Johonkin Maailman ennätysten kirjaan, oikeasti.
Tää palsta pitäs päästä....
Ätminki
39294
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Kyllä joo
Täällä on menossa jatkuvasti urpojen kiihdytysajot.
(Hihitystä)
😁👌
Kah miksi? Tuskin täällä on sanottu läheskään kaikkea mitä esimerkiksi redditin incels-ryhmässä. En kyllä seuraa, mutta palstan linkkien kautta tuohon on tullut joskus törmättyä.
En myöskään ymmärrä miten tämä voisi mitenkään päihittää esim. Vauva.fi:n Aihe vapaa-palstan...
Ööö, miksi?
No että tarpeeks pitkään kun täällä on, muuttuu vihreeks.
Ai niin kun mä vai? Toi on yö(k)iikarikuva. :)
Shrek?
No kunhan piti jotain keksiä...
Pitäis jo lähtä unia katselemaan, mutta ei jaksa. Hah...
Kävin hakee puita kärrillisen ja otin rankarengin ja kätsyn halkomavehkeen maalta. Jos alkais sipeltää tuota vaahterarankakasaa pilkkeiks pikkuhiljalleen.
Työt mielessä, heh. Mä yritän epätoivoisesti viettää lomaa ja unohtaa kaikenlaisen työnteon. Meinaa olla hankalaa. :)
Nukkua tarvis itsekin, alkaa olla ympäripyöreitä vuorokausia.
Sipeltää...hauska sana.
No haluisin sen pieniä ja pinota ennenkuin nietokset peittää sen. Ja puuta pitäis survoo liiteri täyteen myös, ennenkuin on hankalampaa hakea. Mutta muuten otan rennosti. Tein tuossa jo yhden vapaapäivän ylitöitä, kun tää nykysysteemi on mennyt siihen, että jo tarvittavat työt pitää tehdä ylitöinä. Taijan kuitenkin nekin pitää vapaana, että se tuplaa vapaan määrän lopulta.
Ja tässä oon viimekeväältä asti lorvinut sovanpohjalla, kun oon pähkinyt itseäni, niin nyt haluis oikeesti jo tehdäkin jotain. Sielu huutaa jo fyysistä tekemistä. Mulla on yks suureellinen metsähomma mielessä kovasti lomille. Haluisin ensiharventaa pikkukuusikkopalstan. Voi olla, että vielä itku tulee, mutta pahoin pelkään, ettei joku muu fiksumpi kiellä, niin siellä muuten riuhun närettä nutulleen enstalvena.
No uni tekis terää...mut pitää vissiin odottaa, että nukahtaa pystyyn...
Pieniä, paloitella...eli sipeltää.
Juu tiedän mitä sipeltää tarkoittaa, mutta se on vaan hassun kuuloinen sana sanana. On sussakin hiukan työnarkomaanin vikaa? Mutta tokihan tiiän tunteen, kun tekemättömät työ koputtelee takaraivossa. Tee alta pois, tee alta pois! :)
Jotenkin tuntuu, että nyt tuli pimee, väsy ja jonkinlainen kuoreen käpertymisen ajankohta taas itsellä. Ei meinaa nappaa ei niin mikään välillä. :(
Se alkoi siitä, kun kuulin niistä vieraista ja sille tielle jäätiin, hehe. Ei se potutus, mutta joku ääh emmä jaksas nyt millään vaihde jäi päälle.
Eiks ennemmin Fiona?
Siinä oli mun linkittämä Fionan kuva, mutta se oli sääntöjen vastainen. On poistettu kuten huomaatkin...jotain on poistettu. Se oli se kuva. :)
Ihan säädyllinen, mutta ilmeisesti sääntöjen vastainen silti.
Mäkin jäin jumiin tuohon sanaan, sillä se on oikeasti hauska - varsinkin siksi, että mulle ihan uusi.
Jotenkin näin sieluni silmin Sipe Santapukin soittelemassa aivan sekokomppeja rumpujensa takana.
Sipeltää.
