi parantua, mutta Suomessa ei viiniä valmisteta, ne marjoista käytetyt kurat ei ole viiniä, eikä sellainen sonta parane millään. Paavo ja hänen "viininsä" on ihan tamman kusta, siinä se.

    Äänestä

Siniset ovat pettäneet äänestäjänsä, samoin kun on pettänyt Keskustapuoluekkin. Ei monikaan Keskustaa äänestänyt arvannut äänensä menevän Kokoomuksen laariin.
Nyt Kepu maksaa kallista hintaa pettämisestä kannatus putoaa jyrkästi alas.

Äänestä
  • Ja Paavon kansanpuolueen nousee

    Äänestä

  • näin.nähdään kirjoitti:

    Ja Paavon kansanpuolueen nousee

    On sullakin erikoiset päiväunet. On siinä ainakin nousun varaa, ainoastaan ne äänestäjät puuttuvat.

    Äänestä

  • Paavo nousee kuin Fenix-lintu tuhkasta.

    Äänestä

pave oli kovasana aikoinaan, me ollaan vähän haikeampia nykyisin

Äänestä

Hallituksen olohuoneessa on iso sininen virtahepo, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.
Keskellä Suomen hallitusta istuu virtahepo, johon kokoomus ja keskusta yrittävät olla kiinnittämättä huomiota. Virtahepo on sininen.

Virtahepo olohuoneessa tarkoittaa ongelmallista perheenjäsentä, vaikkapa juoppoa isää, johon muut yrittävät olla kiinnittämättä huomiota. Huomiota on herättänyt toimittaja Lauri Nurmen kirja Perussuomalaisten hajoamisen historia (Into). Huomio on keskittynyt lähinnä lentävään ja selittävään pääministeri Juha Sipilään.

13. kesäkuuta Sipilä lennähti Naantaliin, jossa hänen piti tavata presidentti Sauli Niinistö ja jättää tälle hallituksen eronpyyntö. Ei sitten tavannutkaan.

Eronpyyntöä ei tarvittu, koska perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini ja hänen kumppaninsa loikkasivat puolueen vallannutta hirmuista Jussi Halla-ahoa pakoon.

Sipilä saa vapaasti lennellä vaikka kuin päätön kana, mutta se ei ole olennaista kesäkuun 13. päivän tapahtumissa. Olennaista on se mikä on ilmeistä. Kesäkuun 13. päivän jälkeen Sipilän hallitus on ollut sisältä laho ja tärkeissä päätöksissä toimintakyvytön.

Pihvi ei ole Juha Sipilä, pihvi on Timo Soini.

Kannatus meni, valta jäi

Soini ja hänen suojattinsa Sampo Terho siis pelastivat Sipilän hallituksen hajottamalla perussuomalaiset. Samalla Soini pelasti hallituspaikat itselleen ja neljälle muulle uuvatille. Koska uuvatti kuulosti niin ikävältä, he tosin vaativat itseään kutsuttavan sinisiksi. Se on vahinko, sillä smurffit ovat kivoja ja sympaattisia otuksia.

Sinisten kannatus on mittauksissa jatkuvasti alle kahden prosentin, vaikka vaivalla saatiinkin kasaan 5 000 nimeä puolueen perustamista varten.

Sipilän hallitus seisoo sinisten 19 edustajan varassa. He ovat Soinin suuruudenajan elävä ulkomuseo. On epätodennäköistä, että kruununprinssi Terho pääsisi koskaan samoihin korkeuksiin kuin Soini suuruudenpäivinään. Sinisten kansanedustajien kainaloihin hiipii hiki. Vaalivelkoja viime vaaleistakin voi olla vielä kuittaamatta. Mistä äkkiä löydät kansanedustajan veroisen kunnolla palkatun päivätyön?

Vaalien lähestyessä sinisten halu vaihtaa ryhmää jo kokoomukseen tai keskustaan tai sitten ihan oppositioon kasvaa. Kun kasvaa ja toteutuu tarpeeksi, hallituskin sitten hajoaa. Kuoppa siellä, rotko tuolla.

Huhut että Timo Soini vain odottaisi palkintovirkaa ovat ymmärrettäviä, vaikka olisivat perättömiäkin. Sitä saat mitä tilaat. Jos Soini joskus täydentää elämäkertasarjaansa trilogiaksi, Maisterisjätkän ja Peruspomon seuraaja voi olla mielenkiintoista luettavaa. Voi olla, että jää kirjoittamatta.

Äänestä

Uutuuskirja: Niinistö ei katsonut hyvällä Sipilän teatteria hallituskriisin aikana – ”Jättää särön pääministerin ja presidentin suhteisiin”

Äänestä

Suosittelen Lauri Nurmen kirjaa. Sen vähän perusteella, mitä olen nähnyt, se on asiallisesti kirjoitettu tarina siitä, mitä tapahtui.

Osa haastateltavista tietysti saattaa puhua omiaan, mutta se ei ole Nurmen syytä.

