Kaikki kaamoksen kaatoon

Elämiseniloa

Nyt jos koskaan meidän pitäisi yhteiseloa rakentaa, eikä repiä! Kun kouluasiasta on päätetty, eikö meidän asia ole nyt hyväksyä päätös ja alkaa yhdessä tekemään sen eteen työtä! Olla tukena valitsemillemme valtuutetuille ja myös äänestyksessä "hävinneet"valtuutetut hyväksyä enemmistön päätös! Nyt sitten mitä pikemmin koulun rakentaminen käyntiin, rahoituksen järjestäminen ja selvittäminen, miten siitä selvitään! Mikään vaihtoehtohan ei olisi ollut ilmainen, tosiasia on, että lapset tarvitsevat koulun ja terveen sellaisen. Kunta on ollut monta kertaa ennemminkin tiukoilla, mutta kohta 101 vuotta on eteenpäin menty, kyllä tästäkin selvitään, kun tahtoa ja yhteistyötä riittää! Riitely repii ja siinä ei kukaan voita, eikä se anna meidän kunnastamme positiivistä kuvaakaan ulospäin. Nytkin on paljon tapahtunut positiivisiä asioita, jotka ovat rakentaneet kyläläisten yhteiseen hiileen puhaltamista, on saanut lukea lehdestäkin mm. "Lapin lapset larppaa" tapahtumasta, uimarannan talkoista ym. Joulu lähestyy, se tuo tullessaan taas "elävän joulukalenterin", sen rakentamiseen taas moni talkoolainen osallistuu, tulee monia kivoja tapahtumia tähän kaamokseen! Pidetään yllä positiivisyyttä, Valopilkku valaisee Kemijoen yllä, ei anneta periksi, kyllä me selviämme yhdessä!!!!!!

12

411

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PelkosenniemiTsemppiä

      Olen samaa mieltä, vaikeana aikana tulisi kaikkien puhaltaa samaan hiileen. Tässä asiassa ei ole voittajia tai häviäjiä.. Osoitetaan yhdessä että me olemme selviytyjiä!

      • Pyhäpäivänmietteitä

        Lapin Kansassa oli eräänä aamuna tuntemattoman mietelause:"Huono asenne on kuin tyhjä rengas. Mihinkään ei pääse, jos sitä ei vaihda."Meillä on nyt kaikilla aika miettiä omaa asennettamme, on niin surullista katsoa tätä repivää ilmapiiriä. Päätökset on tehty, demokratia on puhunut, pois se asenne, joka on pelottavaa ,"minä, minä, minä ja mulle kaikki heti". Tällä asenteellahan ei mitään saavuteta, niinkuin edellisessä mielipiteessä todettiin , ei ole voittajia tai häviäjiä. Nyt voisimme itse kukin tykönämme miettiä, miten yhdessä olemme selviytyjiä?Tulla toista puolitiehen vastaan, antaa osaltamme periksi, mitä hyvää se tuo tullessaan, itsekkyys pois, ystävällisyyttä lisää. Todella rakennetaan eikä revitä! Ajat ovat vaikeat, mutta voisimme yhdessä katsoa tulevaisuuteen toiveikkaina, ei anneta tulevan kaamosajan masentaa, vaan tuodaan jokainen se valopilkku tähän kotikuntaamme! Tästäkin selvitään!


      • Posidiivari

        Tästäkin selvitään...miten ? Ei se positiivisuus tuo euroja kunnan kassaan.Ei vaikka kuinka positiivinen ajatus liikkuisi pääkopassa. Tarvitaan uusia yrityksiä, työtä. Katsotaan kuinka positiivinen kehitys täällä näillä hurjilla päätöksillä lähtee käyntiin. Ei se talkootyö ja kahvittelu harrastusten lomassa mitään tuo. Kaikki maksaa , ainakin kunnalle,pitää rakennuksia lämpimänä.


