Kerroin, etten ole kiinnostunut, ja pienen vänkäämisen jälkeen torjuttu raukka sanoi että saan "avarista." Ko. unelmamies löytyy myös deitti.netistä. Profiilikuvalla googlettamalla löytyy tunnus.
Nimimerkki JOHTAVAERISTE uhkasi väkivallalla
7
242
Vastaukset
- Eijohtanutapaamiseen
Jaa, lieneeköhän tosi? Kirjottelin muutamaa sähköpostia saman nimimerkin kanssa. Ihmetytti vaan se, kun niitten muutaman viestin aikana, jotka tosin liikku meijän välillä, etunimi vaihtu kokoajan (no eihän sinänsä oikeaa nimeään ole pakko kertoa jollekulle, jota ei ole koskaan edes tavannu). Tosi hankala oli kyllä saaha henkilöllisyyestä mittää selevää, ei alakanu paljon elämästään kertomaan kuin erittäin ylimalkaisesti, vaikka ite kertoilin vaikka ja mitä.
- Aloittaja_tässä
Voin vannoa, että on tosi kuin vesi. Kyseinen tyyppi aloitti itse keskustelun, tsekkasin profiilin ja totesin ettei kiinnosta. En vastannut mitään. Hän lähetti myöhemmin vielä uudestaan viestiä, tällä kertaa vastasin mutta sanoin etten ole kiinnostunut "siinä mielessä." Huom, missään vaiheessa en näyttänyt edes kuvaani hänelle mutta sain kuulla olevani läski, koska en kertonut painoani hänelle. Kyllä, hän kysyi suoraan paljonko painan. Totesin, ettei minulla ole mielenkiintoa jutella junttien kanssa, joilla ei ole mitään käytöstapoja. Tämän jälkeen sain kuulla, että saan avokämmenestä jos vielä nimittelen. Sekopää mikä sekopää.
- Aloittaja_tässä
Minulla on keskustelu tallessa. Mikäli joku kaipaa kuvakaappausta, voin lähettää.
- Eijohtanuttapaamiseen
Vai semmosta. Kuulostaa seonneelta. No minustapa ei onneksi niin kiinnostunut tuntunut olevankaan :) ja mitäpä pelkäämistä avarista, jos ei oo ees viesteilty mitään... luulin kauhistuksen määrästä päätellen, että tavatessa oli tulla avarista ;D. No hyvä ettei niin.
- Aloittaja_tässä
En siis pelkää mitään, vaan haluan varoittaa muita naisia väkivaltaisesta luuserista. Tuollaista sekopäätä ei pidä palkita yksilläkään treffeillä ikinä!
- Aloittaja_tässä
Nyt on piilottanut tai poistanut profiilinsa :D Munaton naistenhakkaaja.
- Aloittaja_tässä
http://aijaa.com/SKLMXn
http://aijaa.com/QYp1PW
Siellä näkyy kuva ja viesti.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1223714Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.292423Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442068Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.701021Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet5939- 45881
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen61835En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on30830- 42744
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies95740