(Hihitystä)
👍😁
Joo, minäkin viime yönä heräsin ykskaks. Näin unta edellisestä naikkosesta ja kun näin hänet, niin heti havahduin ylös. Sitten ei tullut uni. Mä pähkin pitkään yöllä sitä, että mikä ihmeen alitajuntahomma tässä oikein on. Tosi surullinen olo tuli ja sitten sellainen fiilis, että en mä pääse mihkään tästä. Mutta sitten kun kävin tupakilla ja menin suihkuun, niin alkoi pää toimia. Tajusin, että ne on niitä tunteita. Just eilen illalla vielä Harmikselle niistä koitin vääntää. Mutta ne tunteet jotenkin tulee jostain, eikä niitä saa varsinaisesti ohjattua mihinkään. Niitä voi ymmärtää ja olla tavallaan reagoimatta niihin erikoisemmin, mutta ne vaan hitto tulee ja thats it.
No tässä oon töissä sit pähkinyt, että miks se entinen vieläkin siellä kummittelee, niin se oli niin vahvaa tunnetta, mitä koin häntä kohtaan, että nyt on vaikea täräyttää samaa latinkia johonkuhun muuhun tuosta vaan. Eli ne tunteet tarviaa kokemuksia ja todellista huomaamista siitä toisesta, ennenkuin se entinen häviää historiaan ja hyviin muistoihin. Ei ole vaan sattunut aiemmin mulle, niin siksi on uutta....
No lomat pitäis viettääkin jossain ihan muualla kuin kotona, sitä vaan pyörii kaikki tekemättömät päässä. Itseasiassa kun tarkkaan mietin, niin voinhan mäkin höllätä, että ne rangat saa siitä tehtyä sit kun kerkee...että urheiluna tekee silloin kuin huvittaa.
No siinäpähän on Donskullekin hihittelemistä sitten...hyvä kun yhdestä sanasesta hihitykset irtoaa...
Sulla on vielä tunnepuolen prosessi kesken. Se voi kestää kauan ja pulpahtaa esiin myöhemminkin, vaikka olisit jo jonkun toisenkin kanssa. Voi myös helpottaa, kun olet jonkun toisen kanssa ja saat muuta ajateltavaa ja tunteita.
Joskus yksin ollessa monet tunteet vaan korostuu ja niitä ikään kuin myös saattaa suurennella. Jos tiedät mitä tarkoitan?
Ihastumiset on aina unohtuneet aika pian, eikä ne ole enää esiin pomppineet, kun elämä jatkuu. Rakastumisen ja rakastamisen jälkeen on voinut vuosienkin päästä havahtua, että jostain pään perältä nousee joku tunne ja tulee pahaolo. Semmonen, pettymys tavallaan. Se joku on ottanut susta pienen palan mukaansa. :)
Ollut sulle merkityksellinen ihminen.
Niin, ei ne työt tekemälläkään lopu. Ja helposti sitä kaikkea tunnehässäkkääkin purkaa työhön, että olis vaan kauheesti hosumista ja ajatukset pois niistä mitä ei oikeen jaksais aina työstää. Ei nyt huonokaan aina.
Sataako siellä lunta? Täällä on jo ihan talvi. Kohta lähdetään ulkoilemaan ipanoiden kanssa. Ne oottaa lunta silmät äsihkyen jee lumiukkoja ja palloja! Valosampaahan se on kun on vähän lunta massa. Muuten itseä ei kyllä oikeen nappaa lumi. oon kyllä henkeen ja vereen kesäihminen. :)
No juurikin näin. Siis en mä tiedä, että mitenkä asiaan oikein osaa suhtautua, mutta toisaalta tiedän, että ei tälläinen tule pintaan, jos jossain perunakellarissa odottelisin että menee ohi, vaan se nimenomaan johtuu siitä, kun joku mielenkiintoinen ihminen on lähestynyt minua, elikkäs tämä nainen nyt. Mutta senkin tiedän, että en minä sieltä entisistä mitään halua, ne oli sitä ja sillä siisti, nyt on uudet tuulet ja ihan kokonaan uusi mahdollisuus. Että en oikeastaan ole huolissaan, ehkä on vaan hyväkin, että tietää, että se mitä silloin joskus oli, oli myös jotain suurta oikeasti, eikä vaan oletettavasti...
Ei täällä sada. Tuulee ja on hitokseen kylmä... Täällä töissä on jotenkin hiton kylmä. Pitää käydä vissiin kaivamassa villasukat jalkoihin ja kääntää pattereita isommalle. No kyllä talvessa on jotain kivaa, mutta kyllä se sais lyhyempi olla...
Eiks toi ole toisaalta aika huojentavaakin, että nyt tiedät kykeneväsi tuntemaan toista ihmistä kohtaan jotain niin voimakasta, että se tunne pitelee sua otteessaan? Musta se, että kykenee tuntemaan voimakkaasti on hyvä asia. Huonoksi se muuttuu vasta, jos ei pääse yli eikä ympäri ja piehtaroi ikuisuuksia jonkun tunteensa kanssa. Saamatta koskaan sitä rauhoittumaan.
Tai järkeistettyä asioita minkäänlaisiin järkeviin mittasuhteisiin. Sitten on jo ehkä aprempi hakea apua, jostain joka osaa jelpata sua jäsentelemään asiat arkistoon, niin että ne ei sieltä kaatuile päälle. :)
Jotenkin uskon, että joku siellä sun takaraivossa vähän muistuttelee siitäkin, että osaisit olla nyt edellistä viisaampi ja suojella itseäsi paremmin. Suuret tunteet ja niiden riski, kun herättää usein ne uinuvat...ja ne on niitä ihmisen omia alertteja. Joihin pitää kyllä vähän aina reakoida. :)
Jees, alkaa täällä leikit hiipua ja riehuminen kiihtyä, joten nyt se on mentävä ulos purkaa tota lasten energiaa. :)
Päivänjatkoja!!
Sitten ihmisen psykologiassa on myös sellainen hassu juttu, että se saattaa pelkää päästää irti. Miettii, että tuleeko toista näin syvältä kourasevaa enää.
No onhan se. Kyllä mä ajattelinkin, että pitää nyt ottaa iisimmin kuin ikinä tuon tutustumisen kanssa, mutta ehkä tää on nyt jotain sellaista alerttia takaraivosta, että alkaa muistumaan mitkä asiat on syytä ottaa huomioon. Mutta ihan jees...ei tää enää niin karmivalta tunnu kuin yöllä, kun jotenkin pomppasin siihen ajatukseen suoraan unesta. Pumppu hakkas ja voin kuvitella miltä olen näyttänyt....heh
Sinäänsä en mä näkis silleen mitään suojelun tarvetta tässä, että ei minulta olla pois mitään viemässä, mutta se, että en laskis vielä menemään itseäni kovin suuriin tunteisiin, ennenkuin olen kunnolla tutustunut ihmiseen....mutta lienetkin tarkoittanut juuri sitä.
Mutta pitääpä maistella tätä tässä sivussa. Eipä ole kiirus mihkään.
Joo, jatkuuhan tää päivä. Varo ensilumipalloja, voi olla kiviä vielä seassa...heh
No siis mä mietin, että mun tunteet varmaan sanookin noin, että uusi tuntuu epämukavalta alitajunnassa, mutta ne on niitä tunteita, ei niitä pidä säikkyä, vaan antaa tilaa sille uudelle tuttavuudelle ja antaa pikkuhiljaa vaan tulla sieltä mitä on tulemassa...Nehän voi olla vielä suurempia ja kouraisevempia fiiliksiä. Ja itseasiassa mä mietin, että sitä ne voi nimenomaan ollakin, kun osaan ne aikanaan ottaa paremmin vastaan. Silloin kun niitä koin aikoinaan, en rakastanut itseäni. Nyt on hiukan toisenlainen mies täällä kuin vaikka puolikin vuotta sitten...
Mielenkiintoista ja avartavaa... Elämä on laiffii, vai miten se Masa sen muotoili?
Totta...hyvä pointti.
Eiköhän se siitä lutviudu. :)
Juu, lutviutuu. Aina tulee uutta ihmeteltävää...
Saitko lumipallosta? heh
En saanut lumipallosta, mutta toinen lapsista sai lumikolallisen lunta niskaan siskonsa toimesta. Kertaa 4-5 annosta. :(
Meni lumet vaatteiden allekin kauluksesta. Naama märkänä ja itku melkoinen. Ja minä olin vihainen. >:( Nyt sisälle mars heti! Tollasta kiusaamista ei tehdä...se teki sitä nimittäin ihan yhenään. Oli muka kivaa kun toisella on naama märkä ja itkee. Pikku piru välillä oikeen. Mä en voi käsittää miten voi nauttia toisen kiusaamisesta. :(
Mua vaan raivostuttaa semmonen käytös..äääärrr. Ihme tommonen kausi menossa, kun pitää olla ilkeä ja uhallaankin härkkiä, vaikka tietää että joka kerta tulee noottia ja äidin kanssa saa sitten juputtaa.
Tyypillistä. Kai se on vaan jotain rajojen etsintää? Kai se on uhmaikää, mutta palloa voi jossainvaiheessa kylmästi sysätä asianomaisille. Meilläkin isompi kiusasi usein, mutta toisaalta halusi toisen mukaan välillä leikkeihin, sitten kun toinen ei halunnut, oli hyvä muistuttaa omista hölmöilyistä nuorempaa kohtaan. Vuorovaikutusidea uppoaa kokemuksien kautta aika hyvin.
Ja osaavat vieläkin otatella, vaikka toinen kohta 15 ja toinen 11... että vaikka se tuntuu järkyttävälle, että toinen kärsii ja toinen riehkaisee, niin märkä niska ja kamala huuto vielä pientä, kun se idea aikanaan noilla kokemuksilla menee perille.
Ja äitille lehmänhermoja....
Heh, täytyy siis löytää se oma sisäinen lehmä. 😝
Inhottavalle se tuntuu vierestä katella, enkä mä pysty vaan kattelemaan puuttumatta ollenkan siihen touhuun. Mä tuomitsen joka kerta sen touhun, missä toista kiusataan. Tottakai jatkuva toistokin ketuttaa itseä, kun jankutat kun rikkinänen levysoitin.
Kyllä se aikanaan ohi menee tuo vaihe, tiiänhän mää sen. Se menee vaan ohi liian hitaasti. 😞
Kyllä mä annan niiden selvitellä itsekin toki, mutta ohjaan vieressä miten antaa palautetta, kun siskon tekemiset jurppii. Puhumalla tai poistumalla leikeistä, jos ei yhteisymmärrystä löydy. Mutta lyöminen tms.sitä ei saa tehdä.
Anteeksi pyytäminen jne. Miltä toisesta tuntuu, kun toinen kiusaa, satuttaa jne. Näitä me kolmisteen jauhetaan. Lapset kertoo toisilleen ja äiti kuuntelee ja puhuttaa...
Eihän aina toisen seura nappaa, mutta koskaan se ei saa mennä pahoinpitelyksi tai systemaattiseksi kuusaamiseksi. Noissa mä olen ehdoton.
Joo, no se tietty ikä pitää tulla, tai siis ymmärrys... 1 1 toimitus nuppiin. Mä huomasin, että sain sellaisen pahimman kiusoittelun kitkettyä ihan sillä, että sanoin vaan pokkana, että jos siltä tuntuu, niin repikää nyt sit silmät päästänne, mutta sitten kuuntelette... Jättivät silmien kiskonnan väliin ja rauha palasi. Sitten kerroin miltä toisesta mikäkin tuntuu, se uhri vaan sai korjata, jos oli korjattavaa, toinen osapuoli joutui vaan kuuntelemaan.
Mutta mä kyllä tajusin siinä, että se ihmisen tahto omaan elämään alkaa aika pienestäpitäen. Täälläkinhän puhutaan siitä, että vaan itseään voi muuttaa, oikeastaan tuollaista pientä kirppustakaan ei saa yksioikoisilla käskyillä kuriin, vaan sen pitäisi tulla oman tahdon mukaan. Tietty pitäähän se katsoa, etteivät ihan mitään älytöntä toisilleen keksi, mutta se äkkiä käy niin, että kun pitäisi ottaa vastaan se pikkusiskon lohduton itku ja tuntea pahaa oloa, saattaakin kääntyä auktoriteettia vastustavaksi uhmaksi. Onhan se julmaa, mutta ennemmin ehkä vaan auttaa ja lohduttaa sitä toista ja sitten antaa kiukkuajan olla hetkenaikaa omissa oloissaan ja rauhoittua itsekin. Oisko ideaa?