      • Eilannisteta

        Ei se positiivisyys ole pahasta, kyllä se antaa kuvaa kunnasta, jos täällä henki on hyvä! Sen aistii aikova yrittäjäkin! Ei me saada tänne työtä ja yrittäjiä, jos olemme jo valmiiksi rakentaneet tänne huonon ilmapiirin. Toivoisi kunnan päättäjienkin olevan mukana rakentamassa sitä toivon ilmapiiriä. Tahtoo vain olla niin, että eipä heitä näy tässä kunnan kuvioissa, kuntalaisten keskuudessa. Onhan heitä onnistujiakin, saisi heitä huomioda enemmänkin, esim. heitä jotka tekevät palkkatyötään sydämellään! Ovat palkkansa ansainneet, meistä jokainenkin tietysti voisi kiitoksen antaa, kun on sen paikka! Me jokainen voimme myös käyttää näitä täällä jo olemassa olevia palveluja, yrittäjiä tukea! Nyt tarvitaan rohkeita ihmisiä tänne rakentamaan, eikä repimään, niinkuin se on jo monessa mielipiteessä todettu! Talkootyökin on tosi arvokasta, ei sen arvoa saa aliarvioida, se tuo ainakin henkistä pääomaa, auttaa jaksamaan ja rakentaa sitä yhteisöllisyyttä!


      • maasta.niemi.ponnistaa

        Eipä sitä paremmin voisi sanoa! Rohkeasti ideoimaan ja pitämään yhtä.


      • eiannetaperiksi

        Paljon on ikävää ilmassa, surullista on Aki-rehtorin lähtö! Nyt meillä ei ole muuta mahdollisuutta, kuin katsoa eteenpäin! Hyvä alku on nyt tämä "elävä joulukalenteri", joka alkoi eilen "pyörimään"!Aivan ihana jouluseimi on nyt torilla, se on yhteistyön tulos! Nuorilla on siinä ollut sormensa pelissä, että toteutui Elinan visio! Olkoon hyvä esimerkki pienen kylän talkoohengestä! Jutta on jaksanut koota tänäkin vuonna monipuolisen joulukalenterin, niihin tapahtumiin on suuri joukko kyläläisiä osallistunut, että ne toteutuvat, että joka päivälle on joulumielen nostattamismahdollisuus!Nyt on meidän velvollisuus jokaisen tehdä oma osamme, että saisimme paremman yhteishengen kylälle! Myös valtutetut, kuunnelkaa meitä kyläläisiä, keskustellen ja arvostaen meitä äänestäjiä, emme ole halunneet, että olemme valinneet päättäjiksi "vallan haluisia voittajia"!Toivottavasti saamme vielä olla ylpeitä kotikylästämme, otamme opiksi virheistä ja tunnnustamme omat virheemme! Siitä se lähtee yhteisöllisyys! Muistaisimme myös sen kiitoksen lausua, kun on siihen aihetta! Nyt vain tehkäämme kuten maasta.niemi.ponnistaa nimimerkki toteaa: Rohkeasti ideoimaan ja pitämään yhtä!


    • 2ääntä

      Kannatetaan!

    • Liisinkilissu

      Puhaltakaa hiileen nii että röörit törisee sanotaan. Kyllä minäkin haluan uudet sukset, talon, auton, mökin. Vaan kun ei äiti anna rahaa, edes velaksi ,kun sen pitää veljellekkin antaa. Sitäpaitsi en ole kyennyt entisiäkään maksamaan pois .Miten minä huonopalkkainen selviäisin ? Odotanko ihmettä? Maksaisko isä ? Kuulkaas sitä on valtiolla homekouluja pisin maata. Ei riitä rahat kaikille. Eihän me selvitä entisistä veloista saatikka siihen päälle liisinkilaina.

