En ole ikinä saanut yhtään kehitystä tuolla tyylillä.
Menen aina jokaisessa sarjassa failuren yli, eli kun en saa enää yhtään toistoa normaalisti, niin alan tekemään pientä cheattia ja sitten teen vielä pientä nykytystä, esim pystypunnerruksessa ala-asennossa pientä pumppaava liikettä. Kun ei mene enää yhtään, en pane tankoa pois, vaan odotan hieman, ja jatkan. Yksi sarja voi kestää jopa 3 minuuttia. Lihas tulee tappaa niin että sheikkeristä ei saa kiinni.
Näin tulee kehitystä.
Menen aina jokaisessa sarjassa failuren yli, eli kun en saa enää yhtään toistoa normaalisti, niin alan tekemään pientä cheattia ja sitten teen vielä pientä nykytystä, esim pystypunnerruksessa ala-asennossa pientä pumppaava liikettä. Kun ei mene enää yhtään, en pane tankoa pois, vaan odotan hieman, ja jatkan. Yksi sarja voi kestää jopa 3 minuuttia. Lihas tulee tappaa niin että sheikkeristä ei saa kiinni.
Näin tulee kehitystä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
En lähtis tuohon,tappavan ikävä tapa edistyä ja alkaa jossain vaiheessa ennemmin tai myöhemmin mättää vastaan.Harrastelu tasolla ei koskaan noin.Varsinkaan puhtaana hemmona.
Jatka omalla tyylilläsi jos et halua kehittyä.
Päätä voi hakata seinään hyvinkin kauan ennenkuin ymmärtää että seinä kestää, pää ei.
Joku hölmö vässykkä, joka ei jaksa treenata kovaa. Niin se on, että lihas pitää treenata failureen kehittyäkseen.
Se on fäilyreen, urpo.
Ja unohit haartwörkit ja denikeitzönit.
Muista myös mikrot ja makrot, syö petonia niin saat kiwilihaa.
Mittään en oo ottannu ja jos joku muut väittää ni , ai jai jai.
Terminologialla+ei+ole+merkitystä,+kunhan+asia+tulee+selväksi.+
Dedikeissön+ja+haardwork.+😂+En+ole+noista+puhunut+enää+vuosiin.+Mutta+fakta+on+silti+se,+että+tekemällä+lihaksen+failureen+saa+lihaksikkaimman+kropan.+On+hyödyllisempää+treenata+vaikka+2-3+kertaa+viikossa+koko+kroppa+jokainen+lihas+failureen,+kuin+jaetulla+ohjelmalla+4-6+kertaa+viikossa+jättäen+sarjat+vajaiksi.
Ja+tässä+siis+todellakin+puhutaan+lihaksikkaasta+kropasta,+jollaisen+jokainen+voi+halutessaan+rakentaa+pienellä+panostuksella+saliin+ja+ravintoon:
https://localtvktvi.files.wordpress.com/2013/08/bodybuilder-men_029.jpg?quality=85&strip=all&w=800
Tuollainen+kroppa+on+HELPOSTI+saavutettavissa+kenellä+tahansa.+Vaatii+vain+sen+2-3+kertaa+salia+viikossa+ja+panostusta+ruokaan+ja+vähän+panostusta+kuntoiluun.+Ei+siis+todellakaan+mitään+älyttömiä+määriä+vaan+täysin+normaalia+aktiivista+ja+terveellistä+elämäntapaa.++Ja+tosiaan,+täällä+vouhottajien+maailmassahan+tuo+on+ihan+saatanan+kynäniska+ja+siimakäsi,+ainoa+oikea+kroppa+on+mallia+Dorian+Yates.
FAKTA+vain+on+se,+että+95%+niistä,+jotka+runkkaa+henkisesti+niille+Dorian+Yatesin+kuville,+treenaa+väärin+ja+panostaa+vääriin+asioihin,+eikä+ole+lähelläkään+tuota+kuvan+kuntoa.+Vaikka+tuohon+kuntoon+pääsisi+pienemmällä+panostuksella,+suuntaamalla+energia+oikeisiin+asioihin.+Toinen+FAKTA+on+se,+että+kun+tuollainen+kunto+laitetaan+rannalle+tai+kylpylään+normaalien+ihmisten+sekaan+niin+joka+kissalla+kääntyy+pää+ja+illanvietossa+mimmit+pörrää+ympärillä.+
Ja+kylmä+FAKTA+on+myös+se,+että+treeneissä+sarjat+ON+tehtävä+failureen.+Se+on+tuskaista+ja+henkisesti+raskasta,+vaikka+sen+tekisikin+vain+sen+2+kertaa+viikossa.+Mutta+se+on+se+hinta,+joka+on+maksettava,+jos+mielii+kuntoon.+Muuten+voi+jatkaa+henkistä+runkkausta+niille+Yatesin+ja+Colemannin+kuville+ja+ryystää+kallista+palkkaria,+jonka+bannerin+kautta+on+tilannut.
