Ongelmani on suraavan lainen;
Olen niin sanottu puhuva mies! Edellisessä suhteessa siitä ei ollut mitään hyötyä ja se johti eroon. No, nyt tässä suhteessa kun mua alkaa tarpeeksi vituttaa jotkut asiat niin otan ne esin esille ihan asiallisesta. Asiasta keskustellaan jos keskustellaan tai sitten se muija menee heti sellaseen ihmeelliseen horrokseen. Sellaseen niin kuin se olis jonkun aineen vaikutuksen alaisena, katse seisoo, silmien välke katoaa, ilme kuolee kasvoille ja kaikki liike loppuu. Se ei kuuntele eikä vastaa. Sanoo vaan, että mä jankutan. No, totta kai mä jankutan kun ei asioita voi selvittää noin. Mä olen luonteeltani sellainen, että mä kehun, kosken, kiitän, halaan, kerron rakastavani, mutta kerron myls asit, jotka mua vituttaa jne. Hänelle kaiken positiivisen sanominen on todella vaikeeta. Ja eilen tajusin, että niin on negatiivisenkin.
MÄ ymmärrän sen, että haluaa olla hetken rauhassa ja selvittää omaa päätään, mutta asioita ei korjata tai hoideta niitä unohtamalla. No, nyt joku teistä varmaan sanoo, että mun pitäis kunnioittaa hänen haluaan olla rauhasa ja hiljaa ja kunnioittaa hänen tapaansa hoitaa ne asiat ja sitä, että hänestä ne mun asiat ei ole niin suuria. Mutta miksi hän ei voi kunnioittaa mun haluani puhua ja tarttua asioihin ennen kuin ne on liian suuria hoidettavaksi.
Hän on siis sellanen ärsyttävä matonalle lakaisija. Kun asiaa ei ajattele, sitä ei ole! Mun pää ei taas toimi niin. Mun ON IHAN PAKKO selvittää asiat HETI!
Olen niin sanottu puhuva mies! Edellisessä suhteessa siitä ei ollut mitään hyötyä ja se johti eroon. No, nyt tässä suhteessa kun mua alkaa tarpeeksi vituttaa jotkut asiat niin otan ne esin esille ihan asiallisesta. Asiasta keskustellaan jos keskustellaan tai sitten se muija menee heti sellaseen ihmeelliseen horrokseen. Sellaseen niin kuin se olis jonkun aineen vaikutuksen alaisena, katse seisoo, silmien välke katoaa, ilme kuolee kasvoille ja kaikki liike loppuu. Se ei kuuntele eikä vastaa. Sanoo vaan, että mä jankutan. No, totta kai mä jankutan kun ei asioita voi selvittää noin. Mä olen luonteeltani sellainen, että mä kehun, kosken, kiitän, halaan, kerron rakastavani, mutta kerron myls asit, jotka mua vituttaa jne. Hänelle kaiken positiivisen sanominen on todella vaikeeta. Ja eilen tajusin, että niin on negatiivisenkin.
MÄ ymmärrän sen, että haluaa olla hetken rauhassa ja selvittää omaa päätään, mutta asioita ei korjata tai hoideta niitä unohtamalla. No, nyt joku teistä varmaan sanoo, että mun pitäis kunnioittaa hänen haluaan olla rauhasa ja hiljaa ja kunnioittaa hänen tapaansa hoitaa ne asiat ja sitä, että hänestä ne mun asiat ei ole niin suuria. Mutta miksi hän ei voi kunnioittaa mun haluani puhua ja tarttua asioihin ennen kuin ne on liian suuria hoidettavaksi.
Hän on siis sellanen ärsyttävä matonalle lakaisija. Kun asiaa ei ajattele, sitä ei ole! Mun pää ei taas toimi niin. Mun ON IHAN PAKKO selvittää asiat HETI!
Vastaukset 7
Vanhimmat
>Mun ON IHAN PAKKO selvittää asiat HETI!
ollaan aika samalaisia siinä mielessä, minulla kesti aika pitkään ennenkun ymmärsin antaa miehelleni aikaa/omaa rauhaa ennen keskustelua.
Kerron sinulle miksi ei ole aina hyvää selvittää asiat heti: kun olet suuttunut/loukantunut/liian innoissasi jostain jne et vältämättä näe kaikkea ja et aina pysty puhumaan rauhallisesti ;)
En ole varma, oliko se sinä joka kiroitti "sun nyk." nimimerkillä. Mutta jos se on sinä, niin mun mielestä sinun *tyttöystävä luetteli todella selkeästi ne asiat jotka häntä vaivaa*. Sinä taas menit aiheesta toiseen, syytit häntä etkä ollut valmis etsimään kompromisseja tai muuttamaan jotain. Keskustelun tarkoitus ei ole todistaa toiselle, että sekin on aika tyhmä ja nytkin väärässä vaan etsiä ratkaisu joka sopis *molemmille*. Sinunkin pitää olla valmis vaihtamaan esim. raha-asioiden järjestystä.