Mielenkiintoisin seikka on mielestäni se, että perustuslain mukaan ministerin on oltava “rehelliseksi tunnettu” Suomen kansalainen.

Jos ministeri valehtelee eduskunnalle luottamusäänestyksen yhteydessä, onko hän edelleen “rehelliseksi tunnettu”? Jos ei ole, voiko hän jatkaa ministerinä?

Äänestä
  • On se ihmeellistä mutta ei mitään uutta. Nyt kun Suomi on saatu noussuun ja ihmisille töitä sekä vienti vetämään niin hallituksen vastustajat repivät kaikkia epäolennaisia asioita esiin. Apunaan heillä on media. Etenkin iltalehdet jopa hesari ja tietysti yle. Vihervasemmistoa tietenki ottaa päähän kun nykyhallitus osaa tehdä oikeita asioita. Heistä kun ei ole kuin kuluttamaan verorahoja.

    Äänestä

  • jonkinlainen.tolkku kirjoitti:

    On se ihmeellistä mutta ei mitään uutta. Nyt kun Suomi on saatu noussuun ja ihmisille töitä sekä vienti vetämään niin hallituksen vastustajat repivät kaikkia epäolennaisia asioita esiin. Apunaan heillä on media. Etenkin iltalehdet jopa hesari ja tietysti yle. Vihervasemmistoa tietenki ottaa päähän kun nykyhallitus osaa tehdä oikeita asioita. Heistä kun ei ole kuin kuluttamaan verorahoja.

    Köyhien kustannuksella Suomi nousuun, rikkaat rikastuu köyhät köyhtyy.

    Äänestä

  • jonkinlainen.tolkku kirjoitti:

    On se ihmeellistä mutta ei mitään uutta. Nyt kun Suomi on saatu noussuun ja ihmisille töitä sekä vienti vetämään niin hallituksen vastustajat repivät kaikkia epäolennaisia asioita esiin. Apunaan heillä on media. Etenkin iltalehdet jopa hesari ja tietysti yle. Vihervasemmistoa tietenki ottaa päähän kun nykyhallitus osaa tehdä oikeita asioita. Heistä kun ei ole kuin kuluttamaan verorahoja.

    En aliarvioi hallitusta kuitenkin pitäisi ottaa tosiasiat huomioon. Lamalla on tapana jossainvaiheessa hellittää ja aina on tullut myös nousukausi. Suurin syy nousuun on tietenkin koko Euroopan elpyminen, ja tietysti Venäjä on alkanut myös selviämään lamasta. Ehkä henkinen ilmapiiri on Suomessakin noussut ja kotimainen kysyntä alkaa kasvamaan.

    Asuntokauppa on myös ollut jäissä ja patoutumat alkavat purkaantumaan. Politikoilla on tapana huonoina aikoina kyllä hakea syyt mailmantaloudesta nousut tuppaavat menevän omaan piikkiin.

    Äänestä

  • 27-10-2017 kirjoitti:

    En aliarvioi hallitusta kuitenkin pitäisi ottaa tosiasiat huomioon. Lamalla on tapana jossainvaiheessa hellittää ja aina on tullut myös nousukausi. Suurin syy nousuun on tietenkin koko Euroopan elpyminen, ja tietysti Venäjä on alkanut myös selviämään lamasta. Ehkä henkinen ilmapiiri on Suomessakin noussut ja kotimainen kysyntä alkaa kasvamaan.

    Asuntokauppa on myös ollut jäissä ja patoutumat alkavat purkaantumaan. Politikoilla on tapana huonoina aikoina kyllä hakea syyt mailmantaloudesta nousut tuppaavat menevän omaan piikkiin.

    Suomen nousu näkyy rikkaiden rikastumisena köyhät köyhtyy ja leipäjonot pitenee . Köyhyys näkyy parhaiten eteläsuomessa . Kemijärvellä yhteiskunnan tuki riittää koska eläminen on pohjoisessa halvampaa leipäjonoista ei täällä vielä tietoa.
    Siksipä olisikin hyvä käydä opintomatkalla vaikka Helsingissä ja mennä jonottamaan siellä voi päätellä mihin nousu on kohdistunut.
    Miten muuten nousu näkyy täällä, minusta ei ainakaan tunnu siltä.

    Äänestä

  • Miksi kaikki sit yritetään mahduttaa isoihin kaupunkeihin. Etenki Helsinkiin. Eihän täs kekskittämisessä pärjää ko gryndärit. Tätä demarit ja kokoomus ajaneet jo vuosikymmeniä.

    Äänestä

Paavo on tänään Kemijärvellä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


no-go kirjoitti:

Sipilä kehoittaa Väyrystä eroamaan? Hän ei voi kehoittaa ketään eroamaan, oma pesä on yhtä laitonta kuin Väyrysen. Eduskunnassa istuu ihmisiä joilla ei ole etes puoluetta! Sinisiä ei ole kukaan äänestänyt edustajiksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu