Mistä saadaan se sisältö ja draivi elämään, kun se eletään yksin? Oletetaan nyt vaikka pahin skenaario eli ilman suhteita tai irtosuhteita elämän alusta loppuun. Ei vastakkaisen sukupuolen antamaa hyväksyntää, ei hellyyttä, ei yhtään mitään. Pelkästään omia harrastuksia, omia ajatuksia ja oma työura.
Olen 30v mies jolla ei ole takana mitään kokemuksia naisista ja alan hyväksymään ajatusta loppuelämästä yksinäisyydessä.
Kysymys kuuluu, millä täytän sen aukon, jonka muut täyttävät perheellä? Joku tietysti sanoo että ei sillä suhteella ole onnen kannalta merkitystä yms jne. mutta kappas miten ne on aina seurustelevia jotka näin sanovat.
Itse koen että rakkaus on jokin suuri voima jonka läsnäolo tai puute tuntuu aina. Joten miten suhtautua tähän?
Minulla on aina silloin tällöin omia harrastuksia ja projekteja, mutta säännöllisesti - todella usein vieläpä - koen merkityksettömyyttä ja riittämättömyyttä, koska tekemiseni ja menemiseni eivät kiinnosta ketään. Monesti eivät edes itseäni.
Olen 30v mies jolla ei ole takana mitään kokemuksia naisista ja alan hyväksymään ajatusta loppuelämästä yksinäisyydessä.
Kysymys kuuluu, millä täytän sen aukon, jonka muut täyttävät perheellä? Joku tietysti sanoo että ei sillä suhteella ole onnen kannalta merkitystä yms jne. mutta kappas miten ne on aina seurustelevia jotka näin sanovat.
Itse koen että rakkaus on jokin suuri voima jonka läsnäolo tai puute tuntuu aina. Joten miten suhtautua tähän?
Minulla on aina silloin tällöin omia harrastuksia ja projekteja, mutta säännöllisesti - todella usein vieläpä - koen merkityksettömyyttä ja riittämättömyyttä, koska tekemiseni ja menemiseni eivät kiinnosta ketään. Monesti eivät edes itseäni.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Sinkkuus ei kaiketikaan ole suuri ongelma, isompi ongelma on se ettei löydä elämään mielekästä sisältöä.
Joku ottaa koiran, joku aloittaa kivan harrastuksen, joku rökälehtii kaiken vapaa-aikansa. Ei sillä ole suurtakaan merkitystä minkä parissa viihtyy, pääasia on se viihtyminen.
Moni parisuhdekin päättyy siihen ettei enää viihdytä yhdessä. Ei suhde ole itseisarvo, viihtyminen on.
Aina sanotaan että naisettomuus ei selitä saamattomuutta elämässä, mutta juju on siinä että rakkaus on joillekin paljon merkittävämpi ja voimaannuttavampi tunne kuin vaikkapa tunne omasta työstä tai autojen korjailusta.
Tunnen ihmisiä joille rento chillailu kotona ja soitinten rakentaminen ruokkii sielun kylläiseksi, mutta itse en ole näitä ihmisiä. Olen kokeillut jokaista mahdollista harrastusta nyrkkeilystä matikanopiskeluun eikä mikään ole tuntunut siltä, että tämän kanssa voin viettää loppuelämäni.
Nyrkkeily on hivenen nössö laji, tuomari keskeyttää matsin heti kun se muuttuu kivaksi. Katutappelut on jees.
Rakkaus on yliarvostettua, ja oikeastaan tylsistyminen ja/tai apatia ajaa ihmiset uskomaan että sillä olisi joku maaginen voima. Kukaan oikeasti täyttä elämää elävä ihminen ei haikaile rakkautta, rakkaudesta haaveilevat surulliset ihmiset.
Tuon ajatteleminen saa minut surulliseksi.
Joillekin voi toimia ääripäät. Eli opetellaan ja tehdään asioita, joita ei ole koskaan tehnyt. Itselläni tuo toimi, jossain määrin. Myös eri pelkotilojen hallinnassa.
Kun rajat on auki, ihminen voi kuvitella saavuttavansa mitä tahansa. Mutta kääntöpuolena sillä voi olla eräänlainen itsetuhoisuus. Ja aina se ei käänny itseen, vaan sulkee silmänsä ympäristöltä. Joku ulkopuolinen voi vahingoittua.
Mutta mihin hukuttaa tunteita, kun ei ole vastaanottajaa? Epäitsekäs vapaa-ajantoiminta. Eri avustustehtävät erilaisten ihmisten kanssa. Eläinsuojelu. Taistelu vähempiosaisten tai puolustuskyvyttömien puolesta. Tehdä jotain sellaista, joka sen osaa ottaa vastaan koska se on välittämisestä annettu. Aina on maailmassa asioita ja ihmisiä, jotka tarvitsisivat juuri sinua.
Tunteiden hukuttaminen ei ihan avaudu mulle, olen kait liian mies ymmärtääkseni asiaa.
Avaustekstistä voisi kuvitella, että käyttämättömiä tunteita on tuhlattavaksi. Hyväksyntä, hellyys, jonkin määrittämättömän aukon täyttäminen - voisi kuvitella merkitsevän käsittelemättömiä tunteita. Pelkät suoritteet eivät riitä, tarvitaan muutakin.
Hukuttaminen nyt ei ollut oikein kuvaava termi. Kuulostaa painajaiselle. Ehkä se tunteiden etsiminen, löytäminen ja niiden käyttäminen/käsittely uusissa tilanteissa voisi olla osuvampi?
Oli pakko lukea aloitus uudestaan, nyt vasta hogasin.
Rupesin miettimään tuota tunnepuolta omalle kohdalleni, minähän ajattelen ettei mulla ole tunne-elämää. Ajatus on ehkä hölmö, sillä mullahan on lapset.
En minä tarvitse mitään muuta kohdetta rakkaudelle, ei ole tyhjiötä täytettäväksi. Jos jostakin löytyisi nainen joka saisi mut tuntemaan rakkautta, se olisi uusi tilanne.
Ehkä sinkkujen tulisi tehdä lapsia, olisi ketä rakastaa. Jos hyvin käy, ne rakastaisi takaisin. Todennäköisesti kuitenkin ei..
Vanhemmat nyt tekevät lapsia yleensä omien itsekkäiden syiden pohjalta, eikö?
( Miksi lasten pitäisikään rakastaa vanhempiaan? Säälistä? Kiitollisuudesta? )
Kuten lemmikinkin hankinta.
Kuuluuko sitten parisuhde kategoriaan omat itsekkäät syyt? Toisaalta siinä kaksi itsekästä voi kohdata toisensa. Muissa tilanteissa ei ehkä voida valita.
Tunnetasolla taas on aina antaja ja vastaanottaja. Vuorovaikuttajat. Se taas kattaa suuren osan suhteista koko ympäröivään maailmaan. Täytämme ja tyhjennämme jatkuvasti sammiotamme sitä huomaamatta. Myös silloin, kun on puuttuu kyky rakastaa.
Eläinsuojelu -pakko vähän kommentoida.. :)
Tuo kiinnostaa monia naisia -noista piireistä voisi saada helposti hyväksyntää. Täytyy olla vaan sydämellään mukana toiminnassa.
Monella tuntuu olevan täällä liian romanttinen käsitys parisuhteesta. Ei parisuhde ole tae rakkaudesta, tai mistään muustakaan. Ymmärrän silti tuon kaipuun, tunnen sitä itsekin. Tällä hetkellä olen hyvin helpottunut siitä, että olen yksin. Kyllä sitä taas jonain päivänä innostuu..
Pakko vinkata että monet naiset pitävät puoleensavetävinä miehiä, joilla on jonkinlainen hoiva- tai suojeluvietti. Mutta jos se ei kiinnosta, kannattaa antaa olla. Epäaitous nimittäin näkyy aika äkkiä.
Asioita voidaan romantisoida, toki. Mutta yliromantisoinnilla saavutetaan eniten niitä pettymyksiäkin. Sanoisin että parisuhde on toki mahdollista useimmalle, mutta onnellinen suhde on melkoinen lottovoitto (ökytermi, mutta menköön). Rinnastaisin tuon onnellisuuden mieluummin rakkauden tilalle. Jos siis haluaa saavuttaa jotain enemmän.
Jonain päivänä. Oikein. Mutta vasta sitten kun olet valmis.
Minä en halunnut aikoinaan lapsia, akka pakotti siihen. No, onneksi suostutteli, lapsista on iloa vaikka vain kuvia katselisi väliin.
En sano että lasten kuuluu rakastaa vanhempiaan, sanoisin mieluummin että vanhempien tulisi yrittää olla lasten rakkauden arvoisia. Ehkä silloin on jotakin tehty oikein jos lapset tuntevat aidosti rakkautta vanhempiaan kohtaan.
Kaiketi parisuhteiden syntysyyt ovat itsekkäät, mutta laukaiseeko itsekkyys itse rakkauden tai rakastumisen? Joskushan rakkaus tuntuu epäitsekkäältä, mutta ehkä sekin on itsepetosta. Ehkä rakkaus on aina itsekästä ja siksi inhottavaa..(ehkä välteltävääkin).
Tunnetasolla pitäisi olla aina vastavuoroisuutta, jos näin ei ole, on syytä huoleen.
Hyvä vinkki tuo hoivavietti, täytyy alkaa miettimään miten voisin hyödyntää tietoa saadakseni enemmän irtoseksiä.
Mihinkään eläinsuojeluihin tai vastaaviin en lähde, se tarkoittaisi vain löytökoirien ja kulkukissojen adoptoimista. Pitää olla fiksumpia tapoja lähestyä naisia.
Luulisin, että rakkaus tunteena on saavutettu vasta sitten, kun ei enää ole odotteita sen tunteen saavuttamiseksi. Odotteet taas ovat niitä vastavuoroisuuteen perustuvia heijasteita, että annan-saan-vastaanotan-tarjoan-palveluksia, joihin se perusihmissuhteidemme olemus yleensä johdattelee. Mikä nimi sille nyt olisi? Vastavuoroinen ihmissuhde? Rakkaudessa siis se kaikki kaupallisuus menettää arvonsa. Se on ikäänkuin saavutettu olotila, joka tuntee sen ulos lämpönä, vaikka se on suojattu jääpeitteellä.
Vastavuoroisesa ihmissuhteessa näyttelee varmaan koko se tunteiden skaala ja ihmisen pahimmat ja parhaimmat ominaisuudet. Sitä, mistä oikeasti vaikka suhdepalstoillakin keskustelemme. Itsekkyys näyttelee tässä erittäin suurta roolia. Emme edes ilman itsekkyyttä pystyisi vastavuoroiseen suhteeseen. Sen edellytys on molemmissa osapuolissa.
Jos oikein käsitin, niin meinaat että ihminen on saavuttanut rakkauden korkeimman tason silloin kun hän huokuu rakastavaa lämpöä kaipaamatta vastavuoroista rakkautta? Niinkuin joku buddha tai A.Palstamäki?
En ehkä kaipaa naiselta niinkään rakkautta, mutta onhan naisen ja miehen välisessä vuorovaikutussuhteessa muitakin funktioita.
Buddha, tavallaan. Kun se nyt on vähän pidemmälle asteltu tunne. Kunhan pohdiskelen. Kyllä rakkaus jotain vaatii. Ehkä tunteen rakastettuna olemisesta?
Vuorovaikutuksellinen suhde taas on ehkä tutumpi ja saavutettavampi taso, mihin pyrimme ja minkä yleensä saamme. Johon mahtuu paljon enemmän kokemusperäisiä elementtejä. Rakkaus vain on. Minusta, eräällä tavalla, hyvin yksipuolinen ja henkilökohtainen tunne.
Sulla on aika syvällisiä ajatuksia, en minä koskaan ajattele tuollaisia.
Myönnän kyllä sen, että sen jälkeen kun minusta tuli isä, minä vasta käsitin mitä rakkaus on. Käytännössä minun lapseni eivät voi tehdä mitään mikä sen tunteen poistaisi.
Parisuhteissa sitävastoin en edes tunnista rakkautta, mulla sen on korvannut aina himo. Ja tuo himo vaatii aktiivista vuorovaikutusta, olen vain mieltänyt tuon rakkaudeksi.
Erilaisia rakkauksia. Mutta kuten huomaat ja olet kokenut, rakkaus lapsiin ei ole kaupallista. Kuten parisuhteissa tahtoo olla. Mutta yksilökohtaista tämäkin.
Aika useinhan suhteet päättyvät tuohon neljänkympin korville, ehkä pikkaisen jälkeen. Ehkä siinä tulee sellainen seksuaalinen tympääntyminen suhteeseen jossa on pyöritty saman kumppanin kanssa jo sen 15 vuotta tai enemmän.
Ehkä minäkään en ole ihan niin UFO vaan oikeasti ihan tyypillinen ihminen omine vaikuttimineni. Ehkä seksi ja sen viehätys on tärkeämpää suhteessa kuin uskalletaan myöntää?
Ei sinä ufo ole, vaan oikeassa. Seksi ja viehätys on merkityksellistä, mutta että sellaista menee sanomaan ääneen voi tuntua julmalta. Päädytään "helpompiin" ja "kivuttomimpiin" ratkaisuihin. Vaikka se rakkaus olisi taustallakin. Ehkä juuri siksi sen ratkaisun kykenee tekemään, luopumaan.
No+tuota+se+just+tarkoittaa!!!+Repesin+kyllä+vähän+tälle..+:))))
Ei idea ihan tasoton ole, myönnän itsekin hymyileväni enemmän koiran nähdessäni jos siitä lähtevän talutusnarun toisessa päässä on kaunis nainen.
Ehkä tuosta eläinjutusta voisi jalostaa ideaa seksin vonkaamiseksi menestykseekkäästi. Mutta tosiaan omasta kodista niitä ei tarvisi löytyä.
Elisakettu: "Mutta mihin hukuttaa tunteita, kun ei ole vastaanottajaa? Epäitsekäs vapaa-ajantoiminta. Eri avustustehtävät erilaisten ihmisten kanssa. Eläinsuojelu. Taistelu vähempiosaisten tai puolustuskyvyttömien puolesta. Tehdä jotain sellaista, joka sen osaa ottaa vastaan koska se on välittämisestä annettu. Aina on maailmassa asioita ja ihmisiä, jotka tarvitsisivat juuri sinua."
Kun oli 20 ja risat niin äitini kuoli. Pidin sen takia välivuoden yliopisto-opiskelusta. Olin sinkku joka oli saada hyvän työn, mutta sitten löydettiin siihen jo työkokemusta omaava. Niinpä aloin tekemään freelancertoimittajan hommia sekä lisäksi ulkoiluttamaan vanhainkotivanhuksia, leikkimään eskareitten kanssa nuorena miehenä päiväkodissa ja olemaan mukana nuoria auttava Saapas-työntekijä. Löysin sisältöä elämään, vaikka äitini oli kuollut ja olin vähän masentunut. Tuo oli elämäni rikkaimpia aikoja, kun sain toimia hetken kaikenikäisten ihmisten parissa vapaasti. Oikeastaan en täysin sinkku ollut, sillä yksi nainen kutsui minut luoksensa. Kävin hänen luonaan muutaman kerran ennen kuin muutin Stadiin.
Stadissa elämä ei ollut rikasta vaan suurimman osan valve-ajasta kaiken täytti sen, että valmistautui työhön menemiseen, töissäolemiseen ja kotiinpaluuseen. Sitten viikonloppuna kun ei ollut duunia niin matkusti himasta Steissille dösällä. Sinkkuna seuraa antoi Tennari elokuvineen ja pääkaupunkiseudulla asuvat siskot perheineen.
Jotenkin tämä yksi yliopistonlukukausi, jonka oli kokonaan poissa oli antoisa. Nimittäin näki, että työ ei ole kaikki sisältö vaan lasten kanssa leikkiessä, vanhuksia vapaaehtoisesti ulkoiluttaessa ja humalaisia nuoria kuunnellessa sai paljon myös itselleen. Stadissa töissäolessa duuni vei viikonloppuja lukuunottamatta kaiken ajan. Eikä siellä sattunut myöskään olemaan naisystävää, jonka luona olisi käynyt. Olet oikeassa avustustyötehtävien antoisuudesta. Kiitos näkemyksestäsi.
"Hyvä vinkki tuo hoivavietti, täytyy alkaa miettimään miten voisin hyödyntää tietoa saadakseni enemmän irtoseksiä."
Veikkaan että jos ilmoittsutuisit mukaan johonkin vihervasemmostolaiseen poliittiseen toimintaan ja/tai "pakolais"avustusjuttuihin irtoaisi sieltä varmaan toosaa aika helposti, ne naisethan ei taida olla kovin nuukia tavarastaan ja varmaan sopivan henkiseksi katsottu mies niissä piireissä saisi helposti seksiä.
Vihervasemmistolainen poliittinen toiminta sotii kapitalistista pinnallisuuttani vastaan.
Syvällisimmilläni pystyn tarjoamaan naiselle drinkin seksiseurasta.
Kunpa voisin auttaa miestä mäessä, mutta naisten pinnallisuuden ja typeryyden edessä on pakko nostaa kädet pystyyn. En kuitenkaan sinuna hyväksyisi tuota loppuelämä yksin päätelmää, koska se on matka jota tulet varmasti katumaan. Pidä silmät auki, toivo parasta tai vaikka rukoile.
Konkreettinen neuvo voisi olla uusien kuvioiden hankkiminen, kun vanhat polut ovat olleet hedelmättömiä.
Töitä ja harrastuksia. Mitäpä sitä muuta tekee kun ei ihmissuhteisiin kelpaa. Kesälläkin vaan matkustelin.
Ei mulla ole mitään lisättävää edellisten näkemyksiin. Itsekin nimittäin ajattlen, että nuo asiat joko tuo lievitystä rakkauden tuskaan tai sitten ei.
Mulle on aina enemmän merkinnyt kyky rakastaa, kun olla rakastettu. Hiuksen hienoalla erolla, mutta sen verran että tiedostan tämän. Siksi itselleni on ehkä enemmänkin helppoa saada niitä onnellisuudentunteita ihan jo siitä, että saan auttaa jotakuta. Jonka teen tietyllä tavalla vilpittömästä rakkaudesta ja halusta auttaa toista. Ja tiedän ja tunnen sisälläni, että koen sen palkistevana, kun näen onnellisen hymyn ja ihmisen saavan minusta jotain tukea tilanteeseensa.
Mutta en minäkään kaikkialle repeä, se joskus nuorena harmittikin. Kun yhdelle kumartaa toiselle pyllistää...tulee ongelma miten auttaa kaikkia. Se taas kääntyi itseäni vastaan. Tulin surulliseksi ja aloin potea erinäisiä vaivoja, en voi pelastaa kaikkia vaikka sen tekisin jos voisin. Tuosta vaan nappia painamalla. Mä jouduin kasvamaan todellisuuteen.
Mutta mitä voi yrittää, löytää seuraa jossa tuntee itsensä onnelliseksi ja olonsa tärkeäksi. Vaikka se ei olisikaan parisuhde tai sen tapaista edes. Rakkaus on kuitenkin aina arvokasta, kun sen tavoite ei ole satuttaa ja loukata kohdetta. Kaikenlainen hyväksikäyttö taas vesittää reiluuden ja rakkauden oikean arvon.
Ihmissuhteet, yhteisöllisyys. Jos on rakkautta annettavaksi, mitä se on käytännössä ja kenelle siitä vois olla iloa? Jotain lapsitoimintaa isättömille tms? Ja jos se rakkaus on niin tärkeää, mikä on estänyt sua jakamasta sitä jonkun naisen kanssa tähän mennessä? Et oo osannut etsiä sopivaa? Vuorovaikutustaitojen puute?
Suurin osa miehistä täyttää tota tyhjyyttä pornolla ja haukkumalla naisia (mikä näkyy hyvin palstallakin).
Uussinkkuna kaipaan miestä elämääni , en kuitenkaan asumaan saman katon alle, vaikka loppuelämän suhdetta kuitenkin. Rakkautta, uuden kokemista, ajatusten jakamista. En hae aktiivisesti mistään, ehkä sinä oikea vaan ilmestyt elämääni.
Omat päiväni kuluvat pääosin netissä roikkuessa, telkkaria katsoessa ja tietokoneella pelatessa. Aiemmin minulla tuli jotain ahdistuksia aina välillä, kun se ajatus yksinäisestä loppuelämästä tuntui niin kauhealta. Mutta nyt muutaman viimeisimmän yritelmän jälkeen naisten kanssa alan olemaan sinut ajatuksen kanssa, ettei tässä enää mitään parisuhdeainesta olla, jos on koskaan edes oltukaan. Tarkemmin kun ajattelee, niin eihän minussa edes ole muuta kuin yksinäisen elämän aiheuttamia persoonallisuushäiriöitä, olen kuin pikkukakara joka ei osaa hallita tunteitaan kun ei sitä ole koskaan tarvinnut kenenkään kanssa harjoitella. Mutta silti, se jokin taitaa loppuelämän nakertaa aina enemmän tai vähemmän, että olen jotenkin muita huonompi ja puutteellinen ihminen. Etenkin pariskuntien seurassa tuo huonommuuden ja mitättömyyden tunne voimistuu, mistä syystä teenkin parhaani vältelläkseni joutumista moiseen seuraan. Jospa tämän elämän jotenkuten kituuttamalla pääsisi läpi.