    • Veteraanivankkuri

      Eihän sitä suurista veloista selvitäkään pienillä tuloilla, eikä varsinkaan menemällä äidin kukkarolle, joka on itsekin korvia myöten veloissa, mutta mitäs se yhteen hiileen puhaltaminen tarkoittaakaan? Onko täällä sellaista tehty? Ei yksinäisen tekemiset paljon vaikuta, mutta yhteisö vaikuttaakin jo merkittävästi!
      Kyllä vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia on maailma täynnä, joiden avulla on mahdollisuus muuttaa lukemat tosinkin päin, jolloin olisi suuret tulot ja pienet menot...
      Eiköhän tällaisetkin jutut ole juuri siitä lähtöisin, että johtaja puuttuu? Missä on yhteishengen luominen, innostava ja motivoiva tekemisen meininki? Jos lapset saavat keskenään tehdä kaikenlaista ilman ohjausta, niin johan menee metsään...
      Sen verran varmaan jokainen käsittää kuntataloudesta, että verotuloilla mennään, mutta mites verotuloja lisätään? Missä on toimenpiteet sen edestä? Kuntasektorilla on mahdollisuus vaikuttaa yhdessä yrittäjien kanssa myös muiden tulomuotojen kehittymiseen monellakin tapaa, mutta missä on nämä toimenpiteet? Ei pelkkä surkuttelu paljon auta...
      Yhteen hiileen puhaltaminen tarkoittaa oikeastikin sitä, että hiilen äärellä istutaan ja puhalletaan siihen porukalla kunnes se syttyy eli neuvotellaan / keskustellaan pöydän ääressä siitä, miten voimme yhdessä vaikuttaa asioihin, jotka tuottaisivat niitä yksikötä tähän kuntaan, jotka taas tuottavat niitä todellisia veroeuroja ja muita tuloja kunnan kassaan!!
      Täällä olevien kirjoitusten, lehtijuttujen, kunnan päätöksien ja yleisen tiedon perusteella kunnassa on menossa päinvastainen toiminta.... Mikä ja missä on johtajan rooli ja näkyvyys??
      Ja se asia on varmaa, että kyllä tyhjätasku veljelle kelpaa menestyvän veljen eurot... Miksei tyhjätasku voisi tehdä itsekin jotain toisin pärjätäkseen paremmin??
      Ja onhan täällä ollut tarjottimella menestymisen vaihtoehtoja ja paremman toimeentulon tuottavia toimia, mutta ne hylätään ilman minkäänlaista ajatustakaan niiden vaikutusten todellisesta selvittämisestä...

    • oiskosiellätoivoa

      Herraijestas mikä talviaamu, kaamos ei tunnu ainakaan tänään, nautitaan siitä! Täältä kylältä kun katsoo, on taivaalla pätkä sateenkaartakin, onko aarre sen päässä! Ihan kun se olisi jossain Lehtikankaalla, eihän vain Nuorten työpajan pihalla?Toivottavasti, siellähän on osa niitä "tulevaisuuden toivoja", jospa sieltä nuoret löytäisivät sen oman polun hyvään tulevaisuuteen! Ennusmerkit ainakin ilmassa, sieltäkin se alkaa oppi siihen "yhteen hiileen puhaltamiseen", tehdään porukalla! Näyttäkääpä nuoret nyt mallia, olkaa ylpeitä pelkosenniemiläisiä!

    • Hihhulihommaa

      Voi hyväntähen miten yllä olevista kommenteista paistoi räikeästi läpi valtuutettujen omat tsemppipuheet. Nämä koraaniukset on kautta kylän tuomittu Pelkosenniemen kunnan alasajoon. Nämä vallan sokaisemat despootit sais ampua maatakiertävälle radalle. Tunnustan ja ennustan, pahempaa on luvassa. Tässä on nyt kuulkaa tilanne käsillä että parin vuoden sisällä kaunis kuntamme on tuhottu Annikan, Antin ja Anun toimesta! Siinä ei paljoa positiivisuus ja jouluseimet enää paina missään!

    • Kunnankupparit.kuriin

      Positiivista olisi pumpata muutamille luottamushenkilöille ilmaa peräreiästä sisään ja päästää taivaantuuliin päästäis näistä epäluottamushenkilöistä eroon

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      88
      2881
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1676
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1547
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1381
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1364
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1069
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      864
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      845
    Aihe