"Ja kylmä FAKTA on myös se, että treeneissä sarjat ON tehtävä failureen. Se on tuskaista ja henkisesti raskasta, vaikka sen tekisikin vain sen 2 kertaa viikossa. "
Esittämään kuvan linkkiin ja sen tasoon ei tarvita tehdä yhtään kertaa failureita tai failuria,taso on vielä niin kevyttä tai miten sen ilmaisisi.
(Toki voi tehdä välillä mutta ei pääsääntöisesti aina)
Mitä taas tulee näihin Yatesin ja Colemannin vertauksiin niin kovin moni ei halua olla vastaava lihas kimppu ja näivettyä niinkin nopeasti kun heille on käynyt, ainakin colemanille,monikaan ei halua lähteä hormoooneita ja kielettyjen aineiden kanssa enään pelailemaan,nythän säänöt muuttui suomessa niin ettei sinne huipulle enään pääse hormooni heikit suomen tasolla.game over tilanne.
Veistoksellinen olisi paras,ei massa niinkään,kun monet ajattelee failuria niin tie on väärä,massa ei ratko,vaan henkilön kokonaisuus sopu suhtaisuus ja kireys riitävä kireys.
Se täytyy nyt muistaa ettei aineiden käyttäjillä ole enään sijaa suomessa bodauksessa,se on tämän hetkinen tilanne,pitää mennä ulkomaille ja kisailla sielä jos on varaa.
Itse nään että Lee Haney on viimeisiä suurempia kehonrakentajia joilla oli veistoksellisuutta.
failureiden tekeminen rasittaa suhteellisesti enemmän hermostoa kuin lihaskudosta. Ja koska kuitenkin on tarkoitus rasittaa mielummin lihaskudosta, niin vältetään niitä failureita ja treenataan sen sijaan useammin.
Voimaa treenatessa ei ole mitään perustetta vetää sarjoja failureen asti lukuunottamatta ennätyskokeiluja. Kehonrakennusmielessäkään ei sarjojen loppuun asti vetäminen juurikaan kannata, sillä hermosto rasittuu failureen vedetyistä sarjoista paljon enemmän kuin lihaksisto. Silloin kun lihakset olisivat seuraavan kerran valmiita ottamaan rasitusta, ei hermosto ole vielä palautunut edellisestä treenistä. Seurauksena on se, että lihaksia ei päästä rasittamaan optimaalisesti, koska hermoston palautumiskyky ei kestä jatkuvaa loppuun asti treenaamista.
lihaskudos palautuu ja superkompensoituu (kasvaa) jo parissa päivässä treenin jälkeen, kun taas failuretreenit voivat vaatia hermostolta moninkertaisesti pidempää palautumisaikaa.
positiivisen failuren ja negatiivisen failuren väliin mahtuu vielä staattinen failure, eli se kohta sarjassa, kun vastusta ei kyetä enää pitämään staattisesti paikallaan.
Voimaa treenatessa pätee toiset fysikaaliset lait ja siellä ei tosiaan sarjoja tehdä failureen.
Lihasmassan kasvatuksessa hermostollista kuormaa vähennetään pitkillä sarjoilla. Voidaan mennä jopa tuonne 30 toistoon saakka, erikoistekniikoissa jopa yli. Hermostollisen kuorman vähentämisessä on tärkeää, että alle kuuden, mielummin jopa alle 10 toiston sarjoja ei tehdä failureen.
Mutta jälleen, fakta on se, että ilman failurea lihasmassa ei kasva. Se on jo tutkimuksilla todettu tosiasia. (Drinkwater et al., 2005; Izquierdo et al., 2006; Looney et al., 2015). Yksikään tutkimus ei tähän mennessä puolla sitä, että vastusharjoittelu ei-failureen olisi mitenkään edullista lihasmassan kasvatuksen suhteen. Sen sijaan failureen treenaaminen jopa matalammilla kuormilla on yhtä hyödyllistä kuin isommilla kuormilla (Schoenfeld et al., 2015) ja lihasmassan kasvatuksessa ei ole eroa. Korkeammilla kuormilla voimien kasvu kuitenkin oli suurempaa. Näin pitkillä sarjoilla voidaan vähentää hermostollista kuormitusta, lihasmassan kuitenkaan kärsimättä.
"Esittämään kuvan linkkiin ja sen tasoon ei tarvita tehdä yhtään kertaa failureita tai failuria,taso on vielä niin kevyttä tai miten sen ilmaisisi."
Kyseessä on näyttävä fysiikka, joka on mahdollista saavuttaa ilman dedikeissöniä ja hard wörkkiä. Fysiikka, joka on mahdollista saavuttaa "normaalilla" arkisella aktiivisuudella ja kiinnittämällä huomiota elintapoihin. Silti se on fysiikka, joka erittäin selkeästi erottuu edukseen joukosta missä tahansa normaalissa ympäristössä. Esitetystä fysiikasta pystyy vielä parantamaan, mutta sitten mennään jo sille hästäg dedikeissön ja hard wörk alueelle. Ymmärräthän kontekstin?
"Se täytyy nyt muistaa ettei aineiden käyttäjillä ole enään sijaa suomessa bodauksessa,se on tämän hetkinen tilanne,pitää mennä ulkomaille ja kisailla sielä jos on varaa.
Itse nään että Lee Haney on viimeisiä suurempia kehonrakentajia joilla oli veistoksellisuutta."
Omasta mielestäni taas Frank Zane eli ensimmäinen, viimeinen ja ainoa vestoksellisen fysiikan omaava KEHONRAKENTAJA. Mutta en näe tässä keskutelussa sijaa hormonien käyttäjille, joihin sekä Zane että Haney molemmat kuuluu. Itse tuon mielummin keskusteluun tosiasiaa siitä, mihin normaalilla aktiivisella elämäntavalla on mahdollista päästä, koska se kiinnostaa kuitenkin useimpia harrastajia ja tietenkin millaista treeniä se vaatii. Hormoneilla ei pitäisi olla mitään sijaa näissä keskuteluissa, koska joka sellaista fysiikkaa haluaa, etsii sitten niitä hormoneja käsiinsä.
Olen treenannut reilu 20 vuotta Yates tyyliin enimmäksi osaksi, tosin joskus käyn 5 kertaa viikossa salilla enkä näytä/ole lähellekään niin iso mitä toi jannu kuvassa. Tarkoitan noin massiivinen. No en tiedä osaako kaikki katsoa tuosta kuvasta, mutta kuvan kaveri erottuu kyllä salilla omaksi kokoluokakseen normijampan ja sikaniskan välistä. Enää en lähde bulkkaamaankaan kun siinä ei ole mitään järkeä, silti vaikka kuinka bulkkaisin en saisi natuna tuollaisia massoja.
Failureen ja ei failureen, jopas on fiksua. Kaverit lukee ja opiskelee mutta treeni unohtuu.FAKTA on että mikään metodi ei toimi loputtomiin. Kaikki huipulle päässeet ovat tehneet usealla ERI metodilla ja tekniikalla. Toimii treenissä, ruuassa, levossa.
Ehdottomat, yksipuoliset treenaajat jäävät junnaamaan tai tulokset tulevat tuskaisen hitaasti.
Myöskin kannattaa muistaa ruuan määrät eri treeni jaon vaiheissa .
Myöskin pitää ymmärtää dietin ja massa/voiman hankinnan erot. Unohtamatta YKSILÖLLISYYTTÄ. Se on ehkäpä tärkeintä mitä pitemmälle mennään kehon maksimaallisuuden etsinnässä. (Toimii mulla mutta ei sulla.)
Mutta jos haluaa vain lukea eikä tutkia oikeasti mikä toimii niin onnea matkaa.
Kyllä+juuri+noin+,sinä+sen+kerroit+jota+jokseenkin+yritin+jo+kertoilla.
Mutta+mikä+mies+tämä+on+"et3tergdg+"
20+vuotta+ja+sikana+trenannut+jos+noin+voi+sanoa+ja+tulokset+on+mitä+on,+natunakin+siis.
Kysyisinkin+mihin+olet+tähdännyt+20+vuotta?+mihin+olisit+tarvinnut+massaa?+mikä+siinä+massassa+on+kun+sitä+pitää+hankkia,monet+ei+käsitä+kireyttä+,useimmilla+on+ihraa+päällä+ja+mätetään+ruokaa+vaan+ja+ihrat+sen+kun+kasvaa+päällä,mää+en+ymmärä.Jos+ei+ole+kilpailija+ja+tarvitsisi+massaa.
Siis++onko+kyse+tuosta+kuvasta?
Tuohon+tasoon+pääsee+aikamoni+parissa+kolmessa+vuodessa,minä+vaan+ihmettelen+mikä+siinä+massassa+on+ihannoitavaa,minun+mielestä+sitä+pitäs+saada+pois+tieltä+jos+on+harrastelija+eikä+tähtää+kilpailuhin.
Minun+pituus+on+170.5+cm+eli+melko+lyhyt+käppänä,ikää+on+45v,no+toukuuksi+pääsi+paino+hieman+nousemaan+kun++viime+talvella+ei+käyty+salilla,paino+oli+luokkaa+87kg,vittutti+olla+rasvainen,no+toukokuusta+heinäkuun+puoleenväliin+sitten+pudotin+sen+72kg+eli+15+kiloa,
Siltikään+en+ole+kaksisessa+kunnossa,johtuen+osaltaan+ylikuntoon+joutumisen+takia+muut+vaivat+kuten+astma+ja+keuhkosarkoidoosi+ylikunnon+lisäksi.
No+mutta+kun+katson+kuvaa+niin???????kai+nyt+kaveri+joka+on+treenannut+20+vuotta+on+tulosta+saanut,näkyykö+hauistenpäällä+ja+pohkeissa+näkyvästi+ilman+mitään+puristusta+suonet?
Minulla+oli+toissa+vuonna+hieman+kireempi+roppa+painoa+oli+69kg,ottaen+huomioon+maksimi+painoni+oli+103kg+.
69+kiloisenakin+nostin+maasta+päänpääle+90kiloa,eli+kevyenäkin+vielä+rauta+jotenkin+nousi,rasvaprosentti+oli+luokkaa+aika+vähän.
Ei+ole+mukavaa+olla+painava,auton+renkaiden+asennuskin+on+hikistähommaa+ym,siitä+ei+ole+hyötyä.
Ropani+näyttää+pitkälti+sylvesterin+ja+franco+columbun+risteytykseltä++yhdessä+mustien+hiusten,siis+ne+jotka+vielä+jäljellä+on,enkä+käytä+aineita+tai+siis+en+ole+koskaan+käyttänyt,nyt+en+käytä+edes+vitamiineja+enkä+kreatiinia.
Hiotkaa+niitä+lihaksia,+älkää+kerätkö+massaa+turhaan,se+häviää+100%+varmuudella+tai+sitten+on+läskiä,tiukassa+veistoksellisssa+kunnossa+ihminen+näyttää+natuna+melko+reteeltä,minulle+tullaan+usein+kertomaan+kun+kesällä+liikun+tuolla+kaupungeilla++että+olenko+joku+nyrkkeilijä+ym,ja+olen+vain+iltaa+viettämässä.
Varastoon ei kannata jättää mitään. Silloin sarja on jäänyt kesken.
Silloin kun sattuu ja tuntuu ettei mene enää yhtään, pitää vain jatkaa ja jatkaa kunnes sattuu niin paljon kuin joku olisi hakannut puukolla lihakseen.
Ei ole ihme kun salit on täynnä kyniksiä kun ei uskalleta treenata. Pelätään kipua.
Natuna ei kannata vetää läheskään aina failureen eikä joka kerta edes roinissa.
Itsekään en ole saanut vajailla sarjoilla juuri kehitystä, lähinnä voimaa ja tai ennemmin irtiottoa liikkeeseen. Kaikki kehitys mitä on tullut on pitänyt tehdä väkisin. Ehkä pelkkä apuliikkeiden teko failureen toimisi, mutta en tykkää treenata niin, toimi tai ei? Joskus tein jotain 5x5 juttuja, mutta alkoi saman jauhaminen puuduttaa ja treenaamattomuus tuntumaan paremmalta vaihtoehdolta.
Ei kait näistä kannata tämän enempää stressata, koittaa päästä kuormissa eteenpäin jollain tavalla. Tai olla pääsemättä.
Failureen kun treenaa niin ainakin itsellä on pakko vaihdella liikkeitä, muuten ei kulje. Joillakin tosin kulkee siitä huolimatta, vaikka samoja liikkeitä vatkataan.
Nyt treenaan miten haluan ja koen tarpeelliseksi milläkin hetkellä, enkä jumittaudu bodarien 6-12 toistoa puhtaalla ja nätillä tästä ikuisuuteen. Välillä tekee hyvää ottaa ylätaljassakin lyhyitä sarjoja ja unohtaa kaikki säännöt ja vitutukset.
Hauiskäännöissä tosin puhtaampi, mutta raskas on helpompi tapa seurata onko oikeasti kehittynyt vai heilautustekniikka.