Voiko olla, että hän on väsynyt siihen ettei riidat/keskustelut johda mihinkään?
niinpä niin.
sainpas sut kiinni. täällä sitä meuhkataan.
no, kuule. ollaan sitä keskusteltu, ja olen hyvin iloinen ja onnellinenkin siitä että asioista puhutaan ja jopa niiden oikeilla nimillä. mutta kun mun mielestä aina siitä puhumisesta ei ole vastaavaa hyötyä. ainoastaan saadaan paha mieli molemmille: minä mökötän ja sinä meuhkaat ja heität ilkeyksiäsi. muka siksi että minä alkaisin puhua, mikä siis ei yleensä kyllä toimi vaan aiheuttaa vastareaktion.
ja koska niistä ongelma-asioista on puhuttu, puhuttu ja puhuttu niin tuntuu joskus turhalta taas puhua. tiedän että puhuminen auttaa ja on monta kertaa auttanut, mutta rajansa kaikella. ja kyllä myönnän että olet ottanut onkeesi ja myönnän myös sen, että ehkä munkin olis välillä syytä katso peiliin jossain tapauksissa.
Suurin osa meidän ongelmista ja "riidoista" syntyy kuitenkin siitä, että sulla on huono itsetunto ja olet mustasukkainen. ne ongelmat syntyy usein sun pelosta ja sun liian vilkkaasta mielikuvituksesta. ja tottakai mun pitäisi muistaa sun taustas JA OMANI, mutta aina en tule ajatelleeksi asioita niin että miltähän susta nyt mahtaa tuntua. vaikka periaatteessa en tee mitään "väärää" tai "kiellettyä" tai muutenkaan loukkaavaa.
mutta siis jatkamme puimista; nyt sentään jo vähemmän mököttäen ja vähemmän provosoiden.
silti rakastan vain sinua!
t.rakkaasi
Mä tiedän tunteen, mä olen kuin sinä, haluan että asiat puhutaan selviksi, mutta mun mies on taas samanlainen kun sun tyttöystäväs, muistan kyllä sen lasittuneen katseen ym. Ja mikä on ainakin helpottanut mun oloo on että antaa sen toisen tosiaan olla rauhassa ja sitten myöhemmin kun tilanne on tasaantunut niin sitten hienovaraisesti (melkein ku ohimennen) sanot sanottavas niin todennäköisesti jonkinlaista kommenttia tulee takaskin (tai sit alkaa uus riita:))
Ja ei sitä kaikkee aina tarvi analysoida. Ota rauhallisesti, äläkä painosta sitä toista puhumaan asioistaan jos se on outoa hänelle.
Mulla on aivan sama ongelma mun suhteessa, mut on pienestä pitäen opetettu selvittämään ihmissuhteen konfliktit ajoissa ja keskustelemaan kaikista tuntemuksista.. Nyt on vaan käynyt niin, että olen saanut puolisoksi ihmisen, joka ei oikeasti osaa keskustella normaalisti. Aina kun yrittää ottaa jonkun asian puheeksi tai sanoa, että jokin asia vaivaa minua, tulee pelkkää huutoa ja alkaa kauhea riita.
Mä ahdistun tuollaisesta todella paljon, kun yritän saada toisesta jotain reaktiota että se sanoisi jotain kommenttia mun vaivaaviin asioihin.. Lopulta se menee siihen, että ukko tuijottaa tietokonetta ja haukkuu mua kauheeksi jäkättäjäksi ja idiootiksi sun muuksi ja asiat jää selvittämättä.. Mä en vaan ymmärrä, miten on voinut äiti lapsensa noin kasvattaa, ettei mihinkään vaikeaan asiaan täydy koskaan puuttua eikä mistään päivän menua vakavammasta asiasta voi keskustella.. Mä olen oikeasti eksyksissä ja paljon ahdistaa, koska tuntuu etten voi jakaa sellaisen ihmisen kanssa loppuelämääni, joka ei osaa kohdata normaaleja riitatilanteita.. Kaikki asiat vaan siirretään ja ne "unohdetaan" kunnes seuraava riita taas tulee. Tulevaisuus jo pelottaa.. onkos jollain neuvoja miten tollasen äkäpussin/murjottajan sais muuttumaan ees hiukan normaalimpaan päin..? :(
kuin minun suustani. Asiat meilläkin jää jonnekin, kun niitä ei päästä keskustelemaan loppuun. Sitten on mielet täynnä moskaa ja olo epävarma. Olenkin miettinyt, että tätäkö tämä on, että mistään ei puhuta annetaan vaan niiden olla ja niin niitä ongelmia ei olekaan.
Kokeilkaapas semmosta juttua että olette ihan hiljaa ja kirjoitatte kaiken paperille eri huoneissa! meilläpäin se meni paremmin kun puhuminen.
joskus kirjoittaa asiani paperilappuselle, mutta en ole kokeillut sitä vielä, joten kokeilenpa:). Mutta eikös ole hullua, kun näin pitäisi toimia kaksi aikuista ihmistä ja ei pysty suulliseen kommunikointiin...surkuhupaista.