Ja väkivaltaan ja satuttamiseen voi mennä väliin ja pelastaa se uhri, mutta antaa olla sen ilkimyksen hiukan aikaa miettimässä hommaa ja mennä kyselemään tilannetta uudelleen, kun alkaa olla savut tullut korvista ulos.
Arlaa vejät kokoajan...jos se sillä löytyis... hih
Niin savut sekä lehmänhermoja arlasta ammentavasta äippäsestä ja riitapukari-iittasesta. heh
Oon kokeillut ihan samaa, sanoa että repikää. Mutta näähän myös repii, heh. Ei toimi meillä. 😕 Ainaka viellä tässä ikäryhmässä mitää nää on.
Ja joo olen kokeillut tuotakin, että uhria huomioin ja kiusaaja jää huomiotta, kuuntelutan ja otan kohta puheeksi. Välillä toimii ja välillä ei. 😓
Nää on niin vahvaluontoisia lapdia, että ne tarvii opadtajan ja erotuomarin. Kumpika ei anna periksi, mitä enempi sattuu sitä enempi kiukku kasvaa. Sukuvika. 😜
Mitä enempi toinen koittaa nujertaa, sen enempi tulee vadtapalloon. Sit ne on pakko erottaa toisistaan ja örähtää väliin. Se mun örähdy on yhtä alkukantista kun nää lapsetkin ja menee perille.
Leijona emotkin joskus örähtää ja noukkii penskat erilleen.
Arlaa...plääh. Fetaa vaan. 😲
Nonii kännykällä s muuttuu d:si. Inhottavat hipaisunäppäimet. 😰
Parhaiten toimii rauhoittelun jälkeen se, että puhutan puolin ja toisin. Kumpikin kertoo mikä mättää ja mitä pitäs tehdä. Sitten etitään kompromissi ja tehdään sovinto. Hali päälle.
Osaa ne jo anteeksikin itsenäisesti lähteä pyytää...välil kuulee kun joku nujakka alkamas ja toisella lamppu syttyy, ei näin. ☺️
Se aina lämmittää mieltä kun huomaa, että omatoimisesti aletaan etsiä sitä sopua ja neuvotellaa. 💕
Joo, no se ohjaamismenettely vaan tuo minusta sen oikean tuloksen, vaikka meneehän siinä aikaa...se on päällä vielä täälläkin, mutta minusta se tuo sellaista vastavuoroisuutta ja toisen kunnioitusta kokemuksen kautta. Erotuomarin rooli on oikeastaan se vanhemman homma. Neuvoa voi ja opastaa, mutta varsinainen duuni tehdään pukaritasolla. Ja nimenomaan jos ovat perineet äitinsä luonteen, että mitä enemmän ...sitä enemmän. Niinhän sä itse joskus sanoit itsestäs... aikalailla samoilla sanoilla. heh
Ja sieltä ne pikkuhiljaa alkaa löytää just sitä millä täällä pärjätään, toisien arvostusta.
Meillä on sellainen homma vielä, että poitsu on siisti ja tekee kaikenlaista hommaa, mutta tyttö on ihan huithapeli...mutta se poika käskyttää tyttöä tekemään asioita... se on hiukkasen huono. Oon mä saanut sitä mun luona jo aisoihin, että poitsu sanoo vaan mulle ja mä meen ja sanon siitä tytölle. Se on tärkeä juttu sekin, että se menee neitille perille, jos se toinen, tasavertainen alkaa siellä neuvomaan, niin sehän on kukkoilua ja sit mentiin peräkanaa, toinen määrää suunnan, toinen vauhdin. hah...
Ai näitä ihanuuksia...mutta en tiedä kuka tässä ketäkin opettaa elämään? Mä penskoja vai ne mua?
Jeps, kyllähän tää itseäkin ihmisenä ja aikuisena kasvattaa, omat lapset. Varmaan enemmän kun mikään muu tähän asti. :)
Mäkin kuvittelin olevani ihan valmis, kun olen sentään työkseni lapsia hoitanut ja kasvattanut, mutta se on ihan asia ja eri maailma. Työ ja vanhemmuus. Kyllä ei anhemmuudesta tiedä mitään, ennen kun on vanhempi. Kasvattamisesta voi tietää, mutta sekään ei ole mitää oppikirjasta omaksuttavaa, pitää mennä niiden ipanoiden luonteita mukaillen. :)
Eikä oo yhtä tapaa viedä asia perille, se tapa on se mikä mukuloihin uppoaa. Miestä myöden kuten neuvolan tätikin opasti.
Minusta on tärkeetä, että lapset kertoo puolin ja toisin asian laidan. Omat tunteensa...silloin kumpikin joutuu miettimään niitä ja ottamaan huomioon toisenkin käsityksen asiasta, eikä vain omaansa. :)
Se on just sitä neuvottelua ja opettelua miten huomioidaan toista ja tehdään kompromisseja ja ymmärretään, että joskus tarvii myös itse joustaa....ja miltä mikäkin toisen silmissä näyttää millekin.
Vuorovaikutusta.
Kyllä lapsille voi sanoittaa asioita ja tunteita. Ei ne välttämättä itsestään löydy. Vanhempi tukee ja kertoo, opastaa ja ohjaa. Kyllä ne lopulta tulee oman järjen kautta.
En mäkään anna toisen räkyttää sisarelleen, en. Minä räkytän, mutta puhuminen ja mielipahastaan kertominen on tärkeetä. Mä itte just inhoan sitä, jos kumppani vaan sulkeutuu kun muuri, eikä kerro mitä mä tein semmosta että loukkas tms. Se on ihan helvetin ärsyttävää, että ei voi kertoa mikä mättää. >:)
Enhän mä voi ottaa opikseni, jos en tiedä mistä pitäis ja mikä meni persiilleen toisen mielestä ja tulkittiinko me asia edes samoin.
Niinkun tääkin, että örähtää sekin on luonnejuttuja. Joku pysähtyy vasta, kun näkee että on pakko, toinen jo kun pakkoa ei vielä ole. :)
Joo. No mä oon huomannut myös sen, että esimerkin kautta ne oppii asioita. Monesti ovat kysymysmerkkinä ihan itsestäänselvistä asioista, mutta toisaalta ei meinaa älytä, että hehän ovat tupsahtaneet tänne maailmaan vasta vähän aikaa sitten. Siks se monesti on sellaista, että kiireessä vaan jyrää ne hiljaisiks....ja vastaukset on tyyliin: Koska minä sanon niin.... mutta toisaalta se on viaton kysymys...
Niin ja se esimerkki...siis sehän tosta jäi...että mä välillä sitten kerron omista fiilingeistäkin. Joskus ketuttaa joku ja saatan kiukuta vaikka autossa... (ne ei pääse ees karkuun) , mutta sitten selostan myös, että tämä ei johdu heistä...tai tämä jos johtuu heistä, niin sitten kerron jutun loppuun ja sanon, että nyt oon sanottavani sanonut...Ja saa tuumia takaspäin...että tunteita saa ampua pihalle, mutta myös huomioida, että mihin ne laukoo.
Joo, ei mullekaan sovi tuppisuisuus. Siis aikansa voi mököttää ja saa ilmaa, mutta matonalle ei saa lakaista asioita, koska ne sieltä tulee vastaan jokatapauksessa, ennemmin tuoreeltaan, että ei jää mitään hiertymää kummallekaan siitä ja sit se on läpikäyty. Kyllä aikuisena pitää jo osata sanoa mikä mättää...
Heh, mä jäin jumiin katselemaan Yölintua ja Simoa. :)
On se ollut joskus niiiiin nätti. :)
Nojuu, helposti väsyneenä tulee jyrättyä, mutta onneksi omatunto potkasee heti persiille ja sitä ryhtyy oikasemaan mokaansa. Toi on hyväksi havaittu, että kertoo omista fiilingeistään. Samaa mäkin teen. Mä oon oma itteni niin hyvässä, kun huonossakin. Mutta yritän kuitenkin parhaani rakkaitteni kanssa.
Kyllähän sitä joskus uupuu kuka vaan, mutta kai se oleellista on just se, että niitä puretaan eikä vaan puhista. Jokainen saa kertoa avoimesti olonsa ja fiiliksensä. Myös toisesta, ilman että tarvii ottaa nokkiinsa. :)
Se vaan kasvattaa vielä aikuistakin. Kun saa kritiikkiä, josta voi ottaa onkeensa.
Kylä, suu on keksitty myös puhumista varten. Helpompi on ymmärtää ihan mitä tahansa, jos toinen ees yrittää puhua ja kertoa, kun että vaan vaikenee tai valehtelee. :(
No mullekin tuli vaikka mitä tässä välissä. Poika soitti ensin, oli kiukkuinen kuin hellankoukku. Äitinsä oli keksinyt omia menojaan ja tyrkkäs muksut mun luo. Se ei tykkää noista exän kotkailuista...sillä on jotain draamaa miehensä kanssa ja on olevinaan, että vaan renkaita lähtee vaihattamaan, vaikka käy luultavasti inisemässä armoa suhteen jatkumiselle. (roikkuja)
No mä lepyttelin hemmon ja sanoin, että katsellaas hommat, kun pääsen kotio.
Sit työjuttuja ja naikkonenkin viestitteli.
Joo, mä oon tässä exästä eron jälkeen kantapään kautta opetellut puhumaan asioistani ja niin arkisista, kuin tunteisiin perustuvista. Ja oon opetellut kuuntelemaan, vaikka asioille en itse voisi mitään. Ja oikeastaan sitä kautta myös oppinut, miten paljon se helpottaa myös omaa arkielämää ja tunneelämää, että tietää missä toinen menee.
Tuossa muuten tuli jo sekin selville, että 14 vuotias poikakin suunnittelee elämäänsä ja arkea. Kyllä pojan pitää saada tietää, missä hän on milloinkin, että syystäkin on äitilleen tuohtunut. Minä mainitsin tästä exälle, mutta aika tyly vastaus...kyllä pitää oppia joustamaan....no tässä on joustettu aika monta kertaa muutaman viikon aikana....ja se alkaa näkymään lapsien käyttäytymisessä. Poikaakin ketuttaa mun puolestakin, sen huomaa. Mutta sanoin, että ei minua haittaa, aina ovat tervetulleita.
Minä taijan jo pojalle vihjaista, että voi jo itse valita missä asuu, jos äitin kanssa alkaa elo olemaan sietämätöntä. Tyttökin on alkanut sanomaan aika karkeita äitistään. Minä vaan tuumasin, että minä en voi vielä sanoa mitään, kun ei usko, että sanokaa suoraan äitillle...
Mutta pitää seurata tätäkin...
Öy nöy, kuten Bean sanoo.
Vaikea sanoa ex- rouvan tilanteesta mitään, mutta muksuthan on jo niin isoja että saat varmaan puhumalla selvittyä mikä siellä kotona hiertää. Ja eikö 13 ikäsenä saa jo päättää kummalla asuu? Mut kuis nuorempi?
Jos toinen mukelo asuu sun luona. Tuleeks ikävä sisarusta?
Ei oo helppoja noi uudet suhteetkaan....
No pitää vaan silleen rauhoittua itse ja kuullostella tilannetta. Ei tässä niin pitkään mitään oikeestaan voi tehdä, ennenkuin sattuu sellaista, mistä voi nostaa haloon. Periaatteessahan muksujen ja äitin viliset jutut kuuluu sinne, ei mulle. Pitää vaan tukea muksuja ja sanoa, että mä hoidan kyllä, että ei tartte yksin jäädä. Porukatkin voi jeesiä, että ei ne heitteelle ikinään jää. Mutta on suoraansanottuna törkee akka...
no se siitä...tuli